Muistatteko te, että vanhempanne olisivat halanneet tai pitäneet sylissä?

Olen nyt 2-kymppinen. Halattu ei koskaan, sylissä pidettiin pienenä, n. 4v asti.

Varmaan pienenä lapsena. Ikävältä vanhemmalta ei haluakaan aikuisena halauksia.

En muista eikä kyllä ole ollut tapana. 

Muistan. Ehkä siksi, kun oli niin harvinaista. 

En muista sellaista mitä ei ole tapahtunutkaan.

Tosiaan valokuvissa olen nähnyt vauvana olleeni sylissä. En todellakaan sittemmin edes niissä. 

Se minkä muistan on äidin jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta minua kohtaan lapsesta aikuisuuteen saakka.

Muistan isän ja muiden aikuisten puuttumattomuuden siihen.

Tästä on myös myöhemmin keskusteltu. Joku sukulainen jopa pyysi anteeksi, että ei tehnyt mitään vaikka tuntui hirveältä sitä seurata.

Olen kiitollinen siitä, että tosiaan näköjään vauvana minua on taidettu kohdella oikein hyvin. Ja on minulla myös hyviä muistoja.

Mutta tietenkin jatkuva väkivalta ja sen krooninen pelko ovat värittäneet kaikkea elämää ja traumatisoineet pysyvästi.

Tärkeintä on hyvinvoiva lapseni ja se, että olen saanut ja osannut olla itse hyvä, hellä ja rakastava äiti. Tämä ylisukupolvinen paska päättyi tähän.

Eivät. Muistan että n. 4-5-vuotiaana minulla oli tapana teeskennellä iltaisin että nukahdin muka sohvalle. Koska silloin minut kannettiin siitä sänkyyn ja sain olla muutaman sekunnin jonkun sylissä.

n45

Muistan sen kun näin miten muita lapsia pidettiin sylissä ja kotona menin pyytämään vanhemmilta kun katsoiva telkkaria - ensin äidiltä ja sitten isältä. Kummankin reaktio oli sellainen epäuskoinen "no ei todellakaan!" -nauru. Muistan kun kokeilin sitten sylissä oloa isolla nallella. Aika pikkuinen olen ollut kun tämä on tapahtunut, nallekaan ei ole esim. nelivuotiasta isompi ja olen mahtunut sen syliin varsin mukavasti.

Nyt sitten olen sellainen aikuinen joka säpsähtää kosketuksesta. Taidan jäädä yksin iäksi.

Hyvin vähän tuollaisia muistoja, etenkään äidiltäni. Itse olen kuitenkin tunteellinen ihminen ja tykkään läheisyydestä, enkä pelkää näyttää sitä romanttisessa tilanteessa. Vieraitakin on helpompi halata kuin omia vanhempia nykyään. Hullunkurista, eikö?

Mielenkiintoinen ja enimmäkseen surullinen ketju. Minulla ei ole vielä lapsia, mutta kun niitä saan, tulen olemaan heille läheinen ja halaamaan paljon. Tekisin niin muutenkin, koska sellainen olen, mutta ketjun lukeminen muistuttaa tämän tärkeydestä entistä enemmän. 

Olen noin 50-vuotias. Välit vanhempiin ovat aina olleet hyvät. Meillä ei ollut ikinä fyysistä kurittamista tai muuta väkivaltaa. En kuitenkaan muista, että meillä olisi halailtu tai istuttu sylissä. Se ei ollut silloin ehkä oikein tapana. Telkkaria katsottiin lähekkäin vanhemman kanssa. Nykyäänkin halaaminen vanhempieni kanssa on vähän jäykkää. Omia lapsiani olen aina halannut paljon. Se on tämän ajan juttu.

Minua ei lapsena halattu tai pidetty sylissä. Mutta minä halaan omia lapsiani. 

En muista että kumpikaan olisi koskaan halannut tai pitänyt sylissä. Toinen isoäiti oli kova halaamaan ja kehumaan ja toisen kanssa on kuvia kun olen sylissä. 

ei, mitä nyt joskus isä pyysi istumaan polviensa päälle, kun istui. tuntuikin tosi oudolta, kun jotain 10-vuotiaana kesäsiirtolassa ollessani joku miespuolinen, nuori "ohjaaja tai valvoja" vai mitä he olivatkaan, halasi. siinä ei tietenkään ollut mitään seksuaalista, vaan oli jokin jalkapallomatsin maalin jälkeinen halaus.

Joo. Mun yksi ystävä joskus kertoi, että muistaa sen, kun mun isä otti hänet syliin ja lohdutti, kun hän löi päänsä meillä. Kun heillä kotona ei niin tehty.

Omat vanhempani ovat sodan käyneiden lapsia. Heitä ei ole kovin paljon hellitelty. Ajat olivat kovat. Turhaan tunteiluun tuskin oli aikaa ja voimia. Vanhemani eivät itse osanneet hellitellä minua. En ole katkera asiasta. Asia vain on niin. Omia lapsiani olen suukotellut, halannut ja sylitellyt. Olemme läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen noin 50-vuotias. Välit vanhempiin ovat aina olleet hyvät. Meillä ei ollut ikinä fyysistä kurittamista tai muuta väkivaltaa. En kuitenkaan muista, että meillä olisi halailtu tai istuttu sylissä. Se ei ollut silloin ehkä oikein tapana. Telkkaria katsottiin lähekkäin vanhemman kanssa. Nykyäänkin halaaminen vanhempieni kanssa on vähän jäykkää. Omia lapsiani olen aina halannut paljon. Se on tämän ajan juttu.

Halaaminen ja sylissä pitäminen on luonnolljnen juttu. Läheisyys on luonnollista kaikille eläimillekkin. Se että sitä ei ole yleisesti ollut johtuu meidän kulttuurista. Meidät on erikseen pitänyt opettaa siihen, että se on epäluontevaa. Ymmärtääkseni tuon tyyppistä kasvatusta on suosittu etenkin sodan jälkeen, kun on pitänyt kasvattaa maalle jotain spartalaisia lapsia jotka ei näy eikä kuulu. Ennen tuota aikakautta läheisyyttä on ollut enemmän ja se on ollut luonnollista. Se on kitketty meistä.

Ei halattu lapsena. Kirjaa luettiin, siinä pääsi ehkä syliin tai viereen.

Vierailija kirjoitti:

Eivät. Muistan että n. 4-5-vuotiaana minulla oli tapana teeskennellä iltaisin että nukahdin muka sohvalle. Koska silloin minut kannettiin siitä sänkyyn ja sain olla muutaman sekunnin jonkun sylissä.

n45

Tein kasarin alkuvuosina ihan samaa : )

Ei ole mitään muistikuvaa halaamisesta ja sylissä olosta. Valokuvista näkee että vauva-aikana on sentään pidetty sylissä. Omaa lasta olen sitten halaillut ja sylitellyt senkin edestä. Enkä lopeta ennen kuin lapsi itse alkaa vastustella. 3-vuotias rakastaa istuutua syliin ja rauhoittuu kirjan lukuhetkeen mielellään. Onni on myös puolisoni eli hänen isänsä; pitää paaaljon sylissä ja halaa.

Meillä on halattu ja pidetty sylissä. Tosin perheen isosiskona jouduin luovuttamaan sylipaikan jossain vaiheessa vauvasiskolle. Läheisyys ja halit kuitenkin jatkuivat. Äiti luki meille pajlon ja silloin oli ihan parasta kömpiä sohvalla ihan äidin kylkeen kiinni. Siinä oli hyvä ja turvallinen olla. Halataan edelleen , kun nähdään.