Nyt Kela "pakottaa" ihmisiä jo avioeroihin
Viime aikoina moni on saanut Kelalta kirjeen, joka kehottaa muuttamaan. Toimeentulotuen ehdot yllättivät Jarnon ja Soilin, jolloin pariskunta päätyi eroamaan ratkaistaakseen ongelman ja pystyäkseen elämään.
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nillittäjät ovat sitä sakkia, joka makaa kotosalla ja edellyttää, että yhteiskunta eli me veronmaksajat maksamme heille mukavan elämän kotiin. Heidän ei tarvitse tehdä elämänsä eteen muuta, kuin lipittää kaljaa ja maata aloillaan, muilla on velvollisuus taata heille kaikki. Niinhän täällä jotkut kirjoittavat, kuinka näille kuuluu kaikki, toki saakin kuulua, mutta ei kustannuksellani. Jokainen saa hankkia itselleen sellaisen elämän, joka miellyttää, mutta siihen ei kuulu hauska elämä, jonka me muut kustannamme.
aika rohkeaa puhetta ihmiseltä joka ei ole ikinä ollut hyödyksi kenellekään ja pelkillä suhteilla saanut suojatyöpaikan josta saa muilta varastettua rahaa moninkertaisesti työttömään nähden
Millä tavalla työssäkäyvät varastavat työttömiltä rahaa? Kiinnos
Ei mitenkään, sospummmit vaan ovat menettäneet todellisuudentajunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte siis sitä mieltä että kelan ja sossun pitää elättää. Mutta puolison ei, vaikka olisi hyvätuloinen.
Entä sitten, kun tulee vanhuus ja sairaus. Tai toinen sairastuu vaikka olisi nuorikin. Puoliso velvoitetaan hoitamaan, omaishoitajaksi. Tuttavapariskunta ei saanut edes kotihoidon käyntejä hyvinvointialueelta. Toinen vanhus hoiti toista. Ja olisivat toki maksaneet palvelusta.
Tähän on menty. Ei kannata asua yhdessä.
Höpönpöpön, omaoshoitajaksi ei voida pakottaa. Puolison auttaminen on eri juttu ja kuuluu kaikille, omaishoitajuus jotain muuta.
Ei kukaan hae enää henkilökohtaiseksi avustajaksi, kun hallitus leikkasi soviteltua päivärahaa ja asumistukea eli asumistuesta poist
Niin, eli kun kukaan ei hae enää henkilökohtaiseksi avustajaksi niin se tarkoittaa, että joudut hoitamaan puolisosi itse ja jäämään omaishoitajaksi, jos puoliso sairastuu tai joutuu autokolariin.
Tai sitten lykkäät sen 30-vuotiaan vaimon laitoshoitoon ja viet lapset päiväkotiin, kun olet töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nillittäjät ovat sitä sakkia, joka makaa kotosalla ja edellyttää, että yhteiskunta eli me veronmaksajat maksamme heille mukavan elämän kotiin. Heidän ei tarvitse tehdä elämänsä eteen muuta, kuin lipittää kaljaa ja maata aloillaan, muilla on velvollisuus taata heille kaikki. Niinhän täällä jotkut kirjoittavat, kuinka näille kuuluu kaikki, toki saakin kuulua, mutta ei kustannuksellani. Jokainen saa hankkia itselleen sellaisen elämän, joka miellyttää, mutta siihen ei kuulu hauska elämä, jonka me muut kustannamme.
aika rohkeaa puhetta ihmiseltä joka ei ole ikinä ollut hyödyksi kenellekään ja pelkillä suhteilla saanut suojatyöpaikan josta saa muilta varastettua rahaa moninkertaisesti työttömään nähden
Millä tavalla työssäkäyvät varastavat työttömiltä rahaa? Kiinnos
firmas repii ylimääräistä katetta hinnoista mistä sulle maksetaan palkka vaikket ole kenellekään muuten hyödyksi kuin miellyttämällä työpaikkasi johtoporrasta. ne jotka oikean suorittavan työn tekee pidetään töissä aivan minimipalkalla/nollatuntisopimuksilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huoraäiti synnytti vammaisen pennun joka jankuttaaa päivät potkulaki potkulaki potkulaki
Minulla on vaikeasti kehitysvammainen lapsi. Sinuun verrattuna hän on superlahjakkuus. Eikä koskaan tarkoituksella loukkaa ketään. Kaikin tavoin sinua parempi ihminen.
jankuttaako sekin täällä aamusta iltaan potkulaki potkulaki työttömyyskorvaus on 595e
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksassa on perhevarotus jossa perheen tulot lasketaan yhteen ja sitten verotetaan. Paljon reilumpaa myös siinä tapauksessa kun toinen jää työttömäksi! Näin voitaisin toimia myös Suomessa, olemmehan kai osa Eurooppaa, eikä vain sen ulkorajan puolustusyhteisö. Lait kuntoon!
Suomessa oli 80 luvulla perheverotus, mutta Lipponen sen halusi jostain syystä pois ja itse asiassa nykyinen kuvio onkin parempi silloin, kun toinen elää tukien varassa, niin niistä kelan rahoista ei oteta niin paljon veroa
Työmarkkinatuesta menee vero 20 %
Ei sitä voi oikein veroksi laskea, koska se on verorahoilla maksettua etuutta. On sun näkökulmasta ihan sama saatko nykyistä työmarkkinatukea josta otetaan 20 % "vero" tai sitten työmarkkinatukea joka on 20 % alhaisempi ja "vero" on 0%. Työmarkkinatuen oikea taso on tuo 20 % alhaisempi euromäärä mutta jostain syystä valtiovalta on määritellyt tuon noin. Haluavatko ehkä antaa työttömälle sen tunteen, että on myös veronmaksaja 😂
Ei kyllä välttämättä saa, koska palkka on yleensä isompi kuin toimeentulotuki ja kela laskee, että sun on pitänyt saada 2 edeltävältä kuukaudelta saman verran kuin olisit saanut toimeentulotukea.
Riippuu menoista. Jos oot saanut 3000 kuussa mutta perusosat ja hyväksyttävät menot ovat 2750 kuussa voivat katsoa, että sulla on vielä 250 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan jo ysärillä kun kyseistä asiaa käytettiin hyväksi. Pariskunta asui yhdessä mutta osoitteet oli eri asunnoissa. Saivat näin enemmän tukia.
Tiedän yhden pariskunnan joka erosi ja muutti eri osoitteisiin juuri tukien saamisen takia. Annettiin ilmi, seuraukset olivat varmaan ihan mukavat.
No ei tule mitään seurauksia, koska todistustaakka on aikamoinen. Jos molemmilla vielä eri osoitteet virallisesti. Varmaan tuli kirje, jossa tiedusteltiin asiaa. Siihen vastaus, kyllä olemme eronneet, asun osoitteessa x . Siinäpä ne mukavat seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette listaamattomien yrityksien osinkoverotuksesta, jossa omistaja saa nostaa 150000 euron osingot vuodessa siten, että 75 prosenttia osingoista on verovapaata?
Jos omistaja on laittanut yhtiöön vaikka kymmenen miljoonaaa omaa rahaansa, niin mun mielestä on ihan fine että kun siirtää omia rahojaan 150 000 taskusta toiseen, siinä välillä verottaja ei vie kuin vain vähäsen.
Sekin on mun mielestä ihan fine että tuottaakseen tarvittavan 1,8 miltsiä voittoa omistaja on samalla maksanut palkkoja työntekijöille taatusti monella miljoonalla ja vielä valtiolle sivukuluja palkasta toisen mokoman.
Tällaisia omistajia ja yhtiöitä kun olisi enemmän, niin ei trttisi kenekään kiukutella kelan tukiehdoista.
Ei kaikki todellakaan ole laittanut tollas
Pakko olla jos voi tuollaisia osinkoja nostella. Mutta tottahan se on että tällaisia firmoja on valitettavan vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nillittäjät ovat sitä sakkia, joka makaa kotosalla ja edellyttää, että yhteiskunta eli me veronmaksajat maksamme heille mukavan elämän kotiin. Heidän ei tarvitse tehdä elämänsä eteen muuta, kuin lipittää kaljaa ja maata aloillaan, muilla on velvollisuus taata heille kaikki. Niinhän täällä jotkut kirjoittavat, kuinka näille kuuluu kaikki, toki saakin kuulua, mutta ei kustannuksellani. Jokainen saa hankkia itselleen sellaisen elämän, joka miellyttää, mutta siihen ei kuulu hauska elämä, jonka me muut kustannamme.
aika rohkeaa puhetta ihmiseltä joka ei ole ikinä ollut hyödyksi kenellekään ja pelkillä suhteilla saanut suojatyöpaikan josta saa muilta varastettua rahaa moninkertaisesti työttömään nähden
Millä tavalla työs
sika pummi vääntää kaiken paskaks ja yrittää selittää et tuilla makaaminen on ok muttä työtä tekevä varastaa.sellanen meidän sika pummi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariskunta päätyi eroamaan maksimoidakseen kelan tuet.
Se on se juttu..
Eivät he tukia saaneet mutta naisen tulot loppuivat pitkän sairastelun jälkeen (mt) ja haki tukia mutta puolison tulot estivät sen. Neuvona: muuttakaa halvempaan.
Niin. On normaalin järjen mukaista elämänhallintaa asua tulotasonsa mukaisesti. Suu säkkiä myöten. Jos tulot tippuvat, pitää menojakin pienentää eikä alkaa vain itkeä yhteiskunnalta rahaa. Jokaisen vanhemman pitäisi takoa lapsensa päähän tuo yleisenä elämänohjeena. Joillekin aikuisille ei ole ikinä opetettu ja tarvitaan valtion virkailija korjaamaan kasvatuksen puute.
Menisit nyt hakemaan apua jostain mielenterveyspuolelta, jookosta?&
Tyypillinen vasemmistolaisen vastaus.
Silloin kun tosiasiat ovat häntä vastaan,häneltä loppuvat argumentit ja hän käy kiinni henkilöön keksien hauskoja mielenterveys ongelmia henkilölle joilla ei niitä ole. Ja kaikki tämä vain peittääkseen omaa yksinkertaisuuttaan.
Kerro nyt viisaana vassarina , että miksi sinulle pitäisi maksaa valtion kassasta tukia joihin sinulla ei ole yhdessä päätettyjen tukisäännösten mukaan oikeutta?
* Vihreät 🍀 De gröna*
"Apua voi joutua odottamaan kohtalokkaan kauan, kun työttömänä oleva sopimuspalokuntalainen ei lähdekään pelastuskeikalle."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sun pitää odottaa, että työnantaja maksaa lomarahat ja kaikki ennenkuin voit hakea ansiosidonnaista. Ja laitat liitteet siitä mitä olet vuoden aikana saanut siltä samalta työnantajalta palkkaa ja lomarahoja jne.
Ei pidä odottaa ja mulla kassa ainakin sai kaikki tarvittavat tiedot tuloistani. Toki, jos niiöle ei sun tulot näy, niin sitten lähetät liitteet, mutta muutenkin kannattaa heti lähettää kaikki liitteet mitä ne tarttee, niin on joutuisampaa se sun asian käsittelykin.
Tulorekisteri on jäljessä.
Olen käyttänyt sitä töissä.
Ok. Itellä takana vuosien työsuhde, joten ei vaikuta lopputulokseen vaikka vikaa palkkaa ei siihen lasketa
Vierailija kirjoitti:
"Apua voi joutua odottamaan kohtalokkaan kauan, kun työttömänä oleva sopimuspalokuntalainen ei lähdekään pelastuskeikalle."
Ei sun ole pakko lähteä perheen kanssa Lappiin nyt talvella..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksassa on perhevarotus jossa perheen tulot lasketaan yhteen ja sitten verotetaan. Paljon reilumpaa myös siinä tapauksessa kun toinen jää työttömäksi! Näin voitaisin toimia myös Suomessa, olemmehan kai osa Eurooppaa, eikä vain sen ulkorajan puolustusyhteisö. Lait kuntoon!
Suomessa oli 80 luvulla perheverotus, mutta Lipponen sen halusi jostain syystä pois ja itse asiassa nykyinen kuvio onkin parempi silloin, kun toinen elää tukien varassa, niin niistä kelan rahoista ei oteta niin paljon veroa
Työmarkkinatuesta menee vero 20 %
Ei sitä voi oikein veroksi laskea, koska se on verorahoilla maksettua etuutta. On su
täällä yks hölmö huuti että maksan enemmän veroa kun sä palkasta kun mun tuista lähtee 20% veroa ja mun palkasta vaan 19%
Vierailija kirjoitti:
Ootte siis sitä mieltä että kelan ja sossun pitää elättää. Mutta puolison ei, vaikka olisi hyvätuloinen.
Entä sitten, kun tulee vanhuus ja sairaus. Tai toinen sairastuu vaikka olisi nuorikin. Puoliso velvoitetaan hoitamaan, omaishoitajaksi. Tuttavapariskunta ei saanut edes kotihoidon käyntejä hyvinvointialueelta. Toinen vanhus hoiti toista. Ja olisivat toki maksaneet palvelusta.
Tähän on menty. Ei kannata asua yhdessä.
Ketään ei velvoiteta omaishoitajaksi. Omaishoitajuutta täytyy erikseen hakea. Se on työläs prosessa, josta on vaikea saada myönteistä päätöstä. Se, että velvoitettaisiin omaishoitajaksi, helpottaisi edes vähän monen perheen taloutta.
Moni hoitaa omaistaan ilman mitään tukia, koska omainen ei saa mitään muuta hoitoa, vaan on vain hoitojonossa eikä mitään tapahdu. Jokainen normaali ihminen auttaa ja hoitaa silloin läheistään. Niin täytyy tehdä lainkin mukaan. Heitteillejättö on rikos.
Omaishoitajuus on eri asia kuin omaisen hoitaminen kotona. Omaishoitajalle maksetaan tukea ja hänelle myönnetään vapaapäiviä, jolloin hoidettavalle järjestyy hoito muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
huoraäiti synnytti vammaisen pennun joka jankuttaaa päivät potkulaki potkulaki potkulaki
Minulla on vaikeasti kehitysvammainen lapsi. Sinuun verrattuna hän on superlahjakkuus. Eikä koskaan tarkoituksella loukkaa ketään. Kaikin tavoin sinua parempi ihminen.
jankuttaako sekin täällä aamusta iltaan potkulaki potkulaki työttömyyskorvaus on 595e
Ei, hänellä on toisenlaisia hokemia. En arvosta lainkaan ihmistä, joka käyttää vammaisuutta haukkumasanana. Se on täysin ala-arvoista ja laskee sanojan välittömästi hyvin pienten ihmisten luokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä nillittäjät ovat sitä sakkia, joka makaa kotosalla ja edellyttää, että yhteiskunta eli me veronmaksajat maksamme heille mukavan elämän kotiin. Heidän ei tarvitse tehdä elämänsä eteen muuta, kuin lipittää kaljaa ja maata aloillaan, muilla on velvollisuus taata heille kaikki. Niinhän täällä jotkut kirjoittavat, kuinka näille kuuluu kaikki, toki saakin kuulua, mutta ei kustannuksellani. Jokainen saa hankkia itselleen sellaisen elämän, joka miellyttää, mutta siihen ei kuulu hauska elämä, jonka me muut kustannamme.
aika rohkeaa puhetta ihmiseltä joka ei ole ikinä ollut hyödyksi kenellekään ja pelkillä suhteilla saanut suojatyöpaikan josta saa muilta varastettua rahaa moninkertaisesti työttömään nähden
Millä tavalla työs
tyhmää ja laiskaa porukkaa noi tuki pummit.
Jotkut hölmöt luulee että ennakonpidätysprosentti on sama kuin verotus.
Tuo ei ollut mikään aviopari, vaan seurustelusuhteessa elävä pariskunta. Miehellä pienet tulot ja tuloihin nähden kallis vuokra ja lisäksi hän vuokrasi työhuonetta. Ei ihme, jos alkoi tehdä taloudellisesti tiukkaa, kun naisen tulot romahtivat.
Tuolla miehellä tekee tiukkaa sinkkunakin, jos haluaa jatkaa asumista 60 neliön kaksiossa kalliilla alueella. Toki yksin asuessa pystyy luopumaan työhuoneen vuokrasta.
Minulla on vaikeasti kehitysvammainen lapsi. Sinuun verrattuna hän on superlahjakkuus. Eikä koskaan tarkoituksella loukkaa ketään. Kaikin tavoin sinua parempi ihminen.