Lue keskustelun säännöt.
Pää ei kestä työttömyyttä!
19.02.2025 |
Oon ollu yli puolivuotta työtön sekä aktiivinen työnhakija, ja nyt alkaa tuntumaan, että pää hajoaa tämän toimettomuuden ja kotonaolemisen keskellä. Kotona ollessa on mm. ruvennu yli 20 vuotta vanhat muistotkin pyörimään päässä ja aiheuttamaan turhaa ahdistuneisuutta. Aktiivisuuskin on romahtanut enkä esim. jaksa siivoja samalla tavalla kuin ennen. Kohta varmaan masennun lopullisesti ja lääkäri määrää mielialalääkkeitä olemisen sietämiseen.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen ihminen, et tarvitse ketään ylempää instanssia komentelemaan itseäs tekemään asioita.
Ja yksi mitä kannattaa kokeilla jos haluaa tekemistä, on työvoimapoliittiset koulutukset.
Ne jos mitkä ovat hyväksikäyttöä. Firmat ottavat koulutukseen saadakseen ilmaista työvoimaa. Työpaikkaa ei noista koulutuksista irtoa.
Ei noi ole niitä. Esim ammattiopistoissa voi opiskella kokonaisia tutkintoja tai tutkinnon osia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut 6 vuotta työtön. Ei vaan kelpaa mihinkään tai sitten joutuu tekee ilman palkkaa jotain harjoittelua. En ala 50 vuotiaana harjoittelemaan työtekemistä.
Mä taas olen onnellisempi kuin koskaan, kun pääsin työstä eroon. Ikää on sen verran paljon, että tuskin ikinä tulen työllistymään, vanhuuseläkettä odotellessa menee... Kaikki stressi pois nyt, olen alkanut jopa laihtua laihduttamatta, kun jaksaa laittaa ruokia, liikkua jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä olen tykännyt työttömyysjaksoista, vapaus on ihanaa. Voi keskittyä omiin harrastuksiin, joita mulla on paljon. Se tulojen pienuus vaan on huono puoli.
Kuinka kauan nämä jaksot on kestäneet ja onko sulla ollut aina tiedossa milloin työt taas alkavat?
Niinpä. Ei muakaan haittaisi lomailla kuukausi tai pari siellä täällä jos tietäisin töiden kuitenkin aina jatkuvan. Nyt kun itsellä työttömyyttä takana jo 1,5 vuotta ja tiedän etten ikäni takia tule minnekään työllistymään niin ei paljoa naurata. Peruspäivärahalla kuusi vuotta ja sitten eläkkeelle. Kaikki omaisuus kuten velkainen asunto täytyy toki hävittää tässä muutamassa kuukaudessa ja jos muutama tonni käteen jää laittaa se patjan alle talteen. Loppuelämä sossun asiakkaana ja ruokajakelussa, kiitos Suomi. Kannatti alkaa työnteko jo 15v ikäsenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki tarjoaa eläkeläisille ja työttömille yhdessäoloa ja erilaista toimintaa. Varmaan muuallakin on tällaista tarjolla.
https://vapaaehtoistoiminta.hel.fi/toiminnat/palvelukeskukset-seniorike…
Seniori- ja palvelukeskuksissa voit tutusta uusiin ihmisin ja saada tekemistä arkeesi. Saat ilmaisen palvelukeskuskortin palvelukeskuksen neuvonnasta. Palvelut ja toiminta ovat maksuttomia.
Keskukset tarjoavat sinulle palveluohjaista ja -neuvontaa, keskusteluapua, fysioterapeutin neuvontaa, digineuvontaa, vertaistuellista ryhmätoimintaa, vapaaehtoistoimintaa, harrastustoimintaa, liikuntaa, tapahtumia ja retkiä. Palvelukeskuksissavoit myös syödä lounasta ja käydä kahvilla sekä käyttää asiakastietokoneita.
Mitvit taas. Minä olen IT-osaaja ja työtön vain koska alalla on aivan sietämätön ikärasismi. En tarvitse neuvoja digiasioissa enkä muissakaan, tietokone löytyy kotoa ja liikuntaa osaan harrastaa ilman kaitsemistakin. Mulla ei ole varaa maksella mitään retkiä enkä halua mennä possujonossa minnekään tapahtumiin joiden sisäänpääsymaksuu n ei ole rahaa. Lounasta syön kotona, itsellä on ruoka-allergioita ja herkkä vatsa muutenkin joten en todellakaan halua kärsiä vatsakivuista ja ripulista syömällä itselle sopimatonta ruokaa. Kotona tehty on halvempaakin. Varmasti ihan kiva konsepti iäkkäille (kuten onkin) mutta useimmat työikäiset etenkin tietotyöläiset hallitsevat asiat joihin tuolla saa tukea tai osaavat etsiä tarvitsemansa tiedon itse.
En kaipaa mitään tekemistä arkeeni, mulla on tekemistä enemmän kuin tarpeeksi näinkin. Se mitä kaipaan on palkkatyö mutta sitä ei tunnu irtoavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamuvirkkuus on valtti pitkäaikaistyöttömänä. Elät samassa rytmissä kuin töissäkäyvät ja yhteiskunta, päivärytmi pysyy itsestään. Iltavirkkuus on vaarallista työttömänä, heillä saattaa elämänrytmi lähteä lipsumaan tosi pahasti työttömänä.
Miksi pitäisi elää samassa rytmissä kuin töissäkäyvät??
Olkiukon makua, en sanonut että pitäisi.
Mutta kymmenien vuosien työttömyyden aikana se helpottaa elämää kyllä.
Pitkä työttömyys on selviytymistä, ei siinä ole tilaa idealismeille. Sinä tyoimit niin että selviydyt, tai tuhoudut, sinulta ei kysytä.
Miten se helpottaa elämää? En nyt ihan hahmota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pro tip : hanki töitä
Kirjoitit nyt väärin. Se on: mene töihin.
Akateeminen työttömyys sai aikaan burnoutin, ja siitä nyt yritetään toipua loppuiän aikana. Pääsin työllistymäänkin lopulta, vaikkakin pätkittäin, mutta hienoa kuitenkin.
Se tunne ulkopuolisuudesta, syrjäytymisestä ja tarkoituksettomuudesta on aivan kamalaa.
Toivoa ei pidä menettää. When you're going through hell, keep going.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamuvirkkuus on valtti pitkäaikaistyöttömänä. Elät samassa rytmissä kuin töissäkäyvät ja yhteiskunta, päivärytmi pysyy itsestään. Iltavirkkuus on vaarallista työttömänä, heillä saattaa elämänrytmi lähteä lipsumaan tosi pahasti työttömänä.
Miksi pitäisi elää samassa rytmissä kuin töissäkäyvät??
Olen eri, mutta iltavirkkuna voin allekirjoittaa tuon että työttömyys on meikäläisille vaarallisempaa kuin aamuvirkuille. Yöllä aktiivisena pysyminen alkaa haastaa nopeammin jos käsissä on tuhottomasti luppoaikaa. Aamuvirkuilla on helpompaa keksiä järkevää ajankulua häiritsemättä muita. Huomasin tämän oman lomautuksen aikana.
Minä taas iltavirkkuna keksin helposti tekemistä. Työttömänä olin täysin tyytyväinen elämääni kaikilta muilta osin paitsi rahan osalta. Luovana ihmisenä tekemistä riitti niin paljon, ettei välillä malttanut mennä ollenkaan koko yönä nukkumaan. En pitänyt rytmin lipsumista millään tavalla vaarallisena. Työelämään siirtymisessä pitkän työttömyyden jälkeen ei ollut myöskään mitään ongelmaa, ensin sain osa-aikaisen iltatyön ja sen jälkeen kokoaikaisen vuorotyön.
Enää ei oikein ole aikaa ja jaksamista harrastuksille. Haaveilen salaa työttömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen työttömyys sai aikaan burnoutin, ja siitä nyt yritetään toipua loppuiän aikana. Pääsin työllistymäänkin lopulta, vaikkakin pätkittäin, mutta hienoa kuitenkin.
Se tunne ulkopuolisuudesta, syrjäytymisestä ja tarkoituksettomuudesta on aivan kamalaa.
Toivoa ei pidä menettää. When you're going through hell, keep going.
Tunnistan tämän. Olet opiskellut vuosikausia, panostanut rahallisestikin kymmenillä tuhansilla tähän hommaan ja käteen jää silti tyhjä arpa.
Kokemuksesta tiedän, että tämä on pahempaa kuin työttömyys matalasti koulutettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkalleen tarkoittaa intiimihieronta?
Tarkalleen: alaston ukko makaa selällään sängyllä, sinä hipelöit sen veijarin pystyyn ja sitten nylkytät sitä nyrkilläsi niin kauan että ukko laukeaa. Hu*ran töitä siis siinä ehdoteltiin.
Tsemppiä. Me ihmiset ollaan erilaisia. Toinen kestää kotona "toimettomana" olemista paremmin kuin toiset. Paljon on kiinni harrastuksista, sosiaalisista suhteista ym.
Itse olen joutunut olemaan kotona todella paljon, työttömänäkin mutta pääasiassa sairauslomilla. Monta vuottakin putkeen. Rassaahan se rahan puute etenkin, mutta muuten pää ei ole hajonnut, kivuistakaan huolimatta. Onneksi, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole ollut, työkyvyttömänä.
Itselläni pään hajoamisen esteenä on varmaan ollut lemmikit. Niiden kanssa en ole ollut yksin. Ja toisaalta omakotitalossa asuminen, eli että voi mennä pihaan kuljeskelemaan ja vaikka vaan istumaan ja tuijottamaan taivasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemus työttömyydestä on ollut hyvinkin ahdistava. On ollut tunne, että olen pettänyt itseni ja oma elämä valuu hukkaan. Päätin jo nuorena, että haluan itselleni hienon uran ja löysin mieluisen alan ennen lukioikää. Opiskelin insinööriksi ja tein jo opiskeluaikoina oman alan töitä, pääsin aika nuorena jo hyvä palkkaiseen työhön ja kiinni omistusasumiseen ym. Oli mielekästä elää kaksvitosena aika leveää elämää, ei tarvinnut murehtia rahasta ja jos töistä sai lomaa, niin pystyi vaan lähtemään ulkomaille ilman huolen häivää. Vaan sitten tilanne alkoi pikku hiljaa muuttumaan, lopulta tuli korona ja Ukrainan tilanne kriisiytyi aivan totaalisesti, työt meni minulla ja monella muulla kollegalla pois alta. Kerran onnistuin vaihtamaan työpaikkaa, mutta samalla alalla ollaan ja markkinatilanne äärettömän huono, joten jäin toistamiseen työttömäksi YT neuvottelujen seurauksena. Ei vain ole työtä tarjolla ja yrityksillä ei ole varaa pitää asiantuntijoita pyörittelemässä peukkaloitaan, ymmärrän tämän sinänsä aivan täysin.
Omaa identiteettiä pitää todella miettiä uudelleen. On ollut todella kova isku jäädä työttömäksi, kun on aina pitänyt itseään ahkerana työntekijänä ja kaikki esimiehet ovat aina kehuneet maasta taivaisiin. Työelämässä olen kokenut itseni arvokkaaksi, olen kokenut onnistumisia ja töissä minulla on aina ollut todella hyvä olla. Siinä mielessä olen onnellisessa asemassa, että säästöjä on vielä ja elintason sopeuttaminen rahatilanteeseen ei ole ollut vielä ongelma.
Työllistyminen huolettaa aivan todella paljon. Olen teknisen alan asiantuntijana ollut ja vaikka insinöörille aina riittää töitä, nyt fakta on se, ettei tällä omalla erikoisalalla töitä vaan ole. Joutunen aloittamaan aivan nollasta hieman erilaisissa tehtävissä. Pitää suorastaan hakea harjoittelupaikkoja ja kesätöitä, jotta voi kerryttää uutta insinööriosaamista. Sekin on aika kova kolaus itsetunnolle. Mielummin menisin oikeasti kauppaan töihin hyllyttämään tai tekisin jotain mekaanista työtä, mutta korkeakoulutettuna en pääse edes haastatteluihin. Lähimmästä cittarista kävin henkilökohtaisesti tapaamassa kauppiasta ja kerroin halukkuudesta tehdä töitä, mutta rekrytointiprosessin kautta en tullut sitten valituksi kuitenkaan.
Minulla(kin) alkaa mielenterveys rakoilemaan. Koko elämäni olen laittanut uran luomisen takia likoon, töiden takia on jäänyt niin ystävyydet kuin parisuhteetkin välillä kesken. Työelämä on itselle aina ollut ykkönen ja vaikka vapaa-ajalla olenkin elänyt aktiivista elämää, niin olen tavallaan aina asennoitunut elämään uran kautta. Nyt sitä ei ole ja olo tuntuu todella tyhjältä ja petetyltä. Kummittelee mielessä elämäni ensimmäisen harjoittelupaikan esimiehen kanssa käyty keskustelu. Olin heillä siis harjoittelijana ja toisesta firmasta tarjottiin vakituista työtä opiskelijalle, siispä ajattelin että parempi vaihtaa työpaikkaa. Harjoittelupaikan esimies sanoi, että jos jään hänelle töihin, hän ei usko että minua lomautettaisiin KOSKAAN. En tiedä olisiko kannattanut todella jäädä hänelle töihin, ehkä tämä on nyt kohtalon ivaa, kun päätin sinänsä ihan hyvän työn lopettaa ja siirtyä muka parempiin tehtäviin.
Tsemppiä kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Me ihmiset ollaan erilaisia. Toinen kestää kotona "toimettomana" olemista paremmin kuin toiset. Paljon on kiinni harrastuksista, sosiaalisista suhteista ym.
Itse olen joutunut olemaan kotona todella paljon, työttömänäkin mutta pääasiassa sairauslomilla. Monta vuottakin putkeen. Rassaahan se rahan puute etenkin, mutta muuten pää ei ole hajonnut, kivuistakaan huolimatta. Onneksi, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole ollut, työkyvyttömänä.
Itselläni pään hajoamisen esteenä on varmaan ollut lemmikit. Niiden kanssa en ole ollut yksin. Ja toisaalta omakotitalossa asuminen, eli että voi mennä pihaan kuljeskelemaan ja vaikka vaan istumaan ja tuijottamaan taivasta.
Lisään tähän tekstiini vielä että ahdistavinta rahahuolen lisäksi oli se että melkein KAIKKI tutut joihin jossain törmäsi pitkästä aikaa, kysyivät ensimmäisenä että missä sä oletkaan nykyään töissä??
Siis mitä väliä, miksi tuollaista edes kysytään? Kuin olisi tärkein asia elämässä, hänelle.
Ala ryyppäämään kunnolla,kuten muutkin työttömät ja loisijat...eipä enää ahdista...ja on niitä muitakin aineita..
Miksi et muuta työn perässä muualle?
Kolme vuotta työttömyyttä takana ja vuoden alusta tehnyt puolipäiväisesti niin sanottua nahkapampun lutkutusta. Saan ostettua lapsille ruokaa ja maksettua vuokrat, ihan kivaakin se on väilillä kunhan tottuu.
Kukaan ei estä esim. kirkon ystävätoimintaa. Mitä se kenellekään kuuluu käykö jonkun mummon kanssa kävelyllä.