Tässä syy miksi me tavalliset miehet emme enää kelpaa.
Ennen sanottiin, että kunhan olet kiltti, rehellinen ja kohtelet naista hyvin, niin löydät kyllä itsellesi kumppanin. Mutta nykyään tuntuu, ettei se enää riitä. Olen tavallinen mies: käyn töissä, pidän itsestäni huolta, en ole mikään alfauros, mutta en myöskään mikään luuseri. Silti deittailu tuntuu olevan jatkuvaa kamppailua koska naisille ei enää riitä mikään.
Kun katson ympärilleni, huomaan, että naiset eivät enää etsi tavallista miestä, vaan jotain muuta. Some ja deittisovellukset ovat muuttaneet kaiken. Naisilla on loputon valinnanvara, tai ainakin he uskovat niin. He saavat päivittäin viestejä miehiltä, jotka ovat pidempiä, komeampia ja rikkaampia kuin minä. Ei siis ihme, että moni tavallinen mies tuntuu olevan näkymätön.
Ongelma on siinä, että naisten odotukset eivät aina kohtaa todellisuutta. Monet tavalliset naiset uskovat ansaitsevansa huippumiehen, koska he saavat Instagramissa tykkäyksiä tai Tinderissä matcheja. Mutta tykkäys ei tarkoita rakkautta, ja match ei tarkoita suhdetta.
Samaan aikaan me tavalliset miehet joudumme kilpailemaan naisten huomiosta tavalla, jota ei ennen ollut. Kiltti mies, joka on lojaali ja luotettava, mutta ei osaa brändätä itseään somessa tai omista urheilullista kehoa ja luksusautoa, jää helposti varjoon. Jos haluat erottua, pelkkä kiltteys ei enää riitä ,sinun on oltava viihdyttävä, jännä, itsevarma ja menestyvä.
Lopulta monille meistä jää kaksi vaihtoehtoa: joko sopeudumme ja yritämme muuttaa itseämme vastaamaan markkinoiden vaatimuksia, tai luovumme koko pelistä. Ja valitettavasti moni tavallinen mies on alkanut tehdä juuri jälkimmäistä.
Kommentit (294)
"Toi on aika hyvä pointti et nykypäivänä deittailu tapahtuu somessa "
Mutta kun se ei pidä paikkaansa että se tapahtuisi vain somessa. Jos somessa ei nappaa niin kannattaa siirtyä suosiolla muualle.
Edelleen noin puolet parisuhteista syntyy muualla kuin somessa.
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Niin ja nainen ei liho eikä vanhene?

Lihoo. Jos ukon ottaa. Tutkimukset vahvistaa tämän. 😆
Vierailija kirjoitti:
Ehdottoman luotettava, turvallinen, sanansa mittainen mies, pitää minkä lupaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Tällaisen naisen kun löytäisi. On kun etsisi neulaa heinäsuovasta

Vai Tinderistä?
Vierailija kirjoitti:
Naisena en arvosta yhdessäkään miehessä ensisijaisesti kilttiyttä. Aivan muut ominaisuudet tekevät miehestä kiinnostavan.
Minulla oli kiltti mies. Ei lyönyt eikä pettänyt, mutta toisaalta oli niin saatanan tylsä. Ja huono sängyssä.
Ja sitten itketään, kun se pahamies olikin paha ja haukutaan kaikki miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Niin ja nainen ei liho eikä vanhene?
Lihoo. Jos ukon ottaa. Tutkimukset vahvistaa tämän. 😆
Niin ja mies lihoo kun naisen ottaa. Itselle kävi samoin. Se kävi kun varkain
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottoman luotettava, turvallinen, sanansa mittainen mies, pitää minkä lupaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Tällaisen naisen kun löytäisi. On kun etsisi neulaa heinäsuovasta
Terveisiä kirjoita. 20 v puolison rinnalla, olen nuorena myös hoitanut häntä ja elätän edelleen (nuori tk-eläkeläinen). Sellaista se rakkaus on.
Mä voin myöntää yhden asian, mistä en miehessä halua tehdä poikkeusta. Ja se on miehen tuoksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottoman luotettava, turvallinen, sanansa mittainen mies, pitää minkä lupaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Tällaisen naisen kun löytäisi. On kun etsisi neulaa heinäsuovasta
Vai Tinderistä?
Mitä Tinderistä? En ole missään Tinderissä, tiedän tasan tarkkaan millaista porukkaa siellä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Niin ja nainen ei liho eikä vanhene?
Lihoo. Jos ukon ottaa. Tutkimukset vahvistaa tämän. 😆
Niin ja mies lihoo kun naisen ottaa. Itselle kävi samoin. Se kävi kun varkain
Eli ei kannata ottaa naista eikä miestä. 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelman juurisyy: tavallisella ok-miehellä ei ole enää markkina-arvoa.
Pitää olla ok++ tai ok+++ nykyään että naiset kiinnostuvat, koska rima nousee jatkuvasti.
Ensi vuonna pitääkin sitten olla jo ok++++.
Tai sitten ymmärtää muuttaa paremmille markkinoille.
Suomalainen nainen ei tule vaatimuksiaan laskemaan ilman sotaa tai hyvinvointivaltion alasajoa.
Mitä mieltä olet siitä, kun muut tavalliset ok miehet näyttävät löytävän puolison?
Miksi luulet ettei minulla olisi naista? Ei se että pärjää estä näkemästä miksi muut eivät pärjää.
Todellisuudessa yhä useampi tavallinen ok-mies jää täysin ilman tai joutuu tyytymään ok-, ok-- tai ok--- naiseen.
Mä en nyt ymmärrä tätä sun tasoteoriaasi. Jos miehet ovat ok, ok+, ok++, ok+++ , niin miten kaikki naiset ovat vain ok-, ok- -, ok - - -. Joku ei nyt tässä mätsää. Kauheasti olisi hyviä miehiä, mutta kaikki naiset ovat huonoja? Ja siksi hyvät miehet ovat yksin? Ja kenen kanssa ne hyvät naiset sitten ovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Niin ja nainen ei liho eikä vanhene?
Lihoo. Jos ukon ottaa. Tutkimukset vahvistaa tämän. 😆
Niin ja mies lihoo kun naisen ottaa. Itselle kävi samoin. Se kävi kun varkain
Hetkinen. Jos molemmat lihoo, niin sittenhän ei kummallakaan ole varaa valittaa, että toinen on päästänyt itsensä repsahtamaan?

No tämähän se taitaa olla tarinan opetus. Mikä huvittavinta, nyt muutama vuosi erosta ja olen taas hyvässä kunnossa ja samat harrastukset tulleet kuvioihin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy, miksi "tavallisilla" miehillä ei ole enää menekkiä on se, ettei nainen tarvitse miestä saman katon alle. Miksi ottaa tavallista miestä, sellainen kuitenkin vaan lihoo, vanhenee ja mahdollisesti aiheuttaa vaaratilanteita kodissa?
Niin ja nainen ei liho eikä vanhene?
Lihoo. Jos ukon ottaa. Tutkimukset vahvistaa tämän. 😆
Niin ja mies lihoo kun naisen ottaa. Itselle kävi samoin. Se kävi kun varkain
Hetkinen. Jos molemmat lihoo, niin sittenhän ei kummallakaan ole varaa valittaa, että toinen on päästänyt itsensä repsahtamaan?
Sepä se tässä vähän kuin pointti olikin mitä hain. En minä valittanutkaan puolisolle, eikä se minulle
Kuka tässä on panoseurasta puhunut? Luulin että tarkoitit elämänkumppania.
Ap tarkoittaa naisilla niitä naisia joilla vientiä riittää joka sormelle. Ei ihme jos ei siinä kilpailussa pärjää. Mutta eihän miehet huomaa tai tiedosta vähän vaatimattomampia ihan hyviä naisia. On paljon kivoja sinkkunaisia, joilla ei ole mitään sutinaa ollut vuosiin! itse tällainen, että ei miehet minua noteeraa :) mutta ihan mukava olen ja asiat kunnossa! En vain ole miehille olemassa.
Noh, nykyinen kumppani tuli iskemään minua yökerhossa. Sanoin heti, että en harrasta mitään yhdenillanjuttuja. Kieltäydyin myös treffeistä. Annoin illan päätteeksi puhelinnumeron, kun hän hengaili ystävieni kanssa. Kieltäydyin treffeistä useasti. Lopulta hän sanoi "anna minun näyttää sinulle millainen mies olen" ja suostuin treffeille, koska ajattelin, että vain itseään hyvänä ihmisenä/kumppanina pitävä mies sanoisi jotain tuollaista.
Hän oli tuolloin ihan kivannäköinen opiskelija ja on tosiaan nykyään myös menestynyt, mutta lähdin hänen kanssaan treffeille, koska hän oli SINNIKÄS ja vaikutti hyvältä mieheltä.

Nii-in. Fiksu valitsee sellaisen kumppanin, joka selvästi osoittaa, että haluaisi olla juuri sinun kanssasi ja tutustua juuri sinuun. Vielä kun osaa perustella niin avot!
No siinä mielessähän tälle kaverille pitäis olla sitten naisia joka sormelle