Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä oli elämäsi parhaat/huonoimmat vuodet?
25.01.2025 |
Kysymys otsikossa. Kerro myös mikä teki siitä ajasta/iästä hyvää tai huonoa.
Itselleni parhaat vuodet alkoivat 30-vuotiaana ja edelleen nyt 35v tunnen eläväni elämäni parasta aikaa.
Hirveintä aikaa oli teini-ikä ja sen jälkeen varhaisaikuisuus. Hirveä tunnemyllerrys, epävakaat kotiolot, turvaton olotila eikä hajuakaan siitä mitä tehdä tai mihin suunnata. Teininä kauheinta oli olla vanhempien vallan alla, tuntui että tukehduin eikä ollut yhtään tilaa muodostaa omaa identiteettiä. Parikymppiseni oli yhtä kamppailun ja uurastuksen vuosikymmentä. Olin myös suurimman osan siitä taloudellisesti tiukoilla ja laskujen maksaminen ahdisti. Pelkäsin luottotietojen menetystä hysteerisesti. Pahimmillaan itsetunto-ongelmani olivat ikävuosina 20-25, ahdistus ja hukassaolemisen tunne jatkui kunnes about kolmenkympin jälkeen vihdoin alkoi tuntua siltä, että elämä on ns. hallussa ja kaikki asiat järjestettävissä. Nyt viimeisen puolen vuosikymmenen jälkeen tuntuu, että mentaalista energiaa on riittänyt rationaaliseen toimintaan ja unelmien toteuttamiseen. Stressi ja ahdistus tai ulkonäköpaineet eivät enää rajoita ja olen paitsi tyytyväinen elämääni, myös hemmetin ylpeä itsestäni.
Kiinnostaa tietää, olenko poikkeus vai onko muitakin joille se "kultainen nuoruus" ei todellakaan ollut mitään minkä perään haikailla, vaan siitä kaikesta kannatti rämpiä läpi koska se palkinto ja mielekäs elämä alkoikin vasta myöhemmin. tai miten ne, joilla nuoruus todella oli prime-timea ovat kohdanneet myöhemmät aikakaudet.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus ja nuoruus oli pahinta. Parasta ollut 20 vuotiaasta alkaen. Notkahduksia on ollut, mutta ylös päin mennyt koko ajan. Nyt olen 45v.
Ei kukaan mene elämässään ylöspäin. Mahdotonta. Hauta odottaa, kunnes olet sen pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ankeuttaja täälläkin yrittää painaa muita alas.
Sanoisin 15-18 -vuotiaana, varsinkin lukion 1. ja 2. vuosi. Huoletonta nuoruutta, kavereiden kanssa oloa jne. Toinen jakso oli armeijassa 20-vuotiaana ja sitten ajanjakso n. 22-vuotiaasta eteenpäin. Toki tähän 28 vuoteen mahtuu kaikenlaista, mutta nyt 50-vuotiaana voin rehellisesti todeta eläväni täysillä elämäni lähes parasta aikaa.
Teini-ikä oli perseestä. Olin ruma, olin tylsä eikä mulla ollut kavereita. Paikkakuntakin oli syvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on mennyt aika samoin kuin ap:lla. Onneton lapsuus ja siitä seuranneet itsetunto-ongelmat, eristäytyneisyys, ujous ym. vaikuttivat negatiivisesti elämään noin kolmekymppiseksi asti. Olin aika tuuliajolla.
Kolmekymppisenä aloin saada palikoita paikoilleen ja itsetuntoa parannettua. Neljänkympin jälkeen on jokainen vuosi ollut edellistä parempi, joka vuosi tuntuu että juuri nyt on parasta aikaa mitä on koskaan elänyt. Itsetunto on reilassa, fyysinen kunto parempi kuin koskaan, työ- ja raha-asiat alkavat olla viimein joten kuten mallillaan, elämäni rakkaus asteli elämääni sinä vuonna kun täytin 40, elämän täyttää mielekkäät harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja ihmiset. En keksi mitään mikä voisi olla paremmin. En ikinä vaihtaisi tuonne 20+ aikaan.
Parhaat ikävuodet olivat 14-16 ja 19-27. Nyt lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä. Olosuhteet, ihmissuhteet ja elämäntilanne olivat parhaat noina vuosina ja siksi valitsin ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras vuoteni oli, kun olin 35. Ikävuosina 30-35 toteutui moni haaveeni.
Vaihdevuosista alkoi selvä alamäki, näin koen. Nyt olen yli 60.
Nuoruuteen liittyy usein epävarmuutta ja tietämättömyyttäkin. Teini-iässä hormonit mylläävät elämää. Siksi nuoruus ei usein ole niin ihanaa kuin luulisi. Toki fyysisesti itsellä oli silloin paras kunto.
30-40v oli parasta aikaa. Elämä oli onnellista, lapset koululaisia ja läheisiä, vakituinen työ ja terveys hyvä. Parisuhde toimi ja lisäsi hyvinvointia.
Nyt 50+ mitään noista ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
30-40v oli parasta aikaa. Elämä oli onnellista, lapset koululaisia ja läheisiä, vakituinen työ ja terveys hyvä. Parisuhde toimi ja lisäsi hyvinvointia.
Nyt 50+ mitään noista ei enää ole.
Lapset (myös kouluikäiset) ovat typeriä ja ärsyttäviä joten ole iloinen että olet päässyt niistä. Parisuhdekin voi olla toimimaton.
Hieman eritavalla kuin muilla. Parhaimmat oli lapsuus ja varhaisnuoruus ja nyt lähes 50v.
Pahin oli ehkä noin 20v hujakoilla. Olin liian naiivi enkä oikein tiennyt mitä elämältä halusin. Olin liikaa muiden vietävissä ja ympärilläni oli ihmisiä, jotka halusivat määräillä mikä on oikea tapa elää. Nyt tiedän, että yhtä oikeaa tapaa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoimmat noin 20v
Parhaimmat noin 35-38
Vierailija kirjoitti:
40v alkaen pelkkää alamäkeä.
Sama.
YksinäineN51
Vaikea uskoa että paremmaksi muuttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
0-15: Lapsuus, ei vastuuta mistään, jännää aikaa ja murheet pieniä
15-25: Nuoruus, kamalaa tunnemyrskyistä aikaa, toksisia ihmissuhteita, oman paikan hakemista. Onneksi tuli sentään pakerrettua työmarkkinoilla kysytyt, vaativat tutkinnot.
25-35: Aikuisuus, elämäni ihaninta aikaa kun sai toteuttaa itseään ja poimia opiskelujen hedelmät. Kypsiä ja antoisia ihmissuhteita, urheiluun ja hyvinvointiin panostamista. Olin jalat maassa ja tiesin mitä haluan ja missä minun paikkani on.
35-45(?): Lapsiperheaika. Elän tätä vaihetta nyt, enkä osaa päättää kumpi on kamalampaa, tämä vai nuoruus. En saa tehdä mitään mistä nautin, terveyteni on säpäleinä, olen haamu.
Toivon, että tuosta neljävitosesta alkaa uusi kukoistuskausi, kun saan taas alkaa kuntoilla, lukea, ajatella, toteuttaa itseäni. Olla minä.
Lapsuus 0-9 ja nyt jälleen 42 ikävuodesta eteenpäin ovat olleet parhaita vuosiani. Vaihdevuosivaivoja on ollut, mutta hyvllä mielellä elän silti parasta aikaani.
Koen eläväni nyt elämän parasta aikaa, 37v. Olen vastuullisessa asemassa töissä ja kotona ja yhteiskunnassa, voin vaikuttaa asioihin ja olen osa monia yhteisöjä. Olen saanut perheen, lapset pieniä ja parisuhde vakaa ja tasa-arvoinen. Mielekkyyden ja merkityksellisyyden tunnetta on tosi paljon, ja sen verran elämänkokemusta että vastoinkäymisistäkin on kykyä selvitä ja hakea apua. Moni kai kaipaa vapautta tässä elämäntilanteessa, mutta itse en, koen oloni tosi turvalliseksi. "Vapaana" olen aina ollut ahdistunut ja jotenkin tuuliajolla.
Kun olin 23-25.
Asuin nuo kaksi vuotta Japanissa. M28
Minulla oli hyvää aikaa siihen asti kun täytin 25v. Sen jälkeen pienet lapset, aina väsynyt ja taloudellisesti oli aika tiukkaa (asuntolaina yms.) Seuraavaksi kivaa oli 50v molemmin puolin. Ei velkaa ja tuli matkusteltua paljon. Nyt olen 65v. ja alkaa terveys vähän reistailla, mutta toki vieläkin on asiat ihan mukavasti.
Kolmenkymmenen molemmin puolin oli parhaat vuodet. Olin silloin useita vuosia ulkomailla työkomennuksilla. Tuli paljon oppia, näkemystä, perspektiiviä ja elämänkokemusta sekä sain säästöön hulppean pääoman.
Huonoin vaihe oli viidenkympin molemmin puolin, kun olin useita vuosia muistisairaiden vanhempieni omaishoitajana työn ohessa. Todella raskasta aikaa, jonka lopputuloksen tiesi ja kieltämättä sitä odottikin tulevaksi, jotta vanhemmat pääsisivät pois kärsimästä.
Koko elämäni