Äitini yletön "kuolinsiivous". En jaksa

Minun vanhemmillani ei ole edes paljon tavaraa. Isä tuskin on ostanut ikinä mitään. Asuneet aina pienessä kerrostalo kolmiossa. Äitini ollut aina ylettömän pihi.  Kuitenkin 78 vuotias äitini tekee jatkuvasti tätä "tyhjennystä".  Muutenkin jo kolkko koti on alkanut muistuttaa tosiaan tyhjättävää asuntoa. Tuntuu, että elämänhalusta luovutaan. Samalaista katkeruutta näin lapsena äitini vanhrmmissa. Lopuksi ei ollut enää kuin paistinpannu. Muistan kuinka äitini valitti silloin, kuinka surullista oli käydä kylässä heillä, koska koti oli vaan kuin sairaalan "odotushuone".  Samaa kaavaa noudattaa nyt itsekkin. Terveyttä olisi vielä, mutta mikään ei huvita. Ajaa itsensä ja isäni alas ennen aikojaan. 

Hyvä on luopua jonninjoutavasta tavarasta eläessään.

Voivoi, nykyään ihmiset vasta hamstraavatkin tavaraa, Temun roinasta lähtien. Olisipa hauska nähdä Ap ja muut kiukkupussit tavarakasojensa keskellä 20/30/40 vuoden kuluttua. Varmaan itsekin teette kuolinsiivousta ja soittelette lapsillenne. 

Ei sille mitään mahda, että asiat lakkaavat kiinnostamasta. Esimerkiksi joulu on ihan yhtä tyhjän kanssa näin 66v näkökulmasta. Toki sen taas järjestin, mutta mielessäni mietin, että nyt taisi olla viimeinen kerta, kun viitsin nähdä vaivaa ja olen sitten viikon ajan puolikuollut väsymyksestä ja jalkakivuista.

Samoin matkusteluun en tunne enää mitään tarvetta. Olen reissannut ihan riittävästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on itse hyväksynyt elämän ja myös oman elämänsä rajallisuuden, kestää puhua ja kuulla aiheesta.

Pidän erikoisena, että viisikymppinen on vielä niin kujalla ja pinnallinen, että avautuu netissä 80v äitinsä täysin realiteeteissa olemisesta oman kuolemansa suhteen.

Yrittäkää nyt hyvänen aika ymmärtää, että jo viisikymppisenä olette itsekin elämänne ehtoopuolella.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että viisikymppinen itsekin kuolee. Täällä kuolee koko ajan nuoria, lapsia ja vauvojakin, täällähän kuolee sikiöitäkin kohtuunsa.

Sekin on hänen täysi elämänsä. Ei ole mitään automaattista saati luvattu tiettyä elinaikaa yksilön kohdalla.

80v on jo kauan ollut jatkoajalla, vaikka aina joku harva elääkin vuosisadan. Todellakin on aika puhua kuolemasta ja järjestää asiansa.

Jos ap ei elä realiteeteissa tai kokee todellisuuden

Kuolemansa kanssa sinuna oleminen ei merkitse sitä että ei enää pyrkisi eteenpäin, tai eläisi. Se merkitsee sitä, että on ymmärtänyt oman kuolevaisuutensa ja kuoleman pakollisuuden. Toiset ihmiset jämähtävät tietenkin siihen ahdistukseen ja alkavat pelätä, toiset jatkavat elämäänsä siitä huolimatta.

Kun itse ymmärsin kuolevaisuuteni, menin ja tein testamentin, hoitotahdon ja kaiken muun, mitä kuolemaan voi nyt liittyä. Sen jälkeen, kun pakolliset oli hoidettu, oli helppo siitä jatkaa: ei enää ollut koko ajan mielessä se maktra, että testamentti on syytä tehdä, koska voi kuolla ihan milloin vain ja sitten omaisilla on helpompaa. Ainoa asia mitä vielä kuolemani vuoksi teen, on se, että päivitän kansiota, jossa on listattu kaikki jäsenyyteni ja tilaukseni skeä omaisuuteni ja varallisuuteni, jotta kuolinpesällä olisi sitten helpompi irtisanoa kaikki ja löytää kaikki tarvittava virallisempi tieto samasa paikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilattiin sekajätelava mutsin pihalle ja todettiin, että siivotaan nyt sitten kunnolla kun kerran aloitit.😂 Saatiin homma kerralla kuntoon. 

Tehtiin sama ja sinne lavalle mahtui ehkä kymmenesosa maatalon roippeista. Vielä on siivottavaa vuosiksi, kiva... Kuolinpesänostajiakaan ei löydy.

Auksoonia suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että kyse on pelosta? Minäkin teen 67-vuotiaana "kuolinsiivousta" aikani kuluksi eläkkeellä.

On ihanaa hankkiutua turhista tavaroista eroon. Olen vienyt kierrätyskeskukseen ja lahjoituskirppikselle. Osan myynyt. 

Nykyaika on turhauttavaa, kun kotoa pois muuttavat nuoret haluavat ostaa kaiken uutena tai jos jokin hommataan käytettynä, niin mikään kotoa saatu ei tietenkään kelpaa.

Anna äitisi raivata huusholliaan rauhassa. Voit tietysti tarjota apua lajitteluun tai kuljetuksiin. 

Tuntuu siltä, että sinua itseäsi ahdistaa lähestyvä kuolema enemmän kuin äitiäsi. 

Kyllä se on hyvin ahdistavaa kunnella päivät pääksytysten kun toinen suunnittelee kuolemaansa. Minusta se tuntui henkiseltä väkivallalta joutua kuuntelemaan.

 

Todella itsekästä kaataa omaa kuolemanpelkoa lastensa niskaan.

Minulla on parantumaton syöpä ja erityisesti varon puhumasta siitä paljon lapselleni, en halua kaataa ahdistustani hänen niskaansa.

Ap:n kuvauksessa äiti tuntuu hyväksikäyttävän lastaan omien tunteidensa säätelyyn, eikä yhtään ajattele lapsen parasta.

Kuolinsiivouksen tekeminen ei ole yhtä kuin kuolemanpelko

Mä olen myös tehnyt pöytälaatikkoon muistikirjan, jonka avulla lapset saavat asioita hoideltua, jos lähtö tulee äkkiä tai vaikkapa aivoinfarkti iskee. En kylläkään tätä mitenkään mainosta. Poika tietää muistikirjastani sen vuoksi, kun osti mulle uuden läppärin ja jeesasi asennuksessa. Siinä sanoin ohimennen, että tästä löytyy sitten muitakin salasanoja yms. 

Kyllä nuoretkin tekevät "kuolinsiivousta", se ei ole iästä kiinni vaan nimitys toiminnalle, jossa haluaa turhasta tavarasta eroon.

Lapsetkin voisivat viedä omat kamansa koteihinsa. Sitten vingutaan, jos roskiin menee vaikka mitä joutavaa romua, jota hän ei ole tarvinnut vuosiin.

Todellinen kuolemanpeöko minusta piilee joissakin "nettityypeissä".  Mieletön kontrolli miten itse syövät, miten toisten pitäisi syödä, jotta pysyisivät terveinä. Lääkkeet tappaa,  siksi paljon luontaislääkkeitä. Liikuntaa, kuntosalia, kilojen tarkkailua.  Kukin oman villityksensä mukaan ehköisee kuolemaa, joku syöden vaikka paljon rasvoja kun on lukenut että se ehkäisee alzheimeriä ja korkea kolesteroli hyväksi jne.

Siis näissä viiskymppisissä elää se todellinen kuolemanpelko.  En tiedä kun tulevat tähän ikään tajuavatko jo ettei väistämätöntä mikään huruoppi estä.

Koko sana "kuolinsiivous" on aika uusi. Muistan kun äitini kuoli 77-vuotiaana, ihmettelimme, kun hän oli järjestänyt kaikki viralliset paperit pöytälaatikkoonsa niin kuin olisi aavistanut lähtönsä. Tosin sitten paljastuikin, että ns hiljainen ja hidas sydäninfarkti oli ollut käynnissä jo päiviä. Loppu tuli sitten 2 vrk:n aikana sairaalassa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni, joka täytti juuri 77 vuotta ja elelee yksin kaupunkikodissaan, pestasi ammattijärjestäjän pariksi kerraksi.

Ekalla kerralla kävivät läpi täpötäyden häkkivaraston vintillä. Aikaa meni 2 - 3 tuntia.

Toisella kertaa keskityttiin kaksion kaappeihin ja laatikoihin taas sen 2-3 tuntia. Palveluun kuului myös kierrätykseen ja roskiin menevien kamojen pois kuljetus.

Ei maksanut mitenkään ylettömästi, ja siitä saa tietysti kotitalousvähennyksen. 

Ihan lahjavinkkinä kaikille ahdistuneille tyttärille! 

Tämä, BRAWOO, aivan huippuhyvä idea. Itse useinkin nelikymppiseltä lapseltani ja omaan kämppään muuttaneelta  lapsenlapseltan  kysäisen kelpaako heille tämä tai tuo esine. Jos eivät halua , myyn pois tai pistän mustaan jätesäkkiin -roskiin, mistä en myöskään itse pidä. 

Se on 75 vuotiaan mukavaa realista elämää. Tiedostan hyvin ,että voin kuolla tänään tai parinkymmenen vuoden kuluttua. Jos se onnkuolinsiivousta , ni so what! Hyvä homma. 

mitä helvattia  ap oikein kiukuttele, antaa äidin siivota turhat kamat pois, eikä kitise.

Vierailija kirjoitti:

Ei sille mitään mahda, että asiat lakkaavat kiinnostamasta. Esimerkiksi joulu on ihan yhtä tyhjän kanssa näin 66v näkökulmasta. Toki sen taas järjestin, mutta mielessäni mietin, että nyt taisi olla viimeinen kerta, kun viitsin nähdä vaivaa ja olen sitten viikon ajan puolikuollut väsymyksestä ja jalkakivuista.

Samoin matkusteluun en tunne enää mitään tarvetta. Olen reissannut ihan riittävästi. 

Sama täällä, mutta siitä huolimatta elämä on mukavaa ja täyteläistä, mielenkiintoistakin just näin. On niin valtavasti kiintoisaa luettavaa ja kuunneltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuoretkin tekevät "kuolinsiivousta", se ei ole iästä kiinni vaan nimitys toiminnalle, jossa haluaa turhasta tavarasta eroon.

Lapsetkin voisivat viedä omat kamansa koteihinsa. Sitten vingutaan, jos roskiin menee vaikka mitä joutavaa romua, jota hän ei ole tarvinnut vuosiin.

No ei nuorten tekemä tavaran raivaus ole mitään kuolinsiivousta, olet vähän hakoteillä. Kyllä varsinainen kuolinsiivous aloitetaan yleensä eläkevuosina, kun elämäntyyli ja - rytmi on muuttunut lopullisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on itse hyväksynyt elämän ja myös oman elämänsä rajallisuuden, kestää puhua ja kuulla aiheesta.

Pidän erikoisena, että viisikymppinen on vielä niin kujalla ja pinnallinen, että avautuu netissä 80v äitinsä täysin realiteeteissa olemisesta oman kuolemansa suhteen.

Yrittäkää nyt hyvänen aika ymmärtää, että jo viisikymppisenä olette itsekin elämänne ehtoopuolella.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että viisikymppinen itsekin kuolee. Täällä kuolee koko ajan nuoria, lapsia ja vauvojakin, täällähän kuolee sikiöitäkin kohtuunsa.

Sekin on hänen täysi elämänsä. Ei ole mitään automaattista saati luvattu tiettyä elinaikaa yksilön kohdalla.

80v on jo kauan ollut jatkoajalla, vaikka aina joku harva elääkin vuosisadan. Todellakin on aika puhua kuolemasta ja järjestää asiansa.

Jo

Aivan kuin sanat mun suusta. Jutut on järjestyksessä ,jollin on kevyttä ja hauskaa jatkaa elämää ,iloisena katsoa mitä se vielä tuo tullessaan.

Ota vaan vastaan kaikki roina, kiitä kauniisti, ja sitten pistä roskikseen tai kierrätykseen. Turha niistä on alkaa väittelemään. Sun raivattavaksi ne tulevat joka tapauksessa.

t. tytär, jonka äidillä on parantumaton aivosyöpä ja omakotitalo, kesämökki ja 20 v. sitten perimänsä vanha lapsuudenkotinsakin TÄYNNÄ tavaraa, myös edellisiltä sukupolvilta

Parempihan se on että hän itse tekee. Ei tarvi teidän niitä kamoja siivota kun lähdön aika on tullut. Tuon sukupolven ihminen tietää, mitä se on kun joutuu vanhempiensa asunnon tyhjentämään ja haluavat ettei itseltä jää sellaista roinakasaa toisten harteille hoidettavaksi

Järkyttävä hamstrauskin on raskasta. Äitin ei pystynyt enää asumaan kaksikerroksisessa asunnossaan, ja jouduin tyhjentämään sen, kun puole pienempään uuteen asuntoon ei kaikki tietenkään mahtunut. Hän oli estellyt yläkerrassa käymistä, vaikka jo alakerrasta huomasi hamstraushimon. Yläkerta oli aivan järkyttävä, tavaraa oli joka paikka täynnä, yksi hylly oli romahtanut, mutta hän ei ilmeisesti ollut kehdannut pyytää auttamaan kun tavaran määrä oli niin kauhea. SIlti hän puolusti kaikki tavaroita mitä vaan muisti, kaikki olivat "elintärkeitä".

Mm.parvekkeella oli ainakin sata elintarvike muovilaatikkoa, esim. jauhelihan tai kanan pakkauksia (idättämiseen kuulemma) ja ulkovarastossa oli jätesäkkikaupalla pestyjä lasipurkkeja, joista oli etiketit liotettu pois. Hän ei edes ole hillonnut eikä pikkelöinyt. Edelleen hän haluaa säästellä muovirasioita ja lasipurkkeja ja piilottaa niitä pesukoneeseen. Ei hän kuitenkaan muistisairas ole, hamstraus on lähtenyt käsistä jo viisikymppisenä.

Pitää myös ottaa huomioon, että se siivous, tavaroiden läpikäyminen on todella raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Siksi sitä ei voi jättää ihan viime tinkaan, vaan pitää tehdä, kun vielä jaksaa. 

Saattaa olla pitkiäkin aikoja, ettei huvita tehdä, mutta sitten taas inspiraatio iskee, ja se vasta on hienoa. Sitten laitan ystävälle viestiä, että tuletko kuskiksi viemään kuormaa kierrätyskeskukseen. Kruunaamme  eko-tekopäivän hyvällä lounaalla tai kahveilla. Kuolemaa en ajattele niinä päivinä itse asiassa yhtään. On vain mahtava fiilis, kun taas tuli tilaa hengittää.