Lue keskustelun säännöt.
Miten te keski-ikäiset pystyisitte hoitamaan iäkkäitä vanhempianne?
01.02.2025 |
Itsellänikin vielä alakoulussa lapsi ja työelämää jäljellä varmaan yli 15 vuotta. En asu samalla paikkakunnallakaan kuin vanhempani.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kysyntää jos perustaisin vanhusten "päiväkodin", olen tätä pitkään pohtinut. Olen sairaanhoitaja ja vielä erityisesti muistihoitajan pätevyyden erikseen itselleni lukenut. Rakastan toimia vanhusten kanssa, ne pienet hetket ovat itsellenikin hyvin merkittäviä. Minulla on suuri yksitasoinen talo ja piha, kissoja ja koiria, muutama lammas ja kanoja. Tähän haluaisin yritykseni perustaa.
Näitä on sekä lyhyt- että pitkäaikaisia. Googleta ikäihmisten perhehoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aion itse hoitaa asiani etukäteen niin, ettei minun tarvitse käyttää lapsiani juoksupoikina. Maksan itse hoitoni ja muutan esteettömään asuntoon tai hoitokotiin kun se aika tulee. Myyn roinat pois jne.
tuntemani vanhukset eivät ole toimineet proaktiivisesti ja sitten tulee tenkkapoota ja ongelmaa kymmeniksi vuosiksi. Miksi? Loppuiko lasten parasta ajattelu iäkkäänä?
Ei hoitokoteihin noin vain muuteta🤣
Toki jos sulla on 5000-700€/kk ylimääräistä voi onnistuakin parin vuoden jonotuksella
Myymällä asuntoni. Ja pidän itsestäni hyvää huolta fyysisesti ja henkisesti.
Asuin aikanaan neurologista perussairautta poteneen läheiseni kanssa samassa taloudessa ja pärjäsimme ilman ulkopuolista apua vuosikaudet ja kävin itse koko ajan myös ansiotyössä. Minulle tämä oli helpompi ratkaisu kuin eri talouksissa asuminen koska tällä järjestelyllä minun ei ainakaan tarvinnut juosta kahden huushollin välillä ja yllä pitää kahta taloutta, sillä ilman apua ei läheiseni olisi omassa asunnossa pärjännyt. Oma elämä tietysti tästä järjestelystä vähän kärsi, mutta sellaista aikaa mikä rajoitti täysin omaa elääni ei kestänyt kauan ja ennen kuin tilanne huononi läheiseni joutui sairaalaan operaatioon jossa sitten menehtykin. Olen juuri eläköitynyt sinkku ja enkä aiokaan enää pariutua ja ihan siitäkin syystä että haluan välttää tilanteen, jossa saattaisin joutua ikääntyvän kumppanin omaishoitajaksi, yksi tällainen kokemus minulle riitti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitää kotisairaanhoitajana hihkaista väliin että höpöhöpö. Jos asiakkaalla ei ole perusasiat kunnossa niin me tehdään kiireellinen huoli-ilmoitus päivystävälle sosiaalityöntekijälle.
***
Huoli-ilmoitus ei vielä tarkoita mitään eikä lupaa hoivapalveluita. Voi mennä kuukausia tai vuosia, ensin yrittävät nakittaa sukulaiset huolehtimaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi auttaa kun 300km välimatka. En tiedä miten selviävät jos tilanne pahenee.
Minulla oli sama matka. Ja ei sisaruksia. Oli kotihoito mutta paljon asioita oli minun hoidettavana. Se oli pakko,ei voinut eikä saanut valita. Sitä kesti 12 vuotta. Kaikkeen tottuu mutta myös väsyy. Nyt ole muutaman vuoden levännyt pois sitä henkistä ja fyysistä väsymystä .
Mitä tuo pakko oikein käytännössä tarkoittaa? Entä jos vain sanoo kotihoidolle, että en voi osallistua ollenkaan eikä osallistu?
Se ei ole kotihoidon ongelma, he tekevät vain sovitut käynnit ja siinä kaikki.
Jos asiakkaalla ei ole vaatteita kaapissa, kengät ovat kuluneet puhki, tukisido
Kotihoidon työntekijä tekee toki huoli-ilmoituksen, ja sen käsittelevä sos. työntekijä sitten yrittää tavoitella omaisia hoitamaan vanhukselle vaatteita, sähköt takaisin yms. Kotihoidon työntekijät eivät missään olosuhteissa lähde noita asioita tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aion itse hoitaa asiani etukäteen niin, ettei minun tarvitse käyttää lapsiani juoksupoikina. Maksan itse hoitoni ja muutan esteettömään asuntoon tai hoitokotiin kun se aika tulee. Myyn roinat pois jne.
tuntemani vanhukset eivät ole toimineet proaktiivisesti ja sitten tulee tenkkapoota ja ongelmaa kymmeniksi vuosiksi. Miksi? Loppuiko lasten parasta ajattelu iäkkäänä?
Ei hoitokoteihin noin vain muuteta🤣
Toki jos sulla on 5000-700€/kk ylimääräistä voi onnistuakin parin vuoden jonotuksella
Myymällä asuntoni. Ja pidän itsestäni hyvää huolta fyysisesti ja henkisesti.
Harvalla pienituloisella eläkeläisellä on oma asunto jonka myydä. Tai vaikka olisikin puolisonkin pitää asua jossain.
Oma puolisoni on nuorempi eikä varmaan haluaisi muuttaa johonkin pikkukämppään saadakseen minun osuuteni hoivakodin maksuihin. Mieluummin hänkin säästäisi ne rahat lasten tulevaisuutta varten perinnöksi.
Näin ainakin itse haluaisin tehdä!
Yksinäisellä ei tätä ongelmaa tietty lle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varakkaat voisi velvoittaa menemään yksityisiin hoitokoteihin, niissähän on nytkin paikkoja vapaana pilvin pimein. Kaikki haluavat vain julkisin varoin kustannetuille paikoille.
Joo, paitsi että tuo 5000-6000 euroa/kk on niin jäätävä summa, ettei siihen riitä kuin upporikkaiden omaisuus. Minusta koko hinnoittelu on pielessä, koska - suokaa nyt anteeksi - hoito ei ole noissakaan hääviä. Ihan sairas systeemi!
Älytön summa!
Eikä ole. Nuo ovat ne hoivakotipaikan todelliset kustannukset. Kun paikalla pitää vuoden jokaisenä päivänä olla henkilökuntaa ympäri vuorokauden, kulut ovat isot.
Jos vaikka 24-paikkaisella osastolla on vuorokauden aikana töissä 11 työntekijää (1 sairaanhoitaja, 4 aamuhoitajaa, 4 iltahoitajaa, 1 yökkö ja 1 hoitoapulainen) niin henkilöstökulut ovat n. 2750e vuorokaudessa eli n. 114e per asukas. Kuukaudessa se tekee reilut 3400e, ja siihen päälle vielä ruoka, vuokra, sähköt ja vesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämää itsellä jäljellä noin 25 vuotta, lapset alakoulussa, vanhemmat noin 80-vuotiaita.
Vielä he eivät tarvitse apua juuri muussa kuin tietotekniikassa (mieheni asentaa heille tarvittavat jutut). Olen kyllä kohtuulliseen rajaan asti valmistautunut auttamaan, kun tarve tulee. He asuvat viiden minuutin kävelymatkan päässä (autolla minuutti), ja voisin käydä useammankin kerran päivässä, jos olisi tarpeen. He ovat auttaneet meitä paljon kaikenlaisessa, missä vain ovat voineet, ja olen valmis antamaan takaisin. Yöhoidossa menee kyllä raja, minun täytyy voida nukkua. Joku muistisairaus olisi siksi paha paikka.
Tämä huolettaa minua tulevaisuudessa. Vaikka asunkin samalla paikkakunnalla niin usein omankin henkisen jaksamisen kanssa on tiukkaa, en tiedä miten sitten tulee pärjäämään kun vanhemmat ei enää selviä omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti. Väsytin itseni totaalisesti. Jaksoin muutaman vuoden työn ohella. Toki olen lapseton, mikä varmasti helpotti asiaa mutta aivan hiton raskasta. Nyt hän on päässyt kivuistaan mutta oireilen vieläkin ja päädyin myös lopulta terapiaan. Voimia ja jaksamista kaikille, ketkä sitä jaksavat. Voimavarat ja ilo elämään menevät, silti tekisin sen uudelleen koska: rakkaus.
Itse en ole äidiltäni saanut koskaan muunlaista apua kuin jonkun sata euroa muutaman vuoden välein ja sekin saatesanoilla osta tällä itsellesi synttärikukat. Emme ole läheisiä. En näe itseäni auttamassa oman kiireisen lapsiperhearkeni keskellä ihmistä, jolta itse en saanut apua kun tarvitsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä huolettaa minua tulevaisuudessa. Vaikka asunkin samalla paikkakunnalla niin usein omankin henkisen jaksamisen kanssa on tiukkaa, en tiedä miten sitten tulee pärjäämään kun vanhemmat ei enää selviä omillaan.
Voihan se tuurikin käydä ja säilyvät omillaan toimeliaina loppuun saakka kuten pappani, joka päälle ysikymppiseksi pärjäili itse. Sitten se kunto vain yhtäkkiä romahti ja viikossa sairaalan kautta tuonpuoleiseen.
Eihän se aina helppoa ole vaikka vaan kerran viikossa käyn ja tarpeen mukaan esim lääkärit tms. Henkisesti raskasta välillä. Lähimuisti hänellä muutaman minuutin. Vanhoja muistaa paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi auttaa kun 300km välimatka. En tiedä miten selviävät jos tilanne pahenee.
Minulla oli sama matka. Ja ei sisaruksia. Oli kotihoito mutta paljon asioita oli minun hoidettavana. Se oli pakko,ei voinut eikä saanut valita. Sitä kesti 12 vuotta. Kaikkeen tottuu mutta myös väsyy. Nyt ole muutaman vuoden levännyt pois sitä henkistä ja fyysistä väsymystä .
Mitä tuo pakko oikein käytännössä tarkoittaa? Entä jos vain sanoo kotihoidolle, että en voi osallistua ollenkaan eikä osallistu?
Se ei ole kotihoidon ongelma, he tekevät vain sovitut käynnit ja siinä kaikki.
Jos asiakkaalla ei ole vaatteita kaapissa, kengät ovat kuluneet puhki, tukisido
Olen töissä ympärivuorokautisessa hoivassa, ja meillä on asukas joka eli jonkin aikaa kuurona ennen kuin hänen omaisensa vei kuulokojeen korjaukseen. On myös asukkaita joille kukaan ei pyynnöistä huolimatta ole tuonut vaatteita, hammasharjaa, hammastahnaa yms. ja he ovat sitten ilman.
Vierailija kirjoitti:
Multa loppui voimat. Äitini oli jo aiemmin uhannut että jään ilman perintöä. Ilman mitään riitaa. On vain aina inhonnut lapsiaan.
Lopetin kuin seinään auttamisen. Nyt kolmen vuoden päästä sain kuulla sukulaisilta ihan outoja juttuja mitä on levitellyt ihmisistä (lapsenlapsista ja minusta). Ja sukulaiset uskovat. Olihan tuokin taas yksi pommi. Ihan odotettavissa mutta ei tuota jaksa.
Kaikki se pazzzka muistuu taas mieleen ja todellakin haluan elää rauhassa.
Meillä oli ihan sama tilanne. Kaikki oli ainoan lapsensa,siis minun,syytä ja koko ajan keksittiin lisää ja kerrottiin moni verroin väritettynä kaikille. Harmi vaan että nämä kuulijat piti äitiäni ihan täysipäisenä vaikka oli erittäin dementoitunut. Se oli rankkaa aikaa kun koko ajan teki kaiken hänen parhaakseen itseäni säästämättä. Mutta minua ei olisi ilman häntä,ja sen ymmärtäminen kantaa ,silloin ja nyt. Meillä oli etäiset välit,vaikka ei riitoja ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Multa loppui voimat. Äitini oli jo aiemmin uhannut että jään ilman perintöä. Ilman mitään riitaa. On vain aina inhonnut lapsiaan.
Lopetin kuin seinään auttamisen. Nyt kolmen vuoden päästä sain kuulla sukulaisilta ihan outoja juttuja mitä on levitellyt ihmisistä (lapsenlapsista ja minusta). Ja sukulaiset uskovat. Olihan tuokin taas yksi pommi. Ihan odotettavissa mutta ei tuota jaksa.
Kaikki se pazzzka muistuu taas mieleen ja todellakin haluan elää rauhassa.
Iäkkään vanhemman vainoharhaisuus on monen lapsen ongelma. Eikä siihen ole oikein hoitokeinoja, varsinkaan kun ao. itse ei myönnä olevansa vainoharhainen. Jos yrittäisit saada hänet hoitoon, hän väittäisi sinun havittelevan perintöä. Vai tuleeko ihmisen todellinen luonne esille vanhana, eli se kuuluisa rakkaus rahaan paljastuu, vai miksi monet vanhemmiten pelkäävät eniten, että joku varastaa niiltä. E
Se on tuo muistisairaus joka tekee tuon vainoharhaisuuden. Sairastuneen ihmisen kyky suodattaa mitään puuttuu,ja ymmärrystä tajuta ei enää ole . Mutta se minä itse luonne kai jää. Useimmilla varmaan näin.
80-luvulla äitini hoiti omaa äitiään kaikki viikonloput ja viikolla kävi kotihoito 3x päivässä. Tämä oli jotenkin outoa, koska äidilläni oli 8 sisarusta samalla paikkakunnalla, jotka eivät laittaneet tikkua ristiin äitinsä hyväksi. Ja kotihoitoa ei saanut viikonloppuisin koska oli lapsia samalla paikkakunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hvetin huonosti!
Tänään taas pesty jätesäkillinen pissaisia vaatteita kun dementikkomummo ei ehdi vessaan. 🤢🤮
Luojan kiitos nyt pääsee 5v haun jälkeen hoitokotiin ja voimme keskittyä töihin, työmatkoihin ja omaan perheeseen!
Muhkeaa eläkettä ek kyllä hänelläkään ole näkynyt, 1700e kk netto. Sillä ei osteta palveluita yhään
Onhan tuo kuitenkin muhkea työttömyyspäivärahaan tai opintorahaan verrattuna, vieläpä nettona. Moni muu etuudensaaja saa nettona alle 600 euroa.
Äiti hoiti isän kun tämä sairastui. Sitten kun äidille tuli syöpä, niin asuin onneksi ihan lähellä. Sai olla kotona melkein loppuun asti. Puolisoni tuella tämä onnistui.
Nyt olen 45-vuotias ja vanhemmat on haudassa. Tuntuu ettei hyviä vaihtoehtoja ollut. Jos olisin myöhemmin ottanut taukoa työelämästä, tuskin olisin päässyt takaisin. Nyt taas tuntuu niin surulliselta, että minulla on edessä montakymmentä vuotta ilman rakkaita vanhempiani.
Itselläni nyt vaan on sellainen tilanne, että on vaan pakko. Olen köyhä työtön autismikirjolla ja kärsin mielenterveysongelmista. Sen sijaan, että saisin itse tarvitsemaani apua kun en oikein pysty huolehtimaan edes itsestäni olen pakotettuna vanhempani lamaantuneena kotiorjana. Tämä on vienyt itseltäni senkin kaiken vähän, jota itselläni oli. Voin todella huonosti, mutta hommani kasvavat koko ajan. En odota enää oikein mitään. Harvinaiset kunnon yöunet ovat suuri luksus. Luultavasti olen jumissa tässä niin kauan kunnes vanhempani muuttaa jonnekin muualle, joutuu laitokseen tai kuolee. Eläminen on täysin mahdotonta.