Karla Karmala käski alokkaita hieromaan itseään
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Juoksis tuokin h vaikka puukkoon.
Onko tämä nyt yhtään asiallisempaa kuin alkuperäinen teko?
Tiedän viisi adoptoitua henkilöä ja valitettavasti hyvään perheeseen pääsy ei takaa heille mallikasta elämää. Näistä kaksi on rikollisille polulle lähteneitä, yksi heittäytynyt täysin yhteiskunnan elätiksi ja uhrituu kaikesta ja vika muissa ja kaikki tulisi saada heti itselle ja sitten nämä pari muuta mielenterveysongelmaisia joista toinen jo edesmennyt.
Uskon siis geenien olevan vahvemmat kuin kasvatuksen. Hyvä perhe ei merkitse mitään, veri on vettä sakeampaa.
Päästään vialla vaikuttaa olevan.
Tunnen yhden erittäin mukavan ja sivistyneen tyypin joka teki vastaavia juttuja intissä. Tarkoitti ne täysin huumorilla, äänensävystä ja ilmeistä näki sen selvästi, ja luuli kaikkien alokkaiden myös olevan läpässä mukana. Mutta sitten yksi alokas olikin oikeasti loukkaantunut (oli vain esittänyt nauravaista "simputuksen" aikana) ja mennyt puhumaan asiasta ylemmille. Lopputuloksena tuttuni ura puolustusvoimissa käytännössä päättyi.
Tiedän myös monien tuttujen ja sukulaisten tarinoista, että tuollaisia juttuja siellä saattaa joskus "läpällä" olla, joten vaikuttaa olevan tuurista kiinni, että millaiset seuraukset tulee, siis että osuuko huumori kaikilla yksiin. Tämän oikeudenkäynnin jälkeen tuskin kukaan tosin enää uskaltaa mitään läpällä sanoa enää. Asialinjalla on pysyttävä, koska aina joku voi loukkaantua.
Johtajissa on paljon narsisteja, sääli alaisia.
Pidin myös erittäin tärkeänä sitä, että pääsisin johtajakoulutukseen varusmiespalveluksen aikana
https://www.kokoomus.fi/karla-karmala-miksi-halusin-kayda-armeijan/?fbc…
Onko taas kokoomuspersujen kuntavaaliehdokkaana?
Miksi ihmeessä on julkaissut instagramiin 5 päivää sitten olevansa ehdolla vaaleissa jos tiennyt että joutuu vastaamaan rikoksistansa? Oliko luullut että sen oikeudenkäynnin yksityiskohdat voi äänestäjiltään salata? Hyvin ylimielistä. Ja se etäyhteyden kuvassa näyttää vain säälivän häntä itseänsä, hän on se uhri ja kaikki oli vain huumoria! Hahhahhaa!
Sukupuolesta, äidin ammatista ja etnisestä taustasta riippumatta, alikersantti Karmalan toiminta on ollut asiatonta ja vaatii tuomioistuimen tarkastelua ja tuomion.
Vierailija kirjoitti:
Onko taas kokoomuspersujen kuntavaaliehdokkaana?
On, Jyväskylässä.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolesta, äidin ammatista ja etnisestä taustasta riippumatta, alikersantti Karmalan toiminta on ollut asiatonta ja vaatii tuomioistuimen tarkastelua ja tuomion.
Joku järkeväkin kommentti täällä.
Vierailija kirjoitti:
Johtajissa on paljon narsisteja, sääli alaisia.
Pidin myös erittäin tärkeänä sitä, että pääsisin johtajakoulutukseen varusmiespalveluksen aikana
https://www.kokoomus.fi/karla-karmala-miksi-halusin-kayda-armeijan/?fbc…
Selvää johtaja-ainesta tuo Karla. Pääsee vielä pitkälle kokoomuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä naiset halusivat.
Tätä naiset äänestivät.
Minä olen nainen enkä hyväksy MINKÄÄNLAISTA vallan väärinkäyttöä, simputusta, kiusaamista, alistamista, väkivaltaa. Tämä tapaus on vastenmielinen eikä sitä lievennä lainkaan tekijän sukupuoli. Ihan älytöntä tehdä tästä sukupuolikysymys.
Minä näen tässä vallasta huumaantuneen pikkusielun. En ymmärrä, miten tuollaisia ylipäänsä päästetään tuollaisiin asemiin. Ulkoisesti jämäkän oloinen ihminen ei välttämättä ole henkisesti sopivin minkäänlaiseen valta-asemaan.
Karla on ollut nuori ja ei ole ollut viisautta vielä tarpeeksi. On hyvä käydä läpi, ettei tämä ole ollut ok tulevien alokkaiden vuoksi mutta eiköhän tämäkin nuori ole kykenevä muuttamaan käytöstään ja kasvamaan ja olemaan vielä hyvä empaattinen ihminen kaikkia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä on julkaissut instagramiin 5 päivää sitten olevansa ehdolla vaaleissa jos tiennyt että joutuu vastaamaan rikoksistansa? Oliko luullut että sen oikeudenkäynnin yksityiskohdat voi äänestäjiltään salata? Hyvin ylimielistä. Ja se etäyhteyden kuvassa näyttää vain säälivän häntä itseänsä, hän on se uhri ja kaikki oli vain huumoria! Hahhahhaa!
Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Ennakkopuffaus julkaistu Instagramissa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden erittäin mukavan ja sivistyneen tyypin joka teki vastaavia juttuja intissä. Tarkoitti ne täysin huumorilla, äänensävystä ja ilmeistä näki sen selvästi, ja luuli kaikkien alokkaiden myös olevan läpässä mukana. Mutta sitten yksi alokas olikin oikeasti loukkaantunut (oli vain esittänyt nauravaista "simputuksen" aikana) ja mennyt puhumaan asiasta ylemmille. Lopputuloksena tuttuni ura puolustusvoimissa käytännössä päättyi.
Tiedän myös monien tuttujen ja sukulaisten tarinoista, että tuollaisia juttuja siellä saattaa joskus "läpällä" olla, joten vaikuttaa olevan tuurista kiinni, että millaiset seuraukset tulee, siis että osuuko huumori kaikilla yksiin. Tämän oikeudenkäynnin jälkeen tuskin kukaan tosin enää uskaltaa mitään läpällä sanoa enää. Asialinjalla on pysyttävä, koska aina joku voi loukkaantua.
Ihan läpällähän nämä kiusaaajat aina tekonsa tekee. Joku pelle ei tajunnut, että haukkuminen ja nöyryyttäminen oli yhteistä kivaa....
Lapsellisia alokkaita, kun lähtivät mukaan tuollaiseen. Kenenkään ei tarvitse noudattaa epäasiallista käskyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtajissa on paljon narsisteja, sääli alaisia.
Pidin myös erittäin tärkeänä sitä, että pääsisin johtajakoulutukseen varusmiespalveluksen aikana
https://www.kokoomus.fi/karla-karmala-miksi-halusin-kayda-armeijan/?fbc…
Selvää johtaja-ainesta tuo Karla. Pääsee vielä pitkälle kokoomuksessa.
Hyväksikäyttö tuomiolla meritoituu myös myös persujen ehdokkaaksi.
Miksei kadu ja pyydä käytöstään anteeksi näiltä varusmiehiltä? Mikä siinä on niin vaikeaa olla pahoillaan?
Suomalaisten alistaminen ja riistäminen?
Suomalaiset tekee sen kuule ihan itse. Äänestävät valtaan puolueita, jotka alistavat ja riistävät. Orpo/Purran empatiavihamielinen saksihallitus.