YLE: Suomi toisena kielenä -taustaiset voivat jatkossa hakea omaa väylää pitkin luokanopettajakoulutukseen, varhaiskasvatukseen ja sosiaalit
Kommentit (167)
Ei kannata ihmetellä, kun lapsi tulee tarhasta ja sanoo, minä haluta pillimehu.
eriarvoistavaa. Kaikille pitäisi olla yksi väylä samoin ehdoin ja jos sitä kautta ei pääse, niin sitten vaan pitäisi mennä toiselle alalle jolle omat kyvyt ja taidot riittää. Tämä nyt vaan johtaa siihen erittäin todennäköisesti, että S2 väylän kautta mennään sisään heikommalla osaamisella, kun taas sitten ne joilla olisi paremmat lähtökohdat jäävät ns. pääväylällä muutaman pisteen päähän sisäänpääsystä ja ilman opiskelupaikkaa.
Eli helpotettu, ei mitään vaatimuksia, väylä. Hienoa🤪
Kaikilla noilla aloilla on huutava työvoimapula. On järjetöntä torpata opsikelijoita, joilla olisi halua tulla alalle ja osaavat suomea, mutta eivät aivan yhtä hienoin finessein kuin kantikset parhaimmillaan.
Yksi yliopisto, ei ole monesta opiskelijasta kyse. Sitä paitsi näille aloille hakee lähes pelkästään naispuolisia. S2-tytöt pärjää mm. Pisa-kokeissa paremmin kuin Itä-Suomen kantasuomalaiset pojat.
Vierailija kirjoitti:

Mikä helv... pula? Nuo on yliopistojen halutuimmat alat vuodesta toiseen. Hakijoita todellakin on.

s2:een laitetaan nykyisin ihan äidinkielenään suomea puhuvia lapsia, joiden isä saattaa olla muualta.

opettajiksi ja sossuiksi nyt ei vaan tarvita sakkia joka ei saa kirjoittaa ja puhua suomea. Osaavia suomenkielisiäkin on tarjolla sekä kantaväestöä, että ulkomaalaistaustaisia jotka hakevat ihan normaalin yhteishaun kautta noihin koulutuksiin ilman mitään kieliryhmiä. Avustavat työt ovat sitten eri asia. Niissä ei kielitaidon puute niin haittaa.
Ruotsinkielisille pojille pitäisi saada oma kiintiö myös.
"Suomenkieliset tytöt olivat äidinkielessä huomattavasti parempia kuin muut ryhmät. Heikointa osaamista osoittivat ruotsinkieliset pojat ja suomea tai ruotsia toisena kielenä (S2) opiskelevat oppilaat. Ruotsinkielisten koulujen pojat ja S2-opiskelijat olivat suurin piirtein samalla tasolla."
Vastustan kaikkea woketusta, mutta ei tämä mun mielestä ole niin huono idea. Toki kielitaidon pitää olla jo lähtötilanteessa tosi hyvä ja s2-tausta pitää ottaa opinnoissa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla noilla aloilla on huutava työvoimapula. On järjetöntä torpata opsikelijoita, joilla olisi halua tulla alalle ja osaavat suomea, mutta eivät aivan yhtä hienoin finessein kuin kantikset parhaimmillaan.
Mikä helv... pula? Nuo on yliopistojen halutuimmat alat vuodesta toiseen. Hakijoita todellakin on.
Näistä ainoastaan luokanopettajankoulutus on suosittu.
Voisiko tuollaisen väylän luoda myös nepsyille, joilla on heikko äidinkieli?
Väestön vaihto kiihtymistään kiihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla noilla aloilla on huutava työvoimapula. On järjetöntä torpata opsikelijoita, joilla olisi halua tulla alalle ja osaavat suomea, mutta eivät aivan yhtä hienoin finessein kuin kantikset parhaimmillaan.
Finessein?
Jo nyt on korkeakouluhaussa sama painoarvo S2 kuin äidinkielen arvosanoilla, vaikka osaamistasossa on huima ero. Äidinkielen magnalla häviää S2 laudaturille. Ei tarvitse ihmetellä, miksi heikkoja kotkeakouluopiskelijoita on nykyään niin paljon. Ulkkareiltakin tulisi vaatia samaa osaamistasoa kuin suomalaisilta, jo tasa-arvosyistä. Lahjakkaat ja motivoituneet ulkkarit voivat myös hakeutua vaativampaan äidinkielen opetukseen S2 sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi yliopisto, ei ole monesta opiskelijasta kyse. Sitä paitsi näille aloille hakee lähes pelkästään naispuolisia. S2-tytöt pärjää mm. Pisa-kokeissa paremmin kuin Itä-Suomen kantasuomalaiset pojat.
s2:een laitetaan nykyisin ihan äidinkielenään suomea puhuvia lapsia, joiden isä saattaa olla muualta.
No sitä kyllä ihmettelen jos vanhemmat suostuu tuohon. Ei äidinkielenä suomea puhuvaa väkisin laiteta S2-opetukseen, vanhempien pitää se hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla noilla aloilla on huutava työvoimapula. On järjetöntä torpata opsikelijoita, joilla olisi halua tulla alalle ja osaavat suomea, mutta eivät aivan yhtä hienoin finessein kuin kantikset parhaimmillaan.
opettajiksi ja sossuiksi nyt ei vaan tarvita sakkia joka ei saa kirjoittaa ja puhua suomea. Osaavia suomenkielisiäkin on tarjolla sekä kantaväestöä, että ulkomaalaistaustaisia jotka hakevat ihan normaalin yhteishaun kautta noihin koulutuksiin ilman mitään kieliryhmiä. Avustavat työt ovat sitten eri asia. Niissä ei kielitaidon puute niin haittaa.
Sinä puhut kirjoitustaidosta ja oma osaamisesi on tuota tasoa?
Toisekseen kiintiön kautta tulevien opinnot eivät ole helpotettuja, heidän on suoritettava kaikki suomen kielen kurssit ym. hyväksytysti.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinkielisille pojille pitäisi saada oma kiintiö myös.
"Suomenkieliset tytöt olivat äidinkielessä huomattavasti parempia kuin muut ryhmät. Heikointa osaamista osoittivat ruotsinkieliset pojat ja suomea tai ruotsia toisena kielenä (S2) opiskelevat oppilaat. Ruotsinkielisten koulujen pojat ja S2-opiskelijat olivat suurin piirtein samalla tasolla."
Ruotsinkielisille on jo omat kiintiöt matalilla pääsyrajoilla. Nyt sama ma muille. Mutta suomalaisia saa syrjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla noilla aloilla on huutava työvoimapula. On järjetöntä torpata opsikelijoita, joilla olisi halua tulla alalle ja osaavat suomea, mutta eivät aivan yhtä hienoin finessein kuin kantikset parhaimmillaan.
opettajiksi ja sossuiksi nyt ei vaan tarvita sakkia joka ei saa kirjoittaa ja puhua suomea. Osaavia suomenkielisiäkin on tarjolla sekä kantaväestöä, että ulkomaalaistaustaisia jotka hakevat ihan normaalin yhteishaun kautta noihin koulutuksiin ilman mitään kieliryhmiä. Avustavat työt ovat sitten eri asia. Niissä ei kielitaidon puute niin haittaa.
s2 ei tarkoita suomenkielen taidotonta. Se tarkoittaa sitä, että äidinkieli ei ole suomi. Nämä lapset käyvät normaalit suomenkieliset koulut, mutta suomen kieli on alkuun pikkasen helpotettua.
Ruotsinkielisissä opettajankoulutuksissakin on nykyään paikoin enemmän aloituspaikkoja kuin mitä hakijoita.