Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen kypsä vanhempani päihderiippuvuuteen. Hän on jo kuin kuollut minulle, en jaksa enää välittää ja olla yhteydessä.
11.03.2025 |
Olenko kylmä?
Olen yrittänyt ymmärtää, kuunnellut, mahdollistanutkin valitettavasti, ollut vihainen, yrittänyt puhua hänet hakemaan apua ja vaikka mitä.
Hän on osannut manipuloida, itkeä ja uhriutua, etenkin syyttää minua ja kaikkea muuta. Häneltä on moraali jo täysin kadonnut vaikka onkin selvinpäin ihan ok niin kuitenkin on ihan poissaoleva ja alkoholi määrää kaiken.
Olen itsekin sairastunut pahasti tähän koko kuvioon ja nyt niin kypsä tähän asiaan että ei enää irtoa tunteita. Koska ei halua hakea apua. En jaksa enää syyllistyä enkä jaksa enää kokea epätoivoa ja avuttomuutta. En kertakaikkiaan jaksa tätä tilannetta.
Tiedän, että alkoholismi on sairaus mutta en vain osaa enkä voi tehdä mitään tälle asialle. Haluan katkaista kaikki välit tyystin.
Kommentit (69)
Vanhempani alkoholismi on ainakin aiheuttanut sen, että en voisi koskaan voida hyvin työssä, jossa joutuisin huolehtimana päihteiden käyttäjistä. Olen niin kyynistynyt, ettei kukaan päihteidenkäyttäjä saa minua koskaan vakuutettua siitä, että olisi "päässyt irti".
Päihteidenkäyttäjät on yleensä myös äärettömän itsekkäitä. Ressukoita voivat olla, mutta todella itsekkäitä. Heitä ei kiinnosta kuin oma napa ja saada sitä ainetta mikä saa sekaisin.
Olen jo kauan sitten tajunnut, että minulla ei ole ollut todellista vanhempaa ja hän on ollut tavallaan kuollut jo pitkään. Tekee myös todella surulliseksi ettei minulla ollut koskaan sellaista tukevaa ihanaa vanhempaa, jolta olisi saanut apua pyydettäessä. Vähän kateellisena myös nuorena seurasin kavereiden ja heidän vanhempiensa välistä vuorovaikutusta.
Joskus mietin, että minkähänlaisia tunteita koen, kun vanhempani oikeasti kuolee. Tunnenko mitään. Pakosti käyn hautaamassa kai ja kuuntelemassa virret. Mutta todennäköisesti en tule kyyneliä vuodattamaan. No ehkä itsesäälistä saatan itkeä. Itkeä sitä, ettei minulla koskaan ollut vanhempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos!
Mulle tuli vertaistuettu olo. Mulla on ystäviä ns. hyvistä perheistä. En voi heille puhua oikein mitään historiastani. He joko järkyttyisivät liikaa tai eivät ymmärtäisi. Ja juoruilisivat.
On tuttujakin samanlaisista oloista, mutta heillä on itsellään paha päihdeongelma. Ei huvita känniläisten kanssa puhua näitä.
On ihanaa kun tietää ettei ole mikään kovin harvinainen tapaus.
Juu nämä tietää vain ne jotka ovat kokeneet sen niin läheltä. Itselle tämä oli pitkään ns normaalia vaikka aina siitä jollain tavalla kärsinkin. Koko ikäni ovat vanhemmat ryypänneet ja vaikka mitä ongelmia siitä tullut. Kaikenlaista turhaa draamaa ja sekoilua. Sitten tietenkin emotionaalista vaillejäämistä koska aina piti olla baarissa tai juoda kotona, meille lapsille vain tv päälle ja ruokaa eteen, se siitä. On kyllä hyviäkin muistoj
Ihana halaus!😊
En pidä sellaisista "kilpailuista" kellä oli rankin lapsuus tai eniten sairauksia. Tähän se usein ihmisten kanssa menee.
Aika hyvin olen käsitellyt asiat jo. Yhdelle testejä tekevälle psykologille kerroin rankimman jutun ja näin hänestä, että meni vakavan näköiseksi. Tietenkin ammatti-ihminen kuulee kaikkea ja osaa pitää pokkansa. Mutta näin, että häntä kosketti asia.
Aloin sitten itkeä ihan hallitsemattomasti. Se oli selkeä hetki. josta alkoi käänne paljon parempaan. Eheydyin todella paljon siitä, että sain jollekin kertoa niin kammottavan asian, jota olin pitänyt salassa ja hävennyt.
Se auttaa, kun uskaltaa olla pieni ja satutettu. Viha kuluttaa lopulta voimat.
Kaikille teille iso hali ja ihanaa kevättä! Kyllä me kaikki pärjätään ja ansaitaan kaikkea kivaa tulevaisuudessa!
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani alkoholismi on ainakin aiheuttanut sen, että en voisi koskaan voida hyvin työssä, jossa joutuisin huolehtimana päihteiden käyttäjistä. Olen niin kyynistynyt, ettei kukaan päihteidenkäyttäjä saa minua koskaan vakuutettua siitä, että olisi "päässyt irti".
Päihteidenkäyttäjät on yleensä myös äärettömän itsekkäitä. Ressukoita voivat olla, mutta todella itsekkäitä. Heitä ei kiinnosta kuin oma napa ja saada sitä ainetta mikä saa sekaisin.
Olen jo kauan sitten tajunnut, että minulla ei ole ollut todellista vanhempaa ja hän on ollut tavallaan kuollut jo pitkään. Tekee myös todella surulliseksi ettei minulla ollut koskaan sellaista tukevaa ihanaa vanhempaa, jolta olisi saanut apua pyydettäessä. Vähän kateellisena myös nuorena seurasin kavereiden ja heidän vanhempiensa välistä vuorovaikutusta.
Joskus mietin, että minkähänlaisia tunteita koen, kun vanhempani oikeasti kuolee. Tunnenko mitään. Pakosti käy
Sinulla on kuitenkin vanhempi, halusit tai et. Olet monessa suhteessa paljon onnekkaampi kuin oikeasti vanhempansa menettäneet.
Alkoholismi muuttaa luonteen häijyksi. Äitini kuoli tuossa maksakirroosiin 65-vuotiaana.
Olisin paljon mieluummin ollut päihdeongelmaisen vanhemman lapsi kuin orpo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4. käsky: kunnioita isääsi ja äitiäsi. Etkö edes raamatun mukaan elä?
Vierailija kirjoitti:
Olisin paljon mieluummin ollut päihdeongelmaisen vanhemman lapsi kuin orpo.
Niin. On se todella surullista jos ei ole vanhempia saanut tavata juuri lainkaan. En voi edes verrata tilannetta omaani milläänlailla.
Olen kiitollinen, että minulla on vanhemmat ja he ovat rakastaneet parhaansa mukaan. Ymmärrän, että heillä on traumansa olleet ja muuta sekä viinakin on vain niin kaunisteltu tapa täällä Suomessa, johon on helppo tukeutua.
Kuitenkin liikaa on liikaa. Kun ei saa tuntea itse ja joutuu jatkuvasti pienentämään itseään ja miettimään miten päin täytyy olla että kelpaisi tai ei tulisi konfliktia. Koko ajan täytyy pohtia että miten pitäisi muokata itseään kestääkseen tilanteen. Koko ajan täytyy jollain tavalla selvitä. Eihän kukaan kehota jäämään väkivaltaiseen suhteeseenkaan niin miksi tähän sitten? Kaikkea sairasta on tapahtunut ja olen antanut paljon anteeksi tai ainakin yrittänyt. Nyt vaan ei jaksa enää taistella tämän kaiken kanssa, haluan jo vapauteen.
Toinen vanhempi oli ok, enkä puuttunut koskaan hänen juomiseen. Mainitsin kyllä asiasta pari kertaa miten harmittaa kun alkoholilla on niin suuri rooli ollut mutta ei ollut ehtoja hänen kanssaan. Hän joi mutta ei koskaan aiheuttanut mitään ikävää käytöstä tai saanut raivareita. Joi masennukseen ja riippuvuuteen ja oli sitä kautta etäinen mutta paha hän ei ollut enkä muistele pahalla. Surua kyllä tunnen.
Eli nämä ovat aika yksilökohtaisia asioita. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistäisipä mieheni välit poikki äitiinsä. En jaksa katsoa sitä, kuinka hän kärsii äitinsä sekoilusta. Jokaisen sekoilupuhelun jälkeen hän on poissaoleva, selvästi tolaltaan, sulkeutunut, huolissaan. Hän on kuin pieni poika, jonka niskaan äiti kaataa pahan olon, ja hän yrittää reippaasti ottaa sen vastaan. Vaikka selvästi kärsii tästä "kunniasta".
Sitten lainaillaan rahaa, tullaan humalassa lasten synttäreille, soitellaan keskellä yötä, syyllistetään, vaaditaan, uhriudutaan, ei oteta apua vastaan. Mies uupuu, ja minä sanon, että äitinsä tekee omat valintansa etkä voi ikuisuuksiin menoa katsella. Rahaa ei sentään enää anna.
Sattuu katsella tuota kuviota. Mies ansaitsisi äidin, joka välittää hänestä oikeasti, eikä "välittävää äitiä", joka kännissä hokee kuinka ihana rakas lapsi on, ja sitten oksentaa omat traumat ja jankuttaa jankuttaa jankuttaa ja haukkuu. Ja taas on ihana lapsi.
Alue: Aihe vapaa
Eihän hän määrääkkään kenenkään elämisiä, hän ei vaan halua olla juopon läheisen kanssa tekemisissä.