Lue keskustelun säännöt.
Kouluikäinen lapsi puhuu omituisia
06.02.2025 |
Olen kiinnittänyt huomiota ystäväni lapseen, joka käy usein leikkimässä meidän lapsen kanssa.
Lapsi on 1-luokalla ja jatkuvasti selittää ihan täyttä mielikuvituksen tuotetta "totena". Saattaa kertoa esimerkiksi tosi yksityiskohtaisia tarinoita jotka ovat täysin "lööperiä" esimerkiksi kuinka on mennyt keskellä yötä ikkunasta ulos ja metsään, ja metsässä on ollut kani jolla on ollut mukana ase, kani on pitänyt kypärää päässä ja ollut menossa sotaan ja sitten pommit on räjähtänyt taivaalla, ja nämä tarinat saattaa kestää jopa useita kymmeniä minuutteja kun hän selittää niitä taukoamatta.
Koska seuraan lastemme leikkejä usein niin olen sitten kommentoinut lähinnä huvittuneesti näihin kaikkea tyyliin "olipas hauska tarina, olet hyvä keksimään kaikenlaisia tarinoita" tai "jopas oli vauhdikas kertomus, onko tuo jostain tv-ohjelmasta tai kirjasta?" Niin tällaisiin kommentteihin lapsi suurinpiirtein suuttuu, että ei ne ole mitään tarinoita vaan asioita joita hänelle on tapahtunut.
Tämä siis toistuu jatkuvasti lapsen käytöksessä, ihan kun eläisi jossain mielikuvitusmaailmassa, hän kertoo myös juttuja esimerkiksi että heille on ostettu uusi auto tai että hänellä on isosisko, vaikka kumpikaan ei olisi totta. Lapsi ei tunnu edes itse ymmärtävänsä mitä oikein puhuu.
Lapsen äidille olen ystävällisesti yrittänyt asiasta mainita mutta hän kuittaa tämän vain sillä että lapsella on pelkästään hyvä mielikuvitus.
Mutta ihmettelen itse, miksi lapsi käyttäytyy noin? Oma lapsenikin välillä leikkii tosi mielikuvituksellisia leikkejä, mutta hän sentään pysyy myös todellisuudessa, ymmärtää mikä on leikkiä ja mikä totta. Ja pahimpana tässä on ehkä se, että oma lapsenikin uskoo osan mitä tämä kaveri puhelee, ei hän osaa ajatellakaan että kaikki jutut mistä kaveri puhuu olisi valetta tai keksittyä
Onko tuo sitten jotain autistisen lapsen käytöstä tai jotain muuta vastaavaa, vai voiko tuon ikäinen olla vaan noin "todellisuudesta irtaantunut"? Mielestäni ei ole kovin normaalia.
Kommentit (55)
Varmaan vanhemmat eivät ole kertonut lapselle, että unet ovat mielikuvitusta, joten lapsi ei siksi osaa erottaa unia todellisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuule täysin normaalia, etkö huomaa että se lapsi esittää ja kertoo tarinoita? Olisin huolissani sinun hieman typerämmästä kakarastasi joka on muka niin realistinen että uskoo sokeasti kaiken. Ehkä voisit siinä kiinnostuessasi opettaa lapsellesi kuinka leikitään ja jutellaan yhdessä. Ota vakavasti mut.
Lapsella on vilkas mielikuvitus johon hän todella uppoutuu. Sehän on ihan yksilöllistä miten vilkas ja värikäs mielikuvitus ihmisellä on. Tuon ikäiselle leikki ja tarinat voi vielä tulla hyvin luonnostaan ja ne voivat tuntua todelta. Seitsemänvuotias on tosi pieni vielä ja kaikki kehittyvät omaa tahtia. Tuollainen ylenmääräinen todellisuuspakoilu voi toki olla oire siitä, että on vaikka kovin yksinäinen tai kotona on jotain vialla, mitä lapsi pakenee mielikuvitusmaailmaan. Kyllä tuosta useimmiten kasvaa pois, kunhan se lapsi saa muutakin ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
liikaa somea sekä pelejä
No ei nyt välttämättä yhtään. Mahtavia nuo eloisammat esittävät lapset. Aikuisista en nyt niin tiedä..
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on vilkas mielikuvitus johon hän todella uppoutuu. Sehän on ihan yksilöllistä miten vilkas ja värikäs mielikuvitus ihmisellä on. Tuon ikäiselle leikki ja tarinat voi vielä tulla hyvin luonnostaan ja ne voivat tuntua todelta. Seitsemänvuotias on tosi pieni vielä ja kaikki kehittyvät omaa tahtia. Tuollainen ylenmääräinen todellisuuspakoilu voi toki olla oire siitä, että on vaikka kovin yksinäinen tai kotona on jotain vialla, mitä lapsi pakenee mielikuvitusmaailmaan. Kyllä tuosta useimmiten kasvaa pois, kunhan se lapsi saa muutakin ajateltavaa.
Voi myös pakoilla mutta se suojelee sitä lasta. Jokaisen terveen aikuisen tulisi kyetä auttamaan lasta eteenpäin turvallisesti mutta ei pidä alkaa muuttamaan sitä lasta. Kuulostaa mahti tyypiltä. Hänellä on omalaisensa persoona ja elämänpolku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan tuollaisen tyypin ala-asteelta. Selitti aina miten hällä on kaikki pelit ja vehkeet, pelejä, pyöriä, sitä ja tätä. Kesti hetken kun me muut tajuttiin että ei puhu totta. Jos yritit saada kiinni valheesta vaikka sanomalla että tuun illalla kattoon niin sanoi että eikun ne on mummolassa/mökillä tai jotain. Selvästi halusi tehdä vaikutuksen ja olla parempi kuin muut. Sellanen yletön satuilija.
Ap:n tapauksessa vaikeampi sanoa, ei kuullosta pahantahtoiselta. Mutta selvästi elää jossain fantasiassa. Vaikea arvioida onko tuo haitallista.
Hmm. Minulla oli myös vilkas mielikuvitus lapsena, ja kerroin ja kirjoitin kaikenlaisia tarinoita. Mutta minä en kyllä väittänyt niitä todeksi, ja minusta on vähän outoa, että ketjun kirjoittajien mielestä se on normaalia. Kuitenkin ekaluokkalainen kyseessä ap:n mukaan, eikä mikään taapero?
Onhan aikuisissakin patologisia valehtelijoita, onko sekin sitten ihan normaalia vilkasta mielikuvitusta? Yksikin tuttu vuosien takaa kertoi ihan pokkana, miten heillä kävi murtovarkaita viime viikolla ja miten hänellä oli joskus ollut suhde yhden kuninkaallisen kanssa. Joka kerta oli uusi ällistyttävä tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun luokallani oli poika, joka vielä joskus neljänelläkin luokalla puhui ihan ihmeellisiä asioita. Kuten vaikka, että hänen kotinsa lähellä on luola, jossa on kaikenlaisia kummittelevia eläimiä ja vain hän uskaltaa asua siellä yksin. Sitten viidennellä luokalla hän katosi, opettaja ei kertonut minne. Myöhemmin sain tietää, että hän oli sairastunut teini-iässä skitofreniaan ja oli viettänyt useita kertoja pitkiä kertoja psykiatrisessa sairaalssa hoidossa.
Suosittelen kirjojen lukemista ja luovaa kirjoittamista harrastuksesi hänelle. Opettajien ja kirjaston henkilökunnan otettava hänestä koppia ja ohjattava hänet kirjallisuuden saloihin ja kirjallisuuspiireihin hyvin nuorena. Itsereflektiota, itseluottamusta ja ihmissuhteita hyvä muistaa ylläpitää hänelle ettei vaivu liian syvälle todellisuudesta irti ja sairastu.
Kaikkea hyvää hänelle ja teidän lapsellenne! Hyvä tyyppi oltava jos osaa kuvitella asioita, se on empatian ensi askel kun osaa kuvitella. He ovat lojaaleja muutamille hyville tyypeille jotka kokevat luotetuiksi. Kokemuksestani yritän ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että sinä ja lapsesi olette mielikuvituksettomia materialisteja ei tarkoita sitä, että kaikki muut olisivat. Anna lapsen kertoilla, viisaammat kyllä ymmärtävät mitä hän puhuu, ja ne jotka eivät ymmärrä niin heille se kertomus ei ole tarkoitettukaan.
Onkohan ketjuun kommentoivilta mennyt ap:n pointti ihan ohi? Ei minusta aloittaja ihmetellyt sitä, että lapsi tarinoi, vaan sitä, että lapsi väittää juttujaan todeksi ja suuttuu jos niiden todenperäisyyttä kyseenalaistetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kertoo juttuja saadakseen huomiota ja voidakseen puhua, olla äänessä. Katsonut ehkä uutisen Ukrainan sodasta ja vähän yhdistelee asioita. Ei vaadita mitään pelaamista noihin höpöjuttuihin.
Meillä yksi vanhempi ei tajunnut, että 3-vuotias puhuu tuollaisia satuja ihan vaan lämpimikseen. Mitä raflaavampi juttu, sitä enemmän saa huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on vilkas mielikuvitus johon hän todella uppoutuu. Sehän on ihan yksilöllistä miten vilkas ja värikäs mielikuvitus ihmisellä on. Tuon ikäiselle leikki ja tarinat voi vielä tulla hyvin luonnostaan ja ne voivat tuntua todelta. Seitsemänvuotias on tosi pieni vielä ja kaikki kehittyvät omaa tahtia. Tuollainen ylenmääräinen todellisuuspakoilu voi toki olla oire siitä, että on vaikka kovin yksinäinen tai kotona on jotain vialla, mitä lapsi pakenee mielikuvitusmaailmaan. Kyllä tuosta useimmiten kasvaa pois, kunhan se lapsi saa muutakin ajateltavaa.
Outo ajatus, että kotiympäristössä pitäisi olla jotakin vialla, jos valitsee leikkiä mieluummin mielikuvitusleikkejä. Tämä "tosimaailma" ei todellakaan ole erityisen viihdyttävä ja varsinkin kun se on infestoitu tuollaisilla ankeuttajilla ja kiusaajilla kuten ap, niin ei mikään ihme että valitsee mielikuvituksensa - jos se toimii. Kaikilla ei toimi, jotkut elävät 100% materiaalisessa maailmassa ja ne vasta surullisia tapauksia ovatkin. Tai no, ovathan diagnoositkin suurelta osin mielikuvituksen kehittämää tarinaa, eli ehkä se viehätys on sutten vaan rajumpiin, surkeampiin, surullisempiin tarinoihin, kuin tuollainen lennokas seikkailujänis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ketjuun kommentoivilta mennyt ap:n pointti ihan ohi? Ei minusta aloittaja ihmetellyt sitä, että lapsi tarinoi, vaan sitä, että lapsi väittää juttujaan todeksi ja suuttuu jos niiden todenperäisyyttä kyseenalaistetaan.
Keho ei tutkitustikaan erota materiaalista tapahtumaa mielikuvituksesta. Sitä voi itsekin testata ajattelemalla elävästi omenaa ja maistavansa sitä. Vesi herahtaa kielelle automaattisesti. Lapsi käyttää kehoaan oikein, siinä missä ap on kieltänyt itseltään ja omalta lapseltaan yhden sen suurimpia voimia.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ketjuun kommentoivilta mennyt ap:n pointti ihan ohi? Ei minusta aloittaja ihmetellyt sitä, että lapsi tarinoi, vaan sitä, että lapsi väittää juttujaan todeksi ja suuttuu jos niiden todenperäisyyttä kyseenalaistetaan.
Ja se on ongelma koska? Onhan maailmassakin paljon aikuisia jotka uskovat jumalaan, kapitalismiin, Donald Trumppiin, Petteri Orpoon tai persuismiin, joiden totuudenmukaisuus on vähintäänkin kyseenalaistettavissa. Lapsen kuvitelmat eivät sentään satuta ketään
Jos se on oikea ongelma lapselle niin kyllä siihen koulu olisi puuttunut ja ottanut äidin kanssa asian esiin.
Mielikuvituspuhe ei ole autismipiirre vaikka joillain kirjolaisilla on tähän taipumus. Mikään ei kuitenkaan viittaa kirjoituksessasi autismiin.
Ei kannata keksiä kavereiden lapsille diagnooseja, jos mielii säilyttää ystävän. Toki eri asia itsekseen asiaa pohtia, mutta älä ota ystävälle tällaisia ajatuksia esiin.
Itsellänikin on ystävä, jonka lapsi on selvästi kehityksessä jäljessä eikä hän sitä usko ja käsittääkseni suostu tutkimuksiin. Näen tämän keskustelun päiväkodin asiana niin kauan kunnes ystäväni itse ihan aidosti asiaa pohtii ja haluaa mielipiteeni.
Ja sama esim. sukulaisten suhteen. Moukkamaista se on vihjailla, että lapsella on joku diagnoosi tai puhua sellaista selän takana vaikka olisi kuinka lapsenlapsi/veljentyttö/kummilapsi.
Naapurin poika oli tuollainen selostaja lapsena. Kertoili hyvin yksityiskohtaisesti esimerkiksi tarinaa siitä, miten äiti oli ampunut mörön alas puusta :D
Ihan normaali perheellinen mies siitä kasvoi. En olisi huolissani vilkkaasta mielikuvituksesta, jos se ei lasta itseään pelota, tyyliin kertoilee tarinoita, jotka ovat itselleenkin liian jännittäviä.
Vierailija kirjoitti:
Minun luokallani oli poika, joka vielä joskus neljänelläkin luokalla puhui ihan ihmeellisiä asioita. Kuten vaikka, että hänen kotinsa lähellä on luola, jossa on kaikenlaisia kummittelevia eläimiä ja vain hän uskaltaa asua siellä yksin. Sitten viidennellä luokalla hän katosi, opettaja ei kertonut minne. Myöhemmin sain tietää, että hän oli sairastunut teini-iässä skitofreniaan ja oli viettänyt useita kertoja pitkiä kertoja psykiatrisessa sairaalssa hoidossa.
Heh, lääketeollisuus lobotomisoi kun ei suostunut luopumaan kyvyistään muuten. Intiassa lasta oltaisiin pidetty automaattisesti näkijänä tai joogina. On näitä paljon suomessakin, mutta iso osa osaa välttää lääketeollisuutta ja pitää suunsa kiinni oikeissa paikoissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ketjuun kommentoivilta mennyt ap:n pointti ihan ohi? Ei minusta aloittaja ihmetellyt sitä, että lapsi tarinoi, vaan sitä, että lapsi väittää juttujaan todeksi ja suuttuu jos niiden todenperäisyyttä kyseenalaistetaan.
Ja se on ongelma koska? Onhan maailmassakin paljon aikuisia jotka uskovat jumalaan, kapitalismiin, Donald Trumppiin, Petteri Orpoon tai persuismiin, joiden totuudenmukaisuus on vähintäänkin kyseenalaistettavissa. Lapsen kuvitelmat eivät sentään satuta ketään
Jep ja tiede, esim. Autismidiagnoosi, on ihan uskomusjuttu siinä missä jumala tai jeesuksen käärinliinakin. Tiedeuskiksilla on vaan lähtenyt vähän mopo keulimaan ja kuvittelevat heidän tarinoidensa olevan todempia kuin muiden tarinat
Jotkut voi tuollaisilla tarinoilla hakea huomiotakin. Serkkuni oli tuollainen ja jo lapsena tajusimme, että häntä ei kotona huomioitu tarpeeksi ja tarinoilla sitten sai sen huomionsa ulkopuolisilta. Herkästi tällaiset joutuu kiusatuksi! Mutta jos taustalla ei ole mitään ongelmia ja pohjalla on vain rikas mielikuvitus, oikea tapa olisi mielestäni todellisuuden ja mielikuvituksen eron opettaminen siten, ettei sitä mielikuvitusta kuitenkaan tukahduteta! Eri tavalla ajattelevat tuppaavat aikuisena keksimään uusia innovaatioita.