Työnantajat huolissaan: suomalaiset eivät osaa smalltalkkia eivätkä vastata jos kysytään "mitä kuuluu"

Mitä kuuluu?

Mitä v ittua se sulle kuuluu!

Mä taas väittäisin, että tuo tapa on yleistynyt Suomessakin valitettavan paljon. "Mitä kuuluu?" -kysymykseen todellakin nykyisin on vastattava "Ihan hyvää, entä itsellesi?" eikä suinkaan kertoa, mitä oikeasti kuuluu. Tämä uusi tapa on tavallaan antanut myös luvan olla välittämättä palaneen puupennin vertaa siitä, mitä toiselle ihmiselle ihan oikeasti kuuluu. Kun "kuulumiset" on näin lyhyesti ja ytimekkäästi kyselty ja kaikille kuuluu pelkästään hyvää, toisen ihmisen tuntemukset voidaankin vapaasti sivuuttaa ja sirtyä muihin puheenaiheisiin tai hommiin tai poistua paikalta. 

No mitä siihen pitäisi vastata? Hyvää kuuluu, vaikka ei kuulukaan. Kukaan ei halua kuulla, mitä oikeasti kuuluu. 

 

Riittääkö vastaukseksi: No mitäpä tässä, säitä on pidelly. Tai Eipä kummempia. Tai ihan vaan Kukkuluuruu.

Hassu otsikko. Ensin väitetään että ei osata pikkupuhetta ja sitten otsikon alla on että nuoret osakin.

Ok, ja ihan hyvinhän on pikkupuhetta.

Kuinka pitkä virke pitäisi antaa vastaukseksi?

Uusi omistaja oli tullut katsomaan paikkoja ja esittelemään itsensä. Käveli metalliverstaalle tai pajaksihan me sitä silloin kutsutiin, niin kysyi heti ensimmäiseltä, joka näyttää porukan vanhimmalta että mitäs kuuluu ja millainen meininki.

Porukan vanhin käänsi päätä vasen silmä edelle ja kellisti kasvojaan leikkisästi hymyillen kuin laiha lintu.

Sitten hän heitti takaisin että:

- No päevvee päevvee, sie tirpukka se taijatkkin oll innostunut severist? Severi lipoi huuliaan ja pyöritteli savuketta sormiensa välissä. Sytytti sätkän silmää iskien ja katseli häikäilemättömän himokkaasti uutta omistajaa.

Sen päivän jälkeen kaikki huhuili pajalla että uusi pomo on kiinnostunut severistä sillä lailla.

Ai kaiken tekemänsä jälkeen pitäisi vielä small talkia harrastaa?

Se on ihan yleismaailmallinen (ei vain amerikkalanen,) tapa tervehtiä ja siihen kuuluu esittää vastakysymys.

Ei siinä ole tarkoitus tehdä selontekoa elämänsä asioista ja terveydentilasta yms hyvin henkilökohtaisesta.

Nuoret sitten naama kiinni kännykässä ja eivät puhu jollei puhuttele ja sekin tuskaantuneena.

"Tämä on herättänyt huolta suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnista, käytöstavoista ja työkulttuurista sillä kuulumisten kysyminen ja jaksaminen on yksinkertainen tapa osoittaa välittämistä. "

Palaan vielä tähän. Nimenomaan tuo smalltalk ja siihen liittyvä kuulumisten kyseleminen EI OLE välittämistä, koska kysyjä ei oikeasti halua tietää, mitä toiselle kuuluu. Joskus muinoin suomalaisessakin kulttuurissa kuulumisten vaihto oli sitä, että kumpikin kertoi omat kuulumisensa ihan riippumatta siitä, oliko kuulumiset hyviä vai huonoja. Smalltalk on muuttanut koko asian ihan päälaelleen ja kaikille kuuluu nykyään vain hyvää, koska mitään muutakaan ei tuohon kysymykseen saa vastata. Ymmärrän sen, että jotain kohteliaisuuksia pitää ladella, mutta on yksinkertaisesti typerää kysyä jotain sellaista, mihin ei todellisuudessa halua vastausta. 

Mä jouduin opettelemaan smalltalkin työmatkoilla Yhdysvaltoihin ja mielestäni se sopii oikein hyvin siihen pinnalliseen kulttuuriin, mitä jenkit edustavat tällaisissa tilanteissa. Suomessa taas yleensä kysyjää kiinnosti toisen kuulumiset (muuten hän ei olisi edes kysynyt), mutta ei enää, koska tuo sama lurittelu on rantautunut meillekin. Ja sen yhteydessä myös samanlainen pinnallisuus. Kasvokkain ollaan kuin oltaisiin hyviäkin ystäviä ja kun tiet eroaa, ajatellaan vaan, että voi helvetti mikä ääliö tuokin oli. 

 

Vierailija kirjoitti:

Uusi omistaja oli tullut katsomaan paikkoja ja esittelemään itsensä. Käveli metalliverstaalle tai pajaksihan me sitä silloin kutsutiin, niin kysyi heti ensimmäiseltä, joka näyttää porukan vanhimmalta että mitäs kuuluu ja millainen meininki.

Porukan vanhin käänsi päätä vasen silmä edelle ja kellisti kasvojaan leikkisästi hymyillen kuin laiha lintu.

Sitten hän heitti takaisin että:

- No päevvee päevvee, sie tirpukka se taijatkkin oll innostunut severist? Severi lipoi huuliaan ja pyöritteli savuketta sormiensa välissä. Sytytti sätkän silmää iskien ja katseli häikäilemättömän himokkaasti uutta omistajaa.

Sen päivän jälkeen kaikki huhuili pajalla että uusi pomo on kiinnostunut severistä sillä lailla.

No piäskö se sever paukuttelemaan pajavasaralla tai ylenikö luottamusmieheksi asti?

Parempien piirien haihattelua. Alaluokissa esim briteissä ei arvosteta yhtään tuota small talkkia.

Sama pätee muuten yleisesti duunariluokkiin että turha puhe pois ja työt hoidetaan ja lähdetään kotsaan. Tää on ylemmän keskiluokan ja yläluokan haihattelua. Se että suomalaiset ei diggaa smalltalkisat on vain että täällä on niin pienet luokkaerot olleet pitkään.

Onko tuo edes sitä varsinaista small talkia?

Vierailija kirjoitti:

Maksa, työnantaja, tarpeeksi isoa palkkaa, niin työntekijäsi voivat hyvin ilman erillistä lässytystä.

Mikset maksaisi itsellesi tarpeeksi isoa palkkaa kerran se on näin yksinkertaista.

Minkä takia meitä aina yritetään muuttaa? Me ollaan tunnetusti ujoa kansaa, maailmalla tiedetään se.  Ja sitä pitää hyvänä piirteenä kaikki muut kuin suomalaiset. Suomalaisten mielestä se on joku vika mikä pitäisi korjata.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo edes sitä varsinaista small talkia?

No ei ole. Joillekin vaan on niiiiiin vaikeaa jopa tervehtiä.

Työnantajat paraskin valittaja. Meillä ei edes toimari tervehdi.

Vierailija kirjoitti:

En halua mitään jenkkimeininkiä mutta kyllä suomalaisista valitettavasti 90% on todella moukkia ja sosiaalisesti kömpelöitä.

Mutta jos 90% on samalla tavalla sosiaalisesti kömpelöitä, eikö sillä pitäisi pärjätä ihan mukiinmenevästi niiden 90% kesken?

Joka maassa on erilainen tapakulttuuri, ja erikseen vielä työpaikkojen kulttuuri. Itse pärjäisin esimerkiksi Etelä-Koreassa muuten ihan hyvin tapojeni puolesta, mutta paikallinen työkulttuuri hierarkioineen, ylitöineen, esimiesten nuoleskeluineen ja pakollisine ryypiskelyillallisineen olisi ihan totaalinen painajainen. Eikä siellä kyllä ylimielinen amerikkalainenkaan pärjää samalla tavalla kuin kotimaassaan.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

"Tämä on herättänyt huolta suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnista, käytöstavoista ja työkulttuurista sillä kuulumisten kysyminen ja jaksaminen on yksinkertainen tapa osoittaa välittämistä. "

Palaan vielä tähän. Nimenomaan tuo smalltalk ja siihen liittyvä kuulumisten kyseleminen EI OLE välittämistä, koska kysyjä ei oikeasti halua tietää, mitä toiselle kuuluu. Joskus muinoin suomalaisessakin kulttuurissa kuulumisten vaihto oli sitä, että kumpikin kertoi omat kuulumisensa ihan riippumatta siitä, oliko kuulumiset hyviä vai huonoja. Smalltalk on muuttanut koko asian ihan päälaelleen ja kaikille kuuluu nykyään vain hyvää, koska mitään muutakaan ei tuohon kysymykseen saa vastata. Ymmärrän sen, että jotain kohteliaisuuksia pitää ladella, mutta on yksinkertaisesti typerää kysyä jotain sellaista, mihin ei todellisuudessa halua vastausta. 

Mä jouduin opettelemaan smalltalkin työ

Outoa kyllä, minusta tämä on yleistynyt ihan tuttujen/kavereidenkin kesken. Jonkin aikaa sitten tuli vastaan yksi vanha kaveri, johon en ole ollut pitkään aikaan yhteyksissä. Hän kyseli sitten iloisena että mitä uutta, kerro nyt hei mitä sulle kuuluu. En alkanut todellakaan mitään pitkää tarinaa, vaan kerroin valehtelematta kahteen  lauseeseen tiivistettynä mitä viime aikoina on kuulunut, ja jo siihenkin hänen oli täysin mahdoton keskittyä, vaan nyökytteli "aijaa? voi että, joo hmm" ja vilkuili puhelinta. En edes ehtinyt kysyä "mitä itsellesi kuuluu?" kun hän jo sanoi "no mut hei, oli tosi kiva nähdä hei" ja lähti menemään. :D

Ihmetytti vähän, miksi hän tuli edes tervehtimään, kun koko kohtaamisesta tuli vahvasti sellainen mielikuva, että MINÄ olisin häirinnyt HÄNTÄ.

Vierailija kirjoitti:

Small talk kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta suomalaiset firmat menettävät koko ajan miljardeja siksi, että emme osaa keskustella mistään muusta kuin siitä myytävän tuotteen insinööriominaisuuksista, joita pidämme Isona Asiana. Meidän tuotteita yrittää myydä joku putkinäköinen insinööri joka ei pysty keskustelemaan mistään eikä edes ymmärrä kulttuuria, historiaa tai yhteiskuntaa - ja joka siksi vaikuttaa paitsi vetäytyvältä ja itsekeskeiseltä myös aika tyhmältä ja ennen kaikkea epäluotettavalta liikekumppanilta.

Muualla maailmassa myös esim teknillisissä yliopistoissa opetetaan historiaa ja taidetta ja kulttuuria ja toisaalta teknologia- ja rahoitusfirmoihin palkataan humanisteja juuri tämän takia.

 

En anna paskaakaan kulttuurista. Mun tekemä päristin kyllä pärisee.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä taas väittäisin, että tuo tapa on yleistynyt Suomessakin valitettavan paljon. "Mitä kuuluu?" -kysymykseen todellakin nykyisin on vastattava "Ihan hyvää, entä itsellesi?" eikä suinkaan kertoa, mitä oikeasti kuuluu. Tämä uusi tapa on tavallaan antanut myös luvan olla välittämättä palaneen puupennin vertaa siitä, mitä toiselle ihmiselle ihan oikeasti kuuluu. Kun "kuulumiset" on näin lyhyesti ja ytimekkäästi kyselty ja kaikille kuuluu pelkästään hyvää, toisen ihmisen tuntemukset voidaankin vapaasti sivuuttaa ja sirtyä muihin puheenaiheisiin tai hommiin tai poistua paikalta. 

Ei kai pomo voi päättää, kenen kanssa jakaa syvimpiä tuntojaan. Töissä käydään tekemässä työsuorite ja hakemassa rahat. Jos siinä joutuu lisäksi terapoimaan jotain väkivaltaisen suhteen valinnutta marjatta 60v:tä niin ei kiitti. Päin vastoin nämä traumapallerot pitäisi saada pois työelämästä myrkyttämästä ilmapiiriä