Psykologilla käyminen

Up.

Vaikea kysymys.

Miksiköhän se veli ei kelvannut?

Olet toki nuori eli vasta 18-vuotias, mutta kuitenkin täysi-ikäinen. Kun vanhempasi eivät tee asiassa yhteistyötä, ei diagnosointisi voi heistä jäädä riippumaan. Oletko kertonut tämän siellä tutkimuspaikassa?

Mitä hittoa sinä nyt selität ja kerrot olevasi aikuinen ihminen? Et sinä ketään tarvitse diagnooseihisi mukaan. Elä nyt sitä elämääsi ja lopeta haihaytelusi.

Tämä on todellinen ongelma joskus. Tuon ajan vanhemmille on tärkeää pitää kulissit kunnossa. Ihan hyvin on aina kaikki.

Toivottavasti saat hoitoa.

18 vuotiaana vastaat itse itsestäsi.

Jo 15 vuotias saa lastensuojelun mukaan päättää missä haluaa asua joten saletisti 18v aikuinen!

Veli ei kelvannut kun ei kuulemma varmasti osaisi esim kasvusta ja kehityksestä kertoa niin tarkkaan.

Tuntuu että mistään ei saa apua. Psykologi arveli ettei lääkäri ota kantaa vaikka alakoulutodistuksissa näkyy että hankaluuksia on ollut. Ei kuulemma ihan noin hepposilla todisteilla anneta diagnoosia. Ei minua muuten haittaa mutta kunndiagnoosia ei saa osa hoitomuodoista poissuljetaan. Esim kuntoutukset, lääkehoito, vertaistukiryhmät. En saanut kouluterveydenhuollolta mitään, muuta kuin psykoedukaatiota. Totesin jo itsekseni autossa että taitaa tämä yrittäminen loppua ja rupean ryyppäämään ja piikittämään kun se on ainut asia joka helpottaa oloani.

Vierailija kirjoitti:

Veli ei kelvannut kun ei kuulemma varmasti osaisi esim kasvusta ja kehityksestä kertoa niin tarkkaan.

Eihän kaikki vanhemmatkaan osaa kertoa. Tai halua.

Näinpä juuri. Ajattelin kun tutkimuksiin vihdoin menin kun täytin 18, että hommat hoituu ja saisin lääkityksen jonka avulla selvitä. Mutta ei. Adhd oireita selkäisti on mutta riittävä näyttä lapsuudesta puuttuu näin luki kannassa

Mulle kävi vähän samat, diagnoosi jäi saamatta, koska mun vanhemmat kielsi kaiken. Ei kuulemma koskaan ole lapsuudessa ollut MITÄÄN ongelmia. Kun esim. muistutin äitiä siitä, että olinhan minä jälki-istunnoissakin vähän väliä, kun tein niitä kolttosia, ja reissuvihkossa oli vähän väliä huomautusta että oli reppu tai penaali tai urheiluvaatteet unohtuneet tms. Äiti ei muistanut sellaisesta mitään, vaikutti aidosti hämmästyneeltä, ja ihmetteli miksei hänelle ole mitään kerrottu, niin että olisivat voineet isän kanssa puuttua asiaan. Kuitenkin muistan elävästi, miten äitini vihaisena huusi, kun oli taas huonoa palautetta reissuvihossa, että miten sinua kummallista mukulaa joutuu TAAS häpeämään. Ja miten huolellisuusnumerona aina 6 tai 7 hävetti häntä myös. Mutta niin, äiti siis ei muista tällaisesta mitään ja sen sanoi myös tutkimuksissa. Olin kuulemma oikein keskittymiskykyinen ja välkky lapsi, ei mitään merkkejä ylivilkkaudesta tai keskittymisongelmista.

Tuo on ihan hölmö tuo lapsuusjuttu. Esim. itse olen syntynyt 1970-luvulla, ei löydy mun kouluajalta mitään Wilma tms tietoa siitä mitä ongelmia mulla oli. Ja vanhempien mielestä kaikki tämmöiset kirjaindiagnoosit on typerää nykyajan huomionhakua, ja pitäisi ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja alkaa tekemään. Eli päädyn siihen, että luultavasti joudun työkyvyttömänä työttömäksi keskittymisvaikeuksieni takia, vaikka asia saatttaisi hyvinkin olla lääkkeellä hoidettavaksi, mutta ei kun ei ole lapsuudessa merkkejä keskittymisen tai tarkkaavaisuuden häiriöistä. Koulunumerot oli aina hyviä, joten niistä ei ole apua. Ja muusta kohelluksesta taas ei ole jäänyt mitään tietojärjestelmiin tai papereihin, se kulki kodin ja koulun väliä jossain reissuvihoissa vaan.

Ei se vanhempien haastattelu välttämättä edes auta asiaa. Sain diagnoosin päälle nelikymppisenä, ja äitini mielestä minulla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia vaikka olen taistellut unettomuuden, masennuksen ja ahdistuksen kanssa lapsesta lähtien. Onneksi oma kuvaukseni lapsuudesta painoi vaakakupissa enemmän.



Hankala tilanne. Yksi vaihtoehto on hakeutua suoraan yksityiselle psykiatrille joka on erikoistunut neuropsykiatrisiin ongelmiin, mutta se maksaa. Ja samat läheisten haastattelut sielläkin on edessä, mutta asiaa paremmin tunteva psykiatri voi olla suopeampi kuuntelemaan veljeäsi.

Sellainen sivuhuomio myös, että ADHD on poissulkudiagnoosi. Tutkimuksissa käydään läpi ensin muut vaihtoehdot, jotka voivat selittää oireesi. Jos mikään muuta selitystä ei löydy, niin sitten diagnoosi voidaan asettaa. Mikään läpihuutojuttu se ei ole, mutta sen varmasti jo tiesitkin. Ja rehellisesti sanoen itse olisin valinnut vaikka sen toistuvan masennuksen diagnoosin, koska siitä voi parantua. Tämä perkele ei katoa millään, oikean lääkityksen löytymiseen meni kaksi vuotta eikä ne saa yksin ihmeitä aikaan. Psykoedukaatiosta voi olla jopa enemmän hyötyä kuin lääkityksestä, joten jos seinä nousee tutkimusten osalta pystyyn niin pyri silti löytämään arkeasi tukevia toimintatapoja.

Poissulku diagnoosit on kokeiltu jo ja kannassa lukee ettei minulla olen mielenterveyden haasteita. En oikein tiedä paykoedukaatiosta, en edes ajetellu mennä. Ei oikeastaan enää kiinnosta edes yrittää opiskella tai mennä töihin. Mitä turhaan.

Olen tavallaan kaikki muut vaiheet käynyt tutkimuksista mutta vanhempiani tai läheisiäni ei ole haastateltu. Psykologi sanoi että voin varata ajan lääkärille, mutta ei ole varma ottaako kantaa näin suppeilla tiedoilla.

Up

töps

Vierailija kirjoitti:

Poissulku diagnoosit on kokeiltu jo ja kannassa lukee ettei minulla olen mielenterveyden haasteita. En oikein tiedä paykoedukaatiosta, en edes ajetellu mennä. Ei oikeastaan enää kiinnosta edes yrittää opiskella tai mennä töihin. Mitä turhaan.

Sekä psykoedukaatio että työt auttaisi sinua pääsemään sinne yksityiselle, puhumattakaan siitä että ne auttavat pitämään adhd:sta kärsivän elämää kuosissa. Mutta ainahan toki voit vain uhriutua kun asioita ei anneta valmiina.

Ja mitä neurologeja niiden vanhempien kuuluisi olla? Kouluarvostelut voi kaapista kaivaa, jos ne vielä löytyvät.

18-vuotias halutessaan kehittelisi itselleen vaikka kupan oireet, jos kuppa olisi muodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys.

Miksiköhän se veli ei kelvannut?

Koska hänen pitäisi olla ollut aikuinen silloin kun ap oli lapsi. Omissa ADHD-tutkimuksissa on ollut sama ongelma, kun ei ole ketään keneltä haastatella lapsuus. Ymmärrän ap:n huolen. Itse en päässyt kokeilemaan lääkkeitä. 

Ap, Voxrasta voi saada lievää apua, vaikkei ole ADHD-lääke. Jos pyytäisit kokeiltavaksi sitä nyt ensi alkuun. ADHD-lääkkeet ovat tiukan sääntelyn alla ja lääkäreitä seurataan.