Miten teidän lasten suomi?
Ollaan oltu USA;ssa 8kk, lapset ovat paikallisessa koulussa. Esikoinen 6v puhuu ja ymmärtää suomea hyvin. On jopa itse oppinut lukemaan suomea.
4v ymmärtää kun puhun suomea hänelle, mutta ei saa sanoja tuotettua. Yritti puhua mummun kanssa puhelimessa ja vain englantia tuli.
Mikä avuksi?
Kommentit (23)
Muutama vuosi sitten luin kirjan kaksikielisyydesta (en muista kirjan nimea, mutta suomeksi se oli). Kirjassa puhuttiin kolmenlaisesta kaksikielisyydesta:
!) passiivinen (ymmartaa vahemmistokielta, meidan tilanteessa siis suomea, muttei puhu)
2) aktiivinen (ymmartaa ja puhuu)
3) absoluuttinen (ymmartaa ja puhuu kumpaakin kielta hyvin)
Meidan poika on 6v. Asumme englanninkielisessa maassa. Isa puhuu englantia eika osaa suomea. Olen puhunut pojalle koko elinaikansa suomea ja han vastaa mulle aina englanniksi. Joka kesainen Suomen reissu saa ihmeen aikaan, poika puhuu myos suomeksi, mutta parin kuukauden kotona olemisen jalkeen, kieli vaihtuu taas englanniksi. Mielenkiinnolla seuraan, mita tulevaisuus tuo mukanaan kaksikielisyyden suhteen. Hienoa olisi, etta pysyisi edes passiivisesti kaksikielisena. Aktiivinen kaksikielisyys taitaa vaatia Suomen loman vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina kertoo, miten hänen setänsä on 30 vuotta ollut suruissaan kun ei ole koskaan pystynyt juttelemaan lastenlastensa kanssa. Näiden äiti siis muutti nuorena Ruotsiin ja huonosta ruotsin kielen taidosta huolimatta on aina puhunut lapsille ruotsia. Olen tavannut pikkuserkkujani muutaman kerran ja he itsekin sanovat, että jos jotain saisivat muuttaa niin toivoisivat, että äiti olisi heille puhunut suomea.
Eli mitään suomen kielen maistereita ei lapsistani tarvitse tulla, kunhan pystyvät kommunikoimaan suomeksikin.
Anteeksi että vastaan näin vanhaan ketjuun mutta kun googlella löyty niin täyty rekisteröidä itsensä ja vastata aiheeseen kun nyt on suomenkiellä kirjoitettu.
En tiedä miten on muissa maissa.
Mutta toi mitä juuri kirjoitit että suomenkieltä hävetään tuntuu olevan aika yleistä Ruotsissa. Ainakin vanhemman sukupolven joukossa.
Itse olen kasvanut ja elänyt eteläruotsissa eli olen periaattessa enemmän ruotsalainen kun suomalainen nimikin on jopa ruotsalainen.
Mutta tunnen itsessäni kuitenkin jotain suomalaisuutta ja vanhemmathan ovat suomesta tosin ovat alun perin suomenruotsalaisia (siitä mun nimi).
No joo mun vanhemmat kyllä puhuivat suomea ja kävin jopa suomenkielistä koulua etelä ruotsissa.
Myös asuinalueella asu paljon suomalaisia eli kaverit oli lähes kaikki suomenkielisiä.
Sitten taas suomessa isovanhempien luona toinen juttu kun asuivat sellasessa paikassa missä suurin osa ruotsinkielisiä.
Eli mulla ehkä menny asiat vinksin vonksin ;-)
Tässä muutama vuosi sitten muutin Haaparannalle, aivan sen takia kun halusin mahdollisen lähelle Suomea mut kuitenkin asua Ruotsissa ihan kaiken paperisodan ja koulutusten yms takia mikä Suomessa paljon vaikeenpaa. Myös yksi niistä negatiivisista asioista suomessa eli toi että pitää yli kouluttautua joka ammattiin ennen kun saa töitä.
No joo mun kumppani on asunut täälläpäin mut hänen vanhenpansa ovat suomen suomesta!!!
Eli yksinomaa alueista missä vain suomea puhutaan.
Mutta hänen vanhempansa aina änkyttää mulle ruotsia vaikka he osaavat suomen paremmin!
Ovat myös omalle lapselleen vain ruotsin opettaneet.
Nyt meillä on lapsia ja he puhuu vain ruotsia lapsenlapsille ja minua melkein toruvat kun minä pidän jääräpäisesti suomen kielen!
Olen tämän jutun nähnyt myös muissa ihmisissä täälläpäin.
Johtuukohan se siitä kun täällä aikoinaan (joskus vielä 60 luvulla?) lyötiin lapsia kun puhu suomea koulussa???
Tekee hirveen vaikeeksi opettaa lapsille Suomea kun ympäristö niin negatiivinen suomen suhteen.
Jopa suomalaiset jotka tänne muuttaneet nykyaikana ja jotka itse tuskin ruotsia osaavat ovat niin ton ruotsin tärkeyden kannalla!!
Eikö ihmiset tosiaan ajattele pidemälle esim miten lapsensa voi pärjätä sukulaistensa kanssa ja myös vaikka suomessa. Aika vaikeeta muuttaa suomeen jos ei lapset suomea osaa.
Mitenhän tälläsessä tilanteessa pitäis toimia?
Kun mun oma suku on ruotsinkieleisiä.
Itse näen suomenkielen rikkautena ja on myös helpompi oppia muita kieliä kun osaa 2 ihan eri kielijuurta.
Vanhemman lapsen kanssa puhun suomeksi mut nuoremman kanssa hän vastaa mulle ruotsiksi.
Olen yrittäny saada vanhempaa lasta puhumaan suomea nuoremmalle mut he puhuu ruotsia keskenään.
jos lapselle tiettyja kielia aina aktiivisesti puhutaan, ei han sita yhtakkia " unohda" . Eli jos kommunikointi todellakin on jarjestelmallisesti aina tietyilla kielilla, han myos oppii nama kielet. Meilla ei ole myoskaan kyse siita, etta voisi aluksi rentoutua suomen kielen suhteen jos ei kieli rupea luistamaan; emme ehka koskaan tule edes asumaan Suomessa (emme todellakaan viela tieda) eika lapsella tule siis silloin olemaan mahdollisuutta suomenkielisessa ymparistossa asumiseen.
Olen siis itse asiassa tavannut pari nuorta, joiden toinen vanhempi on suomalainen ja toinen esim. ranskankielinen belgialainen. Tama nimenomainen parikymppinen nuori oli syntynyt ja asunut koko elamansa Belgiassa ja heidan perheen yhteisena kielena oli ranska. Aitinsa kanssa oli kuitenkin aina puhunut suomea ja valit sukulaisiin Suomessa olivat aina olleet tiiviit. Han puhui loistavaa suomen kielta vaikka puhuikin hauskalla aksentilla. Han myos puhui suomea ylpeana ja mielellaan. Hauskaa kylla, hanella oli juuri sellainen parikymppisen nuoren sanavarasto -kiitos suomalaisten tuttavuuksien, joiden kanssa oli viettanyt paljon aikaa. Tavattuani nama pari nuorta olen hieman rentoutunut; on siis todellakin mahdollista, etta lapsi tuntee itsensa suomalaiseksi ja puhuu hyvaa suomea vaikkei Suomessa olisi asunutkaan.
Mulle, vaikka englanti rakas kieli onkin, olisi tarkeaa, etta meidan perhe olisi kaksikielinen niin, etta kummankin vanhemman kieli ja kielen kautta rakentuva kulttuuri olisi lapsille tuttu ja omaksi koettu. Vaikka yhdessa puhuisimmekin ranskaa en usko etta suomen kieli jaisi sivuun ja etta joutuisin jostakin luopumaan nain tehdessani. Tietenkin kielella olisi eri rooli, mutta ei valtamatta vaheksyttavampi. Muutenkaan mulla ei ole hinkua " ranskalaistua" erityisesti. Asuttuani koko aikuiselamani ulkomailla eri maissa, mulle on pain vastoin kehittynyt sellainen " itselleni sopiva" suomalainen identiteetti, jota ylpeana kannan. Ihan ensimmaisten vuosien aikana kritisoin Suomea ja suomalaisuutta, otin etaisyytta. Sittemmin olen taas lahentynyt juuriani paljon ja nykyaan tiedostan ja tunnistan suomalaisuuteni ylpeana. Taman uskon olevani suurin valttini ja motivaation lahteeni lasten suomen kielen yllapitamisessa.