Miehet eivät halua naisia työelämään, varsinkaan kovapalkkaisiin johtaviin asemiin, mutta eivät halua elättää naisia myöskään
Naisia yhä syrjitään työelämässä ja monilla aloilla. Trumpin Yhdysvalloissa naisia on alettu irtisanoa mm. puolustusvoimista, vaikka kyseessä ovat ansioituneet ja pitkän uran tehneet henkilöt. Naisia väitetään kategorisesti DEI-palkkauksiksi ikäänkuin nainen sukupuolensa vuoksi ei voisi koskaan olla työssään pätevä, älykäs ja kouluttautunut. Kuitenkin koulujärjestelmän tasokokeissa ja yliopistojen pääsykokeissa tytöt ovat monesti pärjänneet poikia paremmin.
Yhdysvaltojen asevoimia johtaa tällä hetkellä mies, joka ei tunne maapallon maantietoa ja maita, kuten kuulemisessaan selvisi, ja jolla on alkoholiongelma taustallaan. Jos nainen ei tuntisi maita, häntä pidettäisiin tyhmänä bimbona. Ja kuten Sanna Marinin juhlintakohu osoitti, standardit viihteen ja juhlinnan suhteen ovat myös räikeän erilaiset. Kategorisesti miesten kohdalla rima on aina matalammalla ja helpompi ylittää.
Modernin maailman ja lännen vauraus sekä elintaso on pitkälti rakennettu sen varaan, että molemmat sukupuolet tekevät työtä ja rahaa. Kuitenkin miehet ovat enenevässä määrin alkaneet kääntyä tätä kehitystä vastaan, koska omat rahat ovat tuoneet naisille enemmän valinnanvaraa ja päätäntävaltaa oman elämän suhteen. Nainen on voinut erota, tai olla kokonaan menemättä naimisiin joutumatta kadulle. Naisen elämää ei ole enää määrittänyt taloudellinen pakko elää alisteisessa asemassa mieheen.
Jos naiset jättäytyisivät työelämästä pois ja jäisivät kotiin palvelemaan miehiään ja hoitamaan lapsia, valtiontaloudesta sulaisi lähestulkoon puolet pois. Monien alojen työvoimapula kärjistyisi ja palvelut jäisi kokonaan tuottamatta. Eivätkä miehetkään tähän olisi tyytyväisiä, sillä miestensä elättämiä naisia kohtaan kohdistetaan jatkuvasti halveksuntaa miesten toimesta: naisia herjataan lompakkoloisiksi, solvataan siitä, että ovat vain rahan perässä ja etsivät elättäjää. Miehet eivät myöskään kategorisesti halua elättää entisiä puolisojaan eivätkä välttämättä edes lapsiaan.
Tilanne tuntuu täysin skitsoidilta: miehet eivät halua naisia työelämään, puolustusvoimiin, kovapalkkaisiin töihin, rakentamaan uraa ja vaurautta itselleen, mutta samalla eivät myöskään halua elättää naisia. Herää kysymys, mikä on naisen rooli yhteiskunnassa näiden miesten ihanteissa? Ikuinen köyhyys ja kerjäläisen asema suhteessa mieheen?
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa, miten suomalaiset miehet tähän naisten sortamiseen pystyisivät. Tilastoissa miehet ovat kaikilla sosioekonomisilla ja henkisillä mittareilla mitattuina naisia huonommassa asemassa. Syrjäytymisriski miehen kohdalla on paljon suurempi kuin naisen. Alkoholismi, riski kuolla väkivaltaisesti tai oman käden kautta, kaikissa näissä miehet ovat yliedustettuina.
Miten naiset aiheuttavat miesten syrjäytymistä ja keskinäistä väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väite on täysin absurdi. Suomessa naisten osuus työntekijöistä on kasvanut huimasti sotien jälkeen. Koulutuksen, etenkin korkeakoulutuksen, osalta naiset ovat jo ohittaneet miehet. Suomessa on merkittävissä ja vaikutusvaltaisissa asemissa olevia naisia niin yritysmaailmassa, yliopistoissa kuin politiikassa. Nämä faktat osoittavat, että naisilla on tasavertainen mahdollisuus toimia vaativissa tehtävissä, yksilöllisten kykyjensä ja ominaisuuksiensa puitteissa.
Se että naiset kouluttautuvat, ovat päteviä ja pärjääviä, ei poista heihin kohdistuvaa syrjintää, tai tuplastandardeja.
Esimerkiksi Petteri Orpo on juhlinut festareilla, ollut poissa töistään ja ollut humalassa. Missä kohut?
Kokoomusta puolueena ei myöskään koskaan ole johtanut nainen. Puolue ylipäätään perustettiin sitä varten, että Suomeen oltaisi saatu kuningas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa, miten suomalaiset miehet tähän naisten sortamiseen pystyisivät. Tilastoissa miehet ovat kaikilla sosioekonomisilla ja henkisillä mittareilla mitattuina naisia huonommassa asemassa. Syrjäytymisriski miehen kohdalla on paljon suurempi kuin naisen. Alkoholismi, riski kuolla väkivaltaisesti tai oman käden kautta, kaikissa näissä miehet ovat yliedustettuina.
Miten naiset aiheuttavat miesten syrjäytymistä ja keskinäistä väkivaltaa?
Miehet ilmeisesti olettavat, että on naisten velvollisuus pelastaa heidät itseltään?
Vierailija kirjoitti:
Mikähän kupla nyt on menossa?
Olen ensin opiskellut ja sitten työskennellyt miesvaltaisella alalla. Ongelmia ei ole ollut, päinvastoin on ollut mukava tehdä töitä.
-DI nainen
Ja sen jälkeen menetin kykyni katsoa maailmaa muiden näkökulmista tai asettua toisten asemaan.
-DI nainen
Naiset itse eivät halua työelämään kaikesta uupumus-ulinasta päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkäävät naisia, siksi yrittävät pitää heitä kontrollissaan. Millainen maailma olisi, jos naiset saisivat päättää asioista?
Jos naiset olisivat saaneet päättää, esim Eiffeltornin tilalla olisi matonpesupaikka.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse naisista naisina vaan kovapalkkaisiin hommiin otetaan parhaat. Jos naiset on parhaita niin sitten palkataan naisia.
Ja vaikka nainen olisi paras, niin silti palkataan armeijakaveri, rotaryveli, naapurin siskon mies tai no käy se nainenkin, jos sillä on munat.
Vierailija kirjoitti:
Naiset itse eivät halua työelämään kaikesta uupumus-ulinasta päätellen.
Naiset monesti uupuvat, koska he käyvät töissä ja sen lisäksi hoitavat kaiken kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa, miten suomalaiset miehet tähän naisten sortamiseen pystyisivät. Tilastoissa miehet ovat kaikilla sosioekonomisilla ja henkisillä mittareilla mitattuina naisia huonommassa asemassa. Syrjäytymisriski miehen kohdalla on paljon suurempi kuin naisen. Alkoholismi, riski kuolla väkivaltaisesti tai oman käden kautta, kaikissa näissä miehet ovat yliedustettuina.
Miten naiset aiheuttavat miesten syrjäytymistä ja keskinäistä väkivaltaa?
Olen sanonut sinulle kymmeniä kertoja että soita itsellesi 112.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse naisista naisina vaan kovapalkkaisiin hommiin otetaan parhaat. Jos naiset on parhaita niin sitten palkataan naisia.
Ei pidä paikkaansa, kas kun naisten työnantajalle kasautuu maksut, jos nainen raskautuu.
Suomalaismiehet pitäisi abortoida heti kun sikiön sukupuoli selviää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa, miten suomalaiset miehet tähän naisten sortamiseen pystyisivät. Tilastoissa miehet ovat kaikilla sosioekonomisilla ja henkisillä mittareilla mitattuina naisia huonommassa asemassa. Syrjäytymisriski miehen kohdalla on paljon suurempi kuin naisen. Alkoholismi, riski kuolla väkivaltaisesti tai oman käden kautta, kaikissa näissä miehet ovat yliedustettuina.
Miten naiset aiheuttavat miesten syrjäytymistä ja keskinäistä väkivaltaa?
Lesbosuhteissa on tutkitusti prosentuaalisesti enemmän lähisuhdeväkivaltaa kuin heteropareilla tai homomiehillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset itse eivät halua työelämään kaikesta uupumus-ulinasta päätellen.
Naiset monesti uupuvat, koska he käyvät töissä ja sen lisäksi hoitavat kaiken kotona.
Milloinkahan naiset pääsevät siihen asemaan, että mies hoitaa työnsä JA kaiken kotona ja nainen VAIN työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkäävät naisia, siksi yrittävät pitää heitä kontrollissaan. Millainen maailma olisi, jos naiset saisivat päättää asioista?
Anteeksi mutta minkä psykologisen suuntauksen mukaan kaikki maailmassa on johdettavissa pelkoon???
Moni suomalainen mies täällä on ihan hyvä muslimi.
Kristittyjä on todella vähän
Missä nämä miehet ovat ja kertovat sinulle näitä halujaan tai haluamattomuuksiaan? En minä ainakaan mitään tuollaisia ajattele, vaikka olen tietääkseni mies. Hieman ärsyttää tuo jatkuva sanojen laittaminen toisten suihin.
Eipä sekään käy naisille, että olen tarkoituksella työtön ja mulle on ihan sama käykö naiset töissä vai ei. Mikään lopputulos ei kelpaa.
Ehkä näiden miesten mielestä naisten pitää olla vain hoitajia tai kaupan kassalla. Miesten aloille on turha pyrkiä, etenkään duunarina. Olen tuota vastaan taistellut jo 20v. Tosin sain silloin vihdoin töitä, mutta toki sitten irtisanottiin kun tein lapsia. Sen jälkeen töitä ollut silloin tällöin. Opiskelin uuden ammatinkin, mutta sekin on toki miesten alaa. Ja ihan turhaa taas näköjään yrittää päästä edes haastatteluun. Toki nyt on paljon työttömiä, mutta tällä alalla pitäisi olla vielä ihan hyvä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset itse eivät halua työelämään kaikesta uupumus-ulinasta päätellen.
Naiset monesti uupuvat, koska he käyvät töissä ja sen lisäksi hoitavat kaiken kotona.
Valintakysymys. Älä mene työelämään.
Ja samalla sen naisen kuuluu olla olemassa, varalla ja resurssina.