Millaista oli viimeisin seksisi
Mun viimeisimmästä seksikerrasta on jo kuukausi ja se oli aivan taivaallista! Keikalla tutustuin mieheen, jonka kanssa päädyin samaan sänkyyn. Hän oli niin ihana ja huomaavainen! Suuseksiä ja seksiä takaapäin yms. En olisi uskonut, että vieraan ihmisen kanssa vois olla tuollasta! En vaan oo nähnyt häntä enää, kuulin jälkeen päin, että olikin naimisissa 😩
Kommentit (150)
Viikonloppuna miesystävän kanssa aamuin illoin ja pitkän kaavan mukaan. Mausteena asusteita/roolileikkiä ja eri asennoissa/paikoissa.
Teki hyvää :)
Lukion vessassa ennen kotiin lähtöö tänään jotain klo puol neljä. Oli pakko saada mun kaunista Jenniä ennen kuin erotaan taas illaksi. Maalla etäisyydet on ihan sairaita. Onneks huomenna nähdään. Kiihkeetä päällekkäin maaten ja pitkii suudelmii siin samalla. Tytölle panemalla orkku ja mulle runkkaamalla mällit lavuaariin. On niin vaikee pidättää ja vetäytyy ajoissa. Tiedän et pitäis käyttää kortsuu mutkun tuntuu niin tajuttoman hyvältä olla ilman. No kyllä me yleensä käytetään, nyt vaan oli poikkeus.
Sunnuntaiaamuna nukuttiin tyttiksen kanssa pitkään. Viimeinen aamu kun nähtäisiin taas ennen seuraavaa loppuviikkoa. Vähitellen päivän valaistuessa tuhistiin tyttöystävä mun selässä kiinni. Kivalta tuntui paljaat tissit siinä ja käännyinkin mahalleni kun tiesin, että hän kipeää selän päälle ja niin tapahtui. Siinä pusutteli niskaan ja kutitteli hiussuortuvilla. Kieputin hänet lopulta alle ja vähän aikaa kiusoittelin työntelemällä aamustondista pitkin tytön masua ja pimpin suuta ja sain häneltä muutamia käsivetoja samalla kun suudeltiin koko ajan kiihkeämmin.
Sitten ohjasin melkein kipeänä seisovan sauvani kosteaan koloon ja liikuttelin aika rivakkaan tahtiin. Tällä kertaa ihana neiti sai ensin, kaippa mun tiukka rytmini sai sen aikaan? Yleensä tullaan vasta loppukiihdytyksen mittaan molemmat. Pitkää nautiskelua vielä päällekkäin maaten ja suudellen sisäkkäin, minä neitoa kehuen ja hän tyytyväisenä hiljaa voihkien. Sitten vessaan yhtäaikaa, meikä yhä stondiksessa koska nuoruus ja ne jälkityönnöt. Pientä vitsailua. Tyttöystävän katseet ja kosketukset alakertaan saivat yhä kovemmaksi, eikä kusemisesta tullutkaan mitään. Katselin kun hän lorotteli ja sehän kiihotti sekin.
Illalla ennen nukkumaanmenoa nuolin naiselleni orkun ja sen jälkeen otin hänet lähetyssaarnaajassa. Koko toimitus kesti ehkä 5+3 minuuttia, mutta kumpikin oli niin väsynyt, ettei jaksanut pitkän kaavan mukaan. Aamulla oli spermaläikkä lakanassa, mutta onneksi on pesukoneet keksitty.
M52
Noin 2vk sitten lusikassa. Aktin kesto muutama minuutti. Näin aina. Orgasmin saa.
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten sanoin vaimolle että nyt saisi kuiva kausi loppua.
No säälistä sain halutonta naista takaa päin. Muuhun ei anneta "lupaa":(
Eli ei ollut kivaa/tyydyttävää
M54
Sulla sentään on vielä vaimo. Oma lähti vajaa vuosi sitten. Sitä ennen oli pano, joka hänellä sujui kyllä hyvin orkkujen merkeissä, itse en saanut edes lastia liikkeelle. Sen jälkeen olenkin ollut ilman, kotona vain koira ja pari lasta eikä naista lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari viikkoa sitten sanoin vaimolle että nyt saisi kuiva kausi loppua.
No säälistä sain halutonta naista takaa päin. Muuhun ei anneta "lupaa":(
Eli ei ollut kivaa/tyydyttävää
M54
Sulla sentään on vielä vaimo. Oma lähti vajaa vuosi sitten. Sitä ennen oli pano, joka hänellä sujui kyllä hyvin orkkujen merkeissä, itse en saanut edes lastia liikkeelle. Sen jälkeen olenkin ollut ilman, kotona vain koira ja pari lasta eikä naista lainkaan.
Vapaita ja halukkaita naisiahan on maailma pullollaan. Oma mötkö lähti vuosi sitten 25 vuotta kestäneestä suhteesta ja sen jälkeen minulla on ollut kolme naista ja treffeillä olen lisäksi käynyt seitsemän muun naisen kanssa. Osa naisista olisi antanut jo ensimmäisillä treffeillä ja pyysi esim. kanssaan mökilleen ekojen treffien jälkeen.
M53
Eilen saunan jälkeen ehdotin panoa ja rouva antoi vastatarjoukseksi pikapanoa, ei käy sanoin ja sitten kohta rouva oli nuolettavana ja sitten naitavana, molemmat nauttivat.
Wau, wautsi wau..sain tänään oikeasti ison orgasmin, kun mieheni sormetti yms. Se oli eka kunnon orgasmi karmean lääkehoidon jälkeen, "kaamean" koska aiheutti tunnottomuutta, huonoa oloa ja oloa ettei pysy pystyssä.
Eilen illalla mies tuli suihkun jälkeen sänkyyn ja hakeutui kiinni minuun. Hieroi rintojani antaumuksella ja suudeltiin pitkään. Sitten hän tuli päälleni ja työntyi sisään. Siinä hetken työntelyä ja sitten mieheni selälleen ja minä 69 päälle ja aloin suukottelemaan hänen kalua ja kassejaan. Seuraavaksi minä ratsastamaan hänen päälleen ja kohta mieheni kysyi, että hidastetaanko hiukan, mutta sanoin että "ei" ja jatkoin ratsastusta, kunnes hän ei pystynyt enää pidättämään laukeamistaan.
Halusin antaa miehelleni ihanan ja helpon O:n, sillä lähes aina hän haluaa hoidella minut ensin orgasmiin ja sen jälkeen vasta itse laukeaa. Nyt minulle jäi kiva pieni kutkutus alakertaan ja tiedän, että seuraavalla kerralla tulen saamaan erikois käsittelyä, jälleen kerran :)
Ensin pientä halailua hivelyä ja pussaudta. Sit alakertaan nuolemaan, viittä vaille orkku kun vaihdan kuppi otteeksi kädelle ja kovalla voimalla runnon peukalo pillussa orgasmin ja squirtin. Siitä nainen päälle ja finaalin. Vaimo sai 2 kertaa mä 1
Tänään sain isoa melaa taloyhtiön mankelihuoneessa siellä olevalla pöydällä 😋 (mielensäpahoittajille tiedoksi että ainakaan mankeli ei käytössä) 😄 Suht tuore seksisuhde.. niin ihanaa, kiihkeää.. En malttaisi odottaa ensi kertaa!
Tämäniltainen oli sellainen, että hieroin ensin vaimoni kipeitä lihaksia ja lopulta oli koko käsi pillussa ja hieroin sillä orgasmin ja sen jälkeen vaimo nussi minua dildolla niin pitkään, että sain orkut ihan siitä.
Ennen tätä, sain "piiskaa pyllylle"
Fwb-suhteessa naisen kanssa. Nainen oli tulossa hieman yllättäen käymään ja tiesin jo siitä, että on seksiä vailla. Oli puoli tuntia aikaa nähdä ja nainen kysyi heti ovella olisiko seksiä nyt?
Itsellä ei ihan huippupanetus ja fiilis päällä, mutta lupasin yrittää. Riisuttiin kumpikin itse ja asetuttiin sohvalle. Lyhyen hieronnan ja hiplailun jälkeen kova erektio, vaikka en edelleenkään hirvittävästi syttynyt.
Ensin lähetyssaarnaajaa lyhyesti, nainen niin märkä, että litisi. Sitten takaapäin, aloin itsekin vähän syttyä. Naisen vinkui ja huusi, pyysi vetämään hiuksista. Niin tein ja se nosti omaakin fiilistä. Paukuttelin takaapäin ja ajattelin aikaisemmin päivällä kaupassa näkemääni sporttimimmiä. Oletin, että jos laukean, saa se myös naisen tulemaan samaan aikaan (tyypillistä meillä). En siis pidätellyt ja tuuttasin sisään.
Nainen ei tullutkaan, vaan pienen huilitauon jälkeen aloitin sormettamaan ja hieroin toisella sormella peppureikää. Nainen edelleen kontillaan ja alkoi hieroa itse klittaa. Siemennesteet valui lätäköksi sohvan suojana olleelle viltille. Nainen sai orgasmin, pinppi ja peppu sykkivät voimakkaasti.
Vartti aloituksesta oltiin jo vaatteet päällä ja yli jäännellä ajalla ehdittiin syödä voileivät. Tämänkaltainen suunniteltu kerta/viikkoon-seksi on meillä nykytilanteessa aika yleistä. Ei mitään suurta hekumaa, mutta parempi kuin ei mitään ja saa kuitenkin säännöllisen tyydytyksen.
M35
Tylsää ristikkäin panemista missä nainen hinkkaa itseään reittä vasten samalla kun olen sisällä. En itse lauennut lainkaan.
Rouva kopisteli korkokengissä ja nahkahameessa työhuoneeseeni piiskan kera. Pakotti mukaansa ja nuolemassa hänelle sohvalla orgasmin ja panimme kiihkeästi.
Pari viikkoa sitten sanoin vaimolle että nyt saisi kuiva kausi loppua.
No säälistä sain halutonta naista takaa päin. Muuhun ei anneta "lupaa":(
Eli ei ollut kivaa/tyydyttävää
M54