Peukku-huume yleistynyt alakoululaisilla
Peukku eli Alfa-PVP on tullut myös alakoululaisten käyttöön, kertoo IL. Fyysiset haitat ovat vakavia, jopa aivoverenkiertohäiriöitä ja sisäelinvaurioita esiintyy.
Väkivaltaisuus ja agressiivinen velanperintä, jossa uhataan myös perheenjäseniä, kuuluu asiaan.
Kommentit (330)
Tarttis ensin saada ihmiset asumaan ihmisten ilmoille Pieksämäen ja Kouvolan kaltaisista ongelmakylistä. Ei pienillä paikkakunnilla ole muuta tekemistä kuin vetää kamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikeasti tosi huolestuttavaa.
Onhan se mutta kuten on nähty mikään syy ei ole riittänyt siihen että huonolle huumepolitiikalle tehtäisi jotain. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja toisena suonensisäisten huumeiden käytössä. Nyt lapsetkin vetää kovia huumeita ja ei sekään vaikuta meidän päättäjiin.
Ei päättäjiä kiinnosta, muu kuin omat hyväveliverkostot ja hyvät palkkansa. Poliisikin on lähinnä jahtaamassa nettiin m a m u i s t a kijroittelevia.
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on pevekinkäyttäjä. Sanoo itsekin että suurinta pskaa mitä maa päällään kantaa, mutta ei pysty lopettamaan. Aloitti 17-vuotiaana suonensisäisillä, vuosien aikana mennyt subua, piriä ja nyt pevekkiä. Hirveää katsoa missä kunnossa sekä pää että kroppa ovat.
Miksi alkoi käyttää alkujaan? Perheoloissa ongelmaa? Kiusaamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Huumeilleko Trump näitä tulleja suunnittelee?

Oksykodonin aiheuttama opioidiongelma ainakin oli ihan maan sisäinen ongelma. Äärikapitalistinen järjestelmä salli lääkeyhtiön kyseenalaisen toiminnan markkinoidessa kyseistä opiaattia. Tätä määrättiin kuin karkkia valheellisen tiedon valossa. Ei mennyt läpi Euroopassa, vaikka lääkeyhtiö tätä yritti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Suomessa vain nyhjätään, että ei ei. Huumemyyjät vankilaan hotelleihin ja siellä jatkavat bisneksiään. Ja heti kun vapautuvat, sama meno jatkuu. Tämä on itseaiheutettu ongelma, josta lapsetkin kärsivät. Koska ei ryhdytä kunnon toimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikeasti tosi huolestuttavaa.
Onhan se mutta kuten on nähty mikään syy ei ole riittänyt siihen että huonolle huumepolitiikalle tehtäisi jotain. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja toisena suonensisäisten huumeiden käytössä. Nyt lapsetkin vetää kovia huumeita ja ei sekään vaikuta meidän päättäjiin.
Maailman onnellisin kansa jolla on varaa lahjoittaa rahaa Afrikkaan, EU:lle ja Ukrainaan. Ylläpitää täällä työskentelevien lapsia lapsilisällä heidän kotimaassaan. Ottaa lisää lukutaidittomia ja sairaita tulijoita.
Mutta omiin lapsiin ei ole rahaa.
Kertoo siitä miten korruptoitunut Suomi - poliitikot/EU/Ukraina yhdistelmä on. Nyt on aika selvittää kaikki korruptiot ja syyllisille vankeustuomiot heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😭 lapsiraukat. Nämäkin ovat joidenkin pieniä rakkaita lapsia, jotka järjestäytynyt rikollisuus tuhoaa tarkoituksella rahan takia. Ihan hlvetin sairasta ja oksettavaa.
Miten näitä päihdeasioita ei ikinä saada kuntoon??
Olisiko esittää keinoa? Sillä myyjiä löytyy aina jos on käyttäjiä.
Pitäisi voida estää halu edes kokeilla mitään päihteitä.
Kuolemanrangaistus järjestäytyneestä huumemyynnistä.
Ei toimi. Onhan sitäkin jo kokeiltu ja siitä luovuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Suomessa vain nyhjätään, että ei ei. Huumemyyjät vankilaan hotelleihin ja siellä jatkavat bisneksiään. Ja heti kun vapautuvat, sama meno jatkuu. Tämä on itseaiheutettu ongelma, josta lapsetkin kärsivät. Koska ei ryhdytä kunnon toimiin.
Olet niin sinisilmäinen, että uskot kovien rangaistuksien toimivan? Ikään kuin valtavaa markkinarakoa ei koko ajan olisi joku täyttämässä ja yhä ammattimaisemmin ja julmemmin keinoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Huumeilleko Trump näitä tulleja suunnittelee?
Ei vaan kiristää tällä Meksikon suojelemaan USA:n rajaa, jo nyt huumekartellien toiminta ja ihmiskauppiaiden toiminta on dramaattisesti vähentynyt kun rajaa on alettu turvata sotilallisesti.

Jos nyt saivarrellaan niin ne on kaikki päihteitä. Huume on vain juridinen termi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Huumeilleko Trump näitä tulleja suunnittelee?
Etkö lue uutisia? Meksikon tullit NIMENOMAAN huumeiden ja laittomien siirtolaisten vuoksi. Ei kauppasodan vuoksi, vaan toimenpiteenä Meksikosta tulevien ko. ongelmien vuoksi. Ja johan alkoi Meksikon rajalle virrata sotilaita, kun uhattiin tullilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on oikeasti tosi huolestuttavaa.
Onhan se mutta kuten on nähty mikään syy ei ole riittänyt siihen että huonolle huumepolitiikalle tehtäisi jotain. Suomi on ykkönen huumekuolemissa ja toisena suonensisäisten huumeiden käytössä. Nyt lapsetkin vetää kovia huumeita ja ei sekään vaikuta meidän päättäjiin.
Ei päättäjiä kiinnosta, muu kuin omat hyväveliverkostot ja hyvät palkkansa. Poliisikin on lähinnä jahtaamassa nettiin m a m u i s t a kijroittelevia.
Kyllä poliisi aina välillä kannabiksen kasvattajia ratsaa. Se kun on vaaratonta ja sitten voi paistatella takavarikkojen kanssa lehdissä ja vaatia lisää kyttäyskeinoja (viimeisimpänä pääsyä passien sormenjälkiin) ja rahoitusta.
Se on semmoista kun aikuiset ei halua ottaa vastuuta päihtymisen realistisesta kysynnästä ja se jätetään lapsille.
Kieltäminen ja teeskentely että nyt on hyvä on vastuunpakoilua joka tappaa meidän lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Huumeilleko Trump näitä tulleja suunnittelee?
Ei vaan kiristää tällä Meksikon suojelemaan USA:n rajaa, jo nyt huumekartellien toiminta ja ihmiskauppiaiden toiminta on dramaattisesti vähentynyt kun rajaa on alettu turvata sotilallisesti.
Miten tämä nyt sitten taas liittyi niihin ensin mainitsemiisi tulleihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Suomessa vain nyhjätään, että ei ei. Huumemyyjät vankilaan hotelleihin ja siellä jatkavat bisneksiään. Ja heti kun vapautuvat, sama meno jatkuu. Tämä on itseaiheutettu ongelma, josta lapsetkin kärsivät. Koska ei ryhdytä kunnon toimiin.
Olet niin sinisilmäinen, että uskot kovien rangaistuksien toimivan? Ikään kuin valtavaa markkinarakoa ei koko ajan olisi joku täyttämässä ja yhä ammattimaisemmin ja julmem
Toimii ainakin osaan ihmisistä. Ja osa valitsisi toisen kohdemaan. Ja ne jotka tuomittaisiin, säästyisi verovarojakin vankilassa pitämiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Huumeilleko Trump näitä tulleja suunnittelee?
Etkö lue uutisia? Meksikon tullit NIMENOMAAN huumeiden ja laittomien siirtolaisten vuoksi. Ei kauppasodan vuoksi, vaan toimenpiteenä Meksikosta tulevien ko. ongelmien vuoksi. Ja johan alkoi Meksikon rajalle virrata sotilaita, kun uhattiin tullilla.
Eli sinä et ymmärrä mitä tuontitulleilla tarkoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeita ei pitäisi olla olemassakaan. Se kurjuus, hätä ja kuolema mikä niistä seuraa on hirvittävää.
Tämä on yksi syy, miksi Trump uhkaa Meksikoa jättiläissuurilla tulleilla. Meksikosta viedään Usaan huumeita. Jotkut osaavat toimia ongelman edessä, toiset osaavat vain nyhjöttää ja voivotella vuosikausia.
Ongelma on jenkit. Nehän ne huumeet imuroi. Ja vielä myyvät aseita niille kartelleille.