Nyt Kela "pakottaa" ihmisiä jo avioeroihin
Viime aikoina moni on saanut Kelalta kirjeen, joka kehottaa muuttamaan. Toimeentulotuen ehdot yllättivät Jarnon ja Soilin, jolloin pariskunta päätyi eroamaan ratkaistaakseen ongelman ja pystyäkseen elämään.
Kommentit (680)
Tuo erillään asuminen on tukien väärinkäyttöä jos kuitenkin oikeasti asutaan yhdessä! Sais poistaa kaikki tuet kun niitä väärinkäytetään eikä niitä tasapuolisesti anneta kaikille. Nim. 579 euron nettotulot eikä mitään tukia.
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä uutinen tämä on. Mä muutin nykyisen aviomieheni kanssa yhteen vuonna 1994 ja jo silloin avoliitossa asuvien tulot laskettiin yhteen, jos jotain tukia haki. Ennen ei edes työmarkkinatukea saanut, jos toinen oli töissä (vaikka palkka ei häävi ollut). Kautta aikain on ollut niitä, jotka eivät tukien vuoksi muuta saman katon alle. Ja edelleenkään syyllinen ei ole Kela.
Multa evättiin 90 luvulla työttömyyskorvaus kokonaan siksi, koska puolisolla oli yritys ja työkkäri epäili, että työskentelen puolison yrityksessä. Arvatkaa mitä jouduin tekemään?
Menin töihin! Se oli paras päätös, minkä olin ikinä tehnyt jo ihan perheen elintason ja velkojenkin kannalta
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Noita perikunnan asuntoja ei saa myytyä, kun työikäiset ei saa lainaa.
Me aiotaan muuttaa perintöasuntoon. Mitä te teette?
Vuokra-asunnoista on iso ylitarjonta Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette listaamattomien yrityksien osinkoverotuksesta, jossa omistaja saa nostaa 150000 euron osingot vuodessa siten, että 75 prosenttia osingoista on verovapaata?
Hyvä juttu. On omalla työllä ja riskillä ansaittu. Yhteiskunta saa verotuloja 25%.
Yritykset tekevät voittonsa nimenomaan orjien kustannuksella. Harvassa yrityksessä se pomo on painelemassa edes niitä nappuloita tai on itse niitä koneita kasannut. Sijoittaminen on toisten yritysten orjien kustannuksella voiton tekemistä
Kuka tahansa vähänkään järkeä omaava ymmärtää, ettei tuollainen touhu ole kestävää tai moraalista. Eikä kenenkään tule väkisin siihen osallistua, ja jokainen kommentti joka siihen yrittää ihmisiä painostaa (esim. työnvieroksuja-haukkuminen, köyhyys-haukkumiset, ym.) ovat viharikoksia. Kaikki ihmiselämä on ihmisarvoista, koittakaa kestää :)
Vierailija kirjoitti:
"Kokoomus ehdotti jo viime kesänä, että myös eläkeläiset siirrettäisiin yleisen asumistuen piiriin, jota ei saa omistusasuntoon."
Vielä ei siirretty, mutta lisäsäästöjä etsitään.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-tiedot-elakeleikkauksista-yha…
Kaikki mahdolliset asunnot on saatava asuntosijoittajien haltuun. Kokoomus haluaa, että mahdollisimman iso osa kansasta asuu vuokralla asuntosijoittajien omistamissa asunnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo erillään asuminen on tukien väärinkäyttöä jos kuitenkin oikeasti asutaan yhdessä! Sais poistaa kaikki tuet kun niitä väärinkäytetään eikä niitä tasapuolisesti anneta kaikille. Nim. 579 euron nettotulot eikä mitään tukia.
Se on siitä ihmisarvosta huolehtimista, mitä suomen valtio yrittää sosiaaliturvaa nauttivilta perustuslain vastaisesti evätä :)
"Hallitus on esittänyt 23.9.2024, että palkkatukea kohdennettaisiin pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille."
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/hallituksen-esitys-palkkatuen-kohd…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette listaamattomien yrityksien osinkoverotuksesta, jossa omistaja saa nostaa 150000 euron osingot vuodessa siten, että 75 prosenttia osingoista on verovapaata?
Hyvä juttu. On omalla työllä ja riskillä ansaittu. Yhteiskunta saa verotuloja 25%.
Yritykset tekevät voittonsa nimenomaan orjien kustannuksella. Harvassa yrityksessä se pomo on painelemassa edes niitä nappuloita tai on itse niitä koneita kasannut. Sijoittaminen on toisten yritysten orjien kustannuksella voiton tekemistä
Kuka tahansa vähänkään järkeä omaava ymmärtää, ettei tuollainen touhu ole kestävää tai moraalista. Eikä kenenkään tule väkisin siihen osallistua, ja jokainen kommentti joka siihen yrittää ihmisiä painostaa (esim. työnvieroksuja-haukkuminen, köyhyys-haukkumiset, ym.) ovat viharikoksia. Kaikki ihmi
Lopetetaan kaikki yritykset Suomesta. Varmaan kommarin mielestä loistava idea.
Potkulaki ja valtio maksaa 50 % palkasta, kun työtön menee palkkatuella töihin.
Ruokakaupoissa on porukkaa palkkatuella töissä.
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki ja valtio maksaa 50 % palkasta, kun työtön menee palkkatuella töihin.
Eikö sua potkulaki jankkaajaa saa millään helvettiin täältä. Naapurin mielenterveyskuntoutujakin on terveempi päästään kuin sinä

Luulitko sä, että kaikki työssäkäyvät on vakituisia ja asuntojen hinnat vaan nousee.
🤣🤣🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Hei te pummit,narua saa halvalla vielä kaupasta...vielä..kohta lakko joten hopihopi..
varo ettet saa huomenna lopputiliä joudut käyttämään sitä narua sitten.
Piti aikanaan todistaa ja perustella ettei luonani asunut poikani ollut avopuolisoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki ja valtio maksaa 50 % palkasta, kun työtön menee palkkatuella töihin.
Eikö sua potkulaki jankkaajaa saa millään helvettiin täältä. Naapurin mielenterveyskuntoutujakin on terveempi päästään kuin sinä
Luulitko sä, että kaikki työssäkäyvät on vakituisia ja asuntojen hinnat vaan nousee.
🤣🤣🤣🤣🤣
jankuti jankuti jankuti
potkulaki potkulaki potkulaki potkulaki.............................................................................................................
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotukeen tulee työvelvoite.
Eikö tää homma mene vähän väärin, siis töihinhän sitä pitäis päästä tienaamaan oikeaa palkkaa eikä mitään toimeentulotukea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette listaamattomien yrityksien osinkoverotuksesta, jossa omistaja saa nostaa 150000 euron osingot vuodessa siten, että 75 prosenttia osingoista on verovapaata?
Hyvä juttu. On omalla työllä ja riskillä ansaittu. Yhteiskunta saa verotuloja 25%.
Yritykset tekevät voittonsa nimenomaan orjien kustannuksella. Harvassa yrityksessä se pomo on painelemassa edes niitä nappuloita tai on itse niitä koneita kasannut. Sijoittaminen on toisten yritysten orjien kustannuksella voiton tekemistä
Kuka tahansa vähänkään järkeä omaava ymmärtää, ettei tuollainen touhu ole kestävää tai moraalista. Eikä kenenkään tule väkisin siihen osallistua, ja jokainen kommentti joka siihen yrittää ihmisiä painostaa (esim. työnvieroksuja-haukkuminen, köyh
kommari kommari kommari kommari kommari
nönnönnöönnöönnnöö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotukeen tulee työvelvoite.
Eikö tää homma mene vähän väärin, siis töihinhän sitä pitäis päästä tienaamaan oikeaa palkkaa eikä mitään toimeentulotukea!
No, ei teidän mielestä ole ollut yhtään väärin, että työttömät on viimeiset 10 vuotta tehneet töitä työmarkkinatuella 595 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa /työpäivä hyllyttämässä tavaroita kaupoissa, laittamassa palautettuja kirjoja hyllyyn kirjastossa, auttamassa osastonsihteeriä sairaaloissa, hoitamassa lapsia päiväkodeissa jne.
Työkokeilu ei enää kelpaa jatkossa sakkomaksujen välttämiseen työttömistä.
Mutta toimeentulotukeen tulee työvelvoite.
Hei te pummit,narua saa halvalla vielä kaupasta...vielä..kohta lakko joten hopihopi..