Minun äo:ni on 75 enkä koe itseäni todellakaan tyhmäksi!
Ihan hyvin juttu luistaa tavallisten ihmisten kanssa. En ole vain hyvä missään palikkahommissa enkä kuvioiden jatkamisessa. Myös yleistiedoissa on suurta häikkää. Piirustustaidot ovat lapsen tasolla. Silti pärjään ihan tavallisessa työssä ja ihmissuhteet sujuu.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄO-testit mittaavat usein vain yhdenlaista älykkyyttä (kognitiivisia kykyjä, kuten loogis-matemaattista päättelykykyä, kielellistä lahjakkuutta ja visuospatiaalista/tilallista hahmottamista). Valitettavasti ne on monien silmissä ainut älykkyyden muoto, mitä ne mittaavat, vaikka älykkyyttä tiedetään olevan monenlaista.
Ainakin Mensan testissä mitataan vain loogis-matemaattista päättelykykyä.
ja siksi on mielestäni väärä tapa mitata ihmisen älykkyyttä. Ei meillä olisi kirjallisuuden klassikoita, jos nojautuisimme vain johonkin kuviopäättelyyn. Tunne ja sosiaalinen äly on myös tärkeää pitääkseen huolen siitä, että alaiset kykenevät toimimaan tiiminä ja että työ pystytään tekemään ilman erimielisyyksiä.
Kirjallisuuden klassikoita tuskin on kirjoitettu alhaisella älykkyysosamäärällä, eikä niistä alhaisella älykkyydellä paljoa myöskään saa irti.
Looginen päättely yhdistää kaikkia älykkyyden muotoja, siksi siihen keskitytään sekä Mensan testissä, että siihen pohjautuvissa soveltuvuus-ym. testeissä.
Vierailija kirjoitti:
Alhainen äo ei tarkoita etteikö ihminen voisi olla fiksu. Älykkyys ei ole korkea.
Viisas voi olla silti. Viisautta on monenlaista.
Ap
Viisaus on enemmän kuin älykkyyttä, ei vähemmän.
Se, että ihmissuhteet sujuvat sinun mielestäsi, ei kerro millaisia ne ovat toiselle osapuolelle. Luultavasti se toinen osapuoli joutuu säätämään ja tyhmentämään itseään koko ajan ollakseen sinun tasollasi.
Katsos me fiksut pystymme siihen kyllä, joskin se vie todella paljon energiaa. Kommunikointi kun on tutkitusti onnistunutta ja mielekästä vain, jos ÄO-ero on maksimissaan 20 pistettä. Sitä enemmän ja raskaaksi menee.
Ja kun itsekin kerrot, että yleistiedoissaisi on puutteita, on selvää etteivät ihmissuhteesi voi olla toiselle osapuolelle hyviä, koska et kykene koherenttiin dialogiin. Et siis voi antaa mitään sille toiselle osapuolelle, muuta kuin täysin arkista lätinää ja hölinää.
Anoppini on juuri tuollainen. Syntynyt vissiin napanuora kaulan ympärillä. Luulee aina että meillä on niin mukavaa, kun minä pidättelen ja säätelen koko ajan itseäni ettei sille tule silmiin se vainottu ilme joka seuraa heti jos mainitsee jostain kirjasta, historian tapahtumasta, maailmanpolitiikasta, käyttää "sivistyssanaa" tai liian pitkiä lauseita. Hän on muutenkin täysin kyvytön vastavuoroiseen keskusteluun, hölisee vaan omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tutkittu: typerys ei tajua typeryyttään mutta älykäs tajuaa liiankin hyvin, miten vähän mistään tietää.
Esimerkki edellisestä: tuttava ajatteli maallikkopohjalta asentaa itse kaikki ok-talonsa sähköt. Hän ei nähnyt mitään ongelmaa siinä, ettei tiennyt edes, mikä on nollajohdinvika.
Aiheeseen liittyy vahvasti ylivertaisuusvinouma -niminen psykologinen ilmiö.
Tämä! Mulla on tuttava joka ei tajua tyhmyyttään. Haksahtaa jatkuvasti netin salaliittoteorioihin ja pitää itseään älykkäänä, koska osaa ajatella itse. Oikeasti ei ajattele itse, vaan toistaa nettihörhöjen mantroja. Rokotteet on pahasta, lääkkeet on pahasta, virallinen ravintosuositus on väärä. Trump on mahtava ja älykäs, me muut emme vaan ymmärrä hänen nerouttaan. Tuttavasta älykkyys on sitä, että kyseenalaistaa kaiken virallisen ja tutkitun tiedon, vaikka siihen ei ole mitään kykyjä. Googlella voi tehdä tutkimusta ja kumota oikeiden tutkijoiden vuosikausien työn tuosta vaan.
Se on oikeesti aika kauheeta nähdä ja kuunnella kun tyhmä ihminen luulee olevansa älykäs. Hirveä myötähäpeä niistä jutuista.
Se että ymmärtää rokotteiden olevan pahasta ei tee tyhmäksi. Se että hokee rokotteiden (korona) olleen parasta ikinä vasta tyhmiä on.
Jokainen ymmärtää, että hetkessä kyhätty tuote ei voi olla hyvä.
Trump on yksi iso idiootti. Siltikin, jotain se on tehnyt oikein kun on peräti kahdesti valikoitunut presidentiksi.
Lääkkeet ovat tietenkin pahasta niin välttämättömiä kuin onkin. Tiesitkö, että parkinsonin värinä johtuu lääkkeistä, sekä pahoinvointi. Se lääkitään muilla lääkkeillä jotka aiheuttaa huimausta ja väsymystä etc.
Burana tappaa maksan.
Ei ole olemassa turvallista ja huoletonta lääkettä. Niillä on kaikilla sivuvaikutuksia.
Oletkohan itse vähän hidas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap ei vain huomaa puutteitaan. Ihmiset pitää sinua kehitysvammaisena ihan varmasti.
Tiedän ihmisen jonka äo oli noin 140 ja ihmiset pitivät häntä työpaikalla hieman tyhmänä vain sen takia että hän ei tykännyt puhua heidän kanssaan muista kuin työhön liittyvistä asioista.
Ei mikään ihme ettei 140 halunnut puhua satasten kanssa. Tuskinpa sataset haluavat puhua kuusikymppisten kanssa.
Et tietenkään koe itseäsi tyhmäksi, koska älykkyytesi ei riitä siihen, koska olet tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alhainen äo ei tarkoita etteikö ihminen voisi olla fiksu. Älykkyys ei ole korkea.
Viisas voi olla silti. Viisautta on monenlaista.
Ap
Viisaus on enemmän kuin älykkyyttä, ei vähemmän.
Se, että ihmissuhteet sujuvat sinun mielestäsi, ei kerro millaisia ne ovat toiselle osapuolelle. Luultavasti se toinen osapuoli joutuu säätämään ja tyhmentämään itseään koko ajan ollakseen sinun tasollasi.
Katsos me fiksut pystymme siihen kyllä, joskin se vie todella paljon energiaa. Kommunikointi kun on tutkitusti onnistunutta ja mielekästä vain, jos ÄO-ero on maksimissaan 20 pistettä. Sitä enemmän ja raskaaksi menee.
Ja kun itsekin kerrot, että yleistiedoissaisi on puutteita, on selvää etteivät ihmissuhteesi voi olla toiselle osapuolelle hyviä, koska et kykene koherenttiin dialogiin. Et siis voi antaa mitään sille toiselle osapuolelle, muuta kuin täysin arkista lätinää ja hölinää.
Anoppini on juuri tuollainen. Syntynyt vissiin napanuora kaulan ympärillä. Luulee aina että meillä on niin mukavaa, kun minä pidättelen ja säätelen koko ajan itseäni ettei sille tule silmiin se vainottu ilme joka seuraa heti jos mainitsee jostain kirjasta, historian tapahtumasta, maailmanpolitiikasta, käyttää "sivistyssanaa" tai liian pitkiä lauseita. Hän on muutenkin täysin kyvytön vastavuoroiseen keskusteluun, hölisee vaan omiaan.
Tämmöisiä on joka toinen mummo.
On ihmisiä, jotka eivät halua puhua vaikeista asioista. Kuten uutisista, koska uutiset on niin negatiiviset. Maailman tila, politiikka ovat negatiivisia. Vanhemmalla iällä moni nainen alkaa keskittymään vain positiivisiin asioihin.
Vahvat mielipiteet on nuorille.
Ystävän joka on dippa insinööri puhuu ja miettii välillä niin arkisia asioita. Kuten vaikka kahden ripsarin eroa ja toimivuuutta omissa ripsissä, että minulla on tylsää. Haluaisin keskustella muista aiheista, mutta olen nelosen oppilas ja ehkä ystävä tyhjentää itsensä sitten. Ehkä hän kokee että olen ihminen, jonka kanssa keskustella arkisista aiheista.
Ehkä siksi minulla on tylsää todella fiksujen seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Siitähän on jo ajat sitten ollut se uutinen ranskalaisesta virkamiehestä, jolta puuttui melkein aivot kokonaan. Oli onnistunut pääsemään töihin ja avioliittoon ja lapsia oli jne. Eli näköjään täysin tyhmäkin ihminen voi päästä vaikka mihin asemaan, jos on hyvää tuuria, osaa kommunikoida oikein, hankkia hyväveli-suhteita jne. Samaan aikaan jo hieman normaali-älykkäitä älykkäämmät ihmiset usein elävät paljon omassa päässään, koska ajattelevat ennen kuin sanovat jotain ja harvoin ovat hirveän impulsiivisia, jolloin eivät pärjää sosiaalisissa tilanteissa kovin usein. Se haittaa ihmissuhteita, varsinkin kouluissa kun niissä on ärsyttävän paljon vapaa-aikaa ja liian vähän kuria, työpaikallakin paljon, mutta töissä sentään kiusaaminen on usein hankalampaa, se on enemmän siellä vaan ryhmän ulkopuolelle jättämistä, mutta myös jämähtäminen samoihin työtehtäviin (on kokemusta) ei ole epätyypillistä, jos ei ole "hyvä tyyppi" (siis hyväveli oikeasti) ja on kapeat mielenkiinnon kohteet, liian tylsä yms. Silloin ei yleensä ylennyksiä saa, vaikka miten ahkera olisi. Olen kokenut itse tätä ja nähnyt samaa työpaikoilla sellaisissa ihmisissä, joiden työsuorituksessa ei ole mitään vikaa, vaan päin vastoin. Oikea pärstäkerroin kun on ja oikeat mielipiteet ja oikea impulsiivisuus ja semmonen lattea "älykäs" sutkauttelu, niin vaikuttaa midwitin mielestä älykkäältä ja ylennyksiä satelee, vaikka muuten olisikin hieman laiska jne.
"On tapauksia, joissa ihminen on käyttäytynyt täysin normaalisti, mutta aivokuvista on selvinnyt, että pää on kirjaimellisesti lähes tyhjää täynnä."
Lähde: https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/ilman-aivojakin-voi-elaa-paalle…
No sehän on melkein sata joten olet melkein nero.
Minä olen taas tunneälykäs. Se on tärkeä ominaisuus hoitoalalla.
Vierailija kirjoitti:
Matala älykkyysosamäärä on tietyllä tapaa samanlainen asia kuin se, että ihminen olisi kuollut. Asiantila ei aiheuta tuskaa henkilölle itselleen, mutta se voi olla äärimmäinen koettelemus meille muille, ja erityisesti perheenjäsenille.
Kehitysvammaisen omaiset kokevat juuri noin. Vanhemmat väsyneitä ja aikuisenakin lapsi tuo huolta. Itse kehitysvammainen ei asiaa niinkään koe, koska ei ole ajattelukykyä ymmärtääkseen sitä mitä elämä voisi olla ilman kehitysvammaa. Siinä mielessä onnekkaita etteivät tajua. Tämä pätee erääseen keskivaikeasti kehitysvammaiseen: kunhan saa nauttia herkuista ja katsoa lastenohjelmia, on
tyytyväinen. Lievä kehitysvamma ja heikkolahjaisuus (eli ei kehitysvammainen muttei normaalikaan) on toinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Ne älykkäämmät osaavat yksinkertaistaa puhettaan silloin, kun ovat tyhmempiä seurassa. Sitten kun ovat keskenään, puhuvat sellaisia juttuja, joita se tyhmempi ei ymmärtäisi.
Tästä kommentoijasta tietää heti, että on tavis älyltään, ja ihan hirveä pätijä siihen päälle. Rasittavimpia ihmisiä mitä olla ja voi. Mahtaa olla itselle myös pitemmän päälle rasittavaa henkisesti, kun pitää yrittää joka asiassa ja aina nostaa itseään muiden yläpuolelle.

Monen vaikeaa hyväksyä sitä, että on sitä keskinkertaista massaa.
Uskotaan johonkin tyhjään tauluun, jonka mukaan jokainen voi tulla miksi vain. Jos ei tarpeeksi yritä, niin oma vika.
Tämä näkyy juurikin korkeakoulutuksen tason alasajona. Ei riitä, että on keskiverto vaan vieläkin pitäisi alentaa tasoa. Tuolla korkeakoulutususkovaisuudella tutkinnon taso laskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄO-testit mittaavat usein vain yhdenlaista älykkyyttä (kognitiivisia kykyjä, kuten loogis-matemaattista päättelykykyä, kielellistä lahjakkuutta ja visuospatiaalista/tilallista hahmottamista). Valitettavasti ne on monien silmissä ainut älykkyyden muoto, mitä ne mittaavat, vaikka älykkyyttä tiedetään olevan monenlaista.
Ainakin Mensan testissä mitataan vain loogis-matemaattista päättelykykyä.
ja siksi on mielestäni väärä tapa mitata ihmisen älykkyyttä. Ei meillä olisi kirjallisuuden klassikoita, jos nojautuisimme vain johonkin kuviopäättelyyn. Tunne ja sosiaalinen äly on myös tärkeää pitääkseen huolen siitä, että alaiset kykenevät toimimaan tiiminä ja että työ pystytään tekemään ilman erimielisyyksiä.
Kirjallisuuden klassikoita tuskin on kirjoitettu alhaisella älykkyysosamäärällä, eikä niistä alhaisella älykkyydellä paljoa myöskään saa irti.
Looginen päättely yhdistää kaikkia älykkyyden muotoja, siksi siihen keskitytään sekä Mensan testissä, että siihen pohjautuvissa soveltuvuus-ym. testeissä.
Ihmisillä on erilainen taitoprofiili, jopa kehitysvammaisillakin se voi vaihdella.
Tunnen hahmotushäiriöisen (tiedän, eri asia kuin kehitysvamma), jolle kuvioiden pyörittely ja niinkin päivittäiset asiat kuin hedelmien kuoriminen ja ruoan laittaminen ilman sotkua sekä auton nopeuksien arvioiminen suojatietä ylittäessä ovat hänelle vaikeita. Silti hän katsoo mm dokumentteja, lukee kirjoja, on hyvä vieraissa kielissä sekä äidinkielessä ja saanut hyviä arvosanoja esseistä, hyvä kirjoittamaan runoja ja tarinoita. Hänen kanssa voi keskustella näistä asioista ongelmitta. Sitten taas mm matikka oli hänelle kaikkein vaikeinta kun taas esim uskonto ja historia helppoja kielten lisäksi. Lukiossa arvosanat vaihteli, oli mieliaineissa hyvä ja vaikeuksia aiheuttavissa kehno. Nykyisin koulutusta vastaavassa työssä jossa voi keskittyä omaan juttuunsa.
Kehitysvammaisillakin voi vaihdella taitoprofiilit enkä nyt tarkoita sitä harvinaista savant-ilmiötä. Mm yksi kehitysvammainen henkilö kokonaisuudessaan alle 12v tasolla, peruskoululaisena atk:ssa hyvä, tietokoneiden kanssa hyvä ja puuhailee niiden kanssa vapaa-ajalla, osaa katsoa mitä tehdä tietokoneeseen tulleelle virukselle sekä purkaa koneita osiin, tällä alueella poikkeuksellisesti hyvä silmä-käsikoordinaatio suhteessa muuhun kehitykseen.
Toinen taas sitten lähes toimintakyvyltään hyvätasoinen lievästi kehitysvammainen ja oli myös kirjolla, vammaa ei heti ekalla tapaamisella kukaan tajunnut. Hän osasi maskata, kykeni puhumaan itselleen tutuista aiheista, joista tiesi, hyvä lukemisessa ja kirjoittamisessa kun taas kellotaulu, yksinkertaiset laskut, kuukaudet ja niiden järjestys vieraita, ei ymmärtänyt lääkärissä tai haastattelussa kysymyksiä ja unohti asioita, eksyi helposti ja silti hän oli lähes normaalilla tasolla kielellisessä kehityksessä, mm verbaalinen taitavuus, hyvä englannissa, oppi muita vieraita kieliä, tunsi jopa Taru sormusten herrasta-kirjasarjan maailman ja Tolkienin luomat kielet. Sanoikin että hänen kielellisten taitojen arvioitiin olevan noin 13-15v tasolla kun taas muu oli 9-12v tasolla ja jopa alle 9v mitä tulee tunnetaitoihin.
Kehitysvammaisiakin on näin ollen erilaisia taidoiltaan myös sellaisissa asioissa, joita ei välttämättä äo-testi testaa vaikka esim tietokoneet mielletään nörttien ja älykköjen harrastukseksi. Entisaikoihin ei välttämättä nämä yksittäisetkään osa-alueet olisi päässeet loistamaan kun ei ollut niin hyvää kuntoutusta ja opetusta kuin nyt koska ennen ajateltiin ettei kehitysvammaisille tarvii mitään opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄO-testit mittaavat usein vain yhdenlaista älykkyyttä (kognitiivisia kykyjä, kuten loogis-matemaattista päättelykykyä, kielellistä lahjakkuutta ja visuospatiaalista/tilallista hahmottamista). Valitettavasti ne on monien silmissä ainut älykkyyden muoto, mitä ne mittaavat, vaikka älykkyyttä tiedetään olevan monenlaista.
Ainakin Mensan testissä mitataan vain loogis-matemaattista päättelykykyä.
ja siksi on mielestäni väärä tapa mitata ihmisen älykkyyttä. Ei meillä olisi kirjallisuuden klassikoita, jos nojautuisimme vain johonkin kuviopäättelyyn. Tunne ja sosiaalinen äly on myös tärkeää pitääkseen huolen siitä, että alaiset kykenevät toimimaan tiiminä ja että työ pystytään tekemään ilman erimielisyyksiä.
Kirjallisuuden klassikoita tuskin on kirjoitettu alhaisella älykkyysosamäärällä, eikä niistä alhaisella älykkyydellä paljoa myöskään saa irti.
Looginen päättely yhdistää kaikkia älykkyyden muotoja, siksi siihen keskitytään sekä Mensan testissä, että siihen pohjautuvissa soveltuvuus-ym. testeissä.
Eikö tekstin pitäisi olla monimutkaisempaa ymmärrettäväksi pysyäkseen jutun juonessa? Näen sen enemmän älynä kuin kaksi- tai kolmiulotteisten kuvioiden pyörittelyn.
Kuvioista voi tajuta kehitysvammaisen tasolla olevakin ja heillehän visualisoidaan paljon materiaalia.
Mulla testattu 138 ja jätin testin kesken, enkä koe itseäni mitenkään erityisien viisaaksi. Ongelman ratkaisu kykyni on kyllä huomattavan hyvä, se on totta. Koulun keskiarvo lähellä yhdeksää, akateeminen loppututkinto kaksi pistettä alle koon. 27 vuotta elämästäni lukenut fysiikkaa, matikkaa ja kemiaa. Kolme ammatti tutkintoa, kaikki hyvillä arvosanoilla...mutta silti! Musta Mensan testit olivat lähinnä typeriä pallojen ja ruutujen pyörittelyä eikä kerro oikeasta älykkyydestä paljoakaan...
Siitä parjaamastanne kuviopäättelystä totesi eräs suomalainen psykologikin mediassa, kuinka vahvasti se korreloi muiden osa-alueiden kanssa. Eli jos pärjäät reaktionopeutta edellyttävissä testeissä, hallitset abstraktin päättelyn. Kielellisissä testeissä pärjäävä pärjää matemaattisissa testeissä jne.
Samaisessa artikkelissa kyseinen psykologi totesi älyn ennustavan enemmän elämää kuin sosioekonominen asema: se vaikuttaa omiin elämänvalintoihin.
Tuolla äo:lla voit ajautua inceliksi.
En minäkään, sillä pääsin reittä pitkin parempaan virkaan.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään koe itseäsi tyhmäksi, koska älykkyytesi ei riitä siihen, koska olet tyhmä.
Dunning krueger. Heikkolahjainen itsevarmempi, älykäs epävarma.
Tekoälyn antamat hakutulokset ovat suuntaa antavia, joten en siihen turvautuisi tietoa hakiessa.
Ongelmana on, että kouluissakin hyödynnetään tekoälyä. Yhdessä yössä huonokin oppija on oppinut hienompia sanoja, joita kuulee viimeistään yliopistossa.
Tekoäly osoittaa idioluution todeksi.