Kerro surullisin tietämäsi tavallisen ihmisen kohtalo?

Vierailija kirjoitti:

Nuori nainen menetti tuoreen aviomiehensä tapaturmassa. Parin vuoden kuluttua löysi uuden puolison. He saivat lapsen, joka kuitenkin kuoli vauvana. Myös naisen molemmat vanhemmat kuolivat pian tämän jälkeen. Mies paljastui väkivaltaiseksi juopoksi joka piti huolen, että erotessa nainen jäi täysin tyhjänpäälle. Kaikkien kokemustensa jälkeen nainen oli mieleltään niin hauras, ettei kyennyt työelämään. Eli hyvin köyhänä ja yksinäisenäsrllaine  joka  loppuelämän. 

No voi voi, entäs sellainen joka elää köyhänä ja yksinäisenä koko elämän. Tuolla srbtös on ollut elämä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekös, että tasavallan presidentillä ei ole pienintäkään käsitystä keskivertosuomalaisen elämästä saati sitten noista luettelemistanne kohtaloista. Hän on elänyt eliitin kakarana omassa kuplassaan koko ikänsä.

Kenestä puhut? Jos nykyistä presidenttiä tarkoitat, niin hänellä ei ole ollut kummoiset lähtökohdat. Perehdy paremmin asioihin ennen kuin levität mutujuttujasi täällä.

Tuossa muutama..

Tosi tunnistettavaa, jos avaan kokonaan, mutta tiedän naisen, joka elää parantumatonta sairautta, on vähävarainen, lapsi kuollut, mies jättänyt jne. Yksityiskohdiltaan vieläkin karumpi tarina, miltä näin kuulostaa, koko elämä ollut kamppailua ja mieli järkkynyt.

Nainen halvaantui häämatkalla onnettomuudessa. Miehensä petti häntä avioliiton aikana. Tuli ero. Nainen sairastui rintasyöpään ja kuoli vähän yli nelikymppisenä. Ei ole minulle läheinen vaan puolison sukua. Silti järkyttää tuo kohtalo nyt vielä vuosikymmenen jälkeenkin.

Onhan niitä...

Koulukaveri meni naimisiin ensi-ihastuksen kanssa. Mies kuoli kolarissa kun kaverini raskaana, olivat n. 25 v silloin. Kaverini muutti vauvan kanssa Lappiin opiskelemaan, tutustui pohjoisafrikkalaiseen mieheen ja meni miehen kotimaahan tarkoituksena olla siellä opinnäytetyön teon ajan. Muksu lähtiessä 5 v eli piti tulla eskariin takaisin.

Pari kk ehtivät olla siellä, kun olivat jollakin joki/rannikkoretkellä ja muksu sai vettä keuhkoihin ja siitä seurauksena verenmyrkytys ja muutamassa päivässä vegetatiivisessa tilassa ja kuolikin pian. 

Tapahtui 90-luvun lopulla ja vieläkään ei ole nainen tolpillaan. Hyvää on se että ovat tämän afrikkalaisen miehen kanssa edelleen ystäviä. Mutta naisen elämä ikään kuin pysähtyi... hiukset, vaatteet kaikki ulkoinen ja varmaan ajatukset on siellä 90-luvulla. Toistuvasti osastohoidossa, työkokeiluja mutta ei onnistu.

En tiedä onko parempi kuolla vai olla elävä kuollut.

Eräs mies käveli eduskuntatalon portaita kun hän kaatui ja kieri pari porrasta katutasolle. Noustessaan ylös hänen housunsa valahtivat nilkkoihin ja häneltä näkyi pylly. Kun hän kumartui nostamaan housunsa, niin hänen peruukkinsa putosi kadulle ja häneltä näkyi kalju.

Surullisin on se, että näitä surkeita asioita tapahtuu, mut sitten jotkut joilla menee vaan huonosti, ei tapahdu mitään pahaa niin he vaan säälii itseään, kun pitäs vaan itse nousta kuopasta. Se on surullista, että heittävät ihan elettävän elämän hukkaan, kun nämä oikeatkin kärsijät jatkaa elämäänsä. 

Se on surullista. 

Läheinen oli liian kiltti koko elämänsä ja mukautui muiden toiveisiin. Kärsi valtavasti elämänsä aikana ja kuoli yksin eikä maailma mitenkään palkinnut häntä.

No kaveri joutui pyörätuoliin ja sen nainen tappoi sen.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisella kysymyksellä ja niiden vastauksella ei sinun murheet parane. Ei varmasti.

Sukulaiseni lapsi, aikuinen.

Seitsemän eri diagnoosia mm. Anoreksia, masennus, autismi, adhd, epävakaa persoonallisuushäiriö. Ihan helvettiä koko perheen elämä vuosikaudet. Kymmeniä itsemurhayrityksiä. Sisarus meni perässä. Koko suku aivan rauniona koko asiasta. 

Onko nyt iloisempi mieli?!

 

Olilpa oudon voimakas reaktio. Eihän aloittaja olettanutkaan, että muiden surulliset kohtalot parantaisivat hänen mielensä tai tekisivät iloiseksi vaan pelkästään auttavat laittamaan omia murheita oikeisiin mittasuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Surullisin on se, että näitä surkeita asioita tapahtuu, mut sitten jotkut joilla menee vaan huonosti, ei tapahdu mitään pahaa niin he vaan säälii itseään, kun pitäs vaan itse nousta kuopasta. Se on surullista, että heittävät ihan elettävän elämän hukkaan, kun nämä oikeatkin kärsijät jatkaa elämäänsä. 

 

Se on surullista. 

Kärsimys on subjektiivista eikä oikein vertailukelpoista, jollain menee aina huonommin kuin itsellä. Ja mielensairaudet aiheuttaa suurta kärsimystä jo sinällään - eikä niihin tarvita mitää ulkoisia näkyviä syitä. Ihmisellä voi olla kaikki mahdollisuudet vaikka mihin, mutta silti kärsii sisimmässään ja miettii itsensä lopettamista (olen itse esimerkki tästä).

Vierailija kirjoitti:

Eräs mies käveli eduskuntatalon portaita kun hän kaatui ja kieri pari porrasta katutasolle. Noustessaan ylös hänen housunsa valahtivat nilkkoihin ja häneltä näkyi pylly. Kun hän kumartui nostamaan housunsa, niin hänen peruukkinsa putosi kadulle ja häneltä näkyi kalju.

Kuka se olikaan niistä 200:sta?

Tästä taisi olla Seiskassa juttua.

Katsoin videon eräästä taudista eilen, kuinka se pystyttiin diagnosoimaan jo 1800-luvulla, mutta vasta ajan myötä ymmärrettiin, että ensimmäiset oireet (poissaolo-tyyppiset kohtaukset) ilmenivät jo pian syntymän jälkeen, vaikka helpommin havaittavat oireet alkoivatkin vasta paljon myöhemmin teini-iässä tai nuorena aikuisena. Ja siitäkin kesti vielä muutama vuosikymmen ennen kuin tautiin löydettiin syy (kromosomipoikkeama). Toimivan hoidon löytäminen sen jälkeen kesti myös useita vuosia, ja löytyi Pääsiäissaarten maaperästä (eräs sienikasvusto).

Ja videossa käytiin läpi sairauden kulku potilastapauksen keinoin, ja siinä tapauksessa potilas eli ns. liian aikaisin, eli ehti kuolla nuorena ennen kuin hoitoa oli vielä löydetty. Se oli surullinen tarina. Mutta tulin miettineeksi, että näitä on varmaan todella paljon. Kuolemaan johtavia sairauksia on ollut olemassa kauan ennen kuin syytä on tunnettu tai parannuskeinoa on löydetty, ja myös tällaisia sairastaneita ihan tavallisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

En kerro, mutta ihmisiä joutuu psykoosiin ja kadulle, ihmisiä joukkoraiskataan, hakataan, kidutetaan, ihmiset menettää aivan kaiken ja joku potkii vielä päälle jne. 

Maailma on täynnä aivan kammottavia kohtaloita, jos asiaa alkaa ajattelemaan. Ja nimenomaan kohtaloita, toiset syntyykin tyyliin lapsibordelliin asiakkaaksi ja siellä sitten joku saksalainen ukko käy työmatkalla repimässä sen sisuskaluja rikki. 

Miten synnytään lapsibordelliin ASIAKKAAKSI? Tarkoitit varmaan seksiorjaksi.

Pariskunnan vaimo sairastui dementiaan alle nelikymppisenä. Joutui hoitokotiin n. pari vuotta diagnoosin jälkeen. Ennen sairastumista pari oli sosiaalisesti tosi aktiivinen ja olivat adoptioprosessissa odottamassa adoptiolasta. 

Nyt mies käy joka päivä töiden jälkeen hoitopaikassa istumassa vaimonsa luona, vaimo tuskin enää tunnistaa miestään. Samoin käy siellä joka viikonloppu. Mies on lopettanut kaikki harrastukset, ja eristäytynyt suurimmasta osasta kaveripiiriä. Elämän täytyy olla kovin surullista ja yksinäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs mies käveli eduskuntatalon portaita kun hän kaatui ja kieri pari porrasta katutasolle. Noustessaan ylös hänen housunsa valahtivat nilkkoihin ja häneltä näkyi pylly. Kun hän kumartui nostamaan housunsa, niin hänen peruukkinsa putosi kadulle ja häneltä näkyi kalju.

Tässä sulle paljas pylly: https://www.reddit.com/r/mina_irl/comments/1j05pdl/minairl/

Vierailija kirjoitti:

Yksi ihan fiksuna pitämäni tuttu liittyi demareihin.

Pääseehän sieltä poiskin, laitoshoidon ja terapian kautta takaisin tolkun ihmisten joukkoon. Toki elinikäinen lääkitys ettei tauti uusiudu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden pariskunnan Suomussalmelta, jolla oli yksi ainoa lapsi. Kerran lapsen leikkiessä pihalla, isä näki kun susi hyökkäsi lapsen kimppuun ja raahasi metsään. Lapsi löytyi parin päivän päästä suurimmaksi osaksi syötynä. Arkkuun jäi laitettavaksi vain osa toisesta jalasta ja pahoin raadeltu pää.

Kiva tarina, susihullu. Ongelmana vain, ettei Suomessa ole tavattu tappavaa susihyökkäystä 150 vuoteen. :D

Kaikki tapaukset maaseudulta eivät nouse julkisuuteen, maalla myös perheitä ja kokonaisia kyliä joista ei ole viranomaistietoja ja jotka elävät koko elämänsä täysin erillään viranomaisten valvomasta yhteiskunnasta. Maaseudulla nämä tapaukset tunnetaan ja asioista puhutaan vaikka uhrilla ei olisi edes virallista nimeä, ainakaan perinteistä etu- ja sukunimeä.

Lapsena 80 luvulla kotis

Susihullu: Susi syö lapsia maaseudulla! Tappakaa sudet!

Normaali ihminen: Susi ei ole hyökännyt lapsen kimppuun Suomessa ainakaan 200 vuoteen.

Susihullu: Susi syö lapsia vähän väliä! Ne vaan on niitä nimettömiä metsälapsia joita ne syö! Kukaan ei ilmoita mihinkään kun pikku-Mowgli napataan pihasta!

 

Lähipiiristä isäni elämä on kyllä tavallaan aika karu. Olen isäni ensimmäinen lapsi, vanhempani ovat aina asuneet erillään eikä heillä ole ollut koskaan varsinaista parisuhdetta. Isä toivoi hartaasti lisää lapsia ja löysi ihanan kumppanin, ja sai toisen lapsen ollessani kouluikäinen. Kun olin yläasteella, äitipuoleni ja pikkusisarukseni kuolivat onnettomuudessa. Olen myös isovanhempieni, jotka hekin olivat hyvin lapsirakkaita, ainoa lapsenlapsi.