Kun lapsuudenkodista ei ole saanut sivistystä, miten sitä lähtisi aikuisena hakemaan?
Luin kyllä paljon, pakenin kirjallisuuteen kurjia lapsuusoloja ja haaveilin niistä kiiltokuvaperheistä että saisin itsekin sellaisen mutta eipä tuollaista onnea ikinä tullut.
Nyttemmin aikuisena olen löytänyt myös teatterit ja pyrin käymään aina kuin mahdollista (muutaman kerran vuoteen) katsomassa jonkin näytelmän.
Mutta olisi niin hienoa kun tietäisi vaikka klassisesta musiikista, taiteilijoista tai vastaavista jotain. Olisi puheenaiheita työpaikan kahvipöytään. En ole tehnyt luokkahyppyä vaan olen töissä se pahnan pohjimmainen mutta nämä sivistyneet, fiksut koulutetut ihmiset ovat ottaneet minutkin osakseen sinne, hyvä niin. Puheenaiheet ja -parsi ovat kuin yö ja päivä omaan sukuuni verrattuna :(
Kommentit (44)
youtubesta löytyy lyhyitäkuvataide videoita. esim. nimi hakusanalla laita vaikka van gogh, matisse tms niin löytyy kuvat ja elämänkerrat.kone ehdottaa lisää. school of life käsittelee eri aiheita psykologia tms.
organizing ja clean with me, näet eri maiden koteja ja ihmisiä ,jotka kertoo omista tavoistaan ja ympäristönsä parantamisesta. daily connoiseur. home and garden näet haastatteluja kulttuuri ihmisistä ja näet heidän koteja. ei muuta kun kehittyyn. moni sivistynyt ihminen on lukenut,perehtynyt ja nähnyt vaivaa itsensä sivistämisessä. myös oman maan taide ja raamattu yms. perusasiat on hyvä tutkia.
Lukee ja hankkii paljon tietoa (kirjat, netti, uutiset), käy näyttelyissä, jne. Kun on tietoa, on puheenaiheita.
Suhtaudu maailmaan kuin taapero. Eli ihmettele paljon.
Eli kun luet/kuulet/havainnoit jotain mistä et tiedä, pistä se juttu muistiin ja hae myöhemmin tietoa aiheesta. Mihinkään ei tarvitse uppoutua supersyvällisesti heti, koska tuolla tavalla tieto kertyy vähän huomaamatta.
YouTubessa on koko klassisen musiikin kirjo. Aloita vaikka tällä:
Ja seuraa linkkejä. Niin vanhoja teoksia ettei tekijänoikeuksistakaan tarvitse stressata. Ovat päätyneet public domainiin jo ajat sitten, mutta teosten loistavuutta se ei himmennä.