Järki lähtee 3-vuotiaan nukutussessioiden kanssa!

mutta tilanne siis tällainen siitä huolimatta.

Kun menee illalla nukkumaan, hänen on pitänyt olla hereillä kaiken kaikkiaan suunnilleen 12 tuntia. Muuten nukahtaminen kestää ikuisuuden tai sitten herää keskellä yötä, aivan kuin olisi ottanut vain päiväunet. Kun on hereillä sen 12 tuntia, nukkuu sitten 12 tuntia hyvin.

Meillä esikoispoika oli parivuotiaana niin rauhaton että hän ei pystynyt olemaan rauhassa sängyssä, vaan heitteli kuperkeikkaa, ,viskoi sänkyvaatteitaan ja papatti lakkaamatta, viis siitä vastasiko kukaan. En maannut hänen vieressään (hän olisi vaan yrittänyt mätkiä minua koko ajan), vaan istuin sängyn vieressä ja vahdin ettei hän lähtenyt sieltä. Ja tosiaan kaksi tuntia.



Hommaan oli pakko saada muutos kun tuli pikkuveli joka nukkui vain puolen tunnin pätkiä. Eli kun sain hänet nukkumaan ja aloin nukuttaa isoveljeä, pienempi heräsi jo kauan ennen kuin isompi oli lähelläkään nukahtamista. pienempää piti nukuttaa puolesta tunnista tuntiin jonka ajan isompi riehui ja keräsi lisää virtaa.... ja sama yhä uusiksi. Järki meinasi lähteä kun mieskään ei koskaan ollut kotona.



Lähdin liikkeelle siitä että sängyssä riehuminen loppuu ja pitelin poikaa sängyssä kiinni istumalla (kevyesti) jalkojen päällä ja pitämällä käsistä kiinni. Jonkun aikaa illat menivät niin että vauva karjui toisessa huoneessa ja isompi toisessa, kunnes esikoinen pökertyi huutoonsa. Nopeammaksihan se muuttui, meni usein puolessa tunnissa, mutta voi naapuriparkoja ja voi lapsiparkojakin.



Sitten tein esikoisen kanssa sopimuksen että jos hän pysyy huoneessaan, en enää " nukuta" (so. pitele) häntä vaan hän saa nukahtaa itse. Päätin olla ottamatta hernettä nenään siitä että hän leikkii huoneessaan, kunhan ei tule sieltä ulos. Illat rauhoittuivat näin huomattavasti, poika leikki noin tunnin itsekseen, kiipesi sitten sänkyynsä ja nukahti. Itse sain keskittyä keikuttelemaan kakkosta vaunuissa koko yön, kunnes hän puolen vuoden päästä pääsi pahimmista vatsavaivoista ja oppi nukahtamaan yksin pinnasänkyynsä kirjojen kera.



Päiväunien kanssa tehtiin niin että pojan täytyi " levätä" tunti huoneessaan. Ei hän yleensä enää sitten nukkunut, leikki vaan, mutta äiti se tässä sitä lepoa kaipasi suuren egon ja loppumattoman liikuntatarmon omaavasta piltistään (iskä ei edelleenkään ikinä kotona, joten ainoa " lomittaja" oli MLL;n hoitaja kerran kahdessa viikossa.)



Toinen juttu on se että itse asiassa omien kokemusten perusteella kannatan nukuttamista turvallisuuden tuojana. Varsinkin isommilla lapsilla joilla on jo mielikuvitusta. Kun esikoinen oli 5 vee ja kolmaskin lapsi jo vuoden ikäinen ja imetys takana, palasin nukutukseen ja luin lapsille kirjaa joka ilta tunnin ajan ja sitten lauloin heille niin pitkään että nukahtivat. Kaikki kolme nukkuivat siis samassa huoneessa. Ja nukutin pitkälle kouluikään asti. Ei ressannut yhtään, tein sen mielelläni.

Meillä oli mennyt esikoisen nukuttaminen siihen pisteeseen, että jouduin olemaan vieressä makaamassa silitellen tai kädestä pitämässä jopa 1½h, mikä oli melkein mahdotonta kun perheessä oli myös 6 kk ikäinen vauva.

Eräänä iltana selitin esikoiselle kun laitoin hänet sänkyyn, että äiti ei nyt ehdi jäämään tähän viereen, kun äidin pitää laittaa vielä pyykitkin kuivumaan ja järjestää tavaroita paikoilleen, tms. Sen jälkeen äiti tulee myös nukkumaan (nukumme kaikki samassa makuuhuoneessa). Annoin kainaloon pehmolelun, käskin laittaa silmät kiinni, ja halata lelua sillä aikaa. Muutaman kerran lapsi huuteli perääni, ei kuitenkaan itkenyt. Kävin makuuhuoneen ovella sanomassa hyss, ei saa enää puhua kun nyt nukutaan, äiti tulee ihan pian. Kesti 3-4 päivää ennen kun lapsi oppi nukahtamaan itsekseen, ilman läsnäoloani, ja on nukahtanut kiltisti yksikseen siitä lähtien.

Kuopuksen kohdalla olen aloittanut itsekseen nukahtamaan opettamisen nyt, kun imetys loppui (kuopus täyttää pian 1 v). Se alkaa sujua paremmin päivä päivältä. Yksinhuoltajana kaipaan omaa aikaa iltaisin, enkä todellakaan suostu menemään samaan aikaan nukkumaan taaperon ja leikki-ikäisen kanssa, ja heräämään heidän kanssaan samaan aikaan aamulla.

Meillä esikoinen nukkuu vielä päiväunia, ja olenkin huomannut, että niinä päivinä kun päiväunet ovat jääneet syystä tai toisesta väliin, on illalla nukahtaminenkin vaikeampaa ja yöunet katkonaisempia. Yliväsymyshän aiheuttaa univaikeuksia, ja illalla nukkumaan mennessä tulee helposti itku ja kiukkukohtaus, jos lapsi on liian väsynyt.

Illat saattavat olla aikamoista showta, mutta me ei lähdetä siihen mukaan, eli saa remuta huoneessaan. Jos alkaa pitämään niin kovaa ääntä, että samassa huoneessa nukkuva vauva herää, otetaan jäähylle.



Pienempänä kaveria oli tosi vaikea nukuttaa, meillä oli myös tunnin parin rauhoittelusessiota. Kun muutettiin taloon, jossa lapsen sängystä on suora näkyvyys sohvalle, tilanne helpottui. Jätin lapsen sänkyyn ja keskustelimme asiasta: sanoin, että äiti ja isi on ihan lähellä, eikä ole mitään hätää pikkuisella omassa sängyssä. Huutelimme sitten sohvalta jotain lohdullista (samalla telkkaria katsellen, joten lapsi ei saanut kaikkea huomiota), jos poika alkoi itkemään. Pikku hiljaa poika lopetti huutelut ja on myöhemmin siirtynyt toiseen huoneeseen, josta ei enää olohuoneeseen näy. Ja tosissaan, vaikka meneekin aika " jumppaamista" siellä huoneessa, niin jossain vaiheessa sitten simahtaa ja siirtyy sänkyyn nukkumaan.



Tämä oli meidän konsti, eli luovaa mielikuvitusta peliin (meillä taisi aluksi myös kaverilla olla pikkulamppu huoneessa, ettei ollut ihan pimeää yölläkään) ja määrätietoisuutta. Ja uskoa, että kyllä se jossain vaiheessa jollain konstilla helpottaa:)

:)



-ap