Aikuiset lapset eivät hyväksy, että on normaalia ja luonnollista kuolla yli 80- vuotiaana

Olen valmis lähtemään. Harras toiveeni on, että saisin lähteä nopeasti pois, rauhallisesti nukahtaen. En todellakaan halua, että pidetään väkisin hengissä. Riittävä kipulääkitys ja "näkemiin maailma".

Äitini on yli 90 ja hoivakodissa vaikeasti sairaana. Hän kieltäytyi hoitotahdosta todeten, ettei ole vielä aika. Yritimme lapset saada hänet ymmärtämään, mutta haluaa elää lähes puolitajuttomana loppu elämänsä. Lääkärin mukaan äidille ei enää annettaisi elvytystä, joka toivon  mukaan on myös totta. Olen sitä useampaan kertaan varmistanut. MInä en pelkää äitini kuolemaa. Olen pakannut hänelle kassiin valmiiksi arkkuun puettavat vaatteet sekä mukaan laitettavat muistoesineet. Ilmoittanut, että korkeintaan valvon kuolinvuoteella  ja jätä suosiolla ruumiin pesuun henkilökunnalle. Tyhjentelen hänen hoivakodin kaappejaan jo turhista vaatteista ja koen, että tämä kuoleman odottaminen on raskasta. Rakastan äitiäni, mutta ei hän enää oikein ole läsnä tässä elämässä. Muut sisarukseni eivät halua valmistautua ja vättävät puhumasta äitimme kuolemasta esim. miten nopeasti äidin huone pitää kuoleman jälkeen tyhjentää, millainen runo kuolinilmoitukseen yms. 

Meitä on hyvin erilaisia kuoleman kohtaavia ihmisiä. Vaikea on saada ainakaan omia sisaruksiani ymmärtämään, ettei äiti enää palaa takaisin entisekseen. Annan heidän rauhassa prosessoida. Ei se heillekään helppoa ole, vaikka minä totuuden torvena saatan ehkä joskus vähän potkia takamuksille näkemään missä mennään.

Ei ole kyse siitä, etten hyväksyisi, vaan siitä että ihmiset ovat erilaisia. Eivät kaikki ole elämäänsä kyllästyneitä sohvaperunoita joilla ei ole elämänintoa ollut viisikymppiseksi tulon jälkeen. Jos kasikymppisellä mammalla tai papalla on iloa ja kiinnostusta elämää kohtaan niin kukaan lääkäri (tai sukulaiset!) ei päätä että sä olet jo liian vanha. N33

Totta et vaikea luopua vaikka se onkin vain luonnollista.

Toisaalta, omat vanhemmat on 82-vuotiaita, ja vaikka pikkukremppoja on, ovat edelleen virkeitä ja aktiivisia, käyvät kulttuuririennoissa ym. En sanoisi "vanhuksiksi" vaikka sitä tietty ovat.

Nykyajan 80v on ex- 70v jnpp.

50v joka vois olla 40v

Vierailija kirjoitti:

Olen 53 vuotias ja valmis lähtemään pois. Elämää elänyt ja nähnyt tarpeeksi. Elämän pituus vuosissa ei ratkaise vaan elämän mielekkyys. 

 

53 vuotias

No mä en vielä ole, mutta tahdon kuolla mahdollisimman terveenä ja/tai suorilta jaloilta. Samaa ikäluokkaa olen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyse siitä, etten hyväksyisi, vaan siitä että ihmiset ovat erilaisia. Eivät kaikki ole elämäänsä kyllästyneitä sohvaperunoita joilla ei ole elämänintoa ollut viisikymppiseksi tulon jälkeen. Jos kasikymppisellä mammalla tai papalla on iloa ja kiinnostusta elämää kohtaan niin kukaan lääkäri (tai sukulaiset!) ei päätä että sä olet jo liian vanha. N33

Jos ihmisellä on iloa ja kiinnostusta elämää kohtaan, niin ei häntä todellakaan tapeta hoidon puutteeseen, koska:

-häneltä itseltään voi kysyä, miten hoidetaan, toisin kuin loppuvaiheen muistisairaalta

-hän ei todennäköisesti revi nesteytys- tai antibioottiletkuja irti ja kieltäydy nielemästä tabletteja

-hän on motivoitunut kuntoutumaan ja noudattamaan ohjeita

-hän ei lyö hoitajaa kivuissakaan eikä haahuile öisin käytävillä niin, että pitää sitoa vuoteeseen ja siitä seuraa ongelmia.

Tällaisia potilaita minä hoidan ja tekisi todella hyvää kuvata joku dokumentti, miten se hoito siellä ihan loppupäässä on silkkaa ihmisen kidutusta, mutta kun ei lääkäri voi kaikissa tapauksissa olla hoitamattakaan. Toki jos ei enää niele, niin saattohoitopäätös tehdään. Pahimpia ovat ne juuri siinä välivaiheessa olevat, joille ei voi tehdä saattohoitopäätöstä, vaan hoitoja on jatkettava. Hyväkuntoinen kasikymppinen on ihan easy peacy. En ole ollut syöpätaudeilla töissä, joten en osaa sanoa, miten ikäihmisten syöpiä hoidetaan. Sukulaiseni oli kasikymppinen ja syöpä sitä tyyppiä, että yksi leikkaus ja hän parani. En tiedä, miten olisi tehty, jos olisi levinnyt, eroaisiko nuoren potilaan hoidosta.

joku yli 80 v haluaa elää vielä.

ikänsä takiako hänen pitää kuolla ?

Vierailija kirjoitti:

Olen 53 vuotias ja valmis lähtemään pois. Elämää elänyt ja nähnyt tarpeeksi. Elämän pituus vuosissa ei ratkaise vaan elämän mielekkyys. 

 

53 vuotias

Onnea että olet saanut elää jo riittävän mielekkään elämän 53vuodessa!

Isälleni, 85v, juuri laitettiin paras mahdollinen sydämentahdistin...

Vierailija kirjoitti:

joku yli 80 v haluaa elää vielä.

ikänsä takiako hänen pitää kuolla ?

Sairaalassa ei todellakaan ole kyse tuosta. Kärsimystä aiheuttaa se, että esim. vaikeasti muistisairaalta joudutaan vaihtamaan vaippa väkisin kolmen hoitajan toimesta, koska hän pelkää sitä. Mietipä kipua aiheuttavia toimenpiteita sitten, miltä näin hoitajasta tuntuu niitä tehdä? Miltä tuntuu kuivittaa satavuotiasta, joka ei näe eikä kuule enää juuri mitään ja pelkää toimenpiteitä ja pyrkii lyömään?

Toki, jos se elämäniloinen kasikymppinen sairastaa sairautta, jota ei voida parantaa, niin sitten hän kuolee. Sille, että elimistö on kuitenkin jo vanhuuden heikentämä, emme voi mitään. 

Meillä on tarvetta hoitotahtokäytännölle, koska heidän jotka haluavat pois tästä maailmasta sairauden myötä, pitäisi antaa mennä. Ja kyllä, siten säästyisi hoitopaikkoja niille elämäniloisille kasikymppisille.

Isäni on 80-vuotias, aktiivinen ja terve. En halua että hän kuolee, koska hänen aikansa ei ole. Isoisä eli 100-vuotiaaksi, ajoi autoa vielä 90 vuotiaana ja oli loppuun saakka skarppi. Ei näitä voi yleistää.

Tiedän 2 ihmistä: Kaverini äiti ja mökkinaapuri syöpäleikattiin molemmat yli 80-vuotiaina. Hyvin ovat sen jälkeen jakselleet jo monta vuotta. 

Ikärasismi tulee olla täysin kiellettyä. 

Jos potilas hyötyy hoidosta todennäköisemmin kuin että siitä on haittaa, pitää hoitaa. 

Mun isälle tuli 97-vuotiaana verenvuoto (sisälle) ja se olisi tukittu laskimon kautta, jollei olisi parantunut itsestään. Eli vielä skarppina 4 vuotta ja hoiti vaimoaan siinä sivussa. 

Olen saattohoidossa ja valitettavasti emme voi parantaa potilasta, vaikka hän olisi iloinen ja elömänjanoinen. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini on yli 90 ja hoivakodissa vaikeasti sairaana. Hän kieltäytyi hoitotahdosta todeten, ettei ole vielä aika. Yritimme lapset saada hänet ymmärtämään, mutta haluaa elää lähes puolitajuttomana loppu elämänsä. Lääkärin mukaan äidille ei enää annettaisi elvytystä, joka toivon  mukaan on myös totta. Olen sitä useampaan kertaan varmistanut. MInä en pelkää äitini kuolemaa. Olen pakannut hänelle kassiin valmiiksi arkkuun puettavat vaatteet sekä mukaan laitettavat muistoesineet. Ilmoittanut, että korkeintaan valvon kuolinvuoteella  ja jätä suosiolla ruumiin pesuun henkilökunnalle. Tyhjentelen hänen hoivakodin kaappejaan jo turhista vaatteista ja koen, että tämä kuoleman odottaminen on raskasta. Rakastan äitiäni, mutta ei hän enää oikein ole läsnä tässä elämässä. Muut sisarukseni eivät halua valmistautua ja vättävät puhumasta äitimme kuolemasta esim. miten nopeasti äidin huone pitää kuoleman jälkeen tyhjentää, millaine

Minun isäni kuoli yli 100-vuotiaana ja hänellä oli myös kova tahto elää. 

Miksi et kunnioita äitisi tahtoa elää. Minä ainakin halusin toimia niin kuin isäni toivoi. Itsekästä yrittää muuta. 

Pesin myös isäni. 

Minä teen elvytyskiellon jossain vaiheessa.

-en halua jäädä laitteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Isälleni, 85v, juuri laitettiin paras mahdollinen sydämentahdistin...

Minusta tehtiin aivan oikein. Tietenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen valmis lähtemään. Harras toiveeni on, että saisin lähteä nopeasti pois, rauhallisesti nukahtaen. En todellakaan halua, että pidetään väkisin hengissä. Riittävä kipulääkitys ja "näkemiin maailma".

Sama.

Mun isä kuoli mökillä hypotermiaan.  Onneksi siinä tulee se hyvänolon tunne lopuksi.

Tuntuu siltä, että liikkumaan tottunut ihminen olisi kärsinyt todella paljon siitä, että olisi ollut petisyötettävänä.

-vaikka olisihan se ollut itselle helpompaa, että olisi saanut hoivata. Luulen, että isälleni oli kuitenkin parempi se että lähti nopeasti. Toivon ainakin niin.

Toivon💌

Vierailija kirjoitti:

Isäni on 80-vuotias, aktiivinen ja terve. En halua että hän kuolee, koska hänen aikansa ei ole. Isoisä eli 100-vuotiaaksi, ajoi autoa vielä 90 vuotiaana ja oli loppuun saakka skarppi. Ei näitä voi yleistää.

Sanon tämän niin monta kertaa, kuin on tarpeen: iän mukaan ei rajata hoitoja enkä ainakaan minä sairaanhoitajana ole sitä ehdottamassakaan. Ikä tuo tietysti todennäköisyyttä sairauksille ja elimistö on heikompi niitä kestämään. Muistisairaus on paha elämälaadun kannalta, lopulta sekin tappaa. Sen olen sairaanhoitajana nähnyt, palataan tuohon alkuperäiseen aiheeseenkin, että joskus ysikymppisen vointi romahtaa pian. Munuaisten vajaatoiminta, keuhkokuume lisänä ja voi olla jotain, mitä ei ole tutkittu eikä tarpeen enää tutkiakaan. Sitten omaiset hyppivät seinille, että "miten se isä nyt kuoli vasta ysikymppisenä kun veljensä ovat eläneet satavuotiaiksi". Hauras elimistö ja sopiva bakteeri niin se on siinä.

Hoitotahtooni en tule kirjoittamaan mitään ikärajauksia vaan esim. ettei aktiivista hoitoa, mikäli todetaan muistisairaus. Muistisairaus kun vie kyvyn päättää omista asioistaan ja elämänlaatu on kyllä usein aika olematon, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan tajuan tuon, ettei katsota tarpeelliseksi hoitaa. Mutta sitten taas kummini ja mieheni setä ovat vanhuksia ketkä auttavat lähes päivittäin, itseään toistakymmentä vuotta nuorempia ihmisiä, joilla on huono toimintakyky.Keräävät heille marjoja, siivoavat, käyvät kaupassa puolesta jne.

 

Ja heille sairauden hoidossa  sanotaan "Kiva, kun maksoitte veroja, mut heipäheinyt sairautes kanssa"

Minua ei tarvitse hoitaa, mutta palauttakaa maksamani maksut takaisin 48 vuoden työuran ajalta. En ole kertaakaan käynyt koulun jälkeen terveyskeskuksessa.

Nuorten on syytä hyväksyä että on luonnollista kuolla 30-vuotiaaana. Ei pitäisi mennä puuttumaan luonnonvalintaan turhilla hoidoilla kuten antibiooteilla tai rokotteilla.