Taas yksi kotiäiti valittaa!
Vain sentin venytyksellä pärjää
Kaikki menee elämiseen
20.2.2007 0:03
Vilja-Maria Wiherkoski toivoo lapsilisän nousevan 200 euroon lapselta.
Kerma vatkautuu vauhdilla kohta viisi vuotta täyttävän Aaronin käsissä. Kolmevuotias Sade-Maria levittää hilloa pullille ja nuorimmainen Sara-Tuulia touhuaa mukana tukka hillossa.
Äiti Vilja-Maria Wiherkoski opastaa - ja pian laskiaispullat lennähtävät kahvi- ja mehupöytään.
- Juuri tämän takia haluan olla kotona. Haluan tehdä asioita lasten kanssa yhdessä. Siinä hekin oppivat, Vilja-Maria sanoo.
Aaron osaakin jo jopa lajitella pyykit ja ohjelmoida pesukoneen! Sade imuroi ja Sara kulkee perässä siivousrätti kädessä.
Perusta elämälle
- Minulle oli itsestään selvää jäädä hoitamaan lapsia. Haluan tehdä lasteni varhaiskasvatustyön itse. Kolmena ensimmäisenä elinvuotena luodaan perusta lasten koko elämälle, hän perustelee.
Vilja-Maria on tehnyt aina välillä keikkatöitä ravintola-alalla. Yliopisto-opiskelu siintää mielessä. Aikaa on, sillä Vilja-Maria on vasta 26-vuotias.
- Kotona olo mahdollistaa lasten ehdoilla elämisen. Heitä ei tarvitse vielä totuttaa seitsemältä heräämiseen. Siihen he joutuvat heti, kun menevät kouluun.
Ohjelmaa ei perheen arjesta puutu. Rytmi on säännöllinen ulkoiluineen, syömisineen ja nukkumisineen. Isommat lapset käyvät kerhossa pari kertaa viikossa ja pienen kanssa on äitivauvaryhmä.
Lapsilisä 200 euroksi
Vilja-Marian kotonaolon mahdollistavat lapsilisät, kotihoidontuki - ja tiukka sentin venyttäminen.
Hän saa 340 euroa lapsilisää ja kotihoidontuesta jää verojen jälkeen liki 300 euroa kuussa. Keskituloinen aviomies, Harri, lyhentää asuntovelkaa, maksaa autokulut ja tekee isommat hankinnat.
- Minun " ruhtinaalliset tuloni" valuvat elämiseen ja lasten vaatteisiin. Kun minulle tuli nielurisatulehdus ja jouduin neljäksi päiväksi sairaalaan, niin sadan euron lasku sekoitti koko talouden.
Vilja-Marian mielestä lapsilisää ja kotihoidontukea tulisikin reilusti nostaa.
- 200 euroa lapsesta olisi oikea lapsilisän taso. Porrastus saisi olla suurempi, sillä monilapsiset perheet ovat todella tiukoilla. Jos tulisi neljäs lapsi, olisi pakko vaihtaa isompaan autoon.
Äitien kapina
Vilja-Maria on tamperelainen " aktivistiäiti" , paikallisen kotiäitiyhdistyksen puheenjohtaja.
- Olemme keränneet adressia, jotta Tampere alkaisi taas maksaa kotihoidon kuntalisää. Mutta tuntuu siltä, ettei meitä haluta kuunnella.
- Voisimmehan me kotiäidit nousta kapinaan, ilmoittautua työttömiksi ja viedä lapset päivähoitoon. Mutta minun moraalini ei anna periksi sellaista. Lasten kasvattaminen on tärkeää työtä. Yhteiskunnan tulisi myös arvostaa sitä.
RAILI NURVALA
raili. nurvala@iltalehti. fi
Tuo ämmähän saa jo 640 euroa kuussa rahaa ja sitten vielä keskituloisen miehen rahat, jo on kumma jos ei 5-henkinen perhe tuolla rahalla pärjää!
Kommentit (43)
Ymmärrän tavallaan mitä tuossa haetaan. Kyllähän se tulisi yhteiskunnalle kalliimmaksi, jos kotiäidit menisivät huonopalkkaiseen työhön tai ilmoittautuisivat työttömiksi, lapset hoitoon. Päivähoito on törkeän kallista, tukien maksaminen kannattaa valtiolle.
Valitusta käyttövaroista en ymmärrä. Lapsilisä on hyvä summa, minusta sitä pitäisi saada niin, että ensimmäisestä eniten ja määrä laskee mitä useampi lapsi. Silloin on kaikki valmiina seuraaville, ei tule hankintoja niin paljoa kuin ekan lapsen kohdalla. Varmasti noillakin on jotain, mistä voisivat säästää ettei tarvitse valittaa rahan riittämättömyydestä.
meitähän on kaksi veronmaksajaa täällä :). T. kotiäiti
Kävisin kokoaikaisessakin jos vain saisin.
Eli ei mitään syytä tuollakaan muijalla valittaa!!!
sekä ap että veronmaksaja ottaisivat riemuiten vastaan lapsilisän korotuksen?? Vai pistättekö hyväntekeväisyyteen?
On oma valinta jäädä kotiin vuosikausiksi, vaihtoehtoja on, jos ei pärjää. En tajua miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa toisten kotona oleminen, kun muut joutuvat tienaamaan rahansa ihan itse. Jos saa jo yli 600 euroa ilmaista rahaa, niin kehtaa vielä valittaa, huhhuh. Tää on kai sitä sukupolvea, joka on saanut kaiken ilmaiseksi ja asunut jo yläasteelta lähtien vanhempien naapurissa sossun maksamassa asunnossa.
TULEVIA VERONMAKSAJIAHAN ME SIELLÄ KOTONA KASVATAMME!!!!!
Jos haluaa olla kotona, pitää niellä se, ettei ole palkkatyössä eikä siis saa palkkaa. Kotiin jääminen on ok, jos siihen on varaa. Hoitoraha on kyllä tosi surkean pieni ja sen korottaminen olisi paikallaan, mutta en minäkään kannata mitään kotiäidin palkkaa. Palkkaa saa, jos haluaa mennä töihin.
Ja lapsilisät sille tasolle kuin mitä luvattiin lamavuosina. Nehän piti nostaa, kunhan lamasta on selvitty. Pupunaama Esko Ahon omin sanoin luvattua...
HOITAA LASTAAN KOTONA? ja köyhät sitten laittavat lapset 10kk ikäisenä tarhaan että pääsevät töihin tienaamaan rahaa jolla elää?
vai onko tuossa summasa mukana lapsilisät?
niin päin, että huonotuloiset jää kotiin.
Riippuu paljon siitä miten elää. Jos tekee lapsia tyhjän päälle, deal with it! Ei se ole mikään syy vaatia yhteiskuntaa kustantamaan kotonaolo. Yhteiskunta tarjoaa jo erilaisia mahdollisuuksia tulla toimeen ja kyllä lapsia hankkiessa pitää ymmärtää myös se, etteivät ne pelkästä ilmasta elä.
9
Vierailija:
HOITAA LASTAAN KOTONA? ja köyhät sitten laittavat lapset 10kk ikäisenä tarhaan että pääsevät töihin tienaamaan rahaa jolla elää?
hyvässä duunissa ja mies suunnilleen insinööri... eipä olis tässä maassa kohta tarjoilijoita,siivoojia,rakentajia yms... tai sitten ei olisi niitä tulevia veronmaksajia tarpeeksi...
Kaikki ottaisi ne rahat ihan varmasti mielellään vastaan.
Meuhkataan siitä, että joku saa jo yhteiskunnalta yli 600 euroa ja vaatii lisää. 600 euroa on oikeasti paljon! Jotain rajaa pitää olla siinä, kuinka paljon vaatii muita kustantamaan omaa elämistään.
Ja tuolla 600:lla sentään hoidetaan monta lasta.
Vierailija:
hyvässä duunissa ja mies suunnilleen insinööri... eipä olis tässä maassa kohta tarjoilijoita,siivoojia,rakentajia yms... tai sitten ei olisi niitä tulevia veronmaksajia tarpeeksi...
Tarjoilijana, siivoojana, rakentajana, jne. voi elää niin että rahat riittää elämiseen. Pitää hankkia sen verran mitä pystyy maksamaan. Jos haluaa enemmän, niin pitää tehdä itse jotain eikä ruinata rahaa muilta.
9
saa reilusti enemmän kuin kotiäiti? Millä tavalla ne tekee arvokkaampaa " työtä" ? Kotona olo on siis kannattavampaa ilman lasta kuin lapsen kanssa, älytöntä!
T. ex-opiskelijaäiti, ex- työtön äiti, nyk. työssäkäyvä äiti
eli siis köyhä perhe ei saisi pyytää lisärahaa kelasta/sossusta? Käsittääkseni ne huonopalkkaisetkin niitä veroja maksavat... ja juuri niinku 24 sanoi niin mieluummin sitä lisärahaa voitais antaa lapsiperheelle kuin laiskalle työttömälle... (itse tiedä tapauksen jolla ulosotossa velkaa, joten ei mene töihin koska sossun/kelan rahoilla pärjää työttömänä paremmin kuin että menisi töihin ja maksaisi verot ja ulosottolyhhenystä) TÄMÄKÖ SITTEN ON JÄRKEVÄÄ?
Ei herranperkele :D vilja-maria, sade-maria, sara-tuulia, aaron...
Mutta niin. Meneepä kotiäiti töihin jos tiukkaa tekee :) niin me muutkin tehdään eikä vinguta lisää yhteiskunnalta rahaa!!