Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 50-v lääkäri - ajattelin lopettaa lääkärin työt - miksikö?

Vierailija
15.03.2025 |

Siksi, että potilaat / ihmiset ovat muuttuneet. Muutamassa kymmenessä vuodessa ihmisten persoonat ovat muuttuneet jotenkin ikävämpään suuntaan. Ei tietenkään kaikilla, mutta riittävän monella, että oma kuppi alkaa olla täynnä. Kyky suhtautua omiin vaivoihin, sairauksiin ja keinot itse vaikuttaa omaan terveyteen ovat monella hävinneet. Ja samalla syytetään terveydenhuoltoa ja siellä työtä tekeviä kaikesta.

Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja. Ei siis mitään kenellekkään vaarallista, mutta koko heidän persoonansa ja moninaiset epämääräiset somaattiset vaivansa ovat selkeästi ja vahvasti psyykkeeseen linkittyneitä. Mutta jos erehdytkään heille ottamaan puheeksi mielen vaikutuksen pitkittyneisiin epämääräisiin oireisiin, siitähän se draama vasta alkaakin. Ja näiden psykosomaattisesti oireilevien osuus on kyllä lisääntynyt.

En siis syytä ketään tai varsinkaan potilaita. Mutta itselle tämä nykymeno riittää. Olen taloudellisesti riippumaton ja mulla on mahdollisuus tehdä kokonaan toisentyyppistä työtä. 

Kommentit (261)

Vierailija
161/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi lukion käynyt, saati yliopiston, käyttää sanaa miksikö otsikossa?

Miksi-sana riittää. Kaksi kysymyssanaa miksi ja -kö yhdessä on huonoa suomea. Tästä jo lukiossa muistutetaan. Pääseekö lääkikseen tällä osaamisella? Onko trolli kyseessä?

Nämä pilkunnussijat ovat pilkunnussijoita joka paikassa. He kuormittavat terveydenhuoltoa.

Minä tykkään kun osaavammat korjaavat kirjoitusvirheitä. Itse toivoisin, että olisi enemmän lauserakenteeseen liittyvää korjausta. Itsellä on mennyt kieltenopiskelun yhteydessä tuo suomenkielen lauseenrakenne vähän vinksalleen. Yritin jossakin vaiheessa etsiä opiskeluaikaista kielioppikirjaa, mutta olin vuosikymmenten hilloamisen jälkeen siivonnut sen paperinkeräykseen.

Vierailija
162/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkän viestiketjun lainaus hankalaa, niin vastaan tässä ap:lle. Tulehan linjoille keskustelemaan hyvästä aiheesta, jonka aloitit ja joka on kiinnostanut ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat haastavampia, myönnän sen. Mutta on lääkärikäynneissäkin korjattavaa. 

Lääkäreistä (ja joskus muustakin henkilökunnasta) paistaa ulos miten potilaat nähdään eli nopeina alta pois hoidettavina työtehtävinä.

Kaipaisin enemmän kokonaisvaltaista huomioonottamista. En tarkoita että henkilökunnan pitäisi olla parasta kaveria jne vaan parempaa potilaan tuntemista ja kokonaistilanteen havainnointia. Tuntuu todella hölmöltä juosta pikkuvaivojen takia vastaanotolta toiselle, kun yksi lääkäri voisi hoitaa rauhassa yleistarkastamisen ja ohjata tarvittaessa eteenpäin tai varata uuden ajan. 

Esimerkkejä jolloin tunsin itseni broileriksi tehtaassa

-ihopatin poisto ihosairauksien erikoislääkärillä: erikoislääkäri ei koskaan kysynyt onko ihoni tilanteesta koskaan keskusteltu tai onko ihoani kartoitettu, ei tarjonnut että katsotaan koko kehon luomet

No onhan tässä ilmiselvä ristiriita. Yhdellä vastaanotolla voidaan käsitellä vain yhtä asiaa. Kolme sairautta tai jotain oiretta, kolme lääkärikäyntiä. Miksei voisi olla palvelua, jossa lääkäri käsittelee ihmistä kokonaisuutena. Siinähän voisi selvitä, että ne kaikki kolme oiretta liittyy yhteen sairauteen. Olkoon vastaanottoaika vaikka minimissään tunti, veloitus sen mukainen. Lääkärikäynnit vähenisi, kun legendaarinen " kerralla oikein" - slogan toteutuisi. Kokeneet yleislääkärit saisivat tästä hyvän bisneksenkin itselleen.

 

 

 

Vierailija
164/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenties psyykeen liittyvästä osaamisesta

Sellainen psyykeen osaamistaso kun somaattisen alan lääkärillä on. Ihminen tosin on kokonaisuus. Et voi erottaa aivoista soomaa ja psyykettä. Et anatomisesti, et fysiologisesti, et toiminnallisesti, et mitenkään. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mutta joillain ihmisiltä psyykeen / persoonallisuuden piirteiden  osuus myös somaattiseksi määritellyssä oireilussa on varsin dominoiva.

Vierailija
165/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP Kuinka paljon tähän vaikuttaa se ettei lääkäriin tahdo päästä? Sitten kun pääsee, niin vastassa on joka kerta eri lääkäri. 15min tutkimusajasta iso osa kuluu selvittäessä samoja asioita mitkä on jo selvitetty aiemmin. Asiat alkavat luistamaan vasta sitten kun on vakava tauti ja pääsee pois terveyskeskuksesta isoon sairaalaan. Sen jälkeen löytyy sama lääkäri, suorat puhelinnumerot johon soittaa mikäli tarvitsee apua ja auttava hoitohenkilökunta.

Vierailija
166/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisiä ne on lääkäritkin. Monta kertaa nähnyt lapsen asioita ja omia hoitaessa. Tilanteita. Jossa on kiire kiire kiire ja jäätävä hätä. Joissa väillä sitten ärähdetään lopussa lääkärin piolelta turhaan. Ymmärrän kyllä. Että on siellä paineita. Mut hammaslääkärin puolella kiirehätä avaa suu, ei onnistu. Näin peset hampaat. Yms. Johti siihen, että lapsi pelkäsi kaikkia lääkäreitä ja hammashoito tehtiin nukutuksessa.

Työstä sanoisin. Se mikä ei tunnu hyvältä pitää vaihtaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikea ratkaisu Ap.

Lääkärin ammatti on kutsumusammatti.

Sinulla on sekä mahdollisuus, että halu tehdä jotakin muuta.

Määritteletkö käsitteen kutsumusammatti? 

Mitkä muut ovat kutsumusammattien listalla? Haluaisin vain tarkistaa, että omani ei ole. Pelkään, että näiden ammattien harjoittajilla ei ole samoja oikeuksia, kuin muilla 

Vierailija
168/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea ratkaisu Ap.

Lääkärin ammatti on kutsumusammatti.

Sinulla on sekä mahdollisuus, että halu tehdä jotakin muuta.

Määritteletkö käsitteen kutsumusammatti? 

Mitkä muut ovat kutsumusammattien listalla? Haluaisin vain tarkistaa, että omani ei ole. Pelkään, että näiden ammattien harjoittajilla ei ole samoja oikeuksia, kuin muilla 

Yleensä kutsumusammatiksi mielletään työtä, jota henkilö haluaa tehdä.

Kun ihminen päätyy vanhempien vaatimuksesta esim. lääkäriksi, niin potilaiden hoitamisen lähtöasetelma on jo haasteellinen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso ongelma näkyy tälläkin palstalla. Monet kuvittelevat th-alan ihmisten olevan asiakaspalvelijoita. Hoitosuhde on täysin eri asia, siinä täytyykin toisen olla auktoriteettina, koska hänellä on koulutus asiaan. Tämä ei toki tarkoita että saisi olla ylimielinen mulkku, mutta ei potilasta palvella, häntä hoidetaan. Moni kokee että jos ei heti välittömästi saa sitä, mitä haluaa, on se lääkärin/hoitajan/terapeutin/sihteerin vika. Kaikki mulle heti, nyt.

Ongelma? Ei ole, vaan realiteetti. Silloin kun potilaat muuttui asiakkaiksi, niin lääkärit muuttui myyjiksi. He OVAT julkisen puolen asiakaspalvelijoita.

 

Eivät ole. He ovat viranomaisia. Jokainen terveyskeskuksen lääkäri on virassa. Viranomainen on ihminen, joka käyttää toimessaan julkista valtaa. Lääkäri on terveytesi erityisasiantun

Viranomaisia siksi, että vastuu on voitu kollektivisoida. Suomessa korvauksia hoitovirheistä on saanut 9000 ihmistä vuodessa. Pienen pieni jäävuoren huippu hoitovirheiden kokonaismäärästä. Ja nämä on niitä, jotka yleensä on johtaneet kuolemaan, tai pidentyneeseen ennenaikaiseen kuolemaan. Jos lääkäri joutuisi kantamaan teoistaan henkilökohtaisen vastuun, meillä olisi nykyiseen verrattuna hyvin vähän lääkäreitä. "Käypä hoito", jota joku sanoi "lääkäreiden wikiksi", on yksi kollektivisoinnin työkalu. Joka myös tukee haitallista kollegiaalisuutta, jossa toinen suojaa toistaan.  Konsultaatio on esimerkki hyvästä kollegiaalisuudesta. 

 

Vierailija
170/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP Kuinka paljon tähän vaikuttaa se ettei lääkäriin tahdo päästä? Sitten kun pääsee, niin vastassa on joka kerta eri lääkäri. 15min tutkimusajasta iso osa kuluu selvittäessä samoja asioita mitkä on jo selvitetty aiemmin. Asiat alkavat luistamaan vasta sitten kun on vakava tauti ja pääsee pois terveyskeskuksesta isoon sairaalaan. Sen jälkeen löytyy sama lääkäri, suorat puhelinnumerot johon soittaa mikäli tarvitsee apua ja auttava hoitohenkilökunta.

En ole Ap mutta kuulostaa aikamoiselta noidankehältä. Rohkenen väittää että moni lääkäri ihan oikeasti haluaa auttaa potilaita. Kun suurin osa vastaanotosta menee aiempien asioiden selvittämiseen niin siinä turhautuu sekä lääkäri että potilas. Tämä johtaa taas siihen että lääkärit äänestävät jaloillaan ja menevät töihin johonkin muualle missä ei ole kova kiire ja saat keskittyä esim. Tietyn alan potilaisiin sairaalaosastolla tai yksityisellä. Potilas jää ilman hoitokontaktia ja turhautuu ja ongelmat kaatuvat taas seuraavan niskaan. 

Noh, perusterveydenhuollosta leikataan edelleen, kokoomuksen äänestäjät saivat mitä halusivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko oikea vai valelääkäri ? Pitäisikö sinun korvata/maksaa yhteiskunnalta saamasi kallis koulutus. On olemassa ns hyviä lääkäreitä ja myös niitä huonoja. Kaikkihan me olemme vain ihmisiä tuomarit, johtajat, ekonomit, maisterit, opettajat, myyjät jne..

Vierailija
172/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea ratkaisu Ap.

Lääkärin ammatti on kutsumusammatti.

Sinulla on sekä mahdollisuus, että halu tehdä jotakin muuta.

Määritteletkö käsitteen kutsumusammatti? 

Mitkä muut ovat kutsumusammattien listalla? Haluaisin vain tarkistaa, että omani ei ole. Pelkään, että näiden ammattien harjoittajilla ei ole samoja oikeuksia, kuin muilla 

Yleensä kutsumusammatiksi mielletään työtä, jota henkilö haluaa tehdä.

Kun ihminen päätyy vanhempien vaatimuksesta esim. lääkäriksi, niin potilaiden hoitamisen lähtöasetelma on jo haasteellinen.



 

minä määrittelen, että kutsumusammatissa olevat eivät laske tunteja eikä euroja, vaan antavat itsestään kaiken. En näe mitään syytä, että lääkärin pitäisi uhrata elämänsä potilaidensa eteen. 

(en itse ole hoitoalalla)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi lukion käynyt, saati yliopiston, käyttää sanaa miksikö otsikossa?

Miksi-sana riittää. Kaksi kysymyssanaa miksi ja -kö yhdessä on huonoa suomea. Tästä jo lukiossa muistutetaan. Pääseekö lääkikseen tällä osaamisella? Onko trolli kyseessä?



Tiedätkö mikä on sun diagnoosi?

Seksuaalisen mielenkiinnon kohdistuminen välimerkkeihin. Eli pilkunnussija.

Aloituksen aihe kiinnostaa ja alkaa sitä lukea, mutta lukiessa huomaa häiritseviä trolliviboja, tässä tapauksessa ns. lääkärinä esiintyvän tekemiä useita kielioppivirheitä. Silloin miettii, miksi pitää trollata olevansa lääkäri, kun aihe itsessään herättäisi keskustelua. No, saahan sillä huomiota enemmän, kun esiintyy lääkärinä.

Onko muuten ap se

Taitaa olla aika haastavaa todistaa olevansa lääkäri tällä palstalla. Aina voi briljeerata jollain lääketieteen jutulla mutta kun tieto on netissä kaikkien saatavilla oli sitten kyse glymfaattisesta järjestelmästä tai pähkinäkarsinoomasta..

Vierailija
174/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saattaahan ap olla lääkäri, mutta miksi 50-vuotias rutinoitunut ja kokenut ammattilainen tulisi vauvalle märisemään? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli paljastaa paljon.

Et selvästikään ole koskaan nähnyt potilaskirjauksia ajalta, kun lääkärit naputtelivat ne itse kirjoituskoneella.

 

Vierailija
176/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on paljon koulutettua väkeä. Vähän arvelen, että tämmöinen kirjoittamiseen ja lukemiseen perustuva huvitus, jossa ei yhtään kuvia tai videoita ja on pakko seuloa lukemaansa rankasti, kiehtoo enemmän koulutettua ihmistä kuin kouluttamatonta.

Tuo potilaiden kiukuttelu on varmaan totta, mutta en usko sen johtuvan niinkään käytöstavoista. Moni on vaan kuormittunut niin äärimmilleen, ettei kestä pettymystä lääkärissä. Ja pettymyksiä taas tulee yhä useammin, koska lääkäreitä luullaan ihmiskropan insinööreiksi. Moni odottaa, että lääkäri oikeasti korjaa vian, vaikka sellainen on mahdollista aika harvoin.

Vierailija
177/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viranomaisia siksi, että vastuu on voitu kollektivisoida. Suomessa korvauksia hoitovirheistä on saanut 9000 ihmistä vuodessa. Pienen pieni jäävuoren huippu hoitovirheiden kokonaismäärästä. Ja nämä on niitä, jotka yleensä on johtaneet kuolemaan, tai pidentyneeseen ennenaikaiseen kuolemaan. Jos lääkäri joutuisi kantamaan teoistaan henkilökohtaisen vastuun, meillä olisi nykyiseen verrattuna hyvin vähän lääkäreitä. "Käypä hoito", jota joku sanoi "lääkäreiden wikiksi", on yksi kollektivisoinnin työkalu. Joka myös tukee haitallista kollegiaalisuutta, jossa toinen suojaa toistaan.  Konsultaatio on esimerkki hyvästä kollegiaalisuudesta. 

 

Viranomaisia siksi, että voivat tehdä esim. lähetteitä tahdonvastaiseen hoitoon tai määrätä karanteeniin. Konsultaatio tarkoittaa sitä, että esim. psykiatri voi kysyä sisätautilääkäriltä miten esim. sydänvaivat vaikuttavat ja voivatko selittää ihmisen käytöstä edes osin.

Vierailija
178/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan noita kutsumusammattissa olevia lääkäreitä yrittänyt tehdä enemmän kuin yksi ihminen jaksaa. Pitemmän päälle se johtaa työuupumukseen ja sairauslomaan. Riskiryhmässä ovat erityisesti empaattiset ihmiset jotka antavat kaikkensa ja tuntevat potilaan tuskan sydämessään.

Tärkeää lääkäriksi kasvamisessa on potilaan kohtaamisen lisäksi ammattitaito ja työssä jaksaminen. Jos huomaa että työnteko vie voimat ja että ei viihdy enää työpaikalla niin pitää miettiä jotain muuta. Lääkärillä on onneksi vaihtoehtoja kouluttautua vaikka erikoislääkäriksi jos on aiemmin työskennellyt terveysasemalla.

On tärkeää muistaa että kukaan ei ole korvaamaaton. Harva on sitä paitsi jälkikäteen miettinyt että tuli aikoinaan tehtyä liian vähän töitä.

Vierailija
179/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saattaahan ap olla lääkäri, mutta miksi 50-vuotias rutinoitunut ja kokenut ammattilainen tulisi vauvalle märisemään? 

Onhan meitä täällä useampikin vaikka ei uskoisi.

Vierailija
180/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikea vai valelääkäri ? Pitäisikö sinun korvata/maksaa yhteiskunnalta saamasi kallis koulutus. On olemassa ns hyviä lääkäreitä ja myös niitä huonoja. Kaikkihan me olemme vain ihmisiä tuomarit, johtajat, ekonomit, maisterit, opettajat, myyjät jne..

Jos hän on 50v, hän on jo maksanut enemmän veroja kuin koulutus kokonaisuudessaan vei. Ei huolta siitä, siis. Mutta mistä löytäisimme hänelle työn, jota voi hyvillä mielin tehdä vielä ainakin 15 vuotta? Se olisi kaikkien etu löytää semmoinen työ.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi neljä