Aina kun olen ollut ihmisten seurassa ja tulen kotiin, niin haluan kuolla. Kenellekään muulla?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tällä mitään tekemistä ap:n tilanteen kanssa, mutta minulla on usein sosiaalisten tilanteiden jälkeen jotenkin likainen ja henkisesti krapulainen olo. En oikein tiedä mistä siinä on kyse, onko introverttiyttä vai mitä. Olen kuitenkin jo nelikymppinen perheellinen ihminen, kyllä minä järjellä ymmärrän ettei tähän ole mitään syytä. Säätelen sosiaalisten tilanteiden määrää tämän takia.

Oman perheeni kanssa jaksan kyllä olla. Silloin tuntuu että saan olla ihan juuri sellainen kuin olen, ei tarvitse ottaa jotain roolia. Ja en siis ota mitään ihmeellistä roolia muiden ihmisten kanssa, mutta kaikissa tilanteissa on dynamiikkansa.

Sama. Mutta tähänkin oikeasti auttaa se, että ajattelee tietoisesti kivasti itsestään ja niistä ketä juuri tapasi, ja sitten päästää koko asiasta irti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tällä mitään tekemistä ap:n tilanteen kanssa, mutta minulla on usein sosiaalisten tilanteiden jälkeen jotenkin likainen ja henkisesti krapulainen olo. En oikein tiedä mistä siinä on kyse, onko introverttiyttä vai mitä. Olen kuitenkin jo nelikymppinen perheellinen ihminen, kyllä minä järjellä ymmärrän ettei tähän ole mitään syytä. Säätelen sosiaalisten tilanteiden määrää tämän takia.

Oman perheeni kanssa jaksan kyllä olla. Silloin tuntuu että saan olla ihan juuri sellainen kuin olen, ei tarvitse ottaa jotain roolia. Ja en siis ota mitään ihmeellistä roolia muiden ihmisten kanssa, mutta kaikissa tilanteissa on dynamiikkansa.

Sama. Mutta tähänkin oikeasti auttaa se, että ajattelee tietoisesti kivasti itsestään ja niistä ketä juuri tapasi, ja sitten päästää koko asiasta irti

Lisään kutienkin vielä, että jos tällainen ajattelu toistuu jostakin ihmisestä paljon ja sitä tapahtuu spontaanisti myös tapaamisten ulkopuolella, voi olla kyse siitä, että kyseinen ihminen on oikeasti paha ja haitallinen. Jos se on tuollainen pikkuinen "erotrauma" kun tapaaminen päättyy, en olisi vielä huolissani. Mutta sitten on tapauksia, jotka ovat kaksinaamaisia ja oikeasti satuttavat sinua selän takana - tämän voi aistia ja se aistimus on juurikin tätä spontaania paskaa oloa. Sellaisia ihmisiä kannattaa välttää

Vierailija kirjoitti:

Millainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli? Usein sieltä löytyy selitys moneen nykypäivän ongelmaan

 

No mitä hlvt toi kysymys tässä auttaa.

Aiotko psykiatri-psykoterapeutti pitää minulle psykoterapian vähintään kolme vuotta kaksi kertaa viikossa ilmaiseksi?

Mä kärsin sosiaalistentilanteiden pelosta ja niiden ystävienkin tapaamisen jälkeen mielen täyttää ahdistus ja häpeä. 

olet ehkä persoonallisuustyypiltäsi INFJ, koska osalla heistä on vastaavaa oireilua. Muiden seurassa ollessasi peilaat muiden tunteita ja otat ne omiksesi. Et siis osaa erottaa muiden tunteita omista tunteistasi. Yksin kotiin tultuasi olosi muuttuu tyhjäksi dissosiaation vuoksi, koska et ole varma kuka itse olet persoonaltasi, koska et osaa erottaa toisten tunteita omistasi ja muodostat persoonasi toisten ihmisten tunteiden pohjalta. Joten sinusta tuntuu yksin ollessasi siltä, että sinua ei ole olemassa (omana persoonana).

On sama tunne itsellä. Tuntuu, että on pahasti nolannut itsensä tai niin loppu siitä puhumisesta, osallistumisesta ja valittamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

olet ehkä persoonallisuustyypiltäsi INFJ, koska osalla heistä on vastaavaa oireilua. Muiden seurassa ollessasi peilaat muiden tunteita ja otat ne omiksesi. Et siis osaa erottaa muiden tunteita omista tunteistasi. Yksin kotiin tultuasi olosi muuttuu tyhjäksi dissosiaation vuoksi, koska et ole varma kuka itse olet persoonaltasi, koska et osaa erottaa toisten tunteita omistasi ja muodostat persoonasi toisten ihmisten tunteiden pohjalta. Joten sinusta tuntuu yksin ollessasi siltä, että sinua ei ole olemassa (omana persoonana).

tälle tyypille tosiaan tuollainen eksistentiaalinen kriisi yksinollessa on tavanomaista. Yleensä tosin lievempänä.

Vierailija kirjoitti:

On sama tunne itsellä. Tuntuu, että on pahasti nolannut itsensä tai niin loppu siitä puhumisesta, osallistumisesta ja valittamisesta. 

Lisään vielä, etten luota ihmisiin. Kaikki on niin järjestettyä, kuin teatteria. Tapaamiset sovitaan viikkoja ennen, perutaankin siinä välillä ja sovitaan taas jonkun turhan syyn takia. Ihmiset eivät ole kivoja, vain pelkkää ahdistusta ne ovat. 

Johtunee osittain ylikuormittumisesta, tyypillistä herkille introverteille. Itsellä on usein kauhea olo myös sosiaalisen työrupeaman (esim. kun pidän valmennuksia) jälkeen, mutta nykyisin en ala sitä paljoa analysoimaan tai "kuuntelemaan" vaan totean vaan että ikävät tuntemukset johtuvat kuormittumisesta ja tarvitsen lepoa ja omaa rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Häpeän takiako? Ei ole normaalia vaikka jollain muullakin tuollaista olisi, tarvitset psykologista apua. 

Häpeästä olettaisin olevan kyse. Itsellä samaa ja kun olen ihmisten kanssa alan miettiä jälkikäteen *pkle mitä tulikaan puhuttua yms ja haluaisin vajota maan rakoon*. Hae apua.

Vierailija kirjoitti:

On juuri tuota, tavallaan seurassa voi olla ihan mukavaakin, mutta kotiin palattua tuntuu siltä että haluan kuolla. Ja joskus seurassa tulee sellainen outo irrallisuuden tai ulkopuolisuuden tunne, niin kuin katselisin itseäni ja koko tilannetta sivusta. Vaikka käyttäytyisin ihan normaalisti, niin en tunne itseäni tai tunnista siinä tilanteessa. Äänikin saattaa kuulostaa vieraalta.

Uusiin ihmisiin taas tuntuu aivan mahdottomalta ottaa kontaktia. Siis ei ahdista edes, vaan jotenkin en vain saa itsestäni mitään ulos, jättäydyn taka-alalle, puhe menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikea pysyä läsnä. Ihan kuin olisinkin jo kuollut.

Masennus on ja terapia käynnissä. Lääkitystä harkitsen... mutta epäilen että onko myös jotain muuta kuin masennus.

Dissosiaatio? 

Minusta kuullostaa taysin normaalilta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli? Usein sieltä löytyy selitys moneen nykypäivän ongelmaan

 

No mitä hlvt toi kysymys tässä auttaa.

Aiotko psykiatri-psykoterapeutti pitää minulle psykoterapian vähintään kolme vuotta kaksi kertaa viikossa ilmaiseksi?

 

Olen eri.

Ihan relevantti kysymys, koska laspuuden kehityksellinen trauma aiheuttaa tuollaisia tuntemuksia. 

Ap kuuulostaa myös naisautistilta.

Jos ei ole varaa terapiaan, ilmaista apua on Youtube self helpiä pullollaan sekä yhdistyksillä ja järjestöillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.

 

Pidän ystävistäni ja nauran paljon. Kuitenkin tunnen aina ulkopuolisuutta ja kun pääsen kotiin mietin miten tyhmä ja häpeällinen olen enkä kuulu tänne. Olen liian outo. Ap

 

Ymmärrän oikein hyvin, minulla on samaa! Nuo ihmiset ovat mukavia ja tärkeitä minulle, mutta häpeän heidän rinnallaan. Kotiin palattuani olen lannistunut.

Ja mistä tällainen johtuu, miksi pidät itseäsi ystäviäsi huononpana? Ovatko kaikki sinun ystäväsi niin menestyneitä, kauniita / komeita jne, että tunnet alemmuutta heidän seurassaan? 

Itselleni tuli vastaava tunne aina, kun olin ollut tekemisissä äitini kanssa. Tuntui että mikään mitä olen tai teen, ei riitä. Täysin kelpaamaton olo ja halu kuolla. Tähän auttoi välien katkaisu. En ole ollut tekemisissä hänen kanssaan nyt reiluun kahteen vuoteen.  Tuntuu, että elämä alkoi 44-vuotiaana. 

Vierailija kirjoitti:

Mee hoitoon!

Äitis hoitoon, kun sinut teki🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, etteivät ystävät tietoisesti iskosta sinuun epävarmuuksia? Piilovttuilevat, arvostelevat, ivaavat vitsin varjolla, haluavat romuttaa itsetuntosi? Vievät ilon ja energian elämästäsi? Jos voit paremmin itseksesi, voit heivata energiasyöpöt "ystävät" elämästäsi ja yrittää löytää parempia ystäviä tilalle. Voit lopulta paremmin.

Jos voit yksinkin koko ajan huonosti, olet ehkä masentunut ja tarvitset ajan lääkärille. 

No ei kai. Pitävät minua kyllä tietyllä tapaa reppanana koska elämä on heitellyt kyllä aikalailla vuosien varrella. Masennus on näkynyt pitkälle ja elämä pysähtynyt. 

Muut ovat menneet hienosti eteenpäin, on perhettä ja muuta. Itse vasta etsin itseäni. 

Ovat hyviä tyyppejä. Uskon että tämä on omaa kriisiä kaiken häpeän ja epävarmuuden kanssa

Kiitos, ymmärrät tosi hyvin tekstiäni ja rivien välistä lukua. 

Olet ihan oikeassa, että tavallaan menneisyys vaikka siinä ei pitäisi niin tiukasti olla kiinni, niin vaikuttaa kyllä nykyhetkeen. Olen yrittänyt todella paljon ja urakin oli melkein mallillaan kunnes tipuin ja korkealta. Olisin voinut saavuttaa unelmani mutta minua vei huono itsetunto, epävarmuudet, häpeä ja addiktiot alas. Siihen tuli sitten kaikenlaisia vaikeuksia laajasti ja masennuin tosi pahasti. Uupumisia on ollut usein ja masennus toistunut mutta eräs elämäntilanne vei kyllä pohjan kaikelta ja eristäytydyin enkä nähnyt ihmisiä muutamaan vuoteen, mitä nyt töissä kävin. Nyt olen saanut nämä ystävät takaisin ja olen onnellinen siitä. 

Olen kuitenkin pysähtynyt ja jäänyt paitsi monesta. Keräilen palasia ja taitoni ihmissuhteissa ovat taantuneet, tunnen häpeää kun en ole perillä monistakaan asioista ja kiinnostus niitä ja näitä asioita kohtaan ovat aika rajalliset. Väsyn helposti seurassa, etenkin jos ihmisiä on useampia. Sitten on vaikeaa antaa itsestään mitään. 

Mutta onneksi on myös hetkiä kun nauran ja olen minä itseni, ne hetket ovat lisääntyneet vaikka vetäydyn myös helposti kuoreenikin. 

Mikään ei ole niin yksinkertaista mutta kuitenkin kiva kun ihmiset ymmärtävät. Ehkä ystävänikin ymmärtävät, ovat kyllä ainakin sanoneet niin. Se häpeä ja pelko, epävarmuudet ja muut ovat vain oman pääni sisällä ja olen aika helposti hälytystilassa jos tulee tilanne jossa koen epävarmuutta. 

Kuitenkin yritän muistaa, että me olemme inhimillisiä olentoja ja rakastettavia näin. Täytyy vain jatkaa altistumista epämukavuusalueiden ulkopuolelle ja jotenkin oppia rauhoittelemaan itseään. Ap

Vierailija kirjoitti:

olet ehkä persoonallisuustyypiltäsi INFJ, koska osalla heistä on vastaavaa oireilua. Muiden seurassa ollessasi peilaat muiden tunteita ja otat ne omiksesi. Et siis osaa erottaa muiden tunteita omista tunteistasi. Yksin kotiin tultuasi olosi muuttuu tyhjäksi dissosiaation vuoksi, koska et ole varma kuka itse olet persoonaltasi, koska et osaa erottaa toisten tunteita omistasi ja muodostat persoonasi toisten ihmisten tunteiden pohjalta. Joten sinusta tuntuu yksin ollessasi siltä, että sinua ei ole olemassa (omana persoonana).

Tein testin ja tuohan sieltä tuli. INFJ- t. 

Luin kohtia ja voin kyllä samaistua moneen. Tuohon sinun kertomaasi liittyen voin myös samaistua. Valitettavasti ohjaudun ulkoapäin. Vaikka rakastan olla itsekseni, vaivun omaan maailmaani ja on ihana tarkastella elämää itsekseen sivusta erilaisten aiheiden parissa niin en saa konkreettisesti mitään aikaiseksi. Hyvinä päivinä kylläkin saan aikaiseksi mutta pääosin olen sellainen itsekseen pohdiskelija joka sitten kuitenkin saa voimaa tehdä asioita jos teen niitä toisten vuoksi. 

Tämä oli ihan hyvä selostus miten tuo persoonallisuus kokee ihmissuhteet tehtyäni testin:

Etsit ihmissuhteissasi syviä ja aitoja yhteyksiä, jotka ulottuvat yli pinnallisten vuorovaikutusten. Empatiasi ja intuitiivinen ymmärryksesi muita kohtaan tekevät sinusta arvostetun ystävän ja kumppanin. Osaat tarjota syvällisiä oivalluksia ja horjumatonta tukea. Sinulla on lahja luoda turvallisia tiloja, joissa muut voivat jakaa todellisen itsensä. Saat suurta tyydytystä auttaessasi läheisiäsi kasvamaan ja kukoistamaan.

Tarpeesi yksityisyyteen ja halusi pitää sisimmät ajatuksesi ja tunteesi piilossa voivat kuitenkin toisinaan luoda esteitä ihmissuhteissasi. Saatat kamppailla avautuaksesi täysin, sillä pelkäät haavoittuvuutta tai väärinymmärrystä. On tärkeää löytää tasapaino syvien yhteyksien kaipuun sekä itsenäisyyden ja oman ajan tarpeen välillä. Oppimalla ilmaisemaan tarpeesi selkeästi ja hallitsemalla idealistisia odotuksiasi muita kohtaan voit auttaa itseäsi rakentamaan ja ylläpitämään merkityksellisiä ja tyydyttäviä ihmissuhteita, joita kaipaat. 

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, etteivät ystävät tietoisesti iskosta sinuun epävarmuuksia? Piilovttuilevat, arvostelevat, ivaavat vitsin varjolla, haluavat romuttaa itsetuntosi? Vievät ilon ja energian elämästäsi? Jos voit paremmin itseksesi, voit heivata energiasyöpöt "ystävät" elämästäsi ja yrittää löytää parempia ystäviä tilalle. Voit lopulta paremmin.

Jos voit yksinkin koko ajan huonosti, olet ehkä masentunut ja tarvitset ajan lääkärille. 

Tästä tuli mieleen, että jotkut ovat sillä tavalla häiriöisiä, että kokevat kaiken pahan olonsa olevan muiden vika ja yleensä vähän niin kuin kaikkien muiden vika. Mitään todistetta ei ole ikävästä käytöksestä, mutta oma olo ja fiilis riittää syyksi vihata muita. Jos oma itsetunto on huono, no sehän on kavereiden vika, jotka salaa haluavat romuttaa itsetuntosi. Niinpä vissiin. 

Samaa tunnetta. Olen siis hyvän lapsuuden viettänyt monilapsisessa perheessä maatilalla, elämässä ihan tavanomaisesti pärjännyt ja onnellinen ihminen.

Kuitenkin vastaavanlainen olotila valtaa minut, jos olen ollut hyvässäkin seurassa muualla.

Normaaliarjessa elämä pyörii töiden parissa (asiakaspalvelu), mieheni seurassa, jonka tapasin vasta kolmekymppisenä, mutta hänen seurassaan voin olla täysin oma itseni, mitä en aiempien miesten kanssa voinut koskaan olla, harrastuksien ja sarjojen ja ulkoilun parissa. Olen hyvin erakkoluonne perusluonteeltani. Pari hyvää ystävää on. 

Muiden seurassa olen hiljainen ja ujonlainen ja koen aina itseni vääränlaiseksi, miellyttäjäluonteeksi. Vaihdan ns roolia aina kenen seurassa olenkin ja peilaan muita. 

Kotiin tullessa olen jotenkin aina tolaltani, saatan itkeä tuntitolkulla, olla masentunut, miettiä kuolemaa kun koen olevani niin tylsä ja harmaa. Vaikkei siinä oo edes mitään vikaa, tykkään itsekin sellaisista ihmisistä. Koen silti jääväni elämässäni paitsi kaikenlaisesta olevani tällainen erakko, joka ei nauti tai ymmärrä samanlaisia asioita, mitä muut elävät. Koen olevani turha ja hyödytön. 

Kuitenkin tuo tunne hälvenee, kun saan olla itsekseni ja pääsen vaikka uppoutumaan yksikseni pianon soiton äärelle tai olemaan vaan mieheni kanssa hiljaa sohvalla oleillen.