Aina kun olen ollut ihmisten seurassa ja tulen kotiin, niin haluan kuolla. Kenellekään muulla?

Kyllä. Ihmisten seura vie minulta nykyään todella paljon energiaa, ja olen tullut todella ääniyliherkäksi. Ja vaikka joku sanoo, että ole sitten yksin ja kukaan ei pakota olemaan seurassa, niin joissain tilanteissa se ei vain ole mahdollista.

Nuorempana oli, nyt lähempänä 50 mittarissa enkä välitä enää vttujakaan. 

Suurin osa ihmisistä on ihan samanlaisia, osa vain uskottelee olevansa erikoisempia ja parempia kuin ovatkaan. Väitän, että apn ystävät eivät ole sen kummempia kuin ap on. Ap on ajatteleva ja todennäköisesti hyvin syvällinen ja kokee sen vuoksi ulkopuolisuutta maailmasta ja ulkopuolisuutta pinnallisempien ystävien parissa.

Aika tuo helpotusta elämään. Vanhemmiten et enää edes halua kuulua joukkoon, päinvastoin. Nuorena haluaisi kaltaisiaan ympärilleen, se on täysin luonnollista. Silti parempi olla yksin kuin huonossa, epäsopivassa, mieltä lannistavassa seurassa. 

Mä tahdon kuolla oli kavereita tai ei.

Sama. Vaikka pintapuolisesti osaankin esittää normaalia, aina toisten seurassa oltuani tuntuu, etten kykene luomaan aitoa yhteyttä ihmisiin. Koko elämä tuntuu turhalta.

En nyt ehkä ihan kuolla halua, mutta sellainen tietynlainen ankeus iskee aina jos pidempään ollut kotoa pois ja tulen takaisin. Normaalisti viihdyn kotona oikeinkin hyvin.

Voi sinä, tekisi mieli halata sua. Todella tuttu tunne mullekin, niin tuttua. En kuulu minnekään. En osaa selittää tunteitani tähän mutta I feel you.

toisinpäin, aina kun olen ihmisten seurassa koen olevani ulkopuolinen ja haluan paeta yksinäisyyteen kotiin, joko rukoilemaan Jeesusta tai katsomaan netflixia tai muualle, mutta ei ihmisten seuraan. ihmiset ovat rasite ja turhuus

Monesti asiat menee näin. Minulla syynä on lievä autistisuus. Joka toinen kerta voin vahingossa sanoa jotain liian suoraan. 

Tulen kotiin sitten relaamaan näitä ihmistapaamisia.

ihmiset on paskaa ja heidän juttunsa on paskaa, paras olla yksin ja etsiä Jumalaa

En mä enää kotiin päästyäni halua kuolla. Ennen sitä ehkä hetkellisesti kyllä, mut kotona on taas hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään hätää, itellä joskus sama tunne. En vaan kestä typerää pinnallisuutta. Taidat olla normaalia älykkäämpi ja herkempi.

Kai tämä on lohduksi tarkoitettu, mutta älä nyt viitsi. Oli ap sitten "normaalia" herkempi ja älykkäämpi tai ei, ei ole koskaan mikään terve merkki haluta kuolla vietettyään aikaa ystävien kanssa. 

Jos ihminen haluaa toistuvasti kuolla, hänellä ei ole kaikki kunnossa ja hän tarvitsee apua. Toivottavasti ap:lla on voimia etsiä sitä itselleen, koska hänhän selvästi kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Voi sinä, tekisi mieli halata sua. Todella tuttu tunne mullekin, niin tuttua. En kuulu minnekään. En osaa selittää tunteitani tähän mutta I feel you.

Kiitos, halaan sinua takaisin. Ei tähän oikein enempää osaa sanoa kuin, että yritetään jaksaa ja löytää päiviimme jotain meitä ilahduttavaa. Niin kliseistä ja tyhjää sanoa tuotakin mutta niin yritän itse mennä. Kaikista paras olisi jos pääsisin häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa sujuiksi, ne kahlitsevat niin paljon. 

Syyllisyys tulee siitä, etten ole tarpeeksi tai jaksa enää samanlailla yrittää kun ennen. En vain pysty enää ja olen jäänyt tilaan jossa ei ole oikeastaan mitään mainittavaa. Olen kotona, menen päivä kerrallaan ja yritän jaksaa ihan itse elämää. Töitäkään en pysty juuri nyt tekemään. 

Joku sanoi aiemmin, että olisin syvällinen ja älykäs. En oikein jaksa uskoa tuohonkaan enää, enkä halua kuulostaa liian ankealta ihmiseltä. Olen vain alkanut miettimään jo sitäkin, että mitä hyötyä tästä herkkyydestä ja syvällisistä mietteistä on tällaisessa maailmassa? Minusta kun tuntuu, etten vain pärjää täällä ja jotenkin voimat on jatkuvasti poissa. Ajattelen asioita paljon syvällisemmin kuin esimerkiksi ystäväni ja harmittaa etteivät he aina ymmärrä minua, vaan kuulostan oudolta. Rakastan ystäviäni kyllä eikä heissä ole mitään vikaa mutta joskus vain tuntuu, että olen niin tyhmä monessa sekalaisessa asiassa missä täällä pitäisi olla hyvä ja pärjäävä. Jotenkin vain tuntuu, että en selviä ja sitten lagaan ja masennun kun en vain jotenkin jaksa tätä kaikkea. On tullut ennen paettua addiktioihin tätä kaikkea ja silloin sain yhteyden eri tavalla ihmisiinkin mutta lopulta niistäkin oli vain harmia ja raitistuin. Nyt etenkin kuitenkin näkee miten tyhjän päällä olen ja sitä miettii, että mitähän tässä tekisi.. 

Ap

Oletko varma, etteivät ystävät tietoisesti iskosta sinuun epävarmuuksia? Piilovttuilevat, arvostelevat, ivaavat vitsin varjolla, haluavat romuttaa itsetuntosi? Vievät ilon ja energian elämästäsi? Jos voit paremmin itseksesi, voit heivata energiasyöpöt "ystävät" elämästäsi ja yrittää löytää parempia ystäviä tilalle. Voit lopulta paremmin.

Jos voit yksinkin koko ajan huonosti, olet ehkä masentunut ja tarvitset ajan lääkärille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi sinä, tekisi mieli halata sua. Todella tuttu tunne mullekin, niin tuttua. En kuulu minnekään. En osaa selittää tunteitani tähän mutta I feel you.

 

Kiitos, halaan sinua takaisin. Ei tähän oikein enempää osaa sanoa kuin, että yritetään jaksaa ja löytää päiviimme jotain meitä ilahduttavaa. Niin kliseistä ja tyhjää sanoa tuotakin mutta niin yritän itse mennä. Kaikista paras olisi jos pääsisin häpeän ja syyllisyyden tunteiden kanssa sujuiksi, ne kahlitsevat niin paljon. 

Syyllisyys tulee siitä, etten ole tarpeeksi tai jaksa enää samanlailla yrittää kun ennen. En vain pysty enää ja olen jäänyt tilaan jossa ei ole oikeastaan mitään mainittavaa. Olen kotona, menen päivä kerrallaan ja yritän jaksaa ihan itse elämää. Töitäkään en pysty juuri nyt tekemään. 

Joku sanoi aiemmin, että olisin syvällinen ja älykäs. En o

Pystyn samaistumaan kirjoitukseesi vaikka olenkin vanhempi, eikä yksinäisyyteni ja ulkopuolisuuteni enää vaivaa minua. 

Elämä on kyllä aika tylsää, itse luen, katson tiededokkareita ja teen käsitöitä pitääkseni elämässä jonkinlaista mielenkiintoa/rutiinia yllä. Ihmiset eivät minua kiinnosta, kun ei ihmisiä kiinnosta järkevät tahi filosofiset keskustelunaiheet. En halua puhua sarjoista, ostoksista, paikallisuutisista tai juoruta tuttavista. En pidä draamailusta. Viihdyn yksin.

Tsemppiä ap. Toivon, että opit pian sietämään tylsyyttä ja löydät mielekästä tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.

 

Pidän ystävistäni ja nauran paljon. Kuitenkin tunnen aina ulkopuolisuutta ja kun pääsen kotiin mietin miten tyhmä ja häpeällinen olen enkä kuulu tänne. Olen liian outo. Ap

Mistä tämä johtuu? Sinä tiedät itse, miksi kysyt meiltä? Ihminen tietää aika paljon itse. Kerro kaikki ajatuksesi rehellisesti ja katsotaan sitten mistä tämä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

ihmiset on paskaa ja heidän juttunsa on paskaa, paras olla yksin ja etsiä Jumalaa

Olen samaa mieltä mutta en enää etsi Jumalaa. Jaksamista sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, etteivät ystävät tietoisesti iskosta sinuun epävarmuuksia? Piilovttuilevat, arvostelevat, ivaavat vitsin varjolla, haluavat romuttaa itsetuntosi? Vievät ilon ja energian elämästäsi? Jos voit paremmin itseksesi, voit heivata energiasyöpöt "ystävät" elämästäsi ja yrittää löytää parempia ystäviä tilalle. Voit lopulta paremmin.

Jos voit yksinkin koko ajan huonosti, olet ehkä masentunut ja tarvitset ajan lääkärille. 

Kannattaa myös sanoa niille kavereille jos jokin tuntuu pahalta. Tietysti aina ei mene perille joten ehdottomasti silloin pesäero näistä. Mielummin yksin kuin huonojen kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, etteivät ystävät tietoisesti iskosta sinuun epävarmuuksia? Piilovttuilevat, arvostelevat, ivaavat vitsin varjolla, haluavat romuttaa itsetuntosi? Vievät ilon ja energian elämästäsi? Jos voit paremmin itseksesi, voit heivata energiasyöpöt "ystävät" elämästäsi ja yrittää löytää parempia ystäviä tilalle. Voit lopulta paremmin.

Jos voit yksinkin koko ajan huonosti, olet ehkä masentunut ja tarvitset ajan lääkärille. 

No ei kai. Pitävät minua kyllä tietyllä tapaa reppanana koska elämä on heitellyt kyllä aikalailla vuosien varrella. Masennus on näkynyt pitkälle ja elämä pysähtynyt. 

Muut ovat menneet hienosti eteenpäin, on perhettä ja muuta. Itse vasta etsin itseäni. 

Ovat hyviä tyyppejä. Uskon että tämä on omaa kriisiä kaiken häpeän ja epävarmuuden kanssa. Lääkkeet on ja käyn myös asioistani juttelemassa, että hyvä niin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap voisko sulla olla quiet borderline personality disorder? Suomeksi hiljainen epävakaa persoonallisuushäiriö. Englanniksi löytyy enemmän tietoa. Oli se tämä tai joku muu, niin hakeudu ammattiavun puoleen.

Ap:n teksti kuulosti tutulta, ja mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö.. Mutta kyllä tuollainen  voi olla normaalia ilman mitään häiriöitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap voisko sulla olla quiet borderline personality disorder? Suomeksi hiljainen epävakaa persoonallisuushäiriö. Englanniksi löytyy enemmän tietoa. Oli se tämä tai joku muu, niin hakeudu ammattiavun puoleen.

Ap:n teksti kuulosti tutulta, ja mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö.. Mutta kyllä tuollainen  voi olla normaalia ilman mitään häiriöitäkin.

Olkaa vain rehellisiä aina siitä mistä se johtuu. Esitättekö muille? Valehteletteko? Oletteko kateellisia? Häpeätte itseänne? Mitä tahansa? Tunteita tulee ja menee mutta tärkeintä on käsitellä ne asiat oikein ja kunnolla. Itselleen tai muille ei saisi haluta pahaa ja itsensä eteen on tehtävä töitä eli jos omassa itsessä on jotakin muutettavaa, tee se ja sama koko elämässä. Puhukaa muille asiat ja hoitakaa kaikki mitä pitää hoitaa. Monesti ne muutkin sitten aistivat asioita joten se vuorovaikutus on tärkeä asia. Jos asiat jäävät vaivaamaan, saattaa ihmissuhteetkin kaatua niihin. Epämukava olo vie poispäin vähintään hiljalleen. Esimerkiksi jos aistii toisen olevan kateellinen, se saattaa tuntua hyvin epämukavalta ja saattaa todellakin estää vaikka kertomasta kuulumisiakin.