Vaitiolovelvollisuus ja lappeenrannassa työnsä menettänyt uimahallivirkailija
Saako esimerkiksi uimahallin kassa kertoa asiakkaista tällaisia yksityiskohtia julkisuuteen? Etenkään jos ei ole näyttöä, että tuo olisi johtanut potkuihin.
En väitä etteikö tilanne olisi voinut mennä niin että varakansanedustaja käyttäytyi huonosti, mutta mietityttää että voiko kuka vaan asiakaspalvelija kertoa tunnistettavasti eteenpäin jos hänellä on se kokemus että olen ollut ikävä asiakas? Itse kun olen asiakaspalvelutehtävissä ollut, niin on ollut selvää että en lörpöttele siinä esiin tulleista tiedoista eteenpäin, vaikka miten sapettaisi.
Joskus vika on asiakkaansa, mutta joskus myös asiakaspalvelijassa. Olen itse ollut tilanteessa jossa asiakaspalvelija alkoi tonkimaan ostoshistoriaani ja syyttämään asioista, ja kun valitin tuosta eteenpäin, tämä asiakaspalvelija uhriutui. Karmivaa, jos joutuisi itse syytetyksi tilanteesta julkisuudessa.
Kommentit (157)
Vauvapalstan mielestä Lindassa ei voi olla mitään hyvää, sillä hän työskentelee lastensuojelussa.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Kyseessä on ensinnäkin julkinen tila jossa on ollut paikalla myös muita kuin politiikko ja kassahenkilö. Toiseksi vcaitiolovelvollisuus tällaisessa koskee yleensä vain työnantajan liikesalaisuuksia ja esim ovikoodeja.
Vierailija kirjoitti:
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Erikoinen sananlasku. Jos lyöt koiraa halolla, se haukahtaa? Miten se kuvaa tilannetta mielestäsi?
Jos ihminen ei ole syyllistynyt mihinkään, mitä syytä hänen olisi estää asioitten julkaiseminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
Ajattele edes käräjäoikeudella ei ole vaitolovelvollisuutta ja verotiedotkin saa kuka vain käsiinsä.
Linda, sinä riehuit ihan julkisella paikalla. Kuka tahansa satunnainen ohikulkija pystyi sen näkemään.
Asiakaspalvelija ei ole paljastanut sinusta mitään arkaluontoisia tietoja. Ei hänellä edes ole pääsyä sinun arkaluontoisiin tietoihin. Sinun mahdollinen lippuhuijauksesi on ihan vaan somessa syntynyttä epäilyä.
Älä nyt enää yritä uhriutua.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen ei ole syyllistynyt mihinkään, mitä syytä hänen olisi estää asioitten julkaiseminen?
No esimerkiksi jos ei halua että uimahallikäyntejään käydään läpi ja spekuloidaan vauvapalstoilla? Etenkin kun julkisuus on ollut aika huonoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
No kyllä saavat vaikka paaville.
Paavilla taitaa olla niin tiukka rippisalaisuus että sitä ei lasketa tähän.
Mutta sitä suuremmalla syyllä alan nyt olla vakuuttunut että vikaa oli myös tässä asiakaspalvelijassa, kun menee ammattietiikan vastaisesti kertomaan kaikkea työssään saamaansa tietoa eteenpäin jos lipun hinnasta alkaen.
Ääliö.
Onkohan tällä työntekijällä ollut päättymässä oleva palkkatuki, joka on ollut oikea syy työsuhteen purkamiselle? Tai sitten työhön on ollut seuraavaksi jonossa joku tuettu henkiö, jolla saadaan kunnan talous vähemmän huonoksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
No kyllä saavat vaikka paaville.
Paavilla taitaa olla niin tiukka rippisalaisuus että sitä ei lasketa tähän.
Mutta sitä suuremmalla syyllä alan nyt olla vakuuttunut että vikaa oli myös tässä asiakaspalvelijassa, kun menee ammattietiikan vastaisesti kertomaan kaikkea työssään saamaansa tietoa eteenpäin jos lipun hinnasta alkaen.
Lipun hinta on aina tietenkin liikesalaisuus, eiks je?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
Niin, saa jopa tehdä rikosilmoituksen.
Rikosilmoitus on eri asia kuin mediaan vuotaminen. Toki näiden käsitteiden eroa ei varmaan keskimääräinen asiakaspalvelija ymmärrä.
Ja sinä kuvittelet, että kaikilla työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus, joten se siitä ymmärryksestä.

En kuvitellut, kysyin. Siinä on ero, toki käsitteet voivat olla liian vaikeita sinulle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Erikoinen sananlasku. Jos lyöt koiraa halolla, se haukahtaa? Miten se kuvaa tilannetta mielestäsi?
Ihan yleisellä tasolla, puuttumatta yksityistapauksiin; se selittää, jolla on selitettävää.
Sananlaskussa koira symboloi ihmistä ja kalikka asiaa, joka paljastuu.
Ihminen paljastaa aina itse itsensä. Se, joka tietää menetelleensä väärin, yrittää peitellä asiaa valehtelemalla, vääristelemällä asioita, syyttelemällä ja vaientamalla muita ja haalimalla kavereitaan puolustamaan vääriä tekojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti mitään terveydenhuollon vaitiolovelvollisuuteen verrattavaa ole, mutta miettikää jos kaupan tai uimahallin kassa saa kertoa eteenpäin mitä olette ostaneet, milloin, mitä olette tehneet ja mitä hän teistä epäilee.
Joo, ei varmaan olekkaan, mutta moraalinen vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia, vaikka sitä ei kirjallisesti olisi sopinutkaan. Ei tulisi itselle miekeenkään näin asiakaspalvelu töissä olevana kertoa asiakkaitten asioita kenellekkään.
No se kertoikin omia asioitaan, eli miten sai potkut ja kenen syystä.
Tuolleen se korruptio rehottaakin kun "ei puhuta muiden asioista" ts että pomo vie kaupungin tyypit syömään ja saa siitä edestä isot tilaukset jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
Niin, saa jopa tehdä rikosilmoituksen.
Rikosilmoitus on eri asia kuin mediaan vuotaminen. Toki näiden käsitteiden eroa ei varmaan keskimääräinen asiakaspalvelija ymmärrä.
Ja sinä kuvittelet, että kaikilla työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus, joten se siitä ymmärryksestä.
En kuvitellut, kysyin. Siinä on ero, toki käsitteet voivat olla liian vaikeita sinulle...
Ei minulla ole mitään vaikeuksia käsitteiden ymmärtämisessä. Olen aikanaan kouluni käynyt, joten kyllä se taitaa olla nyt jollain vähemmän koulutetulla se ongelma.
Uimahallin kassa nosti kunnianloukkaussyytteen tuota niljaketta vastaan.
Mitä ongelmaa AP näkee rikosilmoituksen tekemisessä, josta paikallislehti Etelä-Saimaa oli vielä uutisoinut?
ps. toivon että se niljake potkaistaan pysyvästi kokoomuksen ehdokaslistoilta pois. Persut tosin ottavat avosylin vastaan tuommoiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta jollain uimahallin kassalla 😂
Oikeasti saavat lörpötellä noita vaikka lehtiin?
Niin, saa jopa tehdä rikosilmoituksen.
Rikosilmoitus on eri asia kuin mediaan vuotaminen. Toki näiden käsitteiden eroa ei varmaan keskimääräinen asiakaspalvelija ymmärrä.
Ja sinä kuvittelet, että kaikilla työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus, joten se siitä ymmärryksestä.
En kuvitellut, kysyin. Siinä on ero, toki käsitteet voivat olla liian vaikeita sinulle...
Ei minulla ole mitään v
Veikkaan että jäät kouluttautusmisvertailussa toiseksi, mutta minä en tuo sitä keskusteluun. Sinä taidat ottaa koulutuksen esille aina kun olet häviämässä? Kuka nyt on Linda? :D
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstan mielestä Lindassa ei voi olla mitään hyvää, sillä hän työskentelee lastensuojelussa.
- -
Noup!
Syynä inhoon on pelkästään Lindan sikamaisen törkeä käytös.
Kokkaripaskaa Lappeenrantalaisittain.(huom.Iso L-kirjain)