Onko täällä muita, jotka ovat muuttaneet erityisesti lapsena tosi paljon ja siitä on jäänyt jonkinlainen levottomuus?

Vierailija kirjoitti:

Ap, eikös se Lotta ja Pappa ohjelman Lotta ole kirjoittanut kirjan samankaltaisesta aiheesta? 

Tästä en ole kuullut, pitääpä mielenkiinnosta tutkia. Kiitos vinkistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Sen jälkeen kun lähdettiin lapsuudenkodista, muuttoja oli tiheään. Porukoihin pääsi kyllä mukaan, mutta kulttuurierot alkoivat näkyä yleensä aika nopeasti ja syntyi ongelmia

Parikymppiseksi asti asuinpaikkoja oli kertynyt kymmenisen. Sen jälkeen huomasin, ettei levottomuus ollut minussa, vaan itse olin ihan cool monissa ympäristöissä. Mutta yhteisöihin en ole koskaan oikein sopeutunut, vaan minut sotketaan aina sosiaalipornoihin, joihin en halua osallistua

Nyt olen asunut samassa lokaatiossa ja asunnossa 6 vuotta ilman suurempia ongelmia, sillä en ole sekaantunut paikallisiin sosiaalisiin piireihin. Minulla oli lyhyt suhde, ja tämä mies sotki minut taas osaksi useampaa yhteisöä, ja ongelmia alkoi nousta jälleen kuin sieniä sateella

Ongelmat ovat olleet luokkaa: vien lasiroskia -> naapurin mummo tekee tulkinnan, että olen alkoholisti, kun maapähkinäpurkit kilisevät -&gt

Totta tuo on. Ihmiset keräilevät näitä tarinoita mediasta ja ihan imevät niitä itseensä kirjallisuudesta, netflixistä, ym. Sitten kun ei ole aktiivisesti korjaamassa heidän fantastista mielenlaukkaansa, saattaa löytää itsensä idolisoituna tai demonisoituna, vaikkei ole itse avannut suutaan vielä kertaakaan

Yksi toistuva ongelma on myös parisuhdedraamat. Jos erehtyy puhumaan miehelle, niin kohta on joku perheenrikkoja, vaikka olisi itse harjoittanut vaan kohteliasta vuorovaikutusta naapurin kanssa. Tällöin miehen petollinen ja vahingollinen luonto puretaan vihana itseäni kohtaan, joka on maksimissaan vain ystävällinen. Tuo on ihan normaali dynamiikka kaikissa ihmisyhteisöissä: yhteisön pahalle ololle pyritään aina etsimään ulkopuolinen kohde ja sen vuoksi esim. naapurikylien välillä on aina jotain kilpailua ja vihanpitoa

Itse pitäisi integroitua osaksi tuota sekoilua ja vihanpitoa, jos haluaisi välttyä sen kohteena olemiselta. En kuitenkaan halua tuhlata omaa elämääni tuollaiseen, joten olen mieluummin omissa oloissani ja laitan vaikka kunnianloukkaussyytteen perään sitten, jos homma lähtee täysin lapasesta

Lapsuudenperheessäni muutettiin tiuhaan; syynä muuttoihin olivat opiskelun ja työn perässä muuttaminen sekä isäni tietynlainen levottomuus sekä vanhempieni avioero. Asuin täysi-ikäisyyteeni mennessä 15 eri osoitteessa yhteensä 6 eri paikkakunnalla.

Itse asun nyt omistamassani omakotitalossa enkä aio muuttaa tästä pois kuin korkeintaan vanhana johonkin pienempään rivitaloasuntoon tai vanhainkotiin. Huomaan muutenkin itsessäni sen, että haen turvaa pysyvyydestä. Ehkä se johtuu lapsuuden aikaisesta jatkuvasta muuttamisesta.

Mietin aina näitä juttuja kuullessani, että eivätkö vanhemmat oikeasti ajattele tai tajua, minkälainen muutos lapsille se muuttaminen on? Onko kyse siitä, että eivät ymmärrä vai siitä, että ovat niin itsekkäitä etteivät välitä?

Totta kai on ihan ymmärrettävää, että erinäisistä syistä perhe saattaa joutua muuttamaan vaikka kerran tai kaksi lasten ollessa alaikäisiä. Mutta se, että lapsi vedetään irti kouluyhteisöstä ja ystäväpiiristä ja tutuista harrastuksista ja tutusta kodista vuoden, parin välein on ihan hullua. 

Mulla on opettajaystävä, joka työskenteli pk-seudulla varakkaalla alueella, jossa oli paljon kansainvälisten perheiden lapsia, jotka olivat vanhempien työkomennusten mukana muuttaneet vaikka kuinka monta kertaa eri maiden välillä: Helsingistä Yhdysvaltoihin, parin vuoden päästä takaisin Helsinkiin, sitten taas uusi työkomennus Japaniin, pari vuotta siellä ja Japanista suoraan Ranskaan kolmeksi vuodeksi, sitten taas Helsinkiin mutta isä/äiti jäikin töihin sinne Ranskaan...

Ystäväni sanoi, että osa näistä lapsista oireili todella pahasti ja ihan silminnähden. Levottomuutta, masennusta, tunnesäätelyn ongelmia, juurettomuutta, vaikeuksia luoda ystävyyssuhteita ja ehkä suurimpana ongelmana puutteellinen kielitaito - ei puhuttu enää oikein suomea, mutta ei kyllä osattu englantia / ranskaa / japaniakaan natiivitasoisesti. Lapselta saattoi puuttua äidinkieli kokonaan, mikä on aika hirveä tragedia, sillä se on niin iso osa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Sen jälkeen kun lähdettiin lapsuudenkodista, muuttoja oli tiheään. Porukoihin pääsi kyllä mukaan, mutta kulttuurierot alkoivat näkyä yleensä aika nopeasti ja syntyi ongelmia

Parikymppiseksi asti asuinpaikkoja oli kertynyt kymmenisen. Sen jälkeen huomasin, ettei levottomuus ollut minussa, vaan itse olin ihan cool monissa ympäristöissä. Mutta yhteisöihin en ole koskaan oikein sopeutunut, vaan minut sotketaan aina sosiaalipornoihin, joihin en halua osallistua

Nyt olen asunut samassa lokaatiossa ja asunnossa 6 vuotta ilman suurempia ongelmia, sillä en ole sekaantunut paikallisiin sosiaalisiin piireihin. Minulla oli lyhyt suhde, ja tämä mies sotki minut taas osaksi useampaa yhteisöä, ja ongelmia alkoi nousta jälleen kuin sieniä sateella

Ongelmat ovat olleet luokkaa: vien lasiroskia -> naapurin mummo tekee tulkinnan, että olen

Ymmärrätkö itse olevasi melko vainoharhainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Sen jälkeen kun lähdettiin lapsuudenkodista, muuttoja oli tiheään. Porukoihin pääsi kyllä mukaan, mutta kulttuurierot alkoivat näkyä yleensä aika nopeasti ja syntyi ongelmia

Parikymppiseksi asti asuinpaikkoja oli kertynyt kymmenisen. Sen jälkeen huomasin, ettei levottomuus ollut minussa, vaan itse olin ihan cool monissa ympäristöissä. Mutta yhteisöihin en ole koskaan oikein sopeutunut, vaan minut sotketaan aina sosiaalipornoihin, joihin en halua osallistua

Nyt olen asunut samassa lokaatiossa ja asunnossa 6 vuotta ilman suurempia ongelmia, sillä en ole sekaantunut paikallisiin sosiaalisiin piireihin. Minulla oli lyhyt suhde, ja tämä mies sotki minut taas osaksi useampaa yhteisöä, ja ongelmia alkoi nousta jälleen kuin sieniä sateella

Ongelmat ovat olleet luokkaa: vien lasiroskia -> naapurin mummo tekee tulkinnan, että olen

Ihmeellisissä kyissä ja naapurustoissa olet sitten asunut, koska en tunnista tuollaista ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Mietin aina näitä juttuja kuullessani, että eivätkö vanhemmat oikeasti ajattele tai tajua, minkälainen muutos lapsille se muuttaminen on? Onko kyse siitä, että eivät ymmärrä vai siitä, että ovat niin itsekkäitä etteivät välitä?

Totta kai on ihan ymmärrettävää, että erinäisistä syistä perhe saattaa joutua muuttamaan vaikka kerran tai kaksi lasten ollessa alaikäisiä. Mutta se, että lapsi vedetään irti kouluyhteisöstä ja ystäväpiiristä ja tutuista harrastuksista ja tutusta kodista vuoden, parin välein on ihan hullua. 

Mulla on opettajaystävä, joka työskenteli pk-seudulla varakkaalla alueella, jossa oli paljon kansainvälisten perheiden lapsia, jotka olivat vanhempien työkomennusten mukana muuttaneet vaikka kuinka monta kertaa eri maiden välillä: Helsingistä Yhdysvaltoihin, parin vuoden päästä takaisin Helsinkiin, sitten taas uusi työkomennus Japaniin, pari vuotta siellä ja Japanista suoraan Ranskaan kolmeksi vuod

Me ollaan äidin kanssa puhuttu nyt jälkeenpäin näistä ja hän sanoo itsekin, että ihan liian monta kertaa tuli muutettua ja että eihän se lapselle ole hyväksi tuollainen. Onneksi olen itse ollut sellainen avoin ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, että olen joka paikasta saanut kavereita, vaikka eihän se herkkua ollut ns. aloittaa aina alusta

t.ap