J.D. Vance puhe ja suomalaiset tulkinnat
Vance piti tänään puheen Munchenissä. Mielipiteitä?
Omasta mielestäni puhe oli looginen, tarkka, ja osui euroopan arkoihin paikkoihin kuten riittämättömään puolustukseen ja johtamisen hajanaisuuteen. Lisäksi hän nosti sananvapauden rajoittamisen esiin sekä rajusti kasvaneen maahanmuuton. Vance nosti esiin, että ennenkuin Eurooppa voi kehittää puolustustaan, Euroopalla täytyy olla yhteistä puolustettavaa.
Nyt kuitenkin HS ja IS on komentoinut puhetta enemmänkin "äärioikeistolaisuuden puolustuspuheena". Mitä en ymmärrä? Mä oon kuitenkin aiemmin kallistunut enemmänkin SDP:n vasempaan laitaan. Tulkitseeko media nyt puheen Vancen aiempien sanomisten perusteella?
Kommentit (405)
Vance oli aivan oikeassa. Euroopassa on pidetty sormet korvissa ja kädet silmien edessä, mikä tulee haitalliseen maahanmuuttoon.
Asiasta puhuminen oli Suomessakin kiellettyä, kunnes persut saivat niin paljon ääniä, ettei sitä voinut enää hyssytellä hiljaiseksi.
Kun J. D. Wanker-Vance avaa suunsa Lipsuttaja-Jani hypahtää on valmiina aivoripuloimaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhui Vance myös siitä että Irlannissa (?) jaettu ihmisille kirjeitä jossa kielletään rukoileminen. Whats the meen? Ei kai nyt sentään rukoilua voi kieltää, se on henkilökohtaista Euroopassa ja juuri puttelandiassahan kristinusko on kielletty, kirkon katollakin ristin sijaan tähti. Putte sinä olet tähti. Vai tarkoittiko juuri sitä että Eurooppa on kahtia jakautunut Länsi- ja Itä. Eurooppaan ja lait ja uskonto sen mukaan.
Ehkä kyse on juuri tästä uskontokysymyksestä. Uskontoko tämän taas ratkaisee ja nyt kun Eurooppaan on päästetty niin paljon näitä idän ihmisiä uskontoineen sotkemaan pakkaa. Ollaan ns. liemessä.
Vierailija kirjoitti:
Kun J. D. Wanker-Vance avaa suunsa Lipsuttaja-Jani hypahtää on valmiina aivoripuloimaan.
Jani haluaisi Vance sykkivän suuhunsa
Trumputtavien ääliöiden arvorealismia on tukea taloudellisesti Ukrainan tuhoamista ja Gazan kansanmurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopssa on poliittisia realisteja, jotka ovat koko ajan tienneet, että Ukrainan ainoa vaihtoehto on kääntää toinen poski ja neuvotella säällinen rauha. Yksikään Euroopan maa ei halua osallistua sotaan tai rahoittaa Zelenskyin toivioprojektia ikuisuuksiin. Sitten on Marinin ja Stubbin kaltaisia idealisteja, joiden on helppo puhua, kun ei tarvita taakse tekoja.
Posken kääntämisen hinta on se, että pian Venäjä aloittaa kansanmurhailun toisaalla. Hullun koiran murhanhimo ei ole tyydyttetty ja Venäjän talous on nyt siinä tilassa, että se ei enää kestä rauhaa.
Jos pitää kerjätä apua Pohjois-Koreasta, niin ei sotataloudellakaan vahvasti mene.
Kuulostaa vähän Pekka Toveri tasoiselta "tietämykseltä". Venäjän sotata
Venäjän talous ja Putinin valta ei kestä enää rauhaa. Se on fakta. Jos Ukrainassa ei enää voi sotia, sitten uusi sota alkaa muualla.
Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.
Vierailija kirjoitti:
Puhui Vance myös siitä että Irlannissa (?) jaettu ihmisille kirjeitä jossa kielletään rukoileminen. Whats the meen? Ei kai nyt sentään rukoilua voi kieltää, se on henkilökohtaista Euroopassa ja juuri puttelandiassahan kristinusko on kielletty, kirkon katollakin ristin sijaan tähti. Putte sinä olet tähti. Vai tarkoittiko juuri sitä että Eurooppa on kahtia jakautunut Länsi- ja Itä. Eurooppaan ja lait ja uskonto sen mukaan.
Putinin Venäjällä kristinusko ja erityisesti ortodoksisuus on todella isossa asemassa. Nuo punatähtijutut oli nuoruutesi Neuvostoliitossa.
Nyt on mediassa nostettu esiin, että puhe olisikin jotenkin kotimaiselle yleisölle. En kyllä ihan ymmärrä. J.D.Vance on puhumassa Eurooppalaisille päättäjille eurooppalaisella turvallisuuskonferenssissa ja nyt puhe olisikin suunnattu USAn kansalaisille. Eikö sillä J.D.Vancella ole ihan tarpeeksi mahdollisuuksia puhua kotimaiselle yleisölle? Tuskin sen tarvitsee sitä varten eurooppaan matkustaa.
Entä jos se ihan puhui eurooppalaisille päättäjille eurooppalaisista asioista? Eikö se olis loogista?
t. AP
Mahtaa olla Jani Mäkelällä kieli kipeänä ja suupielet ruskeana.
Persulit on Putinin viides kolonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trumputtavien ääliöiden arvorealismia on tukea taloudellisesti Ukrainan tuhoamista ja Gazan kansanmurhaa.
No mitä muutakaan voi odottaa kokoomukselta tai perssuomalaisilla. Kokoomus lähetti virallisia delegaatioita Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen puoluekokouksiin ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho äänesti Brysselissä ollessaan kaikkia Venäjä-pakotteita vastaan.
Heinäluoma, Kyllönen ja Saramo haluavat aloittaa keskustelut Putinin kanssa. Hyi hemmetti, mitä rys.sännuolijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhui Vance myös siitä että Irlannissa (?) jaettu ihmisille kirjeitä jossa kielletään rukoileminen. Whats the meen? Ei kai nyt sentään rukoilua voi kieltää, se on henkilökohtaista Euroopassa ja juuri puttelandiassahan kristinusko on kielletty, kirkon katollakin ristin sijaan tähti. Putte sinä olet tähti. Vai tarkoittiko juuri sitä että Eurooppa on kahtia jakautunut Länsi- ja Itä. Eurooppaan ja lait ja uskonto sen mukaan.
Putinin Venäjällä kristinusko ja erityisesti ortodoksisuus on todella isossa asemassa. Nuo punatähtijutut oli nuoruutesi Neuvostoliitossa.
No eipä tuo puten hallintotapa oikein ole kristinuskopohjainen. Vaikuttaa ateisti psykopaatilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopssa on poliittisia realisteja, jotka ovat koko ajan tienneet, että Ukrainan ainoa vaihtoehto on kääntää toinen poski ja neuvotella säällinen rauha. Yksikään Euroopan maa ei halua osallistua sotaan tai rahoittaa Zelenskyin toivioprojektia ikuisuuksiin. Sitten on Marinin ja Stubbin kaltaisia idealisteja, joiden on helppo puhua, kun ei tarvita taakse tekoja.
Posken kääntämisen hinta on se, että pian Venäjä aloittaa kansanmurhailun toisaalla. Hullun koiran murhanhimo ei ole tyydyttetty ja Venäjän talous on nyt siinä tilassa, että se ei enää kestä rauhaa.
Jos pitää kerjätä apua Pohjois-Koreasta, niin ei sotataloudellakaan vahvasti mene.
Kuulostaa vähän Pekka Toveri tasoiselta "tietämykseltä". Venäjän sotata
Talouden romahdus ja että taloudessa menisi lujaa ovat aika kaukana toisistaan. Samaa propagandaa levitettiin N-Saksassakin ja kuvattiin ihmisiä kahviloissa, kun todellisuudessa puute oli kotirintamalla kova siitäkin huolimatta, että valtio ryösti valloittamiaan alueita minkä ehti. Venäjällä korot ovat tapissa ja kaikista korkean teknologian tuotteista on uupelo, vaikka pakotteet vuotavat kuin seula. Ja Putin todellakin moukaroisi Ukrainaa paljon useammin, jos sillä olisi resursseja. Ei hän empaattisuuttaan Kiovaa ja Odessaa säästele.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on mediassa nostettu esiin, että puhe olisikin jotenkin kotimaiselle yleisölle. En kyllä ihan ymmärrä. J.D.Vance on puhumassa Eurooppalaisille päättäjille eurooppalaisella turvallisuuskonferenssissa ja nyt puhe olisikin suunnattu USAn kansalaisille. Eikö sillä J.D.Vancella ole ihan tarpeeksi mahdollisuuksia puhua kotimaiselle yleisölle? Tuskin sen tarvitsee sitä varten eurooppaan matkustaa.
Entä jos se ihan puhui eurooppalaisille päättäjille eurooppalaisista asioista? Eikö se olis loogista?
t. AP
Totta kai puhe oli tarkoitettu vain amerikkalaisille äänestäjille. Kuten Valtonen sanoi: "Vance esiintyy ensisijaisesti omalle kotiyleisölleen." Miksi muuten hän olisi puhunut aborteista turvallisuuskonferenssissa?
Jopa Yhdysvalloissa Vancea on ripitetty puolitotuuksien kertomisesta ja kumppanien sättimisestä.
Aika huvittavaa, että amerikkalaiset tulevat arvostelemaan eurooppalaisia, vaikka tänään oli uutisissa, että kun teksasilainen nainen sai New Yorkissa lääkäriltä raskaudenkeskeytyslääkettä, niin teksasilaistuomari määräsi lääkärille 100 000 dollarin sakot, vaikka lääke on luvallinen New Yorkissa.
Koko maa on muuttumassa paskaläveksi, missä lailla ei ole enää merkitystä. Muskin firmoja vastaan oli nostettu yli 30 syytettä, mitkä kaikki poistettiin, kun Trump tuli valtaan.
Vancen asenne on perinteinen republikaaninäkökulma, että Eurooppa hoitakoon omat sotkunsa. Ilman demokraatteja Eurooppa olisi joutunut selviytymään Hitleristä omin avuin.
Vance = Trumpin lerssi suussaan oleva loyalisti
Ennustin nämä tapahtuvaksi.
trump on Putin in liekassa oleva puudeli tekee kaiken mitä putleri käskee koska putlerilla todennäköisesti on hallussaan epsteinin videomateriaalit.

Veikkaan, että syy on niinkin yksinkertainen, kuin että Trump ihailee Putinia, kuten muitakin diktaattoreita, ja Putin entisenä KGB-miehenä tietää psykologiasta sen verran, että osaa manipuloida narsistia.
Trump luultavasti oikeasti luulee heitä ystäviksi, sillä on tyhmä kuin saapas.
Vancen kehuminen ei auta trumpin cheerleader trolleja
Kerro konkreettinen esimerkki mielistelystä. Iltalehden otsikko ei kelpaa lähteeksi. Ukrainan diilissä ei ole kyse mielistelystä, vaan siitä, että Trump haluaa diilin. Häntä kiinnostaa myös Ukrainan luonnonvarat ja niihin hän pääsee paremmin käsiksi, jos pystyy neuvottelemaan rauhan Ukrainaan Venäjän kanssa.