Kerro surullisin tietämäsi tavallisen ihmisen kohtalo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mark Van Dongen. Ex-tyttöystävä heitti happoa miehen kasvoille ja vammat oli niin pahat ja tuhot kudoksessa vaan eteni niin että eutanasia myönnettiin ja poliisin ottamat valokuvat pidettiin tiukasti salassa koska näky oli niin järkyttävä

Jaaha. Googlasin ja happoa heittänyt ex-tyttöystävä olikin n**keri. Kukapa olisi osannut arvata. Mies teki emävirheen jo ryhtyessään suhteeseen tuon kanssa.

Onneksi sun kans kukaan ei ala suhteeseen tai lisänny, niin sun sikotautiset jämägeenit katoavat tältä planeetalta.

Vieraannutus lasten kohtalot. Kaikki eväät olisivat olleet normaaliin elämään, mutta sekoavat pariin vuoteen loppuelämäksi. Komeroitumista, päihteitä, itsemurhaa, työkyvyttömyyttä jne.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kovinkaan tarkasti surullisia kohtaloita, mutta nuoruuden kaveripiirissä oli paljon sellaisia tapauksia joiden elämä ei vaan koskaan lähtenyt käyntiin. Koulut jäivät kesken toiselle asteelle, koskaan ei päästy työelämään kiinni ja nyt eletään syrjäytyneenä.

Suurin osa oli ihan tavallisten perheiden lapsia ja näitä näen aina kun käyn kotipaikkakunnallani. Mietin, että mitä tuollakin on taustalla, että elämä meni noin? 

Olen tuollainen kelkasta pudonnut, kylläkin kouluttautunut. En pudonnut vain omasta tahdostani, mukana on myös fyysisiä sairauksia, joista moni ei tiedä.

Lapsuudenkotini näytti tavalliselta, mutta ei todellakaan ollut sitä. Itselläni on dissosiaatiohäiriö ja traumaperäinen stressireaktio. Kaikki sisarukseni ovat vaikeasti traumatisoituneita sairaasta, turvattomasta lapsuuden kasvuympäristöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vieraannutus lasten kohtalot. Kaikki eväät olisivat olleet normaaliin elämään, mutta sekoavat pariin vuoteen loppuelämäksi. Komeroitumista, päihteitä, itsemurhaa, työkyvyttömyyttä jne.

Mun lapsi on sellainen. Yritän pitää välejä. On vasta 13.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieraannutus lasten kohtalot. Kaikki eväät olisivat olleet normaaliin elämään, mutta sekoavat pariin vuoteen loppuelämäksi. Komeroitumista, päihteitä, itsemurhaa, työkyvyttömyyttä jne.

Mun lapsi on sellainen. Yritän pitää välejä. On vasta 13.

Mitä nää alapeukut vieraannutuksiin tarkoittaa? On aika sairasta porukkaa täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieraannutus lasten kohtalot. Kaikki eväät olisivat olleet normaaliin elämään, mutta sekoavat pariin vuoteen loppuelämäksi. Komeroitumista, päihteitä, itsemurhaa, työkyvyttömyyttä jne.

Mun lapsi on sellainen. Yritän pitää välejä. On vasta 13.

Otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan tuo tietenkin antaa perspektiiviä omille murheille, kun muiden kohtalot auttavat laittamaan asioita mittasuhteisiin. Itselleni tämä on ollut toimiva keino aina silloin kun löydän itseni surkuttelemasta omaa elämääni.

Koin lapsena toiselta vanhemmalta paljon väkivaltaa. Siis sellaista täysin perusteetonta, jossa vain mieleltään sairas ihminen halusi satuttaa toista. Lisäksi kannoin perheestä aikuisen vastuuta. Päädyin 10-vuotiaana lastensuojelun sijoittamaksi ja siitä alkoi laitoskierre. Nuoruus meni täysin sekoillessa, paljon huumeita ja sen sellaista. En ole todellakaan ylpeä itsestäni ja siitä ajanjaksosta elämässäni. Kaikki kuitenkin tuntui niin turhalta ja yhdentekevältä, joten päädyin tuollaiseen itsetuhoiseen malliin toivoen, että elämä olisi nopeaa ohi.

Lopulta katkoin suhteeni huumepiireihin ja eristäydyin elämään yksinäistä elämää työn ja kodin välillä, kunnes sitten tapasin nykyisen kumppanini. Alku oli

Pahoitteluni, mutta mun silmissäni olet edelleen pelkkä narkki ja täysin arvoton siis.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kovinkaan tarkasti surullisia kohtaloita, mutta nuoruuden kaveripiirissä oli paljon sellaisia tapauksia joiden elämä ei vaan koskaan lähtenyt käyntiin. Koulut jäivät kesken toiselle asteelle, koskaan ei päästy työelämään kiinni ja nyt eletään syrjäytyneenä.

Suurin osa oli ihan tavallisten perheiden lapsia ja näitä näen aina kun käyn kotipaikkakunnallani. Mietin, että mitä tuollakin on taustalla, että elämä meni noin? 

 

Olen tuollainen kelkasta pudonnut, kylläkin kouluttautunut. En pudonnut vain omasta tahdostani, mukana on myös fyysisiä sairauksia, joista moni ei tiedä.

Lapsuudenkotini näytti tavalliselta, mutta ei todellakaan ollut sitä. Itselläni on dissosiaatiohäiriö ja traumaperäinen stressireaktio. Kaikki sisarukseni ovat vaikeasti traumatisoituneita sairaasta, turvattomasta lapsuuden kasvuympäristöstä. 

Tuskinpa sitä kukaan omasta tahdostaan putoakaan, mutta juuri tuota olen miettinyt noita vanhoja kavereita katsoessa. Nuoruus on vietetty yhdessä ja silti näistä ihmisistä ja heidän taustoistaan tiesi niin vähän. Esim. juuri sen millaisia ne heidän tavalliset kodit sitten lopulta olivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

Minusta paljon surullisempa on se että on lapsia jotka ovat käytännössä paljon enemmän orpoja kuin sellaiset joiden vanhemmat kn kuolleet, vaikka nämä elävät ihan vanhempiinsa luona. Mutta ei ole mitään yhteyttä, tunnedidetä tai vanhemman ja lapsen välistä suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kerro, mutta ihmisiä joutuu psykoosiin ja kadulle, ihmisiä joukkoraiskataan, hakataan, kidutetaan, ihmiset menettää aivan kaiken ja joku potkii vielä päälle jne. 

Maailma on täynnä aivan kammottavia kohtaloita, jos asiaa alkaa ajattelemaan. Ja nimenomaan kohtaloita, toiset syntyykin tyyliin lapsibordelliin asiakkaaksi ja siellä sitten joku saksalainen ukko käy työmatkalla repimässä sen sisuskaluja rikki. 

Itkettää etenkin niiden lasten puolesta, jotka jo syntyessään joutuvat maanpäälliseen helvettiin...

Kuten Gaza. Ei mitään kristillistä Trumpin "kristittyjen" kannattajien touhussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan tuo tietenkin antaa perspektiiviä omille murheille, kun muiden kohtalot auttavat laittamaan asioita mittasuhteisiin. Itselleni tämä on ollut toimiva keino aina silloin kun löydän itseni surkuttelemasta omaa elämääni.

Koin lapsena toiselta vanhemmalta paljon väkivaltaa. Siis sellaista täysin perusteetonta, jossa vain mieleltään sairas ihminen halusi satuttaa toista. Lisäksi kannoin perheestä aikuisen vastuuta. Päädyin 10-vuotiaana lastensuojelun sijoittamaksi ja siitä alkoi laitoskierre. Nuoruus meni täysin sekoillessa, paljon huumeita ja sen sellaista. En ole todellakaan ylpeä itsestäni ja siitä ajanjaksosta elämässäni. Kaikki kuitenkin tuntui niin turhalta ja yhdentekevältä, joten päädyin tuollaiseen itsetuhoiseen malliin toivoen, että elämä olisi nopeaa ohi.

Lopulta katkoin suhteeni huumepiireihin ja eristäydyin elämään yksinäistä elämää työn ja kodin välillä,

Pahoitteluni, mutta mun silmissäni olet edelleen pelkkä narkki ja täysin arvoton siis.

Ei tarvitse pahoitella, se on vain sinun näkymeksi ja jos totta puhutaan, useimmiten minäkin tunnen itseni täysin arvottomaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Junko Furutan kohtalo. Jotain niin järkyttävää, että en meinannut saada unta seuraavana yönä, kun asiasta ensimmäisen kerran luin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Junko_Furutan_murha

 

Tästä varoitus ettei kannata lukea ollenkaan. Luin joskus ja tämän naisen kohtalo vaivaa edelleen. Niin uskomattoman sairasta settiä etten todellakaan olisi halunnut tietää koko keissistä ikinä.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

Mikä ihme täällä nyt ihmisiä taas vaivaa? Että molempien vanhempien kuolema ei ole lapsen kannalta surullinen kohtalo? Menkää nyt itseenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

Minusta paljon surullisempa on se että on lapsia jotka ovat käytännössä paljon enemmän orpoja kuin sellaiset joiden vanhemmat kn kuolleet, vaikka nämä elävät ihan vanhempiinsa luona. Mutta ei ole mitään yhteyttä, tunnedidetä tai vanhemman ja lapsen välistä suhdetta.

Niinpä. Kaverini joutui lapsuudessa kuuntelemaan herkästi hermostuvan isän räyhäämistä ja itsemurhauhkailuja, syyllistämistä ja mollaamista. Olisiko todellakin ollut kamalampaa että tämä olisi ollut isätön? Toki hän oli käytännössä, ei koskaan puhunut isästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

 

Mikä ihme täällä nyt ihmisiä taas vaivaa? Että molempien vanhempien kuolema ei ole lapsen kannalta surullinen kohtalo? Menkää nyt itseenne.

Tuossa sanottiinkin että orvoksi jääminen itsessään. Itsessään.

Tietty jos se orvoksi jääminen aiheuttaa esimerkiksi mielenterveysongelmia, masennusta, katkeruutta, syrjäytyneisyyttä, elämänhallinnan ongelmia jne. niin silloin voidaan varmaan puhua surullisesta kohtalosta tai elämästä. Mutta orvoksi jääneen elämästä ei automaattisesti tule tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

 

Mikä ihme täällä nyt ihmisiä taas vaivaa? Että molempien vanhempien kuolema ei ole lapsen kannalta surullinen kohtalo? Menkää nyt itseenne.

Tuossa sanottiinkin että orvoksi jääminen itsessään. Itsessään.

Tietty jos se orvoksi jääminen aiheuttaa esimerkiksi mielenterveysongelmia, masennusta, katkeruutta, syrjäytyneisyyttä, elämänhallinnan ongelmia jne. niin silloin voidaan varmaan puhua surullisesta kohtalosta tai elämästä. Mu

No ei surullinen kohtalo tarkoita sitä että koko elämä on pilalla. Surullista se silti on että vanhemmat kuolevat vaikka tapaturmaisesti.

Äkkikuolema erektiolääkkeeseen. Turha kuolema. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laukku-Leena

Laukku-Leena valitsi elämäntapansa ihan itse ja piti siitä tiukasti kiinni. Torjui mm. sosiaalihuollon tarjoaman asunnon useaan kertaan.

Entä sitten. Karu kohtalo kuitenkin. Ja onko meillä oikeasti kenelläkään omaa tahtoa meille tapahtuviin asioihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri jäi tsunamiorvoksi.

Miksi ihmeessä orvoksi jääminen itsessään olisi surullinen elämä? Eihän se kerro elämän muista olosuhteista yhtään mitään, myös orvoksi jääneellä voi olla hyvät ja turvalliset kotiolot sekä hyvät huoltajat ja aivan tavallinen arki.

 

Mikä ihme täällä nyt ihmisiä taas vaivaa? Että molempien vanhempien kuolema ei ole lapsen kannalta surullinen kohtalo? Menkää nyt itseenne.

Tuossa sanottiinkin että orvoksi jääminen itsessään. Itsessään.

Tietty jos se orvoksi jääminen aiheuttaa esimerkiksi mielenterveysongelmia, masennusta, katkeruutta, syrjäytyneisyyttä, elämänhallinnan ongelmia jne. niin silloin voidaan varma

No ei surullinen kohtalo tarkoita sitä että koko elämä on pilalla. Surullista se silti on että vanhemmat kuolevat vaikka tapaturmaisesti.

Tämän keskustelun aiheena oli surullinen kohtalo. Ei yksittäinen surullinen tapahtuma elämässä, vaan se ratkaisee että miten se vaikuttaa elämään.

Toki jotkut voi kokea orvoksi jääminen niin surulliseksi.