Pomo (nainen) ottanut miehen silmätikuksi
Mieheni aloitti uudessa työssä. Nyt naispuolinen uusi pomo (pätevä, miellyttävä, perheetön uranainen) ottanut miehen (myös pätevä ja kysytty asiantuntija) silmätikuksi. Tietojeni mukaan nainen on hyvinkin pidetty, arvostettu.
Mistä on kyse? Valtataistelu? Muuta? Miten voin tukea miestäni? Ongelma on hankala kun perheemme muutti työn perässä uudelle paikkakunnalle.
Mieheni kyllä osaa olla ärsyttävä myös (ei siedä neuvomista siviilissä yhtään) mutta aiemmin on aina tullut kaikiss työpaikoissa hyvin toimeen, ollut suosittu ja arvostettu.
Kommentit (79)
Pirun vaikea tilanne, koska valtit tietysti aina sillä käsissään, joka on ylemmällä hierarkiassa.
No ei oo suhdetta ja uudessa työssä vasta alle 2 kk.
Yleensä aina puolustan miestäni mutta ollen saanut naisesta erittäin myönteisen kuvan (en ole tavannut vielä) joten alkaa ärsyttämään, että jos mieheni onkin hankala alainen. Minä tietysti joudun tuntitolkulla juttuja kuuntelemaan.
Pätevä ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.
Miten ap muka oikeasti tiedät, millainen miehesi (tai tuo pomo) on töissä?
Keskustelut joihin itse osallistuu saa nauhoittaa kertomatta siitä muille.
Onko miehellä ennen ollut naispomoa? Jos se on mikä ottaa päähän, jotkut miehet pitävät naisia alempiarvoisina..
Ja kuitenkin, jotkut naiset(kin) ovat hirveitä pomoja. Miellyttävät ihmiset voivat olla lähemmin tarkasteltuna kamalia.
Millaista käytöstä pomo miehen mukaan harjoittaa?
Vierailija kirjoitti:
No ei oo suhdetta ja uudessa työssä vasta alle 2 kk.
Yleensä aina puolustan miestäni mutta ollen saanut naisesta erittäin myönteisen kuvan (en ole tavannut vielä) joten alkaa ärsyttämään, että jos mieheni onkin hankala alainen. Minä tietysti joudun tuntitolkulla juttuja kuuntelemaan.
Mitä mies on sanonut, kun olet kertonut että sinua on alkanut ärsyttämään?
Aloitus ei ollut kovin konkreettinen. Mutta miten uudessa työssä voisi heti olla valtataistelu, jos miehesi on lainkaan fiksu? Mitä pomo siis tekee tai sanoo?
Vierailija kirjoitti:
Miten ap muka oikeasti tiedät, millainen miehesi (tai tuo pomo) on töissä?
Ja miksi sinun pitäisi puuttua miehesi työpaikan asioihin?
Vierailija kirjoitti:
Pätevä ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.
Olivatko Halonen ja Marin epäpäteviä johtajia?
Vierailija kirjoitti:
Miten ap muka oikeasti tiedät, millainen miehesi (tai tuo pomo) on töissä?
Niinhän ap. kertoikin, että pomosta on tullut miellyttävä kuva ja jos hänen miehensä onkin hankala alainen.
Olen itse tavallaan samalla alalla mutta täysin eri ammatissa/tehtävissä ja eri yksikössä eli tunnetaan ihmisiä ja kuullaan juttuja.
Yleisesti tiedetään, että nainen nauttii arvostusta johtamisperiaatteistaan, arvoistaan. Tuskin on täydellinen mutta kuitenkin. Ei ole vaikean tyypin maineessa.
Pelkään, että mieheni onkin hankala tyyppi pohjimmiltaan. Itse aina ihaillut miestäni ja luullut, että kaikki palvoo häntä mutta kyllä mieheni myös osaa olla hankala, jos hänen kanssaan on eri mieltä Yleensä on aina itse ollut pomona. Mutta tämä on nii iso organisaatio.

Olivat
Vierailija kirjoitti:
No ei oo suhdetta ja uudessa työssä vasta alle 2 kk.
Yleensä aina puolustan miestäni mutta ollen saanut naisesta erittäin myönteisen kuvan (en ole tavannut vielä) joten alkaa ärsyttämään, että jos mieheni onkin hankala alainen. Minä tietysti joudun tuntitolkulla juttuja kuuntelemaan.
Mitä enenmän joku ns selittelee, sitä enemmän hänellä on salattavaa. Ehkä siellä on on ihastus kytemässä ja mies yrittää itselleen vakuuttaa, että nainen on mulkku.
Tai olisikohan sittenkin niin, että tuo pomonainen on miehesi silmätikku? Keksii kaiken maailman juttuja hänestä.
Itse nimittäin työskennellyt tuollaisen miehen kanssa.
Kaikki palvoo miestä? Nyt alkoi kuulostaa aika epäterveeltä. Oletko nostanut miehesi jalustalle? Vai nostaako mies itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap muka oikeasti tiedät, millainen miehesi (tai tuo pomo) on töissä?
Niinhän ap. kertoikin, että pomosta on tullut miellyttävä kuva ja jos hänen miehensä onkin hankala alainen.
Mielenkiintoista miten ihmisestä jota ei ole koskaan edes tavannut muodostetaan totuudenmukainen kuva parissa kuulaudessa? Hänen on oltava herttainen ja mukava, koska on hän on nainen?
Feminismin edellisissä aalloissa yritettiin saada maailma ymmärtämään, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Seuraavaksi pitäisi saada se vakuutettua siitä, että he voivat olla myös yhtä perseestä kuin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tavallaan samalla alalla mutta täysin eri ammatissa/tehtävissä ja eri yksikössä eli tunnetaan ihmisiä ja kuullaan juttuja.
Yleisesti tiedetään, että nainen nauttii arvostusta johtamisperiaatteistaan, arvoistaan. Tuskin on täydellinen mutta kuitenkin. Ei ole vaikean tyypin maineessa.
Pelkään, että mieheni onkin hankala tyyppi pohjimmiltaan. Itse aina ihaillut miestäni ja luullut, että kaikki palvoo häntä mutta kyllä mieheni myös osaa olla hankala, jos hänen kanssaan on eri mieltä Yleensä on aina itse ollut pomona. Mutta tämä on nii iso organisaatio.
Kannattaa nyt ihan vaan varoiksi jättää se mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap muka oikeasti tiedät, millainen miehesi (tai tuo pomo) on töissä?
Niinhän ap. kertoikin, että pomosta on tullut miellyttävä kuva ja jos hänen miehensä onkin hankala alainen.Mielenkiintoista miten ihmisestä jota ei ole koskaan edes tavannut muodostetaan totuudenmukainen kuva parissa kuulaudessa? Hänen on oltava herttainen ja mukava, koska on hän on nainen?
Feminismin edellisissä aalloissa yritettiin saada maailma ymmärtämään, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Seuraavaksi pitäisi saada se vakuutettua siitä, että he voivat olla myös yhtä perseestä kuin miehet.
Tästähän nyt ei ole keskustelussa kyse. Kumpi osapuoli vain voi tässä olla perseestä. Mutta nyt naisella on hyvä maine, ja mies ei kestä neuvomista, ja tykkää olla ihailtu. Eli tässä nimenomaisessa tapauksessa kuvailu miehestä on epäilyttävämpi.
0/5 unohdit provosta että nainen himoitsee miestäsi.
Tai ehkä niillä on suhe.