Minkälaiset kohdunpoiston kriteerit ovat nykyään?
Kommentit (113)
Myoomat eivät ainakaan ole, jos eivät ole jättisuuria ja aiheuta kipuja ja jatkuvia vuotoja.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kohtu voidaan poistaa syövän ja muiden erittäin painavien syiden takia. Kyseessä on iso leikkaus, jollaisia ei tehdä huvin vuoksi.
Kohtu ei ole pelkkä lisääntymiselin vaan myös muiden elinten tärkeä tukirakenne, jonka puuttuminen voi aiheuttaa ikäviä seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolen pitää olla nainen. Tässä yhteydessä sukupuolella tarkoitetaan siis oikeaa biologista sukupuolta eikä näitä lukuisia some-sukupuolia.
Olen kuules ihan biologisesti nainen?? - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kysy lääkäriltä äläkä täältä.
Vierailija kirjoitti:
Koska elämme DEI aikakautta, myös kohdulliseksi itsensä tuntevat, jotka haluavat kohduttomaksi, otetaan leikkausjonoon.
En ihan nyt tajua näitä paria kommenttia. Olen biologisesti nainen, en ole trans. Haluan vain päästä kohdustani eroon, koska a) kuukautiseni ovat erittäin kivuliaat b) en tule ikinä hankkimaan (biologisia) lapsia usean syyn takia - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kysy lääkäriltä äläkä täältä.
Aionkin kyllä sitten kun uskallan. Tein aloituksen, koska halusin kuulla muilta mahdollisia kokemuksia, mutta tämäkin paikka näyttää olevan täynnä trolleja. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kai tiedät, että jos sinulta poistetaan kohtu joudut syömään hormoneja loppuelämäsi?

Eivätkö munasolut säätele hormoneja? Jos niitä ei poista, ei tietääkseni tarvitse hormonihoitoja. - ap
Kivuliaat kuukautiset eivät riitä syyksi kohdunpoistoon, saati se, että ei halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kivuliaat kuukautiset eivät riitä syyksi kohdunpoistoon, saati se, että ei halua lapsia.
Ja tässähän minusta ei ole mitään järkeä. Miksi minun pitäisi kärsiä jonkun elimen kanssa siihen asti että se ei enää toimi, jos siitä ei ole minulle mitään apua tulevaisuudessa, vain tuskaa? - ap
Täytyy olla erittäin painavat syyt. Usein levinnyt tai paikallisesti erittäin aggressiivinen syöpä, vakava vamma, kiinnikkeet tai pahasti arpeutunut kohtu. Ei niitä huvisyistä poisteta, koska lisääntymiskyvyn lisäksi kohtu tosiaan on keskeisellä paikalla, ja ilman kohtua on usein jopa hankalampaa, vaikka se poistaisi kivuliaat kuukautiset.
Munasarjat tuottavat vähän aikaa hormoneja , mutta sekin hiipuu ja vaihdevuodet tulevat aikaisemmin. Itseltäni kohtu on poistettu juurikin myoomien vuoksi, josta aiheutui runsas vuoto. Ikääkin oli jo kyllä lähemmäs 50 vuotta ja pari lasta tehty.
Noin vuosi poiston jälkeen alkoi vaihdevuodet (helvetilliset) ja nyt käytän estrogeenia niiden torppaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kai tiedät, että jos sinulta poistetaan kohtu joudut syömään hormoneja loppuelämäsi?
Ei ole totta. Älähän levittele väärää tietoa. Minulta on syövän takia jouduttu poistamaan kohtu, munasarjat ja kaikki muu niihin liittyvä. Söin hormoneja noin vuoden verran pillereinä, sen jälkeen käytin jonkin aikaa estrogeenigeeliä, mutta kun en huomannut mitään eroa käytinkö vai en, niin lopetin. Varmaankin elimistöni oli sopeutunut tuossa ajassa. Lääkärille se oli ok, hän ainoastaan kehotti huolehtimaan riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista ja muistutti liikunnan tärkeydestä. Tosiaan munasarjat säätelee hormoneita eikä kohtu, eikä niidenkään poisto tarkoita että hormoneita pitäisi loppuelämä syödä. Valitettavasti en osaa alkuperäiseen kysymykseen antaa vastausta, omalla kohdallani poisto oli käytännössä ainoa mahdollinen ratkaisu.
Kannattaa miettiä hormonikierukkaa. Se on elimistön kannalta kuitenkin lempeämpi vaihtoehto, ja monilla jää sen kanssa kuukautiset lähes kokonaan tai jopa kokonaan pois. Kohtu kuitenkin toimii tukirakenteena muillekin vatsan elimille, ja jos se puuttuu, voi tulla myöhemmin muita ongelmia, virtsankarkailua tai erilaisia laskeumia, joita joudutaan korjaamaan uusilla leikkauksilla. Hankalia ongelmia nekin on, ja voit turhaan joutua ojasta allikkoon.
Mulla kohtu poistettiin juurikin kun se ei ollut tarpeeksi hyvä tukirakenne. Laskeuma vaivasi. Olin silloin 47v. Mulla hormonikierukka aikaisemmin piti kuukautiset poissa, joten en niistä kärsinyt. Teininä oli hirmuisen kipeät menkat. Oksensin ja ripuloin ja vuodot oli runsaat.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla erittäin painavat syyt. Usein levinnyt tai paikallisesti erittäin aggressiivinen syöpä, vakava vamma, kiinnikkeet tai pahasti arpeutunut kohtu. Ei niitä huvisyistä poisteta, koska lisääntymiskyvyn lisäksi kohtu tosiaan on keskeisellä paikalla, ja ilman kohtua on usein jopa hankalampaa, vaikka se poistaisi kivuliaat kuukautiset.
En ole ihan huvikseen poistamassa. Elämänlaatu on kyllä sen verran heikentynyt näiden kipujen kanssa, ei ole mukavaa joutua oksentamaan pelkkiä vatsahappoja pahimmillaan neljä kertaa tunnin sisään koska ei edes ole uskaltanut syödä mitään kun tietää että kuukautiset ovat alkamassa pian. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin se, ettei mikään muu hoito ole auttanut. Nykyään aika harvoin otetaan ison leikkauksen riskejä.
Mitä nämä muut hoidot olisivat? En haluaisi käyttää mitään hormonaalista ehkäisyä, koska tiedän että niistä tulisi minun tuurilla haittavaikutuksia ja en tarvitse ehkäisyä, haluan vain kohdun pois jotta ei tarvitsisi kärsiä kuukautisista. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa, jos tietää jo ettei oikeasti halua (biologisia) lapsia ja jos kuukautisten aikana esimerkiksi kivut ovat sen verran kovat että oksentaa pelkkiä mahahappoja kolme neljä kertaa tunnin sisään?
- ap
Kohdunpoisto ei ole ehkäisykeino. Ai miksikö? Tiedän erään perusterveen naisen, joka kuoli leikkauspöydälle kohtua poistettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla erittäin painavat syyt. Usein levinnyt tai paikallisesti erittäin aggressiivinen syöpä, vakava vamma, kiinnikkeet tai pahasti arpeutunut kohtu. Ei niitä huvisyistä poisteta, koska lisääntymiskyvyn lisäksi kohtu tosiaan on keskeisellä paikalla, ja ilman kohtua on usein jopa hankalampaa, vaikka se poistaisi kivuliaat kuukautiset.
En ole ihan huvikseen poistamassa. Elämänlaatu on kyllä sen verran heikentynyt näiden kipujen kanssa, ei ole mukavaa joutua oksentamaan pelkkiä vatsahappoja pahimmillaan neljä kertaa tunnin sisään koska ei edes ole uskaltanut syödä mitään kun tietää että kuukautiset ovat alkamassa pian. - ap
Ei ole painava syy kun et halua kokeilla helpompia hoitomuotoja, eli hormoneja. Vasta kun ja jos todetaan ettei hormonit sovi sinulle voidaan puhua kohdunpoistosta.