Kun lapsuudenkodista ei ole saanut sivistystä, miten sitä lähtisi aikuisena hakemaan?
Luin kyllä paljon, pakenin kirjallisuuteen kurjia lapsuusoloja ja haaveilin niistä kiiltokuvaperheistä että saisin itsekin sellaisen mutta eipä tuollaista onnea ikinä tullut.
Nyttemmin aikuisena olen löytänyt myös teatterit ja pyrin käymään aina kuin mahdollista (muutaman kerran vuoteen) katsomassa jonkin näytelmän.
Mutta olisi niin hienoa kun tietäisi vaikka klassisesta musiikista, taiteilijoista tai vastaavista jotain. Olisi puheenaiheita työpaikan kahvipöytään. En ole tehnyt luokkahyppyä vaan olen töissä se pahnan pohjimmainen mutta nämä sivistyneet, fiksut koulutetut ihmiset ovat ottaneet minutkin osakseen sinne, hyvä niin. Puheenaiheet ja -parsi ovat kuin yö ja päivä omaan sukuuni verrattuna :(
Kommentit (44)
Ole vain oma itsesi ja tee mitä tykkäät. Ei urasuuntautuneet ihmiset yleensä kovin paljoa ehdi seurata kulttuuria.
Hyviä keskustelunaiheita ovat matkat, harrastukset, lapset jne. Ja jos haluat antaa fiksun vaikutelman ja olla hyvä keskustelija, kuuntele paljon ja keskittyneesti ja kysele välillä sen sijaan että papatat tauotta omia asioitasi.
Ihmisiä kiinnostaa esim. hyvät kirja- ja teatterivinkit, uusimmat hyvät elokuvat, parhaat baarit ja hyvät ravintolat.
Lue Hesarin kulttuurisivut, kirja-, musiikki, teatteri ja ooppera arvostelut. Jos sulla on tabletti tilaa sähköisenä Helsingin Sanomat +kaikki sopimuksella, (useampi lehti saman-aikaisesti sähköisenä versiona).
Ja jos osaat auttavasti englantia, tilaa vaikka sähköinen New York Times. Se ei montaa euroa vuodessa maksa ja siinä on uusimmat kirja- ja elokuva-arvostelut ja muuta ajankohtaista.
Lue aina silloin tällöin joku ajankohtainen kirja ja siitä tehdyt arvostelut, käy erilaisissa konserteissa, lue arvostelut.
Aivan ihana konserttipaikka on Ritarihuone Helsingissä. Siellä on esim Suomen Barokkiorkesterin konsertteja. We jazzin Odysseus -festivaalit ovat olleet mielenkiintoisia. Älä unohda Viapori Jazzia Juhlaviikoilla tai Juhlateltan konsertteja.
Lue vaikka uusimman Nobelistin teos ja arvostelut.
Käy sunnuntaisin kävelyllä keskustassa ja poikkea taidenäyttelyissä esim. Forsblomilla, Galleria Amassa, Helsinki Contemporary. Tai nuorten taiteilijoiden näyttelyissä kaapelitehtaalla.
Käy Didrichsenin kotimuseossa Kuusisaaressa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tämä aloittaja tarkoita ilmeisesti sosiaalista pääomaa kun hän puhuu sivistyksestä. Sosiaalista pääomaa saa helposti, kun kasvaa kulttuuria harrastavassa, lukevassa, keskustelevassa ja matkustelevassa suvussa. Osaamisen paikkaaminen ei ole ihan yksinkertaista aikuisena, sillä on luotava uudenlainen elämäntyyli, jopa identiteetti. Kuitenkin aloittajan on hyvä muistaa, että iso osa ihmisistä kaunistelee elämäntapaansa.
Mutta olisi niin hienoa kun tietäisi vaikka klassisesta musiikista, taiteilijoista tai vastaavista jotain. Olisi puheenaiheita työpaikan kahvipöytään
t. Ap
Minut kasvatettiin nolaamalla joka asiassa, jopa kuukautisten alkaessa, sivsitömyyttäkö? Näin oletan.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tämä aloittaja tarkoita ilmeisesti sosiaalista pääomaa kun hän puhuu sivistyksestä. Sosiaalista pääomaa saa helposti, kun kasvaa kulttuuria harrastavassa, lukevassa, keskustelevassa ja matkustelevassa suvussa. Osaamisen paikkaaminen ei ole ihan yksinkertaista aikuisena, sillä on luotava uudenlainen elämäntyyli, jopa identiteetti. Kuitenkin aloittajan on hyvä muistaa, että iso osa ihmisistä kaunistelee elämäntapaansa.
Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja ja niissä syntyvää luottamusta ja vastavuoroisuutta. OECD:nmukaan sosiaalisen pääoman muodostavat osallistuminen ryhmien toimintaan, vapaaehtoistyö, verkostot, niistä saatu tuki, luottamus ja osallistuminen kansalaistoimintaan. Verkostoja ovat myös toisten auttaminen ja kanssakäynti ystävien ja tuttujen kanssa.
Sosiaalinen pääoma tarkoittaa joko a) yhteisön sisäistä jäsenten välistä kykyä toimia keskenään ja erityisesti luottamusta toisiinsa tai b) henkilön toimintaa yhteisössä edistäviä sosiaalisia suhteita.
Kuuntele klassista musiikkia, Ranskalainen radio classique on laadukas, lataa heidän app. Kun kuulet hyvää musiikkia voit ohessa opiskella seveltäjistä, netistä löytyy runsaasti tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Syventyy aiheisiin niin sieltä se sivistys alkaa tulla. Lehdet, kirjat ja podcastit yms hyviä. Ja tietty jo mainittu opiskelu esim avoimessa
Itselle oppi menee parhaiten päähän silmien kautta, siis kun luen, voin lukea saman lauseen tarvittaessa useampaan kertaan.
Jos olet pääkaupunkiseudulta, katso Ateneumin ilmaispäivät, voit saada taidekärpäsen pureman. Nouda musiikkitalosta esite, konsertteja on ilmaisista kalliisiin.
Youtubesta voit kuunnella esitteessä mainittua musiikkia, miellyttääkö se sinua ?
Oletkohan luonut itse itsellesi jonkun illuusion ihmisten sivistyksestä? En itse kuuntele klassista enkä lue kirjallisuuden klassikkoja vaan ennemminkin dekkareita.
Yliopistotutkinto ja hyväpalkkainen työ, eikä mitään ongelmia työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa.
Kansanopistossa on kaikenlaisia kursseja, joilla opitaan ja keskustellaan taiteesta, musiikista tms. Siellä käy kaikenlaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tämä aloittaja tarkoita ilmeisesti sosiaalista pääomaa kun hän puhuu sivistyksestä. Sosiaalista pääomaa saa helposti, kun kasvaa kulttuuria harrastavassa, lukevassa, keskustelevassa ja matkustelevassa suvussa. Osaamisen paikkaaminen ei ole ihan yksinkertaista aikuisena, sillä on luotava uudenlainen elämäntyyli, jopa identiteetti. Kuitenkin aloittajan on hyvä muistaa, että iso osa ihmisistä kaunistelee elämäntapaansa.
Tuo kuulostaa musta kulttuuri- tai sivistyspääomalta. Sosiaalinen pääoma kai liittyy enemmänkin sosiaalisiin suhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele klassista musiikkia, Ranskalainen radio classique on laadukas, lataa heidän app. Kun kuulet hyvää musiikkia voit ohessa opiskella seveltäjistä, netistä löytyy runsaasti tietoa.
Suosittelen myös globalplayer.com, kauneinta klassista musiikkia, englanninkielisellä juonnolla. Itse olen kirjautunut, on maksuton.
Paljon pärjää jo ajankohtaisella tiedolla. Uutiset nyt kannattaa ainakin katsoa ja sanomalehdet lukea. Siinä, kun näkee mielenkiintoisen artikkelin niin tutustumaan taustoihin. Näin mä olen yleissivistykseni hankkinut. Matkustamalla oppii taiteista ja kulttuurista.
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan luonut itse itsellesi jonkun illuusion ihmisten sivistyksestä? En itse kuuntele klassista enkä lue kirjallisuuden klassikkoja vaan ennemminkin dekkareita.
Yliopistotutkinto ja hyväpalkkainen työ, eikä mitään ongelmia työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa.
Vähän samoilla linjoilla. Älä ap stressaa tuollaisesta liikaa. Työpaikoilla monenlaiset ihmiset ovat tarpeen ja tärkeitä, enkä itse ole koskaan työkavereiden taustaa paljoa pohtinut. Varsinkaan itseäni nuorempien. Jos vaan käyttäytyvät asiallisesti.
Olen korkeakoulutettu ja työ liittyy kulttuuriin ja taiteeseen, mutten ehdi kovin paljoa vapaalla lukea tai seurata ajankohtaisia kulttuuritapahtumia. Töissä jutellaan maailman tilanteesta, matkoista , harrastuksista ja toisinaan kyllä esim. ajankohtaisista kirjoista ja elokuvista tai konserteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjaston musiikki osastolta voit lainata klassista musiikkia. kirjastosta löytyy taide ja historian kirjat ym. jotkut matkakirjat voi kertoa eri maista. katso youtubesta level up ym. itse kehitys videoita. englanniksi löytyy kaikkea psykologista valmennusta. self improvement hakusanal löytyy pukeutumis ja eleganssi ym.videoo.
Kirjastoa minäkin suosittelen. Löytyy kaunokirjallisuutta, historiaa ja vaikka mitä, musiikkia, taidekirjaa jne.
Kirjastossa on myös tietopalvelu. Kerro, että haluat hankkia perustiedot vaikka klassisesta musiikista ja säveltäjistä. He suosittelevat sopivia kirjoja ja levyjä.
Kuten moni muu onkin jo maininnut, Suomessa kirjastot, kansanopistot, avoin yliopisto, jne. Mahdollistavat jokaiselle halukkaalle matalan kynnyksen itsensä sivistämiseen. Eikö edes paikkakunnalla ole pahemmin väliä. Suomessa kirjastoverkko on erittäin laaja ja avoimessa yliopistossa on paljon verkkokursseja.
Tärkeintä on sydämen sivistys. Sitä et voi oppia kirjoista.
Lukeminen on tärkeintä. Teatteria, oopperaa, balettia ja klassista musiikkia ei tarvita jolleivat ne sinua erityisesti kiinnosta.
Kuuntele YLE radio 1 -kanavaa:
Faunin iltapäivä, klassista musiikkia ja musiikista myös kerrotaan jotakin
Kulttuuriykkönen, hyvää keskustelua kulttuuriaiheista
Maailmanpolitiikan arkipäivää
Kaiken kaikkiaan hyvää ohjelmaa koko ajan
Kanavalla on hyvät toimittajat.
Olin kerran töissä paikassa, joka lasketaan korkeakulttuurin piiriin. Kahvitauoilla ja muutenkin henkilöt siellä kiroilivat, muistelivat ryyppyreisujaan ja risteilyjään, joista eivät muistaneet mitään. Paljon myös alapään juttuja, törkeitäkin. Riitaisia olivat myös. Naisia kaikki.
Oppi: Mikään ei takaa mitään.