Onko täällä muita, jotka ovat muuttaneet erityisesti lapsena tosi paljon ja siitä on jäänyt jonkinlainen levottomuus?
Olen itse tähän ikään mennessä muuttanut nyt noin 27 kertaa, koulua on oppivelvollisena tullut käytyä 6 eri ala- ja yläkoulussa.
Nyt lähes viisikymppisenä tuntuu, että en oikein ole kotona missään. Nyt asutaan ihanassa paritalon puolikkaassa ja mulla on fiilis, että tämä ei ole mun kotini pysyvästi. Tuntuu, että aina olisi parempi jossain muualla
n49
Kommentit (27)
Lisään vielä. Uskon, että useimmat naiset teeskentelevät DI-miehille orgasmeja vain päästäkseen isojen tulojen miehen lapsen äidiksi
Suomessa kun pelkillä tuilla elä - varsin rikasta elämää!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä. Uskon, että useimmat naiset teeskentelevät DI-miehille orgasmeja vain päästäkseen isojen tulojen miehen lapsen äidiksi
Suomessa kun pelkillä tuilla elä - varsin rikasta elämää!
Ap
läpäläpä
se oikea ap
En tiedä johtuuko se varmasti useista muutoista, mutta omaa kotia on tosiaan vaikea kuvitella loppuelämän kodiksi. Ei se sitä varmaan tule olemaankaan, koska aina tulee jokin peruste muuttaa muualle.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä johtuuko se varmasti useista muutoista, mutta omaa kotia on tosiaan vaikea kuvitella loppuelämän kodiksi. Ei se sitä varmaan tule olemaankaan, koska aina tulee jokin peruste muuttaa muualle.
Toisaalta ystäväpiirissä on paljon ihmisiä, ketkä ovat asuneet tyyliin samalla paikkakunnalla ikänsä ja itse ostetussa omakotitalossa asutaan vielä päälle viisikymppisenäkin
Oliko perheessä muuten asiat kunnossa - siis tuota jatkuvaa muuttamista lukuunottamatta?
Helposti luulisi, että lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia yhdistäisi esimerkiksi vanhempien työttömyys tai päihdeongelma, mutta ei, heillä on yksi selkeä yhteinen nimittäjä ja se on se, että osoitteet vaihtuvat tiuhaan - lastensuojelun asiakkaana olevilla lapsilla saattaa olla jo alle kouluikäisenä takanaan kymmenen eri osoitetta ja päiväkotia. Tämä on tutkittu asia.
Omassa tuttavapiirissäni on kaksi tällaista perhettä, jotka muuttavat jatkuvasti. Asuvat yhdessä asunnossa ehkä vuoden tai kaksi, aina eivät sitäkään, ja sitten taas muutetaan. Laskin joskus, että 8-vuotias tyttö oli elämänsä aikana muuttanut kymmenen kertaa. Molemmissa perheissä äideillä on semivakavia mt-ongelmia: kaksisuuntaista, masennusta, vaikeita nepsy-haasteita jne.
Sama täällä. Tosin olen muuttanut vähän useammin kuin sinä...
M53
Vierailija kirjoitti:
Oliko perheessä muuten asiat kunnossa - siis tuota jatkuvaa muuttamista lukuunottamatta?
Helposti luulisi, että lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia yhdistäisi esimerkiksi vanhempien työttömyys tai päihdeongelma, mutta ei, heillä on yksi selkeä yhteinen nimittäjä ja se on se, että osoitteet vaihtuvat tiuhaan - lastensuojelun asiakkaana olevilla lapsilla saattaa olla jo alle kouluikäisenä takanaan kymmenen eri osoitetta ja päiväkotia. Tämä on tutkittu asia.
Omassa tuttavapiirissäni on kaksi tällaista perhettä, jotka muuttavat jatkuvasti. Asuvat yhdessä asunnossa ehkä vuoden tai kaksi, aina eivät sitäkään, ja sitten taas muutetaan. Laskin joskus, että 8-vuotias tyttö oli elämänsä aikana muuttanut kymmenen kertaa. Molemmissa perheissä äideillä on semivakavia mt-ongelmia: kaksisuuntaista, masennusta, vaikeita nepsy-haasteita jne.
Kotona oli kaikki muuten hyvin, vanhemmat muuttivat ensin töiden perässä pohjoisesta pk-seudulle ja sieltä sitten muutettiin ensin takaisin Ouluun ja sieltä vielä parin vuoden päästä takaisin lappiin kotikonnuille. Tämä kaikki siis 80-90-luvuilla. Ei mitään diagnooseja kenelläkään
t.ap
Muutimme kuusi kertaa ennen kuin olin täysi-ikäinen. Muutot johtuivat osittain faijan vaihtuvasta työpaikasta. Tuolloin 70-80 luvuilla työsuhdeasunto oli yleinen etu, asuimme aina työsuhdeasunnossa. Yksi asunnoista sijaitsi kirjaimellisesti samassa rakennuksessa kuin työpaikka. Täysi-ikäisenä muutin sen jälkeen 14 kertaa, yhteensä nyt elämän aikana 20 kertaa siis. Isäni muutti elämänsä aikana 19 kertaa, kävi ilmi perunkirjoituksessa. Faija plus minä siis yhteensä 39 kertaa.
M54
Mulla on lapsuudessa 12 muuttoa ja aikuisena vielä 8. Olen kieltämättä levoton sielu, koen perinteisen työelämänkin lähinnä vankilaksi, ja olen tehnyt urani varahenkilönä/keikkalaisena/osa-aikaisena, mitä vaan ettei tarvitse sitoutua ja kuolla sisäisesti aina samaan työhön ja työyhteisöön. Puoliso on sentään pysynyt jo parikymmentä vuotta. Hänen kanssaan on asuttu nyt 10 v samassa kodissa, mutta kesäkuukaudet autossa, saa sitä vaihtelua niin ei tukehdu.
Tytär on aikuinen jo, ihan toisenluonteinen jäkittäjä, arvostaa rutiineja ja pysyvyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko perheessä muuten asiat kunnossa - siis tuota jatkuvaa muuttamista lukuunottamatta?
Helposti luulisi, että lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia yhdistäisi esimerkiksi vanhempien työttömyys tai päihdeongelma, mutta ei, heillä on yksi selkeä yhteinen nimittäjä ja se on se, että osoitteet vaihtuvat tiuhaan - lastensuojelun asiakkaana olevilla lapsilla saattaa olla jo alle kouluikäisenä takanaan kymmenen eri osoitetta ja päiväkotia. Tämä on tutkittu asia.
Omassa tuttavapiirissäni on kaksi tällaista perhettä, jotka muuttavat jatkuvasti. Asuvat yhdessä asunnossa ehkä vuoden tai kaksi, aina eivät sitäkään, ja sitten taas muutetaan. Laskin joskus, että 8-vuotias tyttö oli elämänsä aikana muuttanut kymmenen kertaa. Molemmissa perheissä äideillä on semivakavia mt-ongelmia: kaksisuuntaista, masennusta, vaikeita nepsy-haasteita jne.
Kotona oli ka
Meidän Perhe muutti myös jatkuvasti isän työn vuoksi. Ei meilläkään mitään diagnooseja tms. Olen käynyt 5 eri ala-astetta. Yläkoulu sentään yhdessä ja samassa koulussa. On jäänyt sellainen juurettomuus ja levottomuus minullekin. Ja olen lapsesta asti kärsinyt ahdistuksesta. Oli vaikea sopeutua aina uuteen kouluun ja ympäristöön koska olin ujohko ja arka lapsi.
Minä kävin kahta eri ala-astetta ja kahta eri ylä-astetta. Faijan työpaikka vaihtui pari kertaa, ja sitten tuli ero jonka takia jälleen muutettiin.
18 muuttoa elämässä. Ihan tarpeeksi) olen tietyllä tavalla levoton,mutta sopeudun hyvin eri tilanteisiin. Tässä on hyvä olla kuitenkin, tällä hetkellä. Rakkaat ihmiset lähellä ja ystäviä myös.
En edes muista enää, montako kertaa olen muuttanut. Ja kyllä, eräänlainen juurettomuus vaivaa. En vain osaa asettua aloilleni vieläkään, vaikka ikääkin on jo yli 50.
Mulla vähän päinvastoin, olen elänyt lapsuuden maatilalla, sukutilalla, ja juurtunut tosi syvälle siihen paikkaan mielessäni. Ei se tunnu pahalta, mutta se vähän tuntuu, että kiinnyn asuntoihin vähän liikaa. Olen itkenyt, luoja paratkoon, joka muutossa, koska tuntuu niin pahalta menettää se koti. Koen siis jokaisen asunnon ihan täysin kodikseni, se lapsuuden maatila ei ole se the ainoa koti siis kuitenkaan minulle. Eikä tässäkään mitään, mutta kun olen missannut monia asioita, koska en ole valmis liikkumaan ja lähtemään. Haluan olla paikoillani liikaakin. Jäänyt mm. vuoden asuminen ulkomailla välistä, oli ihan mahtava mahdollisuus, mutta olin just pikkujuuret työntänyt maahan silloisessa asunnossa, ja en vaan halunnut lähteä. Harmittaa vieläkin.
Juu. Sen jälkeen kun lähdettiin lapsuudenkodista, muuttoja oli tiheään. Porukoihin pääsi kyllä mukaan, mutta kulttuurierot alkoivat näkyä yleensä aika nopeasti ja syntyi ongelmia
Parikymppiseksi asti asuinpaikkoja oli kertynyt kymmenisen. Sen jälkeen huomasin, ettei levottomuus ollut minussa, vaan itse olin ihan cool monissa ympäristöissä. Mutta yhteisöihin en ole koskaan oikein sopeutunut, vaan minut sotketaan aina sosiaalipornoihin, joihin en halua osallistua
Nyt olen asunut samassa lokaatiossa ja asunnossa 6 vuotta ilman suurempia ongelmia, sillä en ole sekaantunut paikallisiin sosiaalisiin piireihin. Minulla oli lyhyt suhde, ja tämä mies sotki minut taas osaksi useampaa yhteisöä, ja ongelmia alkoi nousta jälleen kuin sieniä sateella
Ongelmat ovat olleet luokkaa: vien lasiroskia -> naapurin mummo tekee tulkinnan, että olen alkoholisti, kun maapähkinäpurkit kilisevät -> mummon pelot alkavat laukkaamaan ja kohta olen koko kylän kyttäyksen ja vainon kohteena. Minun mielestäni tuollainen on kiusaamista enkä osallistu siihen -> minun epäillään salailevan ja piilottelevan jotakin, ehkäpä olen myös narkomaani -> nyt joudun kohtaamaan narkomaaniepäilyksiä kaikkialla, missä olenkin
Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Kaikissa yhteisöissä on tällaisia tarinoita ja pahaa oloa, joihin etsitään syntipukkeja ja purkamisen kohteita, ja kukapa sen parempi kohde kuin se vähän ulkopuolinen, ohi kulkeva, jne.
Tosiaan heivasin miehen mäkeen ja olen lakannut vuorovaikuttamasta yhteisöjen kanssa. En koe sisälläni mitään levottomuutta
Vierailija kirjoitti:
Juu. Sen jälkeen kun lähdettiin lapsuudenkodista, muuttoja oli tiheään. Porukoihin pääsi kyllä mukaan, mutta kulttuurierot alkoivat näkyä yleensä aika nopeasti ja syntyi ongelmia
Parikymppiseksi asti asuinpaikkoja oli kertynyt kymmenisen. Sen jälkeen huomasin, ettei levottomuus ollut minussa, vaan itse olin ihan cool monissa ympäristöissä. Mutta yhteisöihin en ole koskaan oikein sopeutunut, vaan minut sotketaan aina sosiaalipornoihin, joihin en halua osallistua
Nyt olen asunut samassa lokaatiossa ja asunnossa 6 vuotta ilman suurempia ongelmia, sillä en ole sekaantunut paikallisiin sosiaalisiin piireihin. Minulla oli lyhyt suhde, ja tämä mies sotki minut taas osaksi useampaa yhteisöä, ja ongelmia alkoi nousta jälleen kuin sieniä sateella
Ongelmat ovat olleet luokkaa: vien lasiroskia -> naapurin mummo tekee tulkinnan, että olen alkoholisti, kun maapähkinäpurkit kilisevät -> mummon pelot alkavat laukkaamaan ja kohta olen kok
No johan oli settiä
Vierailija kirjoitti:
En edes muista enää, montako kertaa olen muuttanut. Ja kyllä, eräänlainen juurettomuus vaivaa. En vain osaa asettua aloilleni vieläkään, vaikka ikääkin on jo yli 50.
Äitini oli tuollainen samanlainen ja hänen levottomuutensa oli todella ahdistunutta ja ahdistavaa muillekin. Kuvitelma siitä, että asunnon vaihtaminen jotenkin muuttaisi sitä sisällä vellovaa paskaa, joka oli lähtöisin hänestä. Ei se elämä muutu miksikään eri asunnossa tai eri paikkakunnalla, ei miehellä tai kavereilla, sillä se rauhattomuus, levottomuus, aggressiot, ikävät ajatukset, ym. kulkevat sen yksilön muistoissa ja tämä raahaa ne mukanaan minne ikinä meneekin
Parempi pysyä paikallaan ja korjata se mielen sisältö. Paskamedian ja draaman sijaan täyttää ajatuksensa jeesuksella, rakkaudella terveillä, turvallisilla asioilla ja ajatuksilla. Kun on sinut itsensä kanssa, on ihan sama missä asuu, eikä tarvita jatkuvaa ulkoista muutosta ja draamaa virikkeellisyyden ylläpitämiseksi
Ap, eikös se Lotta ja Pappa ohjelman Lotta ole kirjoittanut kirjan samankaltaisesta aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä. Uskon, että useimmat naiset teeskentelevät DI-miehille orgasmeja vain päästäkseen isojen tulojen miehen lapsen äidiksi
Suomessa kun pelkillä tuilla elä - varsin rikasta elämää!
Ap
Emmä kyl viitsisi vaivautua tuollaiselle työmaalle.
Otsikko voisi olla minun. Lapsuudessani tavarat säilytettiin Lainalaatikoissa. Aikuisena olen asunut vain seitsemässä asunnossa.