Kannatti vaihtaa alaa 40-vuotiaana - nyt työttömänä toista vuotta...

Vielä ennen koronaa oli vallalla vahva viesti siitä, että rakennusalan työnjohdolla on hommia ja paljon. Kouluttauduin rakennusinsinööriksi. Opiskeluaikana jo kaverit valitteli, etteivät saa kesätöitä. Itse sain. Valmistuttuani menin harjoittelupaikkaani töihin, mutta lama alkoi ja kämpien myynti sakkasi. Meiltä irtisanottiin aika moni, minä mukaanlukien. 

Olen hakenut vaikka ja minne. Ainoa mihin olen päässyt, oli roskakuskin isyystuuraus, koska olin ollut alalla töissä 20v sitten. Sitten oli yksi timpurin pesti aivan vajaassa maanrakennusalan yrityksessä. Heti eka palkka oli myöhässä ja meillä oli neljälle timpurille yksi akkukone. Siellä oli tosi tylsää, kun se meni sitten seisomiseksi. Olen tottunut tekemään urakalla. Se päättyi, kun keskittyivät enempi konetouhuihin.

Nyt olen 45-vuotias entinen roskakuski, joka vaihtoi rakennusalalle ja opiskeli inssiksi. 20 vuotta raksalla ja olen lähtöpisteessä. Autona vanha focuksen paska, asutaan vuokralla aivan kamalassa läävässä ja tulevaisuus näyttää, kun töitä ei löydy. Tämä työttömyyskorvauskin on pudonnut minimiin jo. 

Alan oleen tosi väsynyt tähän jatkuvaan työn etsimiseen ja rahanpuutteeseen. Tuolla on alle 30v tyyppejä haastattelemassa työntekijöitä ja aina kysytään se sama vanha "onkos sussa vielä virtaa oppia uutta". Noi junnut on niin pihalla. Kun minä voin opettaa niitä. Ongelmana vain se, että siellä firmoissa ei enää ole niitä vanhoja työntekijöitä. Juuri yksi kollega oli saanut monoa 50v. Mistä tuollainenkin töitä löytää, kun tuossa ikää potkitaan pihalle?

Miten, koska ja kuka tämän maan työmarkkinat korjaa?