Elämä on samanlaista, asuu sitten ok-talossa, rivitalossa tai kerrostalossa??
Toisessa ketjussa oli puhetta siitä ettei monikaan halua muuttaa omakotitalosta kerrostaloon. Jäi kaihertamaan yksi kommentti ja mietin, ajatteleeko monikin näin? Ja missä näin ajattelevat itse asuvat?
"Loppujen lopuksi ne seinät on vaan seiniä omakotitalossakin. Ihme pelkoja ihmisillä asumisen suhteen. Onko siinä enemmän kyse jostain statuksesta? Että näyttää ulospäin hienommalta kun on joku kunnon talo? Koska elämä nyt kuitenkin on varsin samanlaista asunnosta riippumatta. Puutarhaakin pystyy hoitamaan rivarin pihassa tai vaikka vuokrapalstalla."
Koska joo, ehkä juuri ja juuri voi verrata jotain rivaria ja oikein ahtaasti rakennettua okt-aluetta, mutta siihen se jää. Itse asun maalla pienessä torpassa enkä voisi kuvitellakaan muuttavani kaupunkiin, en etenkään kerrostaloon koskaan. Asutaan omassa rauhassamme, naapureita ei ole lähellä. Pihasta pääsee metsään ja pellolle, merenrantaan kävelee hetkessä. On iso tontti joka on mieluisaksi tehty. Ikkunasta voi katsella kauriita tai kurkia pellolla, kuunnella joutsenten laulua. Mikä parasta, talo ja piha on MEIDÄN ja voumme tehdä niistä sellaiset kuin haluamme. Eikä ulkopuolisia ääniä kuulu mistään.
Ikinä ei kerrostalo tai rivitalokaan voi tarjota tällaista vapautta ja rauhaa.
Kommentit (51)
Se että jostain kerrostalostakin pääsee helposti metsään, ei ole sama asia kuin se että kotioveltasi astut suoraan ulos, omaan pihaan, ei ketään missään, ja se metsä alkaa vierestä. Ja asuminen ei vaan kuitenkaan ole kerrostalossa sama kuin omakotitalossa. Ei millään lailla.
En ymmärrä niitä jotka ei ymmärrä, että ihmiset arvostavat asumisessa eri asioita. Minä en enää kerrostaloon halua, koska rakastan tätä omakotitalon isoa PIHAA ja omaa rauhaa. Ihan parasta viikonloppuisin puuhailla omalla pihalla jossa on lapsille tekemistä ja koirat voi samalla ulkoilla vapaasti. Etenkin kesällä on kiva mennä aamutakki päällä keräämään marjoja aamupalalle omasta pihasta.
Mutta ymmärrän senkin, että kerrostaloasuminen on loistava vaihtoehto, jos ei tykkää lumitöistä tai muista pihahommista ja vaikka reissaa paljon. Niin me ollaan erilaisia.
Omakotitalossa voin kuunnella tv-tä tai musiikkia kovalla vaikka kuinka myöhään. Suihkussa ja vessassa voin käydä milloin vain. Koiran voin päästää iltapissalle aidatulle pihalle itsekseen.
Talvella omakotitaloalueella onkin rauhallista, mutta kevään tullen tilanne muuttuu.
Rakennusprojektit käynnistyvät, sirkkelit laulaa ja vasarat paukkuu aamusta iltaan.
Lapset kirkuu päivät trampoliineilla ja aikuiset laulaa yöt kylpytynnyreissä.
Kaikilla on ovet ja ikkunat auki, kaikki puheet kuuluu naapuriin.
Omakotitaloalueella kaikki ovat yhtä suurta perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä ketjussa oli kyse kuivuneesta suhteesta ja mahdollisesta eroamisesta. Ja moni sanoi ettei halua erota, koska tykkää asua siinä omakotitalossa, jossa nyt asuu. Kyse oli siis siitä, että jääkö talon ynnä muun materian takia kuolleeseen suhteeseen.
Ja sinä sanoit että seinät on ihan samat ja asuminen samanlaista omakotitalossa ja kerrostalossa 😂
En minä ole sen kommentin kirjoittaja. Itse olen asiasta eri mieltä kuin hän. Onhan elämä erilaista erilaisissa taloissa.
Mutta ap:llä taisi mennä vähän ohi se koko juttu, kun ei tajunnut sen kommentin kontekstia. Eli siis monet siinä ketjussa valitsivat huonon suhteen, ettei tarvitse muuttaa omakotitalosta. Ja tätä asiaa se kommentoija kommentoi.
Pointti meni ohi sinulla. Lainattu kohta liittyi asumiseen. Ei parisuhteeseen millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä et parin vuoden jälkeen sitten enää jaksa lähteä mihinkään, istut vain telkkarin tai tietokoneen ääressä kaljaa litkimässä. Silloin kerrostalo on luksusta, kun lähinnä muut huolehtivat talon ylläpidosta.
Ei kaikki ihmiset alkoholisoidu ja masennu. Aika monella on aktiivinen elämä ihan vanhuuden päiviin asti.
Koska et voi kuvitella muuta kuin sen torpan metsän keskellä, niin ajattelitko että moni kerrostalossa asuva ei voisi kuvitella asuvansa siellä metsän keskellä ? En itse lähtisi ok taloon,helpompi soittaa huolto paikalle jos vaikka vain hana vuotaa, kodinkoneet tuodaan kotiin ja asennetaan paikoilleen, kyllä meillä taloyhtiö huolehtii jääkaapin, hellan ja astianpesukoneen. Lumityöt tekee huoltoyhtil jne
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä niitä jotka ei ymmärrä, että ihmiset arvostavat asumisessa eri asioita. Minä en enää kerrostaloon halua, koska rakastan tätä omakotitalon isoa PIHAA ja omaa rauhaa. Ihan parasta viikonloppuisin puuhailla omalla pihalla jossa on lapsille tekemistä ja koirat voi samalla ulkoilla vapaasti. Etenkin kesällä on kiva mennä aamutakki päällä keräämään marjoja aamupalalle omasta pihasta.
Mutta ymmärrän senkin, että kerrostaloasuminen on loistava vaihtoehto, jos ei tykkää lumitöistä tai muista pihahommista ja vaikka reissaa paljon. Niin me ollaan erilaisia.
Nimenomaan me ollaan erilaisia. Mutta asuminenkin on erilaista eri asumismuodoissa. Siitä nyt oli kyse, ei siitä missä kukakin haluaa asua.
Jaa, jos on eläkkeellä niin sillon asumismuodolla on väliä. Työssäkäyvänä raadat 5 krt viikossa töissä ja sen jälkeen makaat raatona kotona kunnes taas meet töihin. Ei oo mitään väliä asumismuodolla, kunhan on katto pään päällä ja helposti kuljettava työmatka.
Vierailija kirjoitti:
Koska et voi kuvitella muuta kuin sen torpan metsän keskellä, niin ajattelitko että moni kerrostalossa asuva ei voisi kuvitella asuvansa siellä metsän keskellä ? En itse lähtisi ok taloon,helpompi soittaa huolto paikalle jos vaikka vain hana vuotaa, kodinkoneet tuodaan kotiin ja asennetaan paikoilleen, kyllä meillä taloyhtiö huolehtii jääkaapin, hellan ja astianpesukoneen. Lumityöt tekee huoltoyhtil jne
Kiitos, tässäkin todistit että aloitus oli täysin oikeassa. Hyvin vastasit otsikkoon; kerros- tai rivitalossa asuminen ON erilaista 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä et parin vuoden jälkeen sitten enää jaksa lähteä mihinkään, istut vain telkkarin tai tietokoneen ääressä kaljaa litkimässä. Silloin kerrostalo on luksusta, kun lähinnä muut huolehtivat talon ylläpidosta.
24. vuosi menossa omassa talossa, elämäni ekat 19 vuotta omakotitalossa ja siinä välissä 7 vuotta rivi- ja kerrostaloissa. Että jos jotain tiedän niin sen että tuo ei mun kohdalla pidä paikkaansa 😄 Ap
Meillä menossa 28.vuosi okt:ssa ja muutama vuosi sitten ostettiin vielä toinen "riesa" ulkimailta:)
Näistä lähden vasta uurnassa
Vierailija kirjoitti:
Talvella omakotitaloalueella onkin rauhallista, mutta kevään tullen tilanne muuttuu.
Rakennusprojektit käynnistyvät, sirkkelit laulaa ja vasarat paukkuu aamusta iltaan.
Lapset kirkuu päivät trampoliineilla ja aikuiset laulaa yöt kylpytynnyreissä.
Kaikilla on ovet ja ikkunat auki, kaikki puheet kuuluu naapuriin.
Omakotitaloalueella kaikki ovat yhtä suurta perhettä.
Kumma juttu mutta mua ei nuo äänet häiritse, varsinkin lasten kikatus on ihanaa!! Ruohonleikkurin äänen jälkeen kantautuu ihana vastaleikatun ruohon tuoksu omaankin pihaan
Toista sitten naapurin Pera örisemässä ja Ritu kailottanassa kännykkään krstalon parvekkeella tai yläkerran kanta-astujat sunnuntai-aamuna tai hissin kolina. Traktori ajaa myös krstalon pihan ja roska-autotkin käy molemmissa - niiltä ei välty neukkukuutiossakaan
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä niitä jotka ei ymmärrä, että ihmiset arvostavat asumisessa eri asioita. Minä en enää kerrostaloon halua, koska rakastan tätä omakotitalon isoa PIHAA ja omaa rauhaa. Ihan parasta viikonloppuisin puuhailla omalla pihalla jossa on lapsille tekemistä ja koirat voi samalla ulkoilla vapaasti. Etenkin kesällä on kiva mennä aamutakki päällä keräämään marjoja aamupalalle omasta pihasta.
Mutta ymmärrän senkin, että kerrostaloasuminen on loistava vaihtoehto, jos ei tykkää lumitöistä tai muista pihahommista ja vaikka reissaa paljon. Niin me ollaan erilaisia.
Kyllä. Itse ymmärrän molemmat pointit ja tavallaan haluaisin jopa molempia, eli hyvät puolet molemmista asumismuodoista. En vain halua käyttää yhtään aikaani talon ylläpitoon ja ns. pakollisiin töihin, joita omakotitalossa on selvästi enemmän, niin siksi olen päätynyt asunto-osakkeeseen.
No ei se elämä ihan samaa ole. Olen asunut kerrostalossa, rivarissa ja nyt omakotitalossa. Ihanaa kun ei tarvitse maksaa kuin omat kulut ja ei tarvitse katsella naapureita tai valvoa niiden vuoksi. Ikkunoista näkyy vain luontoa ja eläimiä. Silti matka töihin kestää yhtä kauan kuin edellisestä rivarista, mutta nykyisessä vain luonnon läheisyys ja maaseutumaisemat plussana, kaupunki silti aika lähellä. Mieluummin katselen ikkunoista luonnon eläimiä ja puita, läheisen tallin hevosia jne kuin esim. edellisessä naapureiden toilailuja ja mitä he katsovat telkkarista. Ja ei, ei tarvetta kyyläilyyn mutta jos asunnot tarpeeksi lähellä niin ei oikein voi välttyä. Oma rauha 💛
No totta kai on eroja, ja kaikkeen vaikuttaa myös että missä asuu. Ihmiset haluavat eri asioita ja viettävät päivänsä eri lailla. Itselleni omakotitalo haja-asutus alueella ei toisi mitään lisäarvoa, en tee mitään mihin tarvitsisin sen suomaa vapautta.
Vierailija kirjoitti:
Se että jostain kerrostalostakin pääsee helposti metsään, ei ole sama asia kuin se että kotioveltasi astut suoraan ulos, omaan pihaan, ei ketään missään, ja se metsä alkaa vierestä. Ja asuminen ei vaan kuitenkaan ole kerrostalossa sama kuin omakotitalossa. Ei millään lailla.
No jollekin muutama porras, oven avaaminen ja parin sadan metrin käveleminen ei aiheuta ongelmaa, eikä edes muiden ihmisten olemassaolo ympäristössä.
En pidä asenteestasi. Onko niin vaikea kirjoittaa niin, että ei ylistä omaa valintaansa ja hauku muita?
Terv. omakotitalossa asuva
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä et parin vuoden jälkeen sitten enää jaksa lähteä mihinkään, istut vain telkkarin tai tietokoneen ääressä kaljaa litkimässä. Silloin kerrostalo on luksusta, kun lähinnä muut huolehtivat talon ylläpidosta.
Tässä kiteytyy KT-asukkaan ajatusmaailma, tärkeintä on ettei vaan itse tarvitse tehdä mitään.
Umpilaiskoille vätyksille nuo kommuunit on toki rakennettukkin.
Ihmiset ovat erilaisia ja arvostavat eri asioita. Minä en ikinä haluaisi omakotitaloon. Lapsuudessa oli kokemusta Asun kerrostalossa Hesan ytimessä ja olen tyytyväinen. Naapureista ei kuuluu mitään (välillä luulen, että olen yksin suuressa talossa), ei ole hoitovastuita, ei ole vihaisia naapureita joita näkee omakotitaloissa.
Voin matkustella vapaasti, että joudun miettimään jäätyneitä vesijohtoja, sähkökatkoja, murtautumisia ja paluumatkalla tien aurausta, ym. ym. Löytyy myös hienot väestönsuojat näinä aikoina. Asunto säilyttää arvonsa ja se on helppo myydä. Tykkään myös siisteydestä ja hallittavuudesta, joten en ahdistu turhaan retuperälle jääneestä pihasta, ym.