Miten saatte ajan kulumaan, jos olette yksin?
Kommentit (60)
Helposti. Soitan soitinta. Laulan.
Piirrän. Kirjoitan. Kaikkea kivaa siis. Joskus myös möllötän sohvalla ja katson sarjoja, mutta niitä on helpompi tehdä myös perheen ollessa paikalla.
Juon viinaa, katselen porniksia ja runkkaan. Välillä kirjoitan porvoolaisia AV:lle. Aika kuluu kuin siivillä!
Olen aina yksin kotona, ja aika kuluu nopeammin kuin haluaisinkaan. Luen, kirjoitan, katson sarjoja ja leffoja, juttelen ihmisten kanssa netissä, soitan ja laulan, kokkaan ja leivon, teen kotitöitä, joogaan ja teen kehonpainoharjoituksia. Tekemistä on enemmän kuin aikaa.
Kirjoitan aamusta iltaan provoja ja naisvihaa vauvapalstalle.
Muu perhe lähtee tostaina 10 päiväksi matkoille. 20 kohtainen to do lista kirjoitettuna.
Luen, soitan, ulkoilen, katselen sarjoja, surffaan netissä, teen kotihommia ym.
Kun en ole parisuhteessa tai epäilen suhdettani, en saa aikaa kulumaan millään, vaan vatvon ja vatvon.
Kun olen parisuhteessa johon luotan, aika kuluu yksinkin kuin siivillä ja kaikki tekeminen tuntuu mukavalta ja kiinnostavalta. Myös möllöttäminen.
m
Seikkailen netissä ja kuuntelen samalla musaa. Välillä otan musan pois, että kuulee, mitä jollain videolla yms pätkällä höpötetään.
Hyvin paljon pidän kissaa sylissä. Enkä edes liioittele. Mulla on kissa, joka viettäisi kaiket päivät sylissä, jos suinkin mahdollista.
Kannattaa hommata niin paljon mielenkiinnonkohteita elämäänsä, ettei ole pulassa, jos työt tai ystävät yhtäkkiä puuttuu ympäriltä.
Kannattaa käydä eri kursseja, aloittaa harrastuksia jne. Vaikkei ehtisi kovin pitkälle kerrallaan, niitä voi aina jatkaa. Eikä tarvitse aloittaa alusta eikä keksiä uusia harrastuksia.
Tänäänkin jo pelkästään kävelin lähes 10km. Otsikossahan ei puhuta kodista mitään.
Syön ravintoloissa, kävelen kaikkialle, metsästän punalappuja kaupoista, luen, sometan, nikkaroin, teen ruokaa, siivoan.
Luen, teen ruokaa, valokuvaan, lähden ulkoilemaan, katson sarjoja tai elokuvia, teen kotitöitä, menen elokuviin, lepään. Mies on työmatkalla ja olisi kiva jos hän olisi kotona, mutta hyvin saan ajan menemään yksinkin.
Internetistä ei lopu tekeminen kesken. Voin myös viettää loputtomasti aikaa Excelin parissa.
Pelaan, katson leffoja, kokkaan, poltan kannabista, mitä nyt sattuu huvittamaan sillä hetkellä.
Tumputan tunnin välein ja syön jotain makeaa.
T. M53
Jumppaan, kotitöitä sisältäen kauppalistan suunnittelut, pyörän huollon suunnittelut ym, vauvapalstaa, uutisia, yhtä sanapeliä, aika usein pitää hakea tietoa jostain, tarkistan onko mitään hyviä alennuksia nettikaupoissa, käsitöitä ja podcasteja, joskus viestittelen kavereille.
Vierailija kirjoitti:
Kun en ole parisuhteessa tai epäilen suhdettani, en saa aikaa kulumaan millään, vaan vatvon ja vatvon.
Kun olen parisuhteessa johon luotan, aika kuluu yksinkin kuin siivillä ja kaikki tekeminen tuntuu mukavalta ja kiinnostavalta. Myös möllöttäminen.
m
Mietinkin mikä mua vaivaa. En saa mitään järkevää aikaan kun olen nyt yksin. Parisuhteessa pystyin keskittymään mihin tahansa. Se sitten puolestaan aiheutti närää, kun vietin niin paljon aikaa omien puuhieni parissa.
n
Olen aina yksin, ja viihdyn oikein hyvin. Nettailen, katselen elokuvia ja sarjoja, suoratoistopalvelusta, käyn kävelyllä, neulon tai teen muita käsitöitä, luen, laitan ruokaa, joskus tissuttelen kaljaakin, nautin valtavasti vain olemisesta.
Kertokaa mullekin