Te jotka olette jääneet kuivahtaneeseen parisuhteeseen taloudellisista syistä, kysymys?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen riitaisassa suhteessa, koska muutakaan en voi. Yksin ei riittäisi varat kuin yksiöön, ja meillä on kolme lasta. 

Niinpä olen tässä (omakoti) talossa ja joskus käydään matkoilla, muuten teen ruokaa, siivoan ja elän arkea. Samaa tekisin siinä yksiössäkin. 

Jäisi ainakin se riitely pois elämästäsi, ja etenkin lastesi elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen riitaisassa suhteessa, koska muutakaan en voi. Yksin ei riittäisi varat kuin yksiöön, ja meillä on kolme lasta. 

 

Ihastuin syksyllä toiseen mieheen, ja hetken luulin että tunne on molemminpuolinen. Kun sitten sain kuitenkin näpeilleni, ymmärsin että en tulisi löytämään ketään muutakaan. Olen nelikymppinen, matalasti koulutettu, lihava ja niin tavallinen, ettei minussa ole yhtään mitään. 

 

Niinpä olen tässä (omakoti) talossa ja joskus käydään matkoilla, muuten teen ruokaa, siivoan ja elän arkea. Samaa tekisin siinä yksiössäkin. 

Oletko varma ettei riittäisi? Oletko tarkistanut paljonko saisit asumistukea? Lisäksi jos tulosi ovat pienemmät kuin lasten isällä, hän joutuisi maksamaan elatustukea vaikka lapset olisivat hänen luonaan 50% ajasta, eikä suurin osa miehistä edes toivo että lapset olisi heidän luonaan noin paljon, jolloin tuki on luonnollisesti suurempi. Lisäksi lähivanhemmalle tulee yksinhuoltaja korotetut lapsilisät. 

 

Ja ei vähäisin juttu tässä yhtälössä; miehen pitäminen on sikamaisen kallista. Mies syö luultavasti yksinään sen mitä sinä ja lapset, haluaa pitää tarpeettoman kallista autoa, ostaa elektroniikkaa turhaan ym. Yllätyin oikeasti miten loppujen lopuksi oma rahatilanteeni oikeastaan helpottui erossa, vaikka ex-mieheni on varsin hyvätuloinen ja itse en ole.

Vierailija kirjoitti:

"Ilmeisesti sinulla kovasti kuitenkin nuo sukuelimet mielessä, koska minä en niitä maininnut mitenkään. Mielestäni parisuhteen kuivahtaminen on sitä, että ei enää viihdytä yhdessä ylipäätään. Ei naureta yhdessä, ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita, vältellään kahdestaan oloa ja se seksi. Mutta paljon muutakin kuin seksi.

ap"

 

Eihän tuommoisessa suhteessa ole mitään järkeä, jos vältelläänkin jo kahdestaan oloa. Eroa vireille niin saat vielä jotain kivaa elämääsi!

-eri

Miksi välttely? Onko jompikumpi tehnyt jotakin pahaa, ja välillä on siksi eripuraa? Yleensä viha alkaa huonosta omatunnosta tai väärinteosta

Vierailija kirjoitti:

En yhtään ymmärrä, miksi ainut vaihtoehto eron myötä olisi muuttaa kerrostaloyksiöön. Selittäkää? 

Eikö teillä ole keski-ikäisinä yhtään mitään varallisuutta? Miksei? Mitä jos toinen teistä joutuu työttömäksi, sairastuu vakavasti? Tms?

Katsos kun tuossa juuri on se syy. Kun näin viisikymppisenä on työtä tehnyt vain kymmenisen vuotta, juurikin siksi että on sairastunut vakavasti. Ei ole missään kohtaa saanut paiskia töitä ja tienata, säästää ja hommata omaa varallisuutta.

Pieni okt on ostettu aiemmin ja vuosia oltu lyhennysvapaalla, koska ei yhden ihmisen pieni palkka ole riittänyt kaikkeen.

Tavallaan surkuhupaisaa että nämä moitteet ilman varallisuutta olevia ovat aina tällaisia. "Miten pärjäät jos sairastut vakavasti, eikä ole varallisuutta ja säästöjä?!", eikä kommentoija ymmärrä sen vertaa elämää, että jollain ne säästöt on voinut mennä jo sairauden ekana vuonna, ja sairaus vaan jatkuu, eikä työkykyä ole. 

Kysyn sinulta vähän samaa asiaa: miten ajattelet että olisit hankkinut mukavasti sitä varallisuutta 50v ikään mennessä, jos olet jo 20-vuotiaana sairastunut vakavasti etkä työkykyinen?

"Jäin 45 v sinkuksi pitkän liiton jälkeen (minut jätettiin), uusi, hyvä kumppani löytyi vuodessa. Ei kävellyt vastaan, vaan tiiviisti deittailin Tinder-miehiä, kepeällä asenteella, mutta valmiina tarttumaan, jos joku todella osuisi."

Ja minä noin 40-vuotiaana viisi vuotta sitten.  Yhden lyhemmän suhteen "löysin" mutta mies paljastui pummiksi parissa kuukaudessa, dumppasin kun alkoi lainailla rahaa. Viimeiseen pariin  vuoteen en ole käynyt kuin muutamilla treffeillä kun potentiaalisia miehiä ei vain ole. Seksiä en ole harrastanut vuosiin.

Mulla isoimmat tekijät on että en missään nimessä halua lisääntynyttä kumppania (olen radikaalisti vela), en käytä alkoholia, ja mulla on keskimääräiseen verrattuna outo huumorintaju ja sen matchaaminen suhteessa on ihan ehdotonta (tappaa kaiken ilon jos asioille joutuu nauramaan yksin, ja itse pitää kumppanin vitsejä tylsinä). Jos on itse ns keskimääräinen ihminen (on tehnyt sen 1-2 lasta, ja tyyliin tykkää viinistä ja standupista) niin silloin toki partnerin löytäminen lienee paljon helpompaa.

Ps silti olen mieluummin sinkku kuin huonossa suhteessa jossa en koe voivani olla oma itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän tästä vakaasta ja rauhallisesta parisuhteesta, jossa saan olla minä. Pidän omakotitalosta, isosta puutarhasta, taloudellisesta huolettomuudesta (molemmilla on omat rahat, en elä miehen siivellä).

Vaihtoehtona voisi olla ilkeä ja väkivaltainen "elämäni rakkaus" ja todella saisin kokea elämää enemmän kuin edes haluaisin.

Outoa logiikkaa. Ihan kun et voisi itse valita sitä seuraavaa kumppania. Tai olla ihan vaan itsekseen.

Kysymys kuuluukin, että kannattaako vaihtaa ihan hyvä loppuelämän epävarmuuteen? Kun katsoo ympärilleen, niin ne onnenhuumat on kestäneet muutaman vuoden ja sitten on taas lähtö. Harvalla on vaihtamalla parantunut.

Sinkut tutut ovat tietyllä tavalla taakka: tuletko auttamaan muutossa, mennäänkö mökille, kun minulla ei ole autoa ja sinulla on, tulisiko sun poika ripustamaan verhoja jne. En haluaisi olla yhtä avuton.

"Sinkut tutut ovat tietyllä tavalla taakka: tuletko auttamaan muutossa, mennäänkö mökille, kun minulla ei ole autoa ja sinulla on, tulisiko sun poika ripustamaan verhoja jne. En haluaisi olla yhtä avuton."

Miten mikään näistä liittyy sinkkuuteen? Eikö sinkulla voi olla autoa? Eikö parisuhteessa olevat muuta vai tarvitaanko muuttoon mielestäsi just 2 henkilöä? Miksi sen pojan pitää ripustaa verhot, tarvitaanko siihen penis?? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän tästä vakaasta ja rauhallisesta parisuhteesta, jossa saan olla minä. Pidän omakotitalosta, isosta puutarhasta, taloudellisesta huolettomuudesta (molemmilla on omat rahat, en elä miehen siivellä).

Vaihtoehtona voisi olla ilkeä ja väkivaltainen "elämäni rakkaus" ja todella saisin kokea elämää enemmän kuin edes haluaisin.

Outoa logiikkaa. Ihan kun et voisi itse valita sitä seuraavaa kumppania. Tai olla ihan vaan itsekseen.

Kysymys kuuluukin, että kannattaako vaihtaa ihan hyvä loppuelämän epävarmuuteen? Kun katsoo ympärilleen, niin ne onnenhuumat on kestäneet muutaman vuoden ja sitten on taas lähtö. Harvalla on vaihtamalla parantunut.

Sinkut tutut ovat tietyllä tavalla taakka: tuletko auttamaan muutossa, mennäänkö mökille, kun minulla ei ole autoa ja sinulla on, tulisiko sun poika

Onneksi itse olen sellainen sinkku, joka osaa ajaa autoa ja omistaa sellaisen, pystyy varaamaan mökin ja menemään sinne, tietää miten tilataan muuttofirma ja osaa ihan itse ripustaa verhot. Tämän lisäksi osaan vähän sitä sun tätä muutakin. On kiva kun ei tarvitse jonkun tuollaisen epäolennaisen pelon takia jumia huonossa suhteessa, kuin että miten saan verhot ikkunaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä mieluummin asun okt:ssa mukavan kumppanin kanssa kuin kyhjöttäisin yksin jossain kerrostalokopissa. Ei alkuhuuma kestä ikuisesti kenenkään kanssa, enkä minä yhtä ihanaa miestä mistään löytäisi kuin joka mulla nyt on. 

Tuo ei edes kuulosta kuivahtaneelta jos kerran tunnet noin.

Niin, aloitus kai koski sitä, että haluaisi muuten erota, mutta taloudellisista syistä ei tee sitä. Oletin, ettei tähän tule nykyaikana vastauksia ollenkaan, mutta niinpä vain tuli. 

Luulen kyllä edelleen, että tässä on pitkälle kyse statuksesta. Kun on saatu se tietty elintaso, jonka voi naapureille näyttää, niin ei haluta lähteä siitä ja antaa ulkopuolisille sitä kuviteltua iloa, että näyttää köyhemmältä kuin ennen. Koska ei se uusi auto tai edes talo ja lomamatkat oikeasti tee onnelliseksi silloin kun joutuu elämään sellaisen ihmisen kanssa josta ei enää tykkää.