Olen todella poissaoleva, hajamielinen, puhe ei suju ja erittäin väsynyt/uuvun nopeasti. Diagnoosi masennus, epäilen muuta
Epäilen että masennuksen rinnalla on myös muuta. Masennus on ehkä vain seurausta tästä olotilasta ja itseensä pettymisestä ja siitä että elämä on kaaosta koska en oikein löydä paikkaani tässä elämässä ja olen ollut joskus todella addikoitaviin asioihin takertuva. Nyt ainoa mikä on jäänyt on kahvi ja nikotiini mutta olen silti masentunut, erittäin uupunut.
Olen hyvin hajamielinen ja kun lähden ulos ihmisten ilmoille, näen ihmisiä niin en jaksa tsempata itseäni kauaa olemaan ns normaali vaan taannun aina välillä poissaolevaksi enkä jaksa puhua vaan tuijotan vain jonnekin ja kerään vähän voimia jaksaakseni jatkaa keskustelua. Lisäksi sanat saattaa mennä sekaisin enkä edes keksi mistä puhua aina, kaikki ajatukset menevät sekaisin. Menee tunti kaksi niin olen todella uupunut ja valmis lähtemään kotiin.
Sama jos teen kotiaskareita voimat katoavat vaikka rauhassa ja mukavalla tyylillä teen. Teen sitä ihan omaksi ilokseni ja kuuntelen musiikkia. Silti voimat ehtyvät, tuntuu kehossa siltä että olisi veret imetty suunnilleen ja pakko mennä lepäämään.
Töihin haluaisin kovasti palata. Haluaisin edetä uralla ja minulla on sen suhteen haaveita. Tämä kuitenkin niin turhauttavaa kun minussa on jokin vikana. Nyt en ole edes työkuntoinen ja pelottaa koska oikein olen. Pelottaa jos jään tällaiseksi enkä edes ymmärrä mikä minun on. Tällaista on ollut kyllä aina mutta joskus jos on rankempaa niin nuo kaikki asiat voimistuvat todella paljon ja sitten on hankalaa päänsä kanssa.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ferritiini?
Painu nyt jo VÌTTUUN sen ferritiinis kanssa saatana.
Minulla oli juuri noita oireita ja ne ovat helpottaneet paljon kun olen ferritiinin paremmaksi. Sinun puolestaan kannattaisi käydä jossain juttelemassa tuosta vihanhallintaongelmastasi. Siihenkin on olemassa apua.🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoosin ennakko-oireita.
mistä tää on revitty ja miks tää saa noin paljon ylänuolia
tuollainen 'aivosumu' tai mielen väsymys ei mielestäni viittaa mitenkään alkavaan psykoosiin, siihen viittais enemmän harha-aistimukset, harhaluulot, pelkotilat tms
alkanut ärsyttää sanan psykoosi ylikäyttö juuri suomessa. kaikki tuntuu olevan joillekin psykoosia
Tuohan on trolli joka on spämmännyt ketjun taas täyteen ja nörttinä peukuttaa omiaan ja alapeukuttaa asiallisia kommentteja. Ihan perus menoa nykyään ja tuo sama sairas yksilö kyseessä.
nojooh. aina jotenkin ajattelee että ihmisen säälittävyydellä olis joku raja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD?
Paljon miettinyt tätäkin mutta koska myös jos on kehityksellistä traumaa niin kuulemma voi oireilla samanlailla. En ole jaksanut hakeutua tutkimuksiin ja koska siitäkin on tehty muotisairaus niin nostanut sekin kynnystä. Mahdollisesti menen jossain vaiheessa senkin tutkimaan jos en keksi enää muuta ja oireet eivät helpota esim viiden vuoden sisällä kun on terapiat jne käytynä. -ap
Eli vaikka kuinka monta vuotta olet ravannut jo terapiassa? Huoh. Ei tuon tiedon jälkeen enää tarvitse etsiä fyysisiä syitä.
ADHD + burnout. Osaan samaistua kertomukseesi erittäin hyvin. ADHD-diagnoosi ja lääkitys voisi auttaa sinut pois loputtomasta kaaoksesta.
Ap on esimerkki siitä miksi Suomen talous on kuralla ja soteala ylikuormitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ferritiini?
Painu nyt jo VÌTTUUN sen ferritiinis kanssa saatana.
Minulla oli juuri noita oireita ja ne ovat helpottaneet paljon kun olen ferritiinin paremmaksi. Sinun puolestaan kannattaisi käydä jossain juttelemassa tuosta vihanhallintaongelmastasi. Siihenkin on olemassa apua.🤗
Sinulle suosittelen töihin menemistä.
Iltavuoroon tässä olenkin tänään menossa.🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD?
Paljon miettinyt tätäkin mutta koska myös jos on kehityksellistä traumaa niin kuulemma voi oireilla samanlailla. En ole jaksanut hakeutua tutkimuksiin ja koska siitäkin on tehty muotisairaus niin nostanut sekin kynnystä. Mahdollisesti menen jossain vaiheessa senkin tutkimaan jos en keksi enää muuta ja oireet eivät helpota esim viiden vuoden sisällä kun on terapiat jne käytynä. -ap
menen jossain vaiheessa senkin tutkimaan jos en keksi enää muuta
Nyt aikuisten oikeesti hei, olet vakavasti mielisairas, älä enää kuormita yleisterveydenhuoltoa!
Tuo ihmisten seurassa väsyminen on minulle hyvin tuttua ja minulla on Asperger. Myös tuo elämän kaaos ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ferritiini?
Painu nyt jo VÌTTUUN sen ferritiinis kanssa saatana.
Minulla oli juuri noita oireita ja ne ovat helpottaneet paljon kun olen ferritiinin paremmaksi. Sinun puolestaan kannattaisi käydä jossain juttelemassa tuosta vihanhallintaongelmastasi. Siihenkin on olemassa apua.🤗
Sinulle suosittelen töihin menemistä.
Iltavuoroon tässä olenkin tänään menossa.🤗
Kohta alkaa kaupan lakko ja sitten saat taas lomailla.

En ole kyllä kaupassa töissä, mutta talviloma on parin viikon päästä 🤗
Miten tähänkin ketjuun ovat taas kaikki henkisesti jälkeenjääneet trollit eksyneet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin ja sano että puhe ei suju, pääset tutkimuksiin.
No esimerkiksi lyhyen aikaa lääkärikäynnillä puhe sujuu tai puhelimen päässä. Se johtuu siitä että jaksan tsempata, jaksan keskittyä ja tiedän mistä puhutaan.
Kuitenkin joku aivopuoliskoni väsyy hyvin paljon ja sitten puhe menee sellaiseksi sössöksi ja edelleen joudun tsemppaamaan ja sitten unohtelen sanoja ja mistä puhuimme ja unohtelen muutenkin. Sitten alan jo väsymään ja olen poissaoleva. Aivot vain joutuu tekemään niin paljon töitä. Minulla on aina ollut tällaista ongelmaa mutta etenkin kun voimavarat on jo muutenkin vähäiset niin korostuu tuokin juttu.
Inhoan tuota kun puhe ei suju ja keskustelu koska aivot vain ovat niin jumissa.
Tämähän kuulostaa raudanpuutteelta. Varmaan on sen myötä puhjennut kilpirauhasen vajaatoimintakin. Onko runsaat menkat, raskauksia, synnytyksiä, leikkauksia, muuta verenmenetystä?
Ap, voi, mä haluaisin jutella sun kanssa.
Jos uupumus ja masennus pääsee pahaksi, siitä voi seurata vakavia kognitiivisia oireita.
Mä toivon sulle kaikkea hyvää. Älä ainakaan välitä idiooteista joita täällä pesii joka ketjussa. Oikeat ihmiset ei ole sellaisia.
Mullakin on lääkärin lähete terapiaan. Samoin, on ollut lapsuudessa kaikkea ikävää, valepersoona on valaiseva termi. Sellainen kehittyy, jos ei voi olla oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ihmisten seurassa väsyminen on minulle hyvin tuttua ja minulla on Asperger. Myös tuo elämän kaaos ym.
Asperger-diagnoosista on luovuttu. Olet vammainen.
No silloin kun olen saanut diagnoosin, se oli vielä olemassa. Itse käytän sitä, koska monelle se on selkeämpää niin. Autismin tasoja on niin monia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin ja sano että puhe ei suju, pääset tutkimuksiin.
No esimerkiksi lyhyen aikaa lääkärikäynnillä puhe sujuu tai puhelimen päässä. Se johtuu siitä että jaksan tsempata, jaksan keskittyä ja tiedän mistä puhutaan.
Kuitenkin joku aivopuoliskoni väsyy hyvin paljon ja sitten puhe menee sellaiseksi sössöksi ja edelleen joudun tsemppaamaan ja sitten unohtelen sanoja ja mistä puhuimme ja unohtelen muutenkin. Sitten alan jo väsymään ja olen poissaoleva. Aivot vain joutuu tekemään niin paljon töitä. Minulla on aina ollut tällaista ongelmaa mutta etenkin kun voimavarat on jo muutenkin vähäiset niin korostuu tuokin juttu.
Inhoan tuota kun puhe ei suju ja keskustelu koska aivot vain ovat niin jumissa.
Tämähän kuulostaa raudanpuutteelta. Varmaan on sen
Lopettakaa jostain puutostiloista puhuminen, ap on jo kertonut mt-ongelmistaan ja vuosien terapiasta. Syy on ihan puhtaasti pään sisällä.
Vierailija kirjoitti:
ADHD?
Tämä tuli myös heti mieleen. Erityisesti add tekee tuon hankaluuden keskittyä, muistaa, ylläpitää ajatusta, ja sen kanssa uupuu nopeasti. Lisäksi diagnosoimattomana aiheuttaa itsetunnon laskua ja epäonnistumisen kokemuksia jotka aikaansaavat masennusta pitkään jatkuessaan.
Itsellä aikuisena saatu diagnoosi, joka alkuun tulkittiin masennukseksi johon oli myös lääkkeet (jotka ei toimineet). Oirelistasi kuulostaa todella tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin ja sano että puhe ei suju, pääset tutkimuksiin.
No esimerkiksi lyhyen aikaa lääkärikäynnillä puhe sujuu tai puhelimen päässä. Se johtuu siitä että jaksan tsempata, jaksan keskittyä ja tiedän mistä puhutaan.
Kuitenkin joku aivopuoliskoni väsyy hyvin paljon ja sitten puhe menee sellaiseksi sössöksi ja edelleen joudun tsemppaamaan ja sitten unohtelen sanoja ja mistä puhuimme ja unohtelen muutenkin. Sitten alan jo väsymään ja olen poissaoleva. Aivot vain joutuu tekemään niin paljon töitä. Minulla on aina ollut tällaista ongelmaa mutta etenkin kun voimavarat on jo muutenkin vähäiset niin korostuu tuokin juttu.
Inhoan tuota kun puhe ei suju ja keskustelu koska aivot vain ovat niin jumissa.
Tämähän kuulostaa raudanpuutteelta. Varmaan on sen
Samaa mieltä, että raudanpuute voisi olla.
Kilpirauhasen vajaatoiminta! Tutkituta kilpirauhasarvot.
Nim. kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalle kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista ei riitä pelkkä tyroksiini ja tämä on yleisempää kuin viralliset tahot Suomessa väittävät. Useimmissa muissa maissa lääkärit ymmärtävät asian. Jos ferritiiniarvot ja ravitsemus ym. ovat kunnossa, kannattaisi tutkia myös T3-arvot ja tarvittaessa harkita yhdistelmälääkitystä T4 + T3.
Lisäksi laboratoriotuloksia tulkitessa pitäisi huomioida, että lähellä viitearvorajaa osalla ihmisistä voi olla oireita, vaikka teknisesti tulos on vielä ok. Jos sinulla on ferritiini 35 eli "ihan viitearvoissa", saatat silti olla hyvin väsynyt. Erityisesti kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla ferritiinin olisi hyvä olla vähintään sadan tienoilla ja nyt on ollut juttuja, joiden mukaan sama pätee kaikkiin muihinkin:https://www.eeva.fi/jutut/opi-tunnistamaan-raudanpuute-oireet
<
Tuo trendi kuule meni monta vuotta sitten. Nykyään lääkärit hymistelevät kilpirauhasen vajaatoiminnalle, sillä se ERITTÄIN harvoin on syy.
Ap kertoi sairastavansa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja hänellä on siihen lääkitys, jonka määrää ja toimivuutta pitää tarkkailla ja tarvittaessa säätää uudestaan.
Onko syömiset tyyliin kasvissosekeittoa ja einespuuroa???