Te keski-iässä eronneet naiset, oletteko kertaakaan katuneet eroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä yksinäisyyttä voinut aavistaakaan mikä siitä seurasi.

Omalta osaltani voin sanoa, että ei ole mitään pahempaa yksinäisyyttä kuin sellainen yksinäisyys mitä tuntee huonossa suhteessa ollessaan. Se syövyttää sisältäpäin ihan omanlaisellaan tavalla kun periaatteessa siinä on se toinen, ennen niin rakas ihminen vieressä, mutta ollaan kuin eri planeetoilla ja välissä on ammottava synkkä kuilu ja sitä miettii päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen mitä ihmettä mä teen täällä tuon vieraan ihmisen kanssa. 

Aiheutitko ihan itse tuon huonon suhteen kokemuksen itsellesi? Normaalit ihmiset kun puhuvat parisuhteessa tunteistaan ja tarpeistaan. Myös siitä jos kokevat yksinäisyyttä.

Jos ei tuohon pysty vaan olettaa että kumppani on ajatustenlukija niin tällöin on itse syyllinen huonoon suhteeseen, ei se kumppani joka voi jopa olla täysin tietämätön koko asiasta.

En kertaakaan ja erosta ei ole vielä kovin paljon aikaa. Kehuja olen vain saanut siitä, että lähdin näinkin äkkiä. Juu, yritin kyllä miehen kanssa vielä sopia, yms., mutta ei siitä tullut hevon heinää enää.

Olen 45v, yli 20 vuoden liitto päättyi viime vuonna. En ole katunut sekuntiakaan. Kadun ainoastaan sitä, etten lähtenyt aiemmin. Etten kertonut ystäville tai sukulaisille mikä tilanne oikeasti on. Jäin useammaksi vuoksi liittoon vain ja ainoastaan taloudellisten pelkojen takia. En osannut kuvitellakaan miten tyytyväinen ja onnellinen voi olla eron jälkeen. Huonoon suhteeseen en lähde enää ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä yksinäisyyttä voinut aavistaakaan mikä siitä seurasi.

Omalta osaltani voin sanoa, että ei ole mitään pahempaa yksinäisyyttä kuin sellainen yksinäisyys mitä tuntee huonossa suhteessa ollessaan. Se syövyttää sisältäpäin ihan omanlaisellaan tavalla kun periaatteessa siinä on se toinen, ennen niin rakas ihminen vieressä, mutta ollaan kuin eri planeetoilla ja välissä on ammottava synkkä kuilu ja sitä miettii päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen mitä ihmettä mä teen täällä tuon vieraan ihmisen kanssa. 

Aiheutitko ihan itse tuon huonon suhteen kokemuksen itsellesi? Normaalit ihmiset kun puhuvat parisuhteessa tunteistaan ja tarpeistaan. Myös siitä jos kokevat yksinäisyyttä.

Jos ei tuohon pysty vaan olettaa että kumppani on ajatustenlukija niin tällöin on

Siis hetkinen nyt.

Tässä siis on ihminen joka päivästä, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen miettii että mitä ihmettä tekee suhteessaan ennen niin rakkaan mutta nyt vieraan kanssa.

Mutta ei siis ole puhunut näistä tunteistaan kumppanilleen?

Tuohan on petos. Tahallista toisen ihmisen hyväksikäyttöä.

Tuollainen ihminen ei ole kenenkään rakkauden arvoinen.

Erota ei kannata taloudellisesti. Jos toinen potkaisee tyhjää, niin toinen saa ehkä pienen pientä perhe eläkettä. Ja siinä se erokin on jo hoitunut ilman riitoja. 

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Vierailija kirjoitti:

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Kylmäverisempää toimintaa. Puhumattomuus. Ja toisen syyttely. Harvoin se elämässään enää tuollaisilla onneksi muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän rummoja odota loppuelämän yksinäisyys. Kaukana on ne ajat, kuin pystyivät haluan olla vaan kaveri-paskaansa suoltamaan. No mutta aivan oikein heille, turha niitä on sääliä.

Saisiko saman suomeksi?

Rummo on pastaa. Kaveri on oppinut keittämään sen vihdoin niin, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa, veikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Kylmäverisempää toimintaa. Puhumattomuus. Ja toisen syyttely. Harvoin se elämässään enää tuollaisilla onneksi muuttuu.

Kyllä se asioiden huolellinen pohtiminen ja asioista keskustelu on nimenomaan järkevää ennen eroamista. On ikävää, jos toinen ei suostu keskusteluihin osallistumaan, mutta minkäs sille sitten voi. Kylmäveristä touhua on lähteä uuden matkaan hetken mielijohteesta ainoana kommunikaationa vanhan puolison haukkuminen pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Kylmäverisempää toimintaa. Puhumattomuus. Ja toisen syyttely. Harvoin se elämässään enää tuollaisilla onneksi muuttuu.

Kyllä se asioiden huolellinen pohtiminen ja asioista keskustelu on nimenomaan järkevää ennen eroamista. On ikävää, jos toinen ei suostu keskusteluihin osallistumaan, mutta minkäs sille sitten voi. Kylmäveristä touhua on lähteä uuden matkaan hetken mielijohteesta ainoana kommunikaationa vanhan puolison haukkuminen pystyyn.

Näinhän tämä on. Harvoin nämä lennosta vaihtajat mihinkään muuhun kykenevät:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Kylmäverisempää toimintaa. Puhumattomuus. Ja toisen syyttely. Harvoin se elämässään enää tuollaisilla onneksi muuttuu.

Kyllä se asioiden huolellinen pohtiminen ja asioista keskustelu on nimenomaan järkevää ennen eroamista. On ikävää, jos toinen ei suostu keskusteluihin osallistumaan, mutta minkäs sille sitten voi. Kylmäveristä touhua on lähteä uuden matkaan hetken mielijohteesta ainoana kommunikaationa vanhan puolison haukkuminen pystyyn.

No mutta kun huono suhde on niin pitää silloin lähteä uuden matkaan. Ei parisuhteen eteen pidä koskaan eikä missään tilanteessa tehdä yhtään työtä.

En ole katunut. Erotessa 47 v

Vierailija kirjoitti:

Olen 45v, yli 20 vuoden liitto päättyi viime vuonna. En ole katunut sekuntiakaan. Kadun ainoastaan sitä, etten lähtenyt aiemmin. Etten kertonut ystäville tai sukulaisille mikä tilanne oikeasti on. Jäin useammaksi vuoksi liittoon vain ja ainoastaan taloudellisten pelkojen takia. En osannut kuvitellakaan miten tyytyväinen ja onnellinen voi olla eron jälkeen. Huonoon suhteeseen en lähde enää ikinä. 

Tuskinpa sinulle mitään muuta on tarjolla tekstisi perusteella. Luotaantyöntävää tuo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia harvoin ero kaduttaa, koska naiset yleensä miettivät nämä jutut tarkkaan. Miehet saattavat lähteä hetken huumassa. 

Kylmäverisempää toimintaa. Puhumattomuus. Ja toisen syyttely. Harvoin se elämässään enää tuollaisilla onneksi muuttuu.

Kyllä se asioiden huolellinen pohtiminen ja asioista keskustelu on nimenomaan järkevää ennen eroamista. On ikävää, jos toinen ei suostu keskusteluihin osallistumaan, mutta minkäs sille sitten voi. Kylmäveristä touhua on lähteä uuden matkaan hetken mielijohteesta ainoana kommunikaationa vanhan puolison haukkuminen pystyyn.

Näinhän tämä on. Harvoin nämä lennosta vaihtajat mihinkään muuhun kykenevät:

Itse olen lähtenyt avioliitosta suoraan toiseen suhteeseen. Suhde oli pelastus.

Vuosia eli kylmässä avioliitossa, jossa mies lähinnä halveksi minua. Oli kuukausien mykkäkouluja eikä minkäänlaista fyysistä suhdetta vuosiin, koska ex-mies ei halunnut. Ajoittain hän oli todella ivallinen ja  näytti nauttivan, jos epäonnistuin jossain. Yritin kysyä mikä on vikana, yritin lähestyä kaikin tavoin puhumalla ja fyysisesti, mutta minut torjuttiin sanoin ja fyysisesti. Koin itseni mitättömäksi. Eroa mietin vuosia, mutta se tuntui hankalalta, kun oli lapset, talo ja mietin mitä muut ajattelevat. Itsellä oli vielä joku naurettava periaate ettei voi erota.

Sitten tuli se hetki, kun sain huomiota muualta. Se oli sellainen muutos, että ei voi käsittää. Siitä lähti heti ero vireille.

Elämäni on ollut eron jälkeen täydellistä. Olen saanut itsetuntoni takaisin, olen vaihtanut työpaikkaa, opiskellut ja kasvattanut lapseni, kun ei exästä ollut lapsista huolehtimaan. Rakas on pysynyt vierelläni. 

Erosin 34v:nä, suht nuorena siis. 3 lapsen yksinhuoltajuus ei ollut helppoa mutta muistan niitä vuosia lämmöllä.

Hetkeäkään en ole katunut eroa vaikka mieheni olikin ns perushyvä (ei alkoa, ei väkivaltaa tms)

Sain ihanan elämän nykyisen mieheni kanssa, nyt jo 30v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä yksinäisyyttä voinut aavistaakaan mikä siitä seurasi.

Omalta osaltani voin sanoa, että ei ole mitään pahempaa yksinäisyyttä kuin sellainen yksinäisyys mitä tuntee huonossa suhteessa ollessaan. Se syövyttää sisältäpäin ihan omanlaisellaan tavalla kun periaatteessa siinä on se toinen, ennen niin rakas ihminen vieressä, mutta ollaan kuin eri planeetoilla ja välissä on ammottava synkkä kuilu ja sitä miettii päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen mitä ihmettä mä teen täällä tuon vieraan ihmisen kanssa. 

Aiheutitko ihan itse tuon huonon suhteen kokemuksen itsellesi? Normaalit ihmiset kun puhuvat parisuhteessa tunteistaan ja tarpeistaan. Myös siitä jos kokevat yksinäisyyttä.

Jos ei tuohon pysty vaan olettaa että kumppani on ajatustenlukija niin tällöin on

Kokeilepa itse noinkin viisaana puhua tunteistasi ja tarpeistasi partnerille, joka ei ymmärrä, tai jolle tulee (melkein aina) täytenä yllätyksenä, mitä sanot. Kun vihdoinkin sanoma menee osittain perille, tai edes partneri ymmärtää toimineensa ei niin fiksusti, hän nolouttaan suuttuu ja alkaa syyttelemään. Hän tietysti olettaa, että sinä osaat lukea ajatuksia. Usein teinkin niin, mutta siitä ei herunut pisteitä. Tämä on ensiluokkaista kaasuvalotusta. Jopa exäni sukulaiset olivat muuten sitä mieltä, että hänen käytöksensä oli kammottavaa minua ja muita kohtaan. Tällainen meininki usein vain pahenee.