Miksi ihmiset jauhaa "raha ei tuo onnea" mantraa?
Kommentit (168)
Tuo on vain köyhien copium.
Itelläni ei ollut paljoo rahaa nuorena, mutta hankin amistutkinnon ja sain vakituisen työn ja voin 100 prosenttisesti sanoa, että raha tuo onnen. M28
Raha ja onnellisuus ovat monimutkainen yhdistelmä, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että niiden välinen suhde ei ole suoraan lineaarinen. Yksi tunnetuimmista tutkimuksista, joka käsittelee tätä kysymystä, on Princetonin yliopiston tutkijan Daniel Kahnemanin ja Andrew Oswaldin 2010 tekemä tutkimus. He havaitsivat, että Yhdysvalloissa ansaitun tulon kasvu parantaa onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Tutkimuksen mukaan noin 75 000 Yhdysvaltain dollaria (nykyrahassa tämä voi olla hieman enemmän) vuodessa oli se summa, jonka jälkeen lisätulojen ei havaittu enää merkittävästi lisäävän ihmisten subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta. Tämä summa kattoi perus tarpeet, elintason nousun ja tietyn taloudellisen turvan, mutta sen jälkeen onnellisuus oli enemmän kiinni muista tekijöistä, kuten ihmissuhteista, elämänlaadusta ja mielekkäästä tekemisestä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä luku voi vaihdella eri maiden, kulttuurien ja yksilöiden välillä. Tulojen lisäksi tärkeät onnellisuuden tekijät ovat esimerkiksi henkilökohtainen elämänlaatu, perhesuhteet, terveys ja työn merkityksellisyys.
- chatgpt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se raha sinusta onnellista tee. Siksi.
Mutta köyhyys tekee takuuvarmasti onnettomaksi!
Ei tee. Eivät kaikki köyhät ole onnettomia kuten ei rikkaatkaan.
Just tämmöstä paskaa suomessa jauhetaan
Tässä esimerkki minkä takia meillä on maailman onnelllisin kansa. *sarkasmia*
Katsopa maailman köyhiä maita. Ovatko siellä kaikki onnettomia? Ovatko alkuperäiskansan rahattomat ihmiset onnettomia? Ystäväni on köyhä muttei onneton. Onko hän sairas?
Vierailija kirjoitti:
Ei se raha sinusta onnellista tee. Siksi.
Tottakai se tekee. Köyhien höpinää. Olen onnellinen. Sain pari vuotta sitten perinnön, jolla elän onnellisena loppuelämäni ja jääkin vielä. Ostin juuri venemessuilta uuden veneen. Juhannuksen saan sen ja ajelen välimerelle. Siellä vietän loppuvuoden. On paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa haaveitaan un on pinkka kunnossa.
Tuolla hokemalla tavoitellaan moraalista ylemmyyttä ja yritetään saada köyhät tyytymään kohtaloonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, happamia sano kettu.
Kyllä raha on ainakin itselleni tuonut paljon onnellisuutta elämään. Se turvallisuuden tunne, kun voi luottaa pärjäävänsä eikä tarvitse pelätä yllättäviä menoja. Ja se välitön hyöty, kun voi nauttia niistä kaikista asioista, mitä rahalla elämäänsä saa.
Mutta se ei takaa sitä. Rikkaalla on huoli siitä ovatko ihmiset hänen kanssaan rahan takia vai hänen itsensä. Jossain maassa rikas saa pelätä henkensä ja perheensä puolesta. Omaisuus tuo ongelmia koska sitä pitää hoitaa. Mielenterveys voi järkkyä näistä asioista. Raha yksin ei tuo onnea. Siihen tarvitaan muutakin.
No ei ole tuollaista huolta, jos ei yritä ostaa ystäviä tarjoamalla heille asioita, joita ei yleensä tarjota. Ihan tavallisesti se varakas elää, eikä ystävät välttämättä edes tiedä omaisuuden määrää.
Omaisuuden hoitaminen ei ole yleensä mikään ongelma. Kotia ja mökkiä ihminen hoitaa ihan ilokseen, samoin vaikka venettä. Ja sijoitusvarallisuus on aika huoltovapaata. Ei niin heiveröistä mielenterveyttä ole juuri kellään, että se osingoista järkkyisi.
Yleensä sitä rahaa on, jos on hoitanut asiansa hyvin. On tietysti vähän makuasia, mitä siinä painottaa sitten, tuleeko se levollinen hyvä mieli jo siitä, että asiat ovat kunnossa, vai siitä, että asiat ovat taloudellisestikik hyvin, kun ne ovat kunnossa.
Mulle tuli onnellisempi olo kun tulot suureni jäädessäni eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se raha sinusta onnellista tee. Siksi.
Tottakai se tekee. Köyhien höpinää. Olen onnellinen. Sain pari vuotta sitten perinnön, jolla elän onnellisena loppuelämäni ja jääkin vielä. Ostin juuri venemessuilta uuden veneen. Juhannuksen saan sen ja ajelen välimerelle. Siellä vietän loppuvuoden. On paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa haaveitaan un on pinkka kunnossa.
David Lee Roth:
Money can't buy you happiness, but it can buy you a yacht big enough to pull up right alongside it.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se raha sinusta onnellista tee. Siksi.
Mutta köyhyys tekee takuuvarmasti onnettomaksi!
Katso niitä kehitysmaiden lapsia joilla ei oo mitään ja saavat puuroa, niin nauru raikaa.
Koska se on osittain totta. Rahalla ei voi sinällään ostaa onnellisuutta. Silti rahalla voi poistaa monen monta ongelmaa ja huolta elämästä, joka lisää elämänlaatua, hyvinvointia ja sitä kautta lisää onnellisuutta.
Kokonaiskuvaa ajatellen köyhä huolineen ja puutteineen on toki onnettomampi kuin varakkaampi.
Ehkä sanonnan takana on "rahalla ei voi ostaa rakkautta" - tyyppinen ajattelu. En tosin tiedä onko köyhien välinen rakkaus sen aidompaa kuin varakkaiden välinen rakkaus. Köyhiltä ainakin menee perusasioiden murehtimiseen niin paljon aikaa ja energiaa, etten usko, että rakastaminen jotenkin sitä paikkaisi. Jokainen varmasti itkee ennemmin limusiinissa kuin Ladassa,vaikka se itku pohjimmiltaan samanlainen itku olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on superrikkaita, kauniita ja rohkeitakin itsemurhaan päätynyt vaikka kuinka paljon
äärimmäisen vähän verrattuna köyhiin.
Siis vähemmän ku lottovoittajia.
Mulla menee n 3000e v harrastuksiin. Harrastukseni tuo hyvää mieltä ja terveyttä. Eli kyllä se ylimääräinen raha mahdollistaa onnellisuutta. Sitten on myös mökkeily ja kyllä sekin vie rahaa ja lisää onnellisuutta. Samoin on myös kiva järjestää "kissanristiäisiä"
Mutta jollei olisi ylimääräistä, niin kai sitä keksisi jotain edullista puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla hokemalla tavoitellaan moraalista ylemmyyttä ja yritetään saada köyhät tyytymään kohtaloonsa.
Piti kirjoittaa samaa eli yksi eliitin keinoista pitää köyhät kurissa että itse saavat rikastua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Raha ja onnellisuus ovat monimutkainen yhdistelmä, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että niiden välinen suhde ei ole suoraan lineaarinen. Yksi tunnetuimmista tutkimuksista, joka käsittelee tätä kysymystä, on Princetonin yliopiston tutkijan Daniel Kahnemanin ja Andrew Oswaldin 2010 tekemä tutkimus. He havaitsivat, että Yhdysvalloissa ansaitun tulon kasvu parantaa onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Tutkimuksen mukaan noin 75 000 Yhdysvaltain dollaria (nykyrahassa tämä voi olla hieman enemmän) vuodessa oli se summa, jonka jälkeen lisätulojen ei havaittu enää merkittävästi lisäävän ihmisten subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta. Tämä summa kattoi perus tarpeet, elintason nousun ja tietyn taloudellisen turvan, mutta sen jälkeen onnellisuus oli enemmän kiinni muista tekijöistä, kuten ihmissuhteista, elämänlaadusta ja mielekkäästä tekemisestä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä luku voi vaihd
Miksi hel vetissä jotkut nykypäivänä käyttää chatgpt:tä joka saakelin asiaan?!? Ei vain tällä palstalla vaan ihan Facen ryhmissäkin näkee tätä. Eikä ole vain nuoria ihmisiä vaan ihan keski-ikäisetkin tekee tuota. Eikö ihmiset osaa enää itse ajatella eivätkä omaa tietoa asioita? Eikö ole taitoa etsiä tietoa jostakin muualta kuin chatgpt:stä? Ihan idioottihommaa.
Raha tuo rahaa ei se ole tae mistään onnellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se raha sinusta onnellista tee. Siksi.
Tottakai se tekee. Köyhien höpinää. Olen onnellinen. Sain pari vuotta sitten perinnön, jolla elän onnellisena loppuelämäni ja jääkin vielä. Ostin juuri venemessuilta uuden veneen. Juhannuksen saan sen ja ajelen välimerelle. Siellä vietän loppuvuoden. On paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa haaveitaan un on pinkka kunnossa.
Aika surullista jos onnellisuutesi on riippuvaista pelkästään uusista, kalliista leluista. T:Itsekin hyvätuloinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on superrikkaita, kauniita ja rohkeitakin itsemurhaan päätynyt vaikka kuinka paljon
äärimmäisen vähän verrattuna köyhiin.
Siis vähemmän ku lottovoittajia.
En usko. Mieti asiaa siltä kantilta kuinka monta prosenttia köyhistä päätyy itsemurhaan ja kuinka monta prosenttia rikkaista päätyy itsemurhaan. Uskon että luvut eivät paljon eroa toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Raha ja onnellisuus ovat monimutkainen yhdistelmä, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että niiden välinen suhde ei ole suoraan lineaarinen. Yksi tunnetuimmista tutkimuksista, joka käsittelee tätä kysymystä, on Princetonin yliopiston tutkijan Daniel Kahnemanin ja Andrew Oswaldin 2010 tekemä tutkimus. He havaitsivat, että Yhdysvalloissa ansaitun tulon kasvu parantaa onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti.
Tutkimuksen mukaan noin 75 000 Yhdysvaltain dollaria (nykyrahassa tämä voi olla hieman enemmän) vuodessa oli se summa, jonka jälkeen lisätulojen ei havaittu enää merkittävästi lisäävän ihmisten subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta. Tämä summa kattoi perus tarpeet, elintason nousun ja tietyn taloudellisen turvan, mutta sen jälkeen onnellisuus oli enemmän kiinni muista tekijöistä, kuten ihmissuhteista, elämänlaadusta ja mielekkäästä tekemisestä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tämä luku voi vaihd
Taisi olla tuolloin Suomen valuutassa nettona 3500e/kk mikä oli hyvä summa tuohon aikaan ylläpitämään hyvinvointia ja onnellisuutta. Tänä päivänä tuo summa olisi suurempi, sillä kaikki on kallistunut merkittävästi. Ne jotka tänä päivänä sinnittelevät 2000e netolla ovat taatusti onnettomampia kuin ne, joilla on 3500e netto. Raha poistaa huolenaiheita, jolloin raha on merkityksellinen tekijä onnellisuuden lisääntymisessä.
Parhaat asiat maailmassa voivat olla ilmaisia, mutta päästäksesi siihen pisteeseen, että pääset niistä nauttimaan, sinulla tulee olla perusasiat kunnossa (eli rahaa perusasioihin ja normi/hyvään elämään).
Miksi melkeen kaikki NS hyvätuloiset ovat aina niin vihaisia? Aina jokin jäytää sielua? Ovat myös hyvin kateellisia jos jollakin on enemmän kuin itsellä tosin samaan aikaan ovat kateellisia myös sille monisairaalle eläkkeestään. Outoa porukkaa.