Henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisen muuttuminen. Onnistuneita tapauksia?
Kommentit (58)
On. Mieheni oli aiemmin noita molempia, mutta onneksi lopulta tajusi että meidän suhde päättyy oikeasti, jos ei hän muutu.
Siskoni henkinen tie seesteisen joogamaailman ja zenin huipulle on täydellisen onnistunut... Paitsi, että hänellä on henkilöt 1- miljoona, joille hän on päättänyt olla paska ja kostonhimoinen. Mutta muuten hän on kuulemma rauhallinen ja mukava ihminen. (Kuulun itse noihin miljoonaan tuttuun, jolle hän on vaan valinnut olla paska). Että itsepetoksen tasolla näkyy onnistuvan.
Kuulemma. Itse en ole nähnyt sellaista muutosta mutta niin minulle on väitetty.
Vierailija kirjoitti:
Minun henkisesti väkivaltainen eksäni muuttui 20 vuoden aikana. Kun hän huomasi, että pakottaminen ei minuun toiminut, siirtyi hän syyllistämiseen ja häpäisemiseen.
Vau mikä muutos, henkisesti väkivaltainen ihminen muuttui henkisesti väkivaltaiseksi ihmiseksi.
Voi halutessaan mutta harvoin siinä itse onnistuu ilman ammattiapua.
On se mahdollista mutta yleensä ammattiapu on välttämätöntä. Kaikki eivät tokikaan pysty edes silloin muuttumaan. Psykopaatti on psykopaatti.
Vierailija kirjoitti:
On se mahdollista mutta yleensä ammattiapu on välttämätöntä. Kaikki eivät tokikaan pysty edes silloin muuttumaan. Psykopaatti on psykopaatti.
Kaikki kuspäät ei ole psykopaatteja.
Jos ihminen ite tahtoo päästä tavoistaan eroon niin pääsee kyllä. Jos ei tahdo, ei pääse.
Olen yli 60 vuotta elänyt, enkä ole nähnyt yhtään. Kyllä se luonnevika on yleensä pysyvä ominaisuus,
Mitä väliä sillä on?
Mulle riitti kun pelko tuli tunteena ekan kerran suhteeseen. Vaikka myöhemmin paljastui että oikeasti ei ollut paljon mitään pelättävää silloin niin ei suhde siitä enää entiselleen palannut. Luulin että kaikilla muillakin käy samoin tuossa tilanteessa?
Minä olen käyttäytynyt omia lapsiani kohtaan. Esim. huutanut uhkaavasti, pukenut rempoen, kantanut puristaen. Ja olen pystynyt lopettamaan, mutta syyllisyyden kanssa saan kyllä elää loppuelämän, ja jäljet näkyy edelleen suhteessa toiseen lapseeni.
Voi kun olisin saanut apua silloin kun neuvolassa monta kertaa sanoin etten pärjää ja suutun liikaa, mutta vastaus oli aina että "kaikki äidit suuttuu" ja "ei pidä olla itselleen niin ankara".
Olisiko tavallinen tarina? Naisen kertomuksella "väkivaltainen" puoliso tai ex-puoliso - ja kukaan ei ole nähnyt väkivaltaa.
Erotessa tapahtuu sitten ihmeparaneminen väkivallasta :D
Lapset saatu vieraannutettua, niin kaikki hyvin ja case closed?

Ja lisään vielä. Mikään ei oikeuta tai ole puolustus lasten kaltoinkohtelulle! Täytyy kuitenkin sanoa että myös olosuhteet vaikuttaa: äärimmilleen uupuneena, yksinäisenä, keinottomana oltuani pitkään jatkuvassa ylivireystilassa hyvin intensiivistä hoitoa vaativan lapsen kanssa ja vuosia ilman kokonaisia yöunia, käyttäydyin kuten käyttäydyin. Ja aivan varmasti on olemassa myös olosuhteita joissa uudelleen käyttäytyisin väkivaltaisesti, mutta toivottavasti sellaista ei koskaan tule. Ei lapsiani kohtaan, en usko, mutta jokaisessa meissä on potentiaali väkivaltaan sopivissa olosuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tavallinen tarina? Naisen kertomuksella "väkivaltainen" puoliso tai ex-puoliso - ja kukaan ei ole nähnyt väkivaltaa.
Erotessa tapahtuu sitten ihmeparaneminen väkivallasta :D
Lapset saatu vieraannutettua, niin kaikki hyvin ja case closed?
Mitä selität.
Vierailija kirjoitti:
On se mahdollista mutta yleensä ammattiapu on välttämätöntä. Kaikki eivät tokikaan pysty edes silloin muuttumaan. Psykopaatti on psykopaatti.
Psykopaattisuus on vakava sairaus

Psykopaatit ovat mieleltään sairaita, koska eivät ymmärrä tekojensa seurauksia eikä ymmärrä, mitä vahinkoa tekevät toisille

Esimerkki: