Onko tavallista, että lapsi itse määrittää tällaista?

Onhan tuo mahdollista, etenkin kun lapsen mieli luo sellaisen todellisuuden mikä on helpompi sietää. Tuo mielikuva on ehkä ollut sulle turvallisempi, kuin jatkuvasti odottaa ja pettyä. 

Oma isä oli aina vain töissä, joten en koe että minulla on varsinaisesti ollut isää.

Minä sanoin ekalla luokalla opettajalle, että en halua tehdä äitienpäiväkorttia, koska äiti ei ansaitse sitä. Nykyään varmaan asiaa olisi alettu selvitellä. Silloin ei.

Äiti ei ollut alkkis eikä erityisen väkivaltainen. Ainoastaan kylmä, kroonisesti sairas ja todennäköisesti masentunut. Minä taas pakenin kirjojen maailmaan, ja sieltä sain ehkä vähän liiankin romantisoidun käsityksen siitä, millaisia äidit tavallisissa perheissä ovat. 

Olet siis ollut käytännössä isätön. Isätön voi olla monella eri tavalla, sehän on aivan selvää.

Mulla sama. Ei edes kutsuttu isäksi vaan etunimellä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoin ekalla luokalla opettajalle, että en halua tehdä äitienpäiväkorttia, koska äiti ei ansaitse sitä. Nykyään varmaan asiaa olisi alettu selvitellä. Silloin ei.

Äiti ei ollut alkkis eikä erityisen väkivaltainen. Ainoastaan kylmä, kroonisesti sairas ja todennäköisesti masentunut. Minä taas pakenin kirjojen maailmaan, ja sieltä sain ehkä vähän liiankin romantisoidun käsityksen siitä, millaisia äidit tavallisissa perheissä ovat. 

Itselläni äiti oli väkivaltainen, epävakaa ja henkisesti etäinen. Eli räjähteli pienistäkin asioista helposti ja niissä meni tunnetiloissa hetkessä ääripäihin. Mutta sitten taas ei ikinä sanonut, että rakastaisi minua.

Teininä tuntui uskomattomalta kuulla, miten jotkut koulukaverit kertoilivat äitinsä olevan se elämänsä luottohenkilö, jolle voi kertoa kaikki. Itselläni kun äiti ei tiennyt elämästäni mistään muuta, kuin mikä oli viimeisin koearvosanani. Vain sillä oli merkitystä, ei muulla.

Nykyään jos joku kysyy äidistäni, niin saatan näyttää hetken hämmentyneeltä. Ajatuksissani kun minulla ei ole äitiä oikeastaan koskaan ollut. On vain henkilö, jonka luona oli pakko asua kunnes pääsin muuttamaan pois.

Minulla oli aika samanlainen lapsuus, ja eipä sitä oikeastaan voi nähdä mitenkään muuten kuin siten, että minulla ei ole koskaan ollut isää. Se niin sanottu isä ei ollut mikään vanhempi, varsinkaan turvallinen sellainen. Tämä oli itsekäs ja piittaamaton ihminen. Saattoi esimerkiksi jättää ekaluokkalaisen minut ja nuoremman veljeni kuuman autoon huoltoaseman pihaan kun meni itse pariksi tunniksi pelaamaan rahapelejä.

Tämä jätti minut myös lapselle ihan kohtuuttomiin tilanteisiin, ja syytti esimerkiksi pikkuveljelle sattuneesta tapaturmasta mikä tapahtui kun hän oli itse mennyt nukkumaan ja jättänyt minut kahdestaan veljen kanssa toiseen huoneeseen leikkimään. Olin 6v, pikkuveli 3-4v. Syytti sitten tapaturmasta minua, kun hänen mukaansa minä en vahtinut pikkuveljeä, joten minun syytäni koko tapahtuma. Samankaltaisia tilanteita oli muitakin, syytti minua esimerkiksi siitä etten osaa ajaa traktoria tai korjata tietokonetta tai autoa. Olin tuolloin 6-8-vuotias. Syyttäessään suuttui, huusi ja raivosi, haukkui ja piti minulle mykkäkoulua, osoitti mieltään ja paiskoi ovia

Kuoli kun olin 11v. Suoraan sanoen en tuntenut mitään silloin, enkä sen jälkeen. En surua enkä kaipausta. Tuntui ihan kuin ventovieras olisi kuollut. Kotona tosin oli paljon parempi ilmapiiri sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aika samanlainen lapsuus, ja eipä sitä oikeastaan voi nähdä mitenkään muuten kuin siten, että minulla ei ole koskaan ollut isää. Se niin sanottu isä ei ollut mikään vanhempi, varsinkaan turvallinen sellainen. Tämä oli itsekäs ja piittaamaton ihminen. Saattoi esimerkiksi jättää ekaluokkalaisen minut ja nuoremman veljeni kuuman autoon huoltoaseman pihaan kun meni itse pariksi tunniksi pelaamaan rahapelejä.

Tämä jätti minut myös lapselle ihan kohtuuttomiin tilanteisiin, ja syytti esimerkiksi pikkuveljelle sattuneesta tapaturmasta mikä tapahtui kun hän oli itse mennyt nukkumaan ja jättänyt minut kahdestaan veljen kanssa toiseen huoneeseen leikkimään. Olin 6v, pikkuveli 3-4v. Syytti sitten tapaturmasta minua, kun hänen mukaansa minä en vahtinut pikkuveljeä, joten minun syytäni koko tapahtuma. Samankaltaisia tilanteita oli muitakin, syytti minua esimerkiksi siitä etten osaa ajaa traktoria tai korjata tietokonetta tai autoa. Olin tuol

Sama juttu oli tuossa edellä kertomassani äidissäkin, eli oletettiin ja odotettiin aikuistason osaamista ihan pikkulapselta. 

Hätääntyi myös asioista herkästi, jos jokin ei mennyt kuten piti, ja sitten minun lapsen piti jotenkin osata tilanne korjata. 

Sulla sentään oli isä

Nii no. Siis ei lapsi tiedä kuin sen mitä on. Tuo tyyppi on isä vaiksmimmone kpää on. Ei lapsi tiedä et idä voi olla myös rakastava jos sellaista isää ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Sulla sentään oli isä

Harmi ku oli. Jos sulla ei ollut voit olla tyytyväinen jos olisi ollut samanlainen, julma. Ei sun unelmaisä välttämättä vastaa todellisuutta. Mielummin ei isää ollenkaan kuin paha isä.

Entäs isät jotka peruvat tapaamisia eivätkä hoida velvoitteitaan kovin mairittelevasti, ovatko he isejä?

Vierailija kirjoitti:

Nii no. Siis ei lapsi tiedä kuin sen mitä on. Tuo tyyppi on isä vaiksmimmone kpää on. Ei lapsi tiedä et idä voi olla myös rakastava jos sellaista isää ei ole.

Ei ole isä jos ei ole isä.

Vierailija kirjoitti:

Sulla sentään oli isä

Eihän ollut.

Mieluummin kokonaan isätön kuin sellaisen kanssa jota ei voi edes sanoa isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin kokonaan isätön kuin sellaisen kanssa jota ei voi edes sanoa isäksi.

Niinpä 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aika samanlainen lapsuus, ja eipä sitä oikeastaan voi nähdä mitenkään muuten kuin siten, että minulla ei ole koskaan ollut isää. Se niin sanottu isä ei ollut mikään vanhempi, varsinkaan turvallinen sellainen. Tämä oli itsekäs ja piittaamaton ihminen. Saattoi esimerkiksi jättää ekaluokkalaisen minut ja nuoremman veljeni kuuman autoon huoltoaseman pihaan kun meni itse pariksi tunniksi pelaamaan rahapelejä.

Tämä jätti minut myös lapselle ihan kohtuuttomiin tilanteisiin, ja syytti esimerkiksi pikkuveljelle sattuneesta tapaturmasta mikä tapahtui kun hän oli itse mennyt nukkumaan ja jättänyt minut kahdestaan veljen kanssa toiseen huoneeseen leikkimään. Olin 6v, pikkuveli 3-4v. Syytti sitten tapaturmasta minua, kun hänen mukaansa minä en vahtinut pikkuveljeä, joten minun syytäni koko tapahtuma. Samankaltaisia tilanteita oli muitakin, syytti minua esimerkiksi siitä etten osaa ajaa traktoria tai korjata tietokonetta tai autoa. Olin tuol

Eli sun takia veljeä sattui ja sait rangaistuksen siitä. Ihan oikein, ei lapsille aina tarvi vaan lässyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aika samanlainen lapsuus, ja eipä sitä oikeastaan voi nähdä mitenkään muuten kuin siten, että minulla ei ole koskaan ollut isää. Se niin sanottu isä ei ollut mikään vanhempi, varsinkaan turvallinen sellainen. Tämä oli itsekäs ja piittaamaton ihminen. Saattoi esimerkiksi jättää ekaluokkalaisen minut ja nuoremman veljeni kuuman autoon huoltoaseman pihaan kun meni itse pariksi tunniksi pelaamaan rahapelejä.

Tämä jätti minut myös lapselle ihan kohtuuttomiin tilanteisiin, ja syytti esimerkiksi pikkuveljelle sattuneesta tapaturmasta mikä tapahtui kun hän oli itse mennyt nukkumaan ja jättänyt minut kahdestaan veljen kanssa toiseen huoneeseen leikkimään. Olin 6v, pikkuveli 3-4v. Syytti sitten tapaturmasta minua, kun hänen mukaansa minä en vahtinut pikkuveljeä, joten minun syytäni koko tapahtuma. Samankaltaisia tilanteita oli muitakin, syytti minua esimerkiksi siitä etten osaa ajaa tra

Ei todellakaan ole 6v:n vastuulla vahtia pienempää lasta.

Olen itse jo vanhus, mutta muistan hyvin lapsuuteni. Nuorin seitsemästä lapsesta. Siihen aikaan isät oli yleensäkin etäisiä ja isä oli perheen pää. Olin kiltti lapsi, niin ei hän minua edes mitenkään koskaan komentanut, mutta ei ollut kiinnostunut, ei kysellyt tai jutellut lapselle mitään. Ei sanonut koskaan edes etunimellä, vaan tuo tyttö. Kiivastui herkästi ja usein osoitti huonoa tuultaan äidille ja haukkui ja haastoi riitaa. Äiti ei sanonut silloin mitään. Pelkäsin ja otin sen jotenkin itseeni äidin puolesta, kun minulle äiti oli rakas. Niin hullua kun se onkin niin toivoin pienessä mielessäni, että voi kun isä kuolisi, niin meillä olisi paljon mukavampaa.

Mietin joskus, että miksi tunsin pienenä näin, vaikka isähän oli ihan kunnon mies ja ilmeisesti äiti häntä rakasti ja antoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Oli myös välillä hauska ja yleensäkin ulospäin suuntautunut ihminen. En tietenkään aikuisena toivonut hänen kuolemaansa.

En kyllä aikuisenakaan osannut keskustella isän kanssa juuri mitään. Suoraan sanottuna vierastin koko miestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aika samanlainen lapsuus, ja eipä sitä oikeastaan voi nähdä mitenkään muuten kuin siten, että minulla ei ole koskaan ollut isää. Se niin sanottu isä ei ollut mikään vanhempi, varsinkaan turvallinen sellainen. Tämä oli itsekäs ja piittaamaton ihminen. Saattoi esimerkiksi jättää ekaluokkalaisen minut ja nuoremman veljeni kuuman autoon huoltoaseman pihaan kun meni itse pariksi tunniksi pelaamaan rahapelejä.

Tämä jätti minut myös lapselle ihan kohtuuttomiin tilanteisiin, ja syytti esimerkiksi pikkuveljelle sattuneesta tapaturmasta mikä tapahtui kun hän oli itse mennyt nukkumaan ja jättänyt minut kahdestaan veljen kanssa toiseen huoneeseen leikkimään. Olin 6v, pikkuveli 3-4v. Syytti sitten tapaturmasta minua, kun hänen mukaansa minä en vahtinut pikkuveljeä, joten minun syytäni koko tapahtuma. Samankaltaisia tilanteita oli muitakin, syytti minua esimerkiksi siitä etten osaa ajaa tra

Eli sun takia veljeä sattui ja sait rangaistuksen siitä. Ihan oikein, ei lapsille aina tarvi vaan lässyttää.

Mitä ihmettä?

Pitää olla ihan hennetin tyhmä että edes ajattelee pienemmän lapsen olevan alle kouluikäisenä lapsen vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Olet siis ollut käytännössä isätön. Isätön voi olla monella eri tavalla, sehän on aivan selvää.

Vain jos isä on kuollut voi olla isätön