Sinkku, kadehditko perheellisiä kavereitasi?

Toisinaan. Itse käytin nuoruudessani paljon alkoholia ja kaikki meni niin nopeasti. En koskaan kokenut että voisin olla äiti. Vasta raitistuttuani olisin halunnut perheen. Kun koin että osaisin pitää siitä nyt kiinni. Mutta myöhäistä se nyt on. n47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Ihan kuin sitä ei tajuaisi. Niitä kunnollisia miehiä, joiden kanssa sen turvan voi rakentaa, ei nyt vaan yksinkertaisesti riitä kaikille. Pilaisin elämäni, jos kadehtisin perheellisiä. Yritän keskittyä elämään parasta mahdollista omaa elämääni, ilman turvaa jne. 

Pitäisikö mielestäsi minun käyttää paljonkin energiaa perheellisten kadehtimiseen?

 

Ei tietenkään ellei aidosti halua, mutta ei kannata myöskään ajatella, ettei miehiä riitä kaikille. Varmasti löytyy, jos on avarakatseinen, enkä nyt tarkoita ettei saisi olla mitään rimaa.

En kadehdi. En vain onnistunut löytämään ketään sopivaa, jonka kanssa olisin voinut aloittaa mm. prismaperseilyn ym. näistä jää sitten paitsi. Mutta löytyyhän elämästä muutakin sisältöä.

Halusin perheen ja lapsia kun olin ikävuosissa 25-40 v. Minulla oli ajoittain todella kova vauvakuume ja olin melkein valmis tulemaan raskaaski ihan lyhyestäkin suhteesta tullakseni yh-äidiksi.

Nyt yli 50-vuotiaana olen erittäin tyytyväinen elämääni yksin eikä enää harmita yhtään että minulla ei ole lapsia tai edes parisuhdetta. Olen onnellinen ja saan tehdä elämälläni ja rahoillani (olen varakas) mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Paitsiossakin voi viihtyä vallan mainiosti. Ei kaikki ole samanlaisia. Yksineläjiä on jo lähes puolet, lisääntyen koko ajan. Jokaiselle löytyy jotakin eikä tarvitse paitsioonkaan jäädä nykyään kun erilaisia harrastuksiakin on pilvin pimein. Näkisin rahan olevan turva tulevaisuudessa sillä rahattomilla se on heikompaa.

Kuinkahan paljon yksielävissäkin on entisiä perheellisiä. 😁

Kellään kaverilla ei (vielä) ole perhettä, mutta isosiskolla joka on minua yli 10v vanhempi, on. Aika läheltä olen päässyt sitä seuraamaan enkä kyllä nyt keksi mitään mitä siitä kadehtisin. Elämä vaikuttaa raskaalta, jatkuvasti pitää syöksyä harrastuksiin, synttäreille ja ties minne. Sisko on välillä niin väsynyt ettei jaksa edes hetkeä puhelimessa jutella. 

 

Tykkään hiljaisesta, siististä ja rauhallisesta elämästä, mutta kuitenkin siitä että voin halutessani lähteä vaikka maailman toiselle puolelle ilman että tarvitsee kenenkään kanssa neuvotella. Tämän takia en halua lemmikkejäkään. 

 

N30

Olen nyt sinkku, mutta ollut myös perheellinen. En kadehdi, tiedän, että ei ole aina niin auvoista miltä ulospäin näyttää. 

Olen tyytyväinen elämääni ja vapauteeni. Mutta jos kohdalle osuisi sympaattinen ja samalla aaltopituudella oleva mies saattaisin vakiintua. Mutta yhteen tuskin muuttaisimme. Lapsia en enää edes saisi. 

Kaikkea muuta. Kiitän onneani että saan mennä sen hullunmyllyn seuraamisen päätteeksi omaan siistiin ja rauhalliseen kotiini. Lapsiperheen vierestä seuraaminen on parasta sinkkuusvalistusta.

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Mikä turva. Aika harhainen ajatus. Lapset muuttaa omilleen ja mies vaihtaa nuorempaan. Muutenkin sairas ripustautuminen muihin kostautuu elämässä.

Jos parisuhde lasketaan lasketaan perheeksi, niin sitten kadehdin joskus hieman. Mutta vain silloin, jos nainen on päräyttävän näköinen. Lapsia en halua.

M43

En. Miksi pitäisi? Omat lapseni on aikuisia ja niistä on aivan tarpeeksi mielipahaa, stressiä ja vitutusta vaikka kaikki ei asukaan saman katon alla. En todellakaan kaipaa sitä kotiini. En nauttinut hetkeäkään perhe-elämästä enkä parisuhteesta. Elämäni paras aika oli se kun sain elää pari vuotta yksin. Enkä todellakaan soittele yhdenkään perään ja kysele kuulumisia jos niistä ei mitään kuulu.

Kyllä niitä naisia joilla on aikaa kaikki päivät shoppailla ja siemailla drinkkejä ja viettää aikaa suuressa ja upeassa asunnossa ja lastenhoidon ja kotityöt hoitaa palkattu apulainen tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea muuta. Kiitän onneani että saan mennä sen hullunmyllyn seuraamisen päätteeksi omaan siistiin ja rauhalliseen kotiini. Lapsiperheen vierestä seuraaminen on parasta sinkkuusvalistusta.

Tämä on totta, paitsi että sitten kun ne lapset ovat omia, on fiilis aivan eri. 

Ei ole kavereita. Eli ei ketään, jota edes teoriassa kadehtisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Ihan kuin sitä ei tajuaisi. Niitä kunnollisia miehiä, joiden kanssa sen turvan voi rakentaa, ei nyt vaan yksinkertaisesti riitä kaikille. Pilaisin elämäni, jos kadehtisin perheellisiä. Yritän keskittyä elämään parasta mahdollista omaa elämääni, ilman turvaa jne. 

Pitäisikö mielestäsi minun käyttää paljonkin energiaa perheellisten kadehtimiseen?

 

Ei tietenkään ellei aidosti halua, mutta ei kannata myöskään ajatella, ettei miehiä riitä kaikille. Varmasti löytyy, jos on avarakatseinen, enkä nyt tarkoita ettei saisi olla mitään rimaa.

Älä nyt naurata. Kunnolliset miehet ovat avioliitoissaan ja pysyvät niissä. Jos joskus harvoin joku on vapaana, hänet napataan kyllä nopeasti. En jaksa pariutua ulkomaalaisen kanssa, kun prioriteetti on suomalainen mies. 

Sinkuilla on hyvä oma elämä, sitä ei haluta pilata jollain miehellä, joka ei arvosta ja lisää työtä ja heikentää elämänlaatua. Tuolla on toinen ketju bare minimum-miehistä. Sellainen pilaa elämän.

SItä paitsi tässä ketjussa kysyttiin sinkuilta, kadehtivatko he perheellisiä niin tänne ryntää perheellisiä kertomaan, miten tyytyväisiä he ovat valintaansa. Eksyivätkö he vahingossa väärään ketjuun vai mistä on kysymys?

Tavallaan. Kaikkia perheellisiä. Ihailen myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Paitsiossakin voi viihtyä vallan mainiosti. Ei kaikki ole samanlaisia. Yksineläjiä on jo lähes puolet, lisääntyen koko ajan. Jokaiselle löytyy jotakin eikä tarvitse paitsioonkaan jäädä nykyään kun erilaisia harrastuksiakin on pilvin pimein. Näkisin rahan olevan turva tulevaisuudessa sillä rahattomilla se on heikompaa.

Nuo eivät sieltä perhekuplastaan näe muuta elämää kuin perheellisen ja kuvittelevat muuta paitsioksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen ja se turva, mikä miehestä ja lapsista tulee on sellaista, mitä on vaikea käsittää. Luulisin, että tuossa on syy, miksi niin moni ei tajua, mistä jää paitsi. Maailma on myös suunniteltu perheille, niin sinkut jäävät vähän paitsioon elämässä. 

Se turva ei vaan ole totta. Se on sinun kuvitelmasi. Lue täältä ketjuja, miten mies lähti 30 aviovuoden jälkeen samalla kun nainen on luullut että oli rakastava ja hyvä liitto. Lue ketjuja, miten mies jätti lapsensa kun oli uudet ja paremmat lapset muualla. Ei elämää kannata turvata toisten varaan. Kun tajuaa että itse on oikeasti ainoa turvansa, alkaa arvostaa itseään ja huolehtia itsestään aivan toisella tavalla. Se tuo rohkeutta ja luottamusta elämään, kun ei tarvitse olla kenenkään muun oikkujen armoilla vaan tietää että itse tulee kohtelemaan itseään aina hyvin.

Sama koskee lapsia. Lasten pitää voida luottaa vanhempiin, mutta sama ei päde toisinpäin. Vanhemman ei kannata odottaa lapsistaan minkäänlaista turvaa vaan jälleen kerran rakentaa se itsestään käsin.

Vierailija kirjoitti:

Halusin perheen ja lapsia kun olin ikävuosissa 25-40 v. Minulla oli ajoittain todella kova vauvakuume ja olin melkein valmis tulemaan raskaaski ihan lyhyestäkin suhteesta tullakseni yh-äidiksi.

Nyt yli 50-vuotiaana olen erittäin tyytyväinen elämääni yksin eikä enää harmita yhtään että minulla ei ole lapsia tai edes parisuhdetta. Olen onnellinen ja saan tehdä elämälläni ja rahoillani (olen varakas) mitä haluan.

Ollaan aika samikset. 

Itse vaan sairastuin ja työkyky meni. Nyt sitten varakkuus auttaa toki jonnekin, mutta ei riitä loppuelämän elintasoksi, jos työkyky ei palaudu. 

On surkeaa sairastaa yksin ja moni sanoo puolisonsa olevan suuri tuki sairastaessa, en siltikään laskisi rimaa ja ottaisi tähän ketä tahansa.