Äitini yletön "kuolinsiivous". En jaksa

Vierailija kirjoitti:

Minusta se on ihan hyvä asia jos on aloittanut ajoissa tavaroiden hävittämisen ja ns. kuolinsiivouksen. Teille suuri helpotus sitten kun heistä aika jättää. Tuon ikäisillä kun sitä roinaa tuppaa olemaan. 

Olen itse 60+, mutta joka kerta kun vien roskat, vien jotain muutakin roinaa roskiin. Tai laitan kierrätyksiin, UFF tai kirppariin. Nuorisolle on jo tarjottu niin monta kertaa, ja tiedän että sen ovat ottaneet minkä ovat tarvinneet/halunneet. En enää tyrkytä ja minustakin se on ihan ok.

Pyrin siihen että jos henkeä riittää, n 5v kuluttua olisi vaan ihan peruselämiseen tarvittavat koneet ja kodin tavarat, sitten myyn rivitalonpätkäni, ja muutan sellaiseen seniorikerrostaloon vuokralle, jossa voi ostaa tarvittavia palveluita oman tarpeen mukaisesti.  Jälkipolvi on samaa mieltä kanssani ja heistäkin se on oikein hyvä idea.

Juuri näin!   Mutta jatkuva puhe kuolemasta on turhaa ja ahdistavaa, samoin tavaran tyrkyttäminen jälkipolville. Asiallinen kierrätys hyvä!

Mikä velvollisuus kellään on hillota jonkun toisen romuja? Minä en ainakaan ota vastaan mitään vain siksi että pitää ottaa, ellen sillä tavaralla mitään tee. Se mikä on vanhemmille tärkeää romua ei merkkaa minulle mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että kyse on pelosta? Minäkin teen 67-vuotiaana "kuolinsiivousta" aikani kuluksi eläkkeellä.

On ihanaa hankkiutua turhista tavaroista eroon. Olen vienyt kierrätyskeskukseen ja lahjoituskirppikselle. Osan myynyt. 

Nykyaika on turhauttavaa, kun kotoa pois muuttavat nuoret haluavat ostaa kaiken uutena tai jos jokin hommataan käytettynä, niin mikään kotoa saatu ei tietenkään kelpaa.

Anna äitisi raivata huusholliaan rauhassa. Voit tietysti tarjota apua lajitteluun tai kuljetuksiin. 

Tuntuu siltä, että sinua itseäsi ahdistaa lähestyvä kuolema enemmän kuin äitiäsi. 

 

Kyllä kyse on nimenomaan hänen sanomastaan kuolinsiivouksesta. Kun kävin, niin toisti monta kertaa, että kuinka surullista luopua kaikesta. Tuli itsellenikin niin paha mieli, että en tiennyt kuinka olla, kun toisteli kuinka sitä vielä 20 vuo

Heh, luulit että tuo kaikille muilla on paremmat vanhemmat on joku teinien juttu, mutta sitä harrastaa näköjään oletettavasti myös aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin ap:n äiti, niin ihan piruuttani jättäisin koko höskän hänen niskoilleen. Miksi pitäisi vielä viimeisillä voimillaan tehdä palveluksia tiuskivalle ja kiittämättömälle tyttärelle? 

Kukaan ei jaksa olla jonkun tunne-elämän likasankona jatkuvasti. Aina on kaikki huonosti tai hyvin huonosti. Haukutaan edesmennyttä isää ja isän sukua, vaikka haukkuja itse tai hänen oma sukunsa ovat sieltä pimeämmästä päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että kyse on pelosta? Minäkin teen 67-vuotiaana "kuolinsiivousta" aikani kuluksi eläkkeellä.

On ihanaa hankkiutua turhista tavaroista eroon. Olen vienyt kierrätyskeskukseen ja lahjoituskirppikselle. Osan myynyt. 

Nykyaika on turhauttavaa, kun kotoa pois muuttavat nuoret haluavat ostaa kaiken uutena tai jos jokin hommataan käytettynä, niin mikään kotoa saatu ei tietenkään kelpaa.

Anna äitisi raivata huusholliaan rauhassa. Voit tietysti tarjota apua lajitteluun tai kuljetuksiin. 

Tuntuu siltä, että sinua itseäsi ahdistaa lähestyvä kuolema enemmän kuin äitiäsi. 

Teen samoin ja tuskailen kotoa muuttaneen aikuisen lapsen tavaroiden kanssa. Hän ei ottanut käytännössä mukaan mitään muuta kuin vaatteet. Nyt kun kyselen jostain tavaroista haluaako hän säilyttää, vastaus on aina ei, sillä hetkellä. Kuitenkin muutaman

Juuri näin! Minullakin on aikuisen tyttären tavaroita säilössä pilvin pimein, vaikka hänellä olisi nyt tilaa ottaa ne kotiinsa, mutta ei! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin ap:n äiti, niin ihan piruuttani jättäisin koko höskän hänen niskoilleen. Miksi pitäisi vielä viimeisillä voimillaan tehdä palveluksia tiuskivalle ja kiittämättömälle tyttärelle? 

Kukaan ei jaksa olla jonkun tunne-elämän likasankona jatkuvasti. Aina on kaikki huonosti tai hyvin huonosti. Haukutaan edesmennyttä isää ja isän sukua, vaikka haukkuja itse tai hänen oma sukunsa ovat sieltä pimeämmästä päästä.

Kumpi olikaan tyhmempi käyttäytyvä vai käytöksen mahdollistava? 

Äitisi on ihan oikeasti kuolemassa muutaman vuoden päästä, joten olisit vain kiitollinen, että tekee työn sinun puolestani. Itse kyllä arvostan äitisi asennetta. Dementia voi tulla vuoden kuluttua ja sen jälkeen alkaa pahimmillaan hamstraus. Selvitä nyt asiat äitisi kanssa, ettei harmita.

Miksi aplle on raskasta seurata sivusta toisen kuolinsiivousta? En ymmärrä. Kirjoitat että sinua eivät vanhat tavarat kiinnosta yhtään, niillä ei ole mitään merkitystä sinulle. Eikö se ole sitten hyvä että äitisi ne hävittää, tavallaan sinun puolestasi? Pääset vähemmällä kun äitisi kuolee ja kämppä pitää tyhjentää. Vai onko niin että siitä puhuminen on se raskas asia, kuoleman lähestyminen ja siitä puhuminen ahdistaa? 

Minun yli 80v äitini hävittää parhaillaan vanhoja valokuvia. Kuvia joissa on ihmisiä joita en tunne. Pyysin säästämään ne missä on minun lapseni, minulla ei välttämättä ole niitä kuvia ollenkaan. Muille tavaroilleen hän saa tehdä mitä haluaa. Hän on itse ne hankkinut joten omilleen saa tehdä mitä haluaa. Tietysti toivon ettei heitä roskiin vaan lahjoittaa jollekin. Kannatan kierrätystä. Minä niitä en kuitenkaan kotiini halua.

Kun on itse hyväksynyt elämän ja myös oman elämänsä rajallisuuden, kestää puhua ja kuulla aiheesta.

Pidän erikoisena, että viisikymppinen on vielä niin kujalla ja pinnallinen, että avautuu netissä 80v äitinsä täysin realiteeteissa olemisesta oman kuolemansa suhteen.

Yrittäkää nyt hyvänen aika ymmärtää, että jo viisikymppisenä olette itsekin elämänne ehtoopuolella.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että viisikymppinen itsekin kuolee. Täällä kuolee koko ajan nuoria, lapsia ja vauvojakin, täällähän kuolee sikiöitäkin kohtuunsa.

Sekin on hänen täysi elämänsä. Ei ole mitään automaattista saati luvattu tiettyä elinaikaa yksilön kohdalla.

80v on jo kauan ollut jatkoajalla, vaikka aina joku harva elääkin vuosisadan. Todellakin on aika puhua kuolemasta ja järjestää asiansa.

Jos ap ei elä realiteeteissa tai kokee todellisuuden henkiseksi väkivallaksi, siihen kannattaisi hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että kyse on pelosta? Minäkin teen 67-vuotiaana "kuolinsiivousta" aikani kuluksi eläkkeellä.

On ihanaa hankkiutua turhista tavaroista eroon. Olen vienyt kierrätyskeskukseen ja lahjoituskirppikselle. Osan myynyt. 

Nykyaika on turhauttavaa, kun kotoa pois muuttavat nuoret haluavat ostaa kaiken uutena tai jos jokin hommataan käytettynä, niin mikään kotoa saatu ei tietenkään kelpaa.

Anna äitisi raivata huusholliaan rauhassa. Voit tietysti tarjota apua lajitteluun tai kuljetuksiin. 

Tuntuu siltä, että sinua itseäsi ahdistaa lähestyvä kuolema enemmän kuin äitiäsi. 

Ostakaa parempaa. Mun lapselle on kelvannut mm. vanhat huonekalut, vaatteet, astiat. Kun ostaa hyvää designia, niiden arvo säilyy.

Mun äiti myi paljon arvokasta tavaraa. Jotenkin pimahtanut. Älyttömästi suututtaa. 

Vanhemmillani oli paljon isäni perintönä saamaa tavaraa kulttuurikodista. Sitä sitten äitini myi. Kutsui antiikkiliikkeet tyypin valkkaamaan, mistä hän jotain maksaisi. 

Ei ollut rahapulaa. Ahneuttaan myi. Isäni on tottunut olemaan puuttumatta, kun äitini touhuaa. Ei sitten mennyt väliin. Muutaman itselleen tärkeän kirjan pelasti ja vei lukittuun laatikkoon. (Äitini oli heittänyt osan jo roskiin.)

Esim astioista heillä ei ole tallella kuin juhla-astiat. Käyttöastioista on 2 matalaa lautasta jäljellä. Keittolautasia ei. Laseja on 4 kpl. Muut on myyty tai heitetty pois. Pahvilautaset käytössä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi aplle on raskasta seurata sivusta toisen kuolinsiivousta? En ymmärrä. Kirjoitat että sinua eivät vanhat tavarat kiinnosta yhtään, niillä ei ole mitään merkitystä sinulle. Eikö se ole sitten hyvä että äitisi ne hävittää, tavallaan sinun puolestasi? Pääset vähemmällä kun äitisi kuolee ja kämppä pitää tyhjentää. Vai onko niin että siitä puhuminen on se raskas asia, kuoleman lähestyminen ja siitä puhuminen ahdistaa? 

Minun yli 80v äitini hävittää parhaillaan vanhoja valokuvia. Kuvia joissa on ihmisiä joita en tunne. Pyysin säästämään ne missä on minun lapseni, minulla ei välttämättä ole niitä kuvia ollenkaan. Muille tavaroilleen hän saa tehdä mitä haluaa. Hän on itse ne hankkinut joten omilleen saa tehdä mitä haluaa. Tietysti toivon ettei heitä roskiin vaan lahjoittaa jollekin. Kannatan kierrätystä. Minä niitä en kuitenkaan kotiini halua.

Kannattaa pyytää säästää valokuvat, joissa on sukulaisia. 

Joku jälkeläinen saattaa kiinnosyua suvusta ja vanhat sukuvalokuvat on aarre. 

Mitään ei tee kuvilla kavereista ja matkoilta, jollei sukulaisia ole kuvissa. Roskiin vaan. 

Olisit vaan onnellinen ettet saa talon täydeltä tavaraa äitisi kuollessa. Ehkä voisit mennä auttamaan siivouksessa kun helpompi asioista on jutella paikanpäällä ja äitisi voi muistella elämäänsä tavaroiden äärellä ja tästä voisi jäädä kiva muisto jälkikäteen vaikkei tavaroita säästetäkään, jos ne ei kenellekään kotiin mahdu eikö niille ole enää muutakaan kierrätysmahdollisuutta, vaikkakin moni materiaali on nykyään kierrätettävissä. 

Vierailija kirjoitti:

Tilattiin sekajätelava mutsin pihalle ja todettiin, että siivotaan nyt sitten kunnolla kun kerran aloitit.😂 Saatiin homma kerralla kuntoon. 

Tehtiin sama ja sinne lavalle mahtui ehkä kymmenesosa maatalon roippeista. Vielä on siivottavaa vuosiksi, kiva... Kuolinpesänostajiakaan ei löydy.

Vierailija kirjoitti:

Tilattiin sekajätelava mutsin pihalle ja todettiin, että siivotaan nyt sitten kunnolla kun kerran aloitit.😂 Saatiin homma kerralla kuntoon. 

Voin sanoa, että teillä oli onnea. Tavarat olivat järjestyksessä ja helppo heittää pois. Näinhän ei monien kohdalla ole, vaan pitää ihan oikeasti siivota, käydä paperit ja roina läpi yksi kerrallaan. Se vie jopa vuosia, ellei ole muuten työtön ja lapseton.

Eihän AP varmaan siitä siivoamisesta niinkään vaan suree sitä, ettei vanhemmat osaa muuta kuin siivota - eli eivät elä elämäänsä vaan odottavat vaan kuolemaa. Ajatella, jos sitä saakin odottaa 5, 10, 15, 20 vuotta hyväkuntoisena, kun olisi voinut vaikka muuttaa talveksi lämpöön ja nauttia elämästä sen sijaan, että heittelee jotain patalappuja roskiin ja märehtii sitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen aavistaa oman kuolemansa. 

Jos on sairauksia, niin kyllä. Minunkin äitini viimeisenä kesänään varoitteli minua monta kertaa "älä sitten pelästy, jos joku kerta tullessasi löydyn jostain nurkasta" (hänen kirjaimelliset sanansa). Minä aina heilautin kättäni ja dismissasin tilanteen "joo joo". Ja kuitenkin sitten syyskuun alussa löysin hänet saunastaan kuolleena. Äiti oli takuulla tuntenut, ettei ole enää paljon aikaa, sydänsairas kun oli, ja halusi valmistaa minua mahdolliseen äkilliseen kuolemaansa. Minä vain en halunnut sitä kuulla. Tuon tajusin sitten vasta myöhemmin, kun muistelin äidin viimeistä vuotta ja sen tapahtumia. 

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti vatvoo kenen sukulaisen hautaan hänet haudataan ja se vaihtelee viikoittain kun tulee mieleen miten mikäkin täti on joskus sanonut. Oon sanonut ettei hän enää sitä ole tietämässä minne kuopataan ja uhannut että viedään tuhkat kaatopaikalle

Samaa harrasti edesmennyt äitinikin. Eri omaisille kertoi eri suunnitelmia kuolinilmoituksesta, hautajaisista ja hautapaikasta. Toimittiin sitten viimeisimmän ohjeistuksen mukaan.

"Nykyaika on turhauttavaa, kun kotoa pois muuttavat nuoret haluavat ostaa kaiken uutena tai jos jokin hommataan käytettynä, niin mikään kotoa saatu ei tietenkään kelpaa."

Tuossa vaiheessa vanhemmat ovat noin 45-55-vuotiaita, jos lapset on tehty kolmekympin molemmin puolin. Mitä ylimääräistä tavaraa vanhemmilla on antaa lasten mukaan heidän muuttaessaan? Meiltä ei liiennyt kuin jotain ruokailuvälineitä ja pieneksi jäänyt kattila. Sängyt jäi tänne, koska pitäähän lasten jossain nukkua kotona käydessään. Opiskelijasolun koko määritti monen huonekalun kokoa, ihan mitä tahansa ei sinne mahtunut. Kyllä miehen sukulaiset tarjosi jotain, mutta kylmässä ulkovarastossa säilytetty pöytä tai matto haisi homeelle, ei niitä voinut ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti myi paljon arvokasta tavaraa. Jotenkin pimahtanut. Älyttömästi suututtaa. 

Vanhemmillani oli paljon isäni perintönä saamaa tavaraa kulttuurikodista. Sitä sitten äitini myi. Kutsui antiikkiliikkeet tyypin valkkaamaan, mistä hän jotain maksaisi. 

Ei ollut rahapulaa. Ahneuttaan myi. Isäni on tottunut olemaan puuttumatta, kun äitini touhuaa. Ei sitten mennyt väliin. Muutaman itselleen tärkeän kirjan pelasti ja vei lukittuun laatikkoon. (Äitini oli heittänyt osan jo roskiin.)

Esim astioista heillä ei ole tallella kuin juhla-astiat. Käyttöastioista on 2 matalaa lautasta jäljellä. Keittolautasia ei. Laseja on 4 kpl. Muut on myyty tai heitetty pois. Pahvilautaset käytössä. 

Vaihda äitejä ap:n kanssa. Hän olisi varmasti oikein mielissään äidistäsi äitinään, ja ilmeisesti myös päin vastoin. Sinulle nimittäin kelpaisi vanhempiesi vanhat tavarat, joita taas ap omiltaan inhoaa. 

Eli tasan ei käy onnen lahjat.