Minkälaiset kohdunpoiston kriteerit ovat nykyään?
Kommentit (113)
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Kohdunpoisto nostaa myös dementian riskiä.
Oman kokemukseni mukaan sen saa aika helposti. Ainakin itselle ehdotettiin sitä aika varhaisessa vaiheessa myooman ja sen aiheutamien anemisoivien vuotojen vuoksi. Myooma oli sellaisessa paikassa ettei sitä voinut poistaa hysteroskooppisesti polilla (kokeiltiin kyllä). Kierukkakaan ei myooman vuoksi soveltunut. En itse ollut halukas kohdunpoistoon, koska en jaksanut ajatella kohdunpoiston jälkeistä toipumista tai ajatusta tulevaisuuden laskeumista + pelotti ajatus, että meillä on yhtä hullu hallitus silloin kuin nyt ja joku älypää olisi siellä keskinyt ettei naisten tarvitse enää terceydenhoitoa gynekologiisiin vaivoihin. Lisäksi jokaisessa aiemmassa leikkauksessa on minulle aina tapahtunut jokin komplikaatio, joten sekin vaikutti itsellä siihen etten jaksanut ajatusta noinkin suuresta leikkauksesta kuin kohdunpoisto. Gyne ymmärsi hyvin näkökulmani ja sanoi että voidaan vielä kokeilla paria hoitoa. Viimeisin viime vuoden puolella myooman resektio leikkaussalissa ja samalla laitettiin kierukka, kun kohtuonteloon saatiin sille tilaa.
Toistaiseksi kaikki hyvin ja kierukkakin alkanut toimia ja poistanut kuukautiset. Polille otan itse siten yhteyttä, jos vuodot palaa.
uskoisin siis, että kohdunpoistoon pääsee helposti, jos oireet vain on sellaiset, että siitä on hyötyä enemmän kuin haittaa. Toki lääkäreissä on eroa, mutta toisaalta se tutkinut gyne osaa varmaan aika hyvin arvioida sitten yksilöllisesti, että milloin kannattaa lähteä kohdunpoistoon.
Vierailija kirjoitti:
Älä ap kuuntele noita kauhutarinoita ja maallikoiden arvioita leikkauksen riskeistä ja vaikutuksista. Itsekin sorruin lueskelemaan netistä vaikka mitä ja sen vuoksi aivan turhaan viivästytin leikkausta vuosilla.
Totta kai kaikissa leikkauksissa on riskinsä, ei sitä voi kiistää. Jo pelkkä nukutus on aina jonkinlainen riski leikkauksesta riippumatta. Riskeistä ja leikkauksen mahdollisista eri vaihtoehdoista kannattaa kuitenkin puhua rauhassa asiantuntevan lääkärin kanssa, ei netin "asiantuntijoiden" kanssa.
Puolet vastaajista eivät edes osaa lukea kunnolla aikaisempia vastauksiani ennen kommentoimista, aikuisten lukutaito on nähtävästi jyrkässä laskussa täällä. - ap
Kannattaa jutella gynekologin kanssa. Kohdunpoisto on joka tapauksessa raju toimenpide, johon ei kannata suin päin ryhtyä. Vaikka sinusta nyt ei siltä tunnu, niin olet kuitenkin niin nuori vielä, että voit saada traumasi käsitellyksi ja myöhemmin voit vielä haluta lapsia. Ehkä olisi hyvä jutella lisäksi myös psykologin tai traumaterapeutin kanssa. Ja kannattaa myös yrittää voittaa tuo psykologinen este kokeilla hormonaalista hoitoa, koska useimmille siitä tosiaan on apua. Miksi et ainakin kokeilisi?
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Voi anteeksi, etten halua elää koko aikuisikääni helvetillisissä kivuissa joka kuukausi viiden päivän ajan sen sijaan, että voisin päästä kivuista ja vaivoista eroon. Olisihan minun tietenkin pitänyt ajatella, mitä miehet ajattelevat minusta tämän takia! - ap

Siinä vaiheessa, kun vaivat ylittää oman jaksamiskynnyksen, niin ajatus vaivojen syyn poistamisesta on erittäin helppo. Kohtua sinällään ei oikein kannata verrata penikseen: kohdunpoisto ei merkitse emättimen poistoa, joten seksi onnistunee kohdunpoiston jälkeenkin. Kohdun ei myöskään kuulu toimia siten, että nainen vuotaa vuosien varrella niin paljon, että kehttyy anema eikä jaksa enää mitään muuta kuin odotella, että kuolisi äkkiä pois, että pääsisi eroon loputtomasta väsymyksestä. Siihen nähden ei kannata arvostella kenenkään halua päästä kohdun poistoon.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa jutella gynekologin kanssa. Kohdunpoisto on joka tapauksessa raju toimenpide, johon ei kannata suin päin ryhtyä. Vaikka sinusta nyt ei siltä tunnu, niin olet kuitenkin niin nuori vielä, että voit saada traumasi käsitellyksi ja myöhemmin voit vielä haluta lapsia. Ehkä olisi hyvä jutella lisäksi myös psykologin tai traumaterapeutin kanssa. Ja kannattaa myös yrittää voittaa tuo psykologinen este kokeilla hormonaalista hoitoa, koska useimmille siitä tosiaan on apua. Miksi et ainakin kokeilisi?
Minulla ei ole mitään traumoja. Olen tiennyt jo varhaisteini-iästä asti, etten tule haluamaan (biologisia) lapsia. Pelkkä ajatus raskaudesta ja synnyttämisestä on minulle oksettava. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Voi anteeksi, etten halua elää koko aikuisikääni helvetillisissä kivuissa joka kuukausi viiden päivän ajan sen sijaan, että voisin päästä kivuista ja vaivoista eroon. Olisihan minun tietenkin pitänyt ajatella, mitä miehet ajattelevat minusta tämän takia! - ap
Mutta haluat vaan suoraan kohdunpoiston, mitkään helpommat keinot eivät sinulle kelpaa

Suosittelen osa 2: poistumme nyt palstalta molemmat!:-) Onnea matkaan, päädyt sitten mihin tahansa ja toivottavasti kivut helpottavat joka tapauksessa! t. Se kokemusasiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Voi anteeksi, etten halua elää koko aikuisikääni helvetillisissä kivuissa joka kuukausi viiden päivän ajan sen sijaan, että voisin päästä kivuista ja vaivoista eroon. Olisihan minun tietenkin pitänyt ajatella, mitä miehet ajattelevat minusta tämän takia! - ap
Kivuista ja vaivoista eroon pääsemiseksi on tässäkin ketjussa esitetty paljon helpompia ja turvallisempia keinoja, jotka olet tunnepitoisin perustein tyrmännyt. Haluatko nyt ihan oikeasti olla kivuton vai haluatko toteuttaa päähänpinttymän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Voi anteeksi, etten halua elää koko aikuisikääni helvetillisissä kivuissa joka kuukausi viiden päivän ajan sen sijaan, että voisin päästä kivuista ja vaivoista eroon. Olisihan minun tietenkin pitänyt ajatella, mitä miehet ajattelevat minusta tämän takia! - ap
Mutta haluat vaan suoraan kohdunpoiston, mitkään helpommat keinot eivät sinulle kelpaa
Tämä olisi juuri minulle helpoin keino, kuten olen jo MONESSA vastauksessa sanonut. - ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Urpo. Tässä tapauksessa (ja yleensä muissakin) näistä puhutaan siksi, että kyseinen elin toimii jo nyt eri tavalla kuin niiden kuuluu, ja sen aiheuttamat kivut ym. halutaan hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Voi anteeksi, etten halua elää koko aikuisikääni helvetillisissä kivuissa joka kuukausi viiden päivän ajan sen sijaan, että voisin päästä kivuista ja vaivoista eroon. Olisihan minun tietenkin pitänyt ajatella, mitä miehet ajattelevat minusta tämän takia! - ap
Kivuista ja vaivoista eroon pääsemiseksi on tässäkin ketjussa esitetty paljon helpompia ja turvallisempia keinoja, jotka olet tunnepitoisin p
Tunnepitoisin? - ap
Yksinkertaisin ohje: Etsi gynekologi, joka laittaa sinulle lähetteen kohdunpoistoon. Älä lue näiden trollien mummoutumis- yms pelotteluita. Ne eivät ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi tarina kohdunpoistosta. Se tehtiin juurikin erittäin kivuliaiden kuukautisten ja muiden alavatsakipujen vuoksi, kohdussa myomia ja adenoma. Leikkaus tehtiin tähystämällä, joten arpia ei jäänyt. Hyvin meni ja ainoa, mitä kadun, on se, ettei sitä tehty aikaisemmin. Kaksi viikkoa sairaslomaa ja siinä se. Ei ollut mitenkään vaikea toipuminen. Ei mitään virtaamisvaikeuksia tms.
Munasarjat siis jätettiin, joten hormoneihin ei ole mitään vaikutusta. Yksikään lääkäri ei minulle puhunut mistään kohdun tehtävästä "tukirakenteena", ei edes kirurgi, joka oli alansa huippua. Mitään tällaista "puutosta" en ole myöskään kokenut.
Lastentekoiän olin toki jo ylittänyt. Tsemppiä ap!
Kiitos paljon kunnon vastauksesta. Jos saan kysyä, mitä sanoit lääkärille? Menitkö juttelemaan normilääkärille vai gynelle? - ap
Gyne aina tekee päätöksen kohdunpoistosta. Sitä ennen lähete haetaan terveyskeskuksesta (tai yksityiseltä). Eikä lähetettä saa siksi, ett poitlas haluaa kohdunpoiston, vaan jos vaikka on runsaat kuukautiset syynä, niin lähete tulee runsaiden kuukautisten hoitoon. Sairaalssa sitten voi gynelle sanoa toiveen kohdunpoistosta.
Enemmän aikaa toki menee tk:n kautta, koska siellä on jonot, mutta halvimmalla pääsee.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä hormonikierukkaa. Se on elimistön kannalta kuitenkin lempeämpi vaihtoehto, ja monilla jää sen kanssa kuukautiset lähes kokonaan tai jopa kokonaan pois. Kohtu kuitenkin toimii tukirakenteena muillekin vatsan elimille, ja jos se puuttuu, voi tulla myöhemmin muita ongelmia, virtsankarkailua tai erilaisia laskeumia, joita joudutaan korjaamaan uusilla leikkauksilla. Hankalia ongelmia nekin on, ja voit turhaan joutua ojasta allikkoon.
Kaikille ei sovi. Itselläni oli läpivuotoa puoli vuotta joka ikinen päivä ja kasvoihin ja selkään räjähti akne, joka vaati lääkehoitoa, eikä sekään lopulta auttanut. Ei ole mikään ihmelääke kaikille. Jos olisin noista etukäteen tiennyt en olisi antanut kierukkaa laittaa ja se otettiinkin lopulta pois, kun tilanne meni sen kanssa vain ojasta allikkoon.
Juu ei
Itse olisin paljon mieluummin syönyt pillereitä, kun ne voi itse lopettaa ilman lääkäriä. Terveydentilan takia vain kyseinen hormonihoidon muoto ei itselle sovi ja eipä sopinut sitten kierukkakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto naisia vaivaa. Miettikää kun miehetkin olisivat täällä koko ajan
"mitä maksaa jos minulta poistetaan pallit"
"haluaisin silpoa penistäni, mitä maksaa julkisella"
"voinko syödä jotain steroideja tai lääkkeitä jotta pallini toimisivat eri tavalla kuin niiden kuuluu"
Menkää hoitoon. Siis nuppihoitoon, ja lopettakaa itsenne silpominen
Urpo. Tässä tapauksessa (ja yleensä muissakin) näistä puhutaan siksi, että kyseinen elin toimii jo nyt eri tavalla kuin niiden kuuluu, ja sen aiheuttamat kivut ym. halutaan hoitaa.
Kyllä. 19-vuotias nainen haluaa vanhentaa itsensä lähemmäksi mummoikää hormonaalisesti ja lantionpohjan rakenteen puolesta. Koska se on hänelle helpointa ja muut vaihtoehdot oksettavat.
Vierailija kirjoitti:
Kohtu voidaan poistaa syövän ja muiden erittäin painavien syiden takia. Kyseessä on iso leikkaus, jollaisia ei tehdä huvin vuoksi.
Kohtu ei ole pelkkä lisääntymiselin vaan myös muiden elinten tärkeä tukirakenne, jonka puuttuminen voi aiheuttaa ikäviä seurauksia.
Isohko leikkaus, mutta mites se sitten on mahdollista tehdä myös tähystystoimenpiteenä?
Lisään että mikään hormonivalmiste ei sovi, kaikkea kokeiltu, adenomyoosi on voimakkaampi kuin hormonien teho ja kivut lisääntyivät kierukan ja pillereiden aikana.