Lue keskustelun säännöt.
Näin koulukiusaamistausta vaikuttaa minuun aikuisena
10.03.2025 |
Olen 45vuotias nainen.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan -80 ja -90-luvuilla.
Olin hiljainen ja arka. Pienikokoinen ja köyhästä perheestä. En osannut solmia kaverisuhteita, vaaatteistani ja tarvikkeista näkyi perheeni köyhyys. Nämä olivat ilmeisesti syitä joiden vuoksi minua kiusattiin.
Ja kokemukseni mukaan se joka saa kiusatun leiman, sitä kiusataan sitten koko koulun ajan.
Vaikutukset elämään..
*Koulu meni huonosti, en saanut haettua opiskelemaan. (Kävi kuitenkin amatsun ja duunarihommissa olen).
*Koen aina huonommuutta muihin ja se vaikuttaa ryhmädynamiikkaan erilaisissa tilanteissa.
*En koskaan halua olla ns. samassa rivissä muiden kanssa vaan mieluummin tarkkailen muita erillisenä. Esim. valitsen istumapaikan aina rivin päästä, pöydän reunasta jne
*Luokittelen ihmisiä, esim. uusia tavatessa ja määrittelen heti (yhteiskuntaluokka/sosiaaliset yms.) asemamme toisiimme nähden
*Jos määrittelen että uusi tuttavuus on samaa tasoa tai alempana, koetan olla mahd. ystävällinen ja haluan tutustua. Jos taas koen että hän on minua jotenkin "ylempänä" pidän viileän asialliset välit
*Puhun aika hitaasti ja mietin jokaista sanaani tarkkaan
Joskus terapiassa näitä listattiin. Huono itsetuntohan paistaa, ja moni ehkäpä samaistuu tällaisiin piirteisiin. Hyvin saatiin kuitenkin käytyä läpi näitä, ja määriteltyä.
Sieltä lapsuuden kokemuksista ne kumpuaa.
Mutta kuitenkin minulla on perhe, työ ja ystäviä. Elämä menee ihan hyvin. Yllämainitut ovat osa minua ja hyväksyn ne.
Tämä ehkä lohdutuksena sellaiselle joka painiskelee samojen asioiden kanssa.
Ainoat kaksi asiaa mitkä harmittavat, ovat se etten saanut sellaista koulutuspolkua jonka olisi nuorena halunnut. Ja toinen se, että pelkään/murehdin liikaa että omia lapsiani kiusattaisiin koulussa.
Koulukiusaus on iso ja merkittävä asia ihmisen kehittymiselle. Se joka sitä vähättelee, ei ole kiusaamista kokenut.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Voithan sä vielä 45-vuotiaanakin uudelleenkouluttautua, moni vaihtaa uraa tuon ikäisenä.
Mä suoritin peruskoulun viimeiset vuodet parikymppiseksi. Syy: kiusaamisen takia lintsaaminen, jäin jälkeen, masennus, ocd, diagnosoimaton audhd, joka ensin tulkittiin bipoksi, paniikiksi, ja sos. tilanteiden pelko.
Oli se silloin noloa kun muut tuolloin sai jo ammatit tai lakin päähän. Pääsin haluamaani amikseen ja valmistuin. Nyt amk:ssa ja opiskelu on mahtavaa oman jutun parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiusattiin koko peruskoulun ajan. Olin myös hiljainen ja ujo, varmaan kai sen takia kiusattiin, en tiedä.
Koulukiusaaminen ilmeisesti laukaisi mussa sosiaalisten tilanteiden pelon, jonka vuoksi nykyään, 33vuotiaana, oon työkyvyttömyyseläkkeellä. Ollu jo monta vuotta.
En peruskoulun jälkeen oo opiskellu mitään ammattia. Yritin kyllä monet kerrat.
Mietin monesti minkälaista mun elämästä ois tullu jos ei olisi kiusattu? Oisin jaksanu kouluunki panostaa paremmin.
Toki voi olla että oisin sairastunu tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon siltikin, mutta hyvin todennäköistä on että juuri kiusaaminen aiheutti sen.
Ajatelkaa, mikä kansantaloudellinenkin menetys tämä vuosikymmenestä toiseen jatkuva "kiusaaminen" on! Näin pienessä maassa jää mittava määrä osaamista ja lahjoja käyttämättä, sen sijaan maksellaan masennuslääkkeitä ja työkyvyttömyyseläkkeitä.
Melkein järjestään julkisuudessakin esillä olleet muusikot, taiteilijat ja muut lahjakkaat ihmiset kertovat olleensa koulukiusattuja.
En ihmettele miksi meillä on radikalisoituneita nuoria. Jos siihen lisätään koulukiusaamistaustaa, isättömyyttä, huonoja kotioloja tmv. on kynnys matalampi lähteä radikalisoituneisiin liikkeisiin tai roadmaneihin koska halutaan kuulua johonkin. Länsimaissa ilmiö on havaittavissa, mm,isiksen riveihin lähteviä nuoria tai sinimustien tarroja kysyviä alaikäisiä. Ymmärrettävää että nuoruudessa tulee tehtyä typerää.
Näen vielä 5-kymppisenä unia siitä että olen lukiossa, uusi kurssi on alkanut eikä minulla ole kirjoja eikä lukujärjestystä. Olen ihan pihalla. Linkitän nämä unet siihen että lintsasin koulusta kiusaamisen takia. Ainoa miessuhteeni on ollut traumasuhde toiseen koulukiusattuun. En tajunnut että mies oli vahvasti narsistinen ja tämä johti uusiin ongelmiin. Mielestäni koulukiusaajalle kuuluu kunnollinen rangaistus ja kiusatun tulisi päästä ilmaiseen terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koet huonommuutta. Syy on omat ajatuksesi. En yritä mitätöidä kokemuksiasi tai vähätellä niitä tai puolustella kiusaajiasi. Kiusaaminen oli väärin. Sinun täytyy opetella uusi tapa ajatella.
Koetin tuoda esille sitä etten pysty muuttamaan itseäni. Nuo piirteeni ovat minä, minussa.
Väkisin muuttamisen sijaan olen hyväksynyt ne.
Lapsuuden kokemukset ovat tehneet minusta minut, enkä pysty itseäni muuttamaan.
Lempeä hyväksymien on itseni hyväksymistä, sellaisena kuin olen.
Ap
Kuulostaa siltä, että sinulla on uhrin identiteetti. Jos olet sellaisena onnellinen, niin mitään ongelmaa ei ole. Jos haluat parempaa, niin sitten pitää muuttua suuntaan tai toiseen. Mitä sanoisit ystävällesi/lapsellesi, joka tuntisi kuin sinä itsestäsi?
Minusta se ei ole uhrin identiteettiä jos kiusattu puhuu kokemuksistaan. Aika outoa, että yrität mitätöidä kiusattua, hän on kiusaamisen uhri eikä se ole uhriutumista vaan hän oikeasti on uhri. Taidat olla entinen koulukiusaaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näen vielä 5-kymppisenä unia siitä että olen lukiossa, uusi kurssi on alkanut eikä minulla ole kirjoja eikä lukujärjestystä. Olen ihan pihalla. Linkitän nämä unet siihen että lintsasin koulusta kiusaamisen takia. Ainoa miessuhteeni on ollut traumasuhde toiseen koulukiusattuun. En tajunnut että mies oli vahvasti narsistinen ja tämä johti uusiin ongelmiin. Mielestäni koulukiusaajalle kuuluu kunnollinen rangaistus ja kiusatun tulisi päästä ilmaiseen terapiaan.
Se terapiaan pääseminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Varmaan kuusikymppisenä viimeistään pääsen terapiaan, jos sinne asti elän, ellei varhainen raihnaistuminen autoimmuunisairauden myötä ja mahdollinen dementoituminen, aivojen rappeutuminen vie minua ennenaikaiseen hautaan - kaikella on hintansa. Ellei sitten ala esittämään hullua ja täysin harhoissa elävää ihmistä terapian toivossa....
Aiemmin tänne kommentoinut nro 48 & 49
Vierailija kirjoitti:
Se on niin perinteistä, että ihmiset jakautuvat ja ryhmittyvät lähes aina samalla kaavalla. Myös aikuisena moni aikuinen tarkkailee onko toisessa jotain outoa(=erilaista, vähänkin poikkeavaa)ja hakeutuu mielellään äkkiä jonkun sosiaalisesti uskottavamman ja taviksen seuraan ryhmässä ja toimii tämän ryhmän sääntöjen lukaan että tulee hyväksytyksi. Tämä toki riippuu täysin ryhmästä. Ihminen saa valtavan määrän käytösvaikutteita lapsuuden perheestä ja ne mallit istuu tosi syvässä. Puhetapa, miten toisiin suhtaudutaan....
Nykyään myös kaikki tuntuu olevan sosiaalista mittelöä. Toinen toistaan pätevämpää näyttää ihmiset olevan. Osa ei osaa enää laisinkaan lukea muita vaan ohjeistaa ja pätee muita kuin kilvoitellen ja näyttäen "Katsokaa miten fiksu olen.." sosiaalinen taito on myös taito olla hiljaa. Se ei taida olla kovaa valuuttaa.
Itsetuntoa on sitäkin kolmea eri lajia. Joku on heikko sosiaaliselta itsetunnolta, joku taas pätee sillä jos on muuten heikko tai ongelmainen. Ei huono itsetunto sinänsä ole este menestymiselle. Päinvastoin työssä jossa ei sanoilla päästä, introvertimpi vie paikan.
Päinvastoin työssä jossa ei sanoilla päästä, introvertimpi vie paikan.
Missähän matalan tason työssä olisi tällaiseen mahdollisuus? Sellaiseen, missä ei tarvitse laittaa käsiään ihottumille, tukehduttaa itseään pölyyn niin, että puhuminen vaikeutuu suun kuivuessa, jolloin kovaan ääneen puhuminen käy koville. Tuntuu, että jokaisessa työpaikassa vain arvostetaan pelkkää sosiaalisuutta tai sitä ainakin edellytetään.
Jo pelkkä työhaastattelu aiheuttaa harmaita hiuksia, jos kyse on pari- tai ryhmähaastattelusta, joista on kokemusta. Vierustoverin puhuessa itse mietin hiljaa valmistellen käsikirjoitusta, mitä ja miten kerron asiasta x tai y, mitä mielikuvia minulla on tästä työstä jne. johon liittyen rekrytoija haluaa vastauksen. Ja tietenkin siinä käy niin, että vierustoveri(t) jyräävät minut sanallisesti. Kertoo vain siitä, etten ole luonteeltani kilpailuhenkinen. Aina viimeisenä sanomassa asiansa, jos edes silloinkaan.
Hemmetti kun minulle on pitänyt luoda nämä heikon ihmisen piirteet, joista ei ole mitään hyötyä missään paitsi oman koneen ääressä burgeroiden. Niin tekisin jotain asiapitoista työtä, niitä minun on helpompi ymmärtää kuin ihmisiä. Nettityö sopisi ehkä minulle, jos sellaisia olisi tarjolla. Tykkäsin merkonomiksi opiskellessa markkinointiviestinnän valinnaisesta tutkinnon osasta, joka tuntui asiapitoiselta toiminnalta ja joitain mainoksia olen omalla ajalla tehnyt perheenjäsenen yritykselle. Sekös se sai minut valokuvaamisesta kiinnostumaan. Kameran takana olen kuin näkymättömässä roolissa. Media-alan tutkinnon osaa opiskellessa viestinnän harjoittelun suoritin yhdistyksellä, jossa sain hyvää palautetta työn ja kuvauskohteiden organisoinnista, mitä en osannut ensin odottaa minunlaiselta noviisilta.
Englantia tuskin voin missään hyödyntää, mitä olen kansalaisopiston kursseilla opetellut näin aikuisiällä edeten jo keskitasolle tietäen ja ymmärtäen muodolliset subjektit, ehtolauseet (myös sen alkuun hankalalta tuntuneen kakkoskonditionaalin jossitteluineen), passiivit eri muodoissa ja niiden kääntämisen englannista suomeksi yms. ja netin kautta olen löytänyt lukion sivustoilta passiivin vastineet sekä it-muunnoksen, jotka nopeasti sisäistin. Ja minä vielä yläastelaisena hoin, kuinka en osaa englantia saadessani kutosen siitä ja siksi pyysin pääsyä erityisopetukseen. Kolmannen luokan aloittaessa englannin oppiminen sujui kivasti kunnes neljännellä luokalla tietokone veti puoleensa ja muut harrastukset loppuivat, jolloin tuli pitkä jumi ja "en osaa"-levyn päälle jääminen. Tällöin olin mm. omissa ajatuksissani englannin opettajan arvioinnin mukaan, siinä hän oli oikeassa. Olisi pitänyt ensimmäisen opiskellun tutkinnon jälkeen kokeilla iltakoulussa yksittäisiä yläasteen aineita, jotka kiinnosti minua ollessani koululainen, mutta se juna meni jo. Eikä niistä olisi mitään iloa ollut paitsi sivistyksellisesti.
- 48 & 49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2000-luvulla oli se kiva-koulusysteemi. Ei kiusaamista, sanottiin. Oikeasti oli. Aina jos tuli joku kiusaamistapaus ilmi, piilouduttiin tuon kiva-koulusysteemin taakse. Ei meillä ainakaan kiusata.... en keksinyt muuta kuin sylkäistä kiusaajaa päin naamaa, niin johan säikähti ja lopetti.
Sama täällä, ei ole koulutusta olen kyllä hakenut mutta en päässyt. Tiesin ettei minusta tule ns. Mitään, niin on sanottu. Välttelen suuria ihmisjoukkoja. Valikoin nykyisin tarkkaan kehen luotan ihan jo somessa myös. Ulkomailta parempia kokemuksia mutta ei kaikista, siitä että hyväksyy paremmin joukkoonsa. Yksi koulukiusaaja otti kerran somen kautta yhteyttä, yritti järkätä kokousta, ilmoitin olevani ulkomailla. Hänellä on ollut usea mies ja sitten otti ns. vähemmän komean lasten isäkseen, ei meni kauhean hyvin hänellä, vaikka niin kai luulee. Minulla mennyt muuten paremmin, olen elänyt tavallista elämää ja nähnyt paljon.