antaako kukaan muu 1 1/2 vuotiaalleen " luunappeja" ?

Juu, ihan varmasti olet...toivottavasti kuitenkin suuntaat tuon tarmosi lähinnä miesten ojentamiseen, tutkitusti kun pahiten lapsiaan kohtelee omat isät...äidit on vasta hyviä kakkosia.

Vierailija:

/Mies, karateka.

Miten selität myöhemmin lapsellesi sen, että hän ei saa satuttaa muita, mutta sinä saat satuttaa häntä?

Olen samoilla linjoilla kuin 22. Lasta voi ohjata leikkimään omilla leluillaan jotain tai sitten jäähylle leikkikehään. Ei mitään väkivaltaisia luunappeja.

olen eri mieltä, kyllä minun tyttö tajuaa.

juuri tuolla osoittaa tajuavansa, ja kokeilee kumpi voittaa..



esim. katsoessaan kahvikuppiani, sanoo: " ei koske, kuumaa" .



näyttää minulle mariskoolejani, sanoo: " kooli, ei koske" . ja sormi sanoo soosoo, ja pyörittää päätään..



.ja kun kysyn haluaako jotain tiettyä ruokaa/ tavaraa, vastaa " ei halua makkaraa" , " ei halua autoa" . tai-- haluaa makaaraa, haluaa auton.



eli kyllä tajuaa ei sanan tämä tyttö:)



kysymys on tahtojen taistosta, ja minun lyhyestä pinnasta, en kestä huutoa ja karjumista, olen huono. siihen apuja tarvitsen.

Kaikkea sitä kuulee.



Toivottavasti miehelläsi on samanlainen.



Asiaan: Lapsia ei lyödä!



Luunappi on aivan sama asia kuin lyöminen. Puupäävanhemmat vain pelkäävät väkivallasta kiinnijäämistä niin he antavat luunappeja. Sattuu - mutta ei jää jälkiä lapseen. Mukavaa.



Ap. Olet kamala. Lopeta heti.



Ja jos väkivallasta puhutaan, niin ei se " ihmisten" välinen väkivaltakaan ole niin pöyristyttävää, kuin isän tai äidin väkivalta omaa täysin avutonta ja puolustuskyvytöntä lastaan kohtaan.



Se saa meikäläisenkin hiiltymään. Onneksi, ap, et ole tässä lähituntumassa.

1,5-vuotias ei tajua kiellon merkitystä käsitteenä. Hänelle tuo tavaroiden hakeminen ja heitteleminen ja " kokeileminen" on hauska leikki, ei mikään " tahtojen taistelu."

Teet nyt elämän itsellesi turhan vaikeaksi.

se on sitä matkimista, ei se ymmärrä sanan MERKITYSTÄ.



pitää näköjään rautalangasta vääntää..

Siis en nyt tarkoita, että sinä päivänä kun täytti 1,5 vuotta kaikki muuttui kuin taikaiskusta, mutta kyllä siinä sen verran perää on, että sen jälkeen muuttui kommunikaatio ja kieltäminen monella tapaa helpommaksi. Kaikkein helvetillisin aika kaikkiin tavaroihin koskemisen ja räpläämisen kannalta oli aika tuossa 1v- 1v6-7kk, sen jälkeen alkoi kuin itsestään mennä kiellot perille ja lapsi alkoi oikeastikin tajuta, että ei tarkoittaa ei. Ihan ilmaan mitään luunappejakaan, ja meidän poika on hei ihan oikeastikin todella vilkas...

ne skoolit ovat toki ylhäällä vitriinikaapissa, jonne lapsi ei edes yllä.



joskus vain on pöydässä skooli, ja silloin aina korostan sitä, että siihen ei saa koskea. ja yleensä lapsi sanoo sen ennen minua:)



ja lapsi osoittaa minulle skooleja vitriinistä, sanoo " kooli, ei saa koskea" ja lisää vielä että " paaaaljon kooleja" :))



eli niihin edes pääse käsiksi.

Näkyvissä ja saavutettavissa ei ollut mitään, siis ei mitään mitä ei saisi koskea. Ei viherkasveja, ei mariskooleja. Keittiön alakaapeista ne joita ei saanut kiinni, oli tyhjät tai niissä oli ei-vaarallista tavaraa, esim. pakasterasioita jne. Niitä taapero sitten päivät pitkät tutki ja penkoi. Ja sai myös penkoa. Jos muksu kaikesta huolimatta käsiinsä jotain kiellettyä, tutkittiin yhdessä ja laitoin sitten pois turvaan. Ja tässä onkin jo annettu hyviä neuvoja siitä, miten toimia jos esim. lelujen heittely on kovin mielenosoituksellista. Juuri saatiin kehuja tarhassa siitä, että lapsi on helposti asioista innostuva. Häntä ei ole jatkuvasti kielletty, saati sitten rangaistu asioitten tutkimisesta (en edes tukistanut ole).



Nyt meillä on tosi hyvin kieltoja kuunteleva, ihana, rakastettava 3-vuotias, joka toki joskus uhmaa, mutta ne tilanteet on erikseen.

Tuntuu, että olet aika heikoilla ja vanhemmuuden perusasiat hukassa. Hae neuvoja ja apua (jostain luotettavammasta lähteestä kuin av:ltä)

se syy, miksi Mariskoolit ovat niin so very out.

ja lisäisin vielä, että minulla on myös 15v. poika, joka on hyvin kiltti, eikä hakkaa toisia, vaikka on myös luunappeja pienenpänä saanut:)

Lapsi ei ole paha.

Hän ei tee näitiä asioita " ilkeyksittään" , vaan koska on utelias ja tutkii maailmaa ja sen lainalaisuuksia ja sääntöjä.

Sinun pitäisi nyt äkkiä päästä tuosta väärästä käsityksestä, että lapsesi on tuhma, ja ajatella häntä " vain lapsena" .

Katsoa hänen hyviä puoliaan ja nauraa hänen itsepäisyydelleen ja yrittelijäisyydelleen.

Itse tein tuon saman virheen esikoisen kanssa, ajattelin, että hän on oikea pieni riiviö, enkä ole vieläkään oikein päässyt käsityksistäni. Kuopuksen kanssa on tullut suhtauduttua luontevammin lapsen " hölmöilyihin" .

Vierailija:

Tuntuu, että olet aika heikoilla ja vanhemmuuden perusasiat hukassa. Hae neuvoja ja apua (jostain luotettavammasta lähteestä kuin av:ltä)

Väitän, että Neuvola, MLL, Halosen Tarja tai oikeastaan kuka tahansa " lähde" on av:n kanssa samaa mieltä. Luunappeja ei pidä antaa.

Siis lapsen KUULUU saada tutkia ja tutustua ympäristöönsä, se on normaalia ihmisen poikasen toimintaa ja lapsi ihan oikeastikin kehittyy siinä. Jos uteliaisuus kielletään, niin samalla lapselta kielletään periaatteessa ihan normaali kehitys. Juu, ei ole kivaa kun tyylikäs koti on lapsisuojattu joka paikasta alta metrin korkeuden, mutta se on niin lyhyt aika kuitenkin, että eiköhän sen kestä.



Itse olin vähän niitä ihmisiä, jotka uskoivat että sitkeällä kieltämisellä lapsi oppii ja mitään ei tarvitse siirtää pois tms., mutta täytyy tunnustaa että supervilkkaan pojan kanssa mieli muuttui. Elämä muuttui paljon helpommaksi ja mukavemmaksi kaikille, kun ei koko ajan tarvinnut varoa kaikkea. Meillä siirtyi viihde-elektroniikka lukolliseen kaappiin, keittiön alakaappeihin tuli lapsilukot, paitsi niihin joissa oli vaarattomia muovitavaroita, ja hellan napit lähtevät uusista liesistä ainakin irti ihan vetämällä, eli meillä olivat nupit pois puolisen vuotta.

Lea Himberg,Juhani Laakso,Risto Näätänen,Ritva Peltola, Jan Vidjeskog



Ei mitään psykologian pelkkää ammattisanastoa, vaan helppolukuinen ja esimerkeillä varustettu. Kannattaa lukea.

Vierailija:

ne skoolit ovat toki ylhäällä vitriinikaapissa, jonne lapsi ei edes yllä.

joskus vain on pöydässä skooli, ja silloin aina korostan sitä, että siihen ei saa koskea. ja yleensä lapsi sanoo sen ennen minua:)

ja lapsi osoittaa minulle skooleja vitriinistä, sanoo " kooli, ei saa koskea" ja lisää vielä että " paaaaljon kooleja" :))

eli niihin edes pääse käsiksi.

Pyytäisin kuitenkin suhteellisuudentajua. Jos ap tarjoaa lapselleen turvallisen kasvuympäristön, rakkautta ja rajoja niin tuskinpa harkitusti käytetyt luunapit pilaa lasta tai hänen perusturvallisuuttaan mitenkään.



Tunnen yhden äidin, joka antaa luunappeja, ja katsellessani hänen äitiyttään vierestä kokonaisuudessaan, kuinka hän toimii lapsenkanssa ja millainen suhde heillä on, luunapit ovat häviävän pieni osa hänen tavastaan kasvattaa. Tuntemani äidin lapsi ei takuulla pelkää häntä harkituista luunapeista huolimatta.



Muistelkaapa lapsuuttaanne, kuka teistä ei koskaan saanut luunappia tms? Kärsittekö luunapeista? Itselläni oli väkivaltainen isä, josta kärsin, ja rakastava äiti, joka antoi satunnaisen luunapin tai tukisti kevyesti rangaistuksena.



Terve järki peliin. Se, että harkiten käyttää luunappeja ei tee kenestäkään " kamalaa" äitiä. Eikä toisaalta jäähy hylkäämisentunteineen ole välttämättä sen parempi rangaistus.