Aiotko antaa teini-ikäisille lapsillesi määrättömästi käyttörahaa, vai patistatko töihin?
Siis kesätöihin tai johonkin pieneen taskurahankeruuhommaan, mistä oppii, että raha ei kasva puussa?
Kommentit (8)
Itse kävin kesätöissä heti kun kynnelle kykenin ja lukioaikana kävin töissä myös lukuvuoden aikana (silti kirjoitin älliäkin). Eihän siitä rahallisesti kamalasti kostunut, mutta sai työkokemusta, oppi arvostamaan työtä ja sai itsekunnioitusta.
Minua ei ole koskaan patistettu töihin, eikä sisaruksianikaan. Sisarukseni tekivät töitä teinistä asti, itse olin töissä ensimmäistä kertaa vasta 19-vuotiaana. Laiskaa minusta ei todellakaan tullut tuolla menetelmällä, päinvastoin.
Sen näkee sitten miten tulee käymään, en uskalla sanoa vielä mitään.
vaatteita ja muita kustannan ihan normaaliin tapaan kuitenkin, mutta ne extra-taskurahat on itse hankittava.
3
Kotitöitä joutuu kyllä tekemään ja kesällä vähän raskaampia ulkohommiakin.
meilläpäin teinit jakavat lehtiä ja saattavat tehdä pyörällä 20 km lenkkiä siinä samalla. Myös tietokoneviisaat nuoret saattavat kyetä tekemään rahaa kotoa käsin.
ta alle 18-vuotiaan menoista minusta vastuu on aina vanhemmilla.
Ja toisaalta moni 18-vuotiaskin on vasta lukiolainen, enkä oleta, että lapseseni olisi vielä siinä vaiheessa taloudellisesti riippumaton vanhemmistaan. Esim. lukion kirjat maksavat useita satoja vuodessa.
Vanhemmat voivat hyvin osallistua lapsensa kuluihin vielä aikuistuttuakin ja kerätä heille pesämunaa lapsuusaikanakin. Siitä tuskin on kenellekään haittaa, mutta " saan aina, mitä ikinä keksin haluta" - tyyliin ei pidä ryhtyä. Se on pelkästään huonoa kasvatusta.
Eihän kukaan ainakaan myönnä antavansa lapselleen määrättömästi rahaa, vaikka se olisikin mahdollista.
patistan kesätöihin, mutta muuten kyllä kustannan kirjat, vaatteet ym. kohtuudella